Jesaja
57 Vanhurskas itse on tuhoutunut,+ mutta ei ole ketään, joka panisi sen sydämelleen.+ Ja rakkaudellisen huomaavaisuuden* miehiä otetaan kuolleiden luo+ kenenkään havaitsematta, että vanhurskas on otettu pois onnettomuuden takia.+ 2 Hän menee rauhaan;+ he lepäävät+ vuoteillaan,+ jokainen, joka vaeltaa suoraan.+
3 ”Ja te, tulkaa tänne lähelle,+ te ennustajattaren+ pojat, sen naisen siemen, joka on avionrikkoja ja joka syyllistyy porttouteen:+ 4 Kenen kustannuksella te pidätte niin kovin hauskaa?+ Ketä vastaan te pidätte suunne ammollaan, työnnätte pitkälle kielenne?+ Ettekö te ole rikkomuksen lapsia, valheen siementä,+ 5 niitä, joiden intohimo herää suurten puiden keskellä,+ jokaisen rehevän puun alla,+ jotka teurastatte lapsia purolaaksoissa kallioiden halkeamien alla?+
6 Purolaakson sileissä kivissä oli osasi.*+ Ne – ne olivat arpasi.+ Niille sinä sitä paitsi vuodatit juomauhrin,+ uhrasit lahjan. Näistäkö saan lohdutusta?+ 7 Korkealle ja korotetulle vuorelle asetit vuoteesi.+ Sinnekin nousit uhraamaan teurasuhria.+ 8 Ja oven sekä ovenpielen taakse sinä panit muistomerkkisi.*+ Sillä erilläsi minusta sinä paljastit itsesi ja lähdit nousemaan ylös; sinä teit vuoteesi tilavaksi.+ Ja itseäsi varten teit sitten liiton heidän kanssaan. Sinä rakastit heidän vuodettaan.+ Miehen elintä* sinä katselit. 9 Ja sinä aloit laskeutua Melekin* luo öljyinesi ja kartutit jatkuvasti voiteitasi.+ Ja sinä lähetit koko ajan lähettejäsi kauas, niin että alensit kaiken* Šeoliin saakka.+ 10 Sinä olet uurastanut monilla teilläsi.+ Et ole sanonut: ’Se on toivotonta!’ Olet huomannut oman voimasi* elpymisen.+ Sen tähden et ole sairastunut.+
11 Ketä sinä* säikähdit ja aloit pelätä,+ niin että ryhdyit valehtelemaan?+ Mutta minua et muistanut.+ Et pannut mitään sydämellesi.+ Enkö minä ollut vaiti ja kätkenyt asioita?*+ Niinpä et edes minua pelännyt.+ 12 Minä kerron sinun vanhurskaudestasi+ ja teoistasi,+ etteivät ne hyödytä sinua.+ 13 Kun sinä huudat apua, sinun esineittesi kokoelma* ei sinua pelasta,+ vaan tuuli* vie mennessään ne kaikki.+ Henkäys ottaa ne pois, mutta joka minuun turvautuu,+ perii maan ja ottaa haltuunsa pyhän vuoreni.+ 14 Ja varmasti sanotaan*: ’Pengertäkää, pengertäkää! Raivatkaa tie.+ Poistakaa jokainen este kansani tieltä.’”+
15 Sillä näin on sanonut Korkea ja Ylhäinen,+ joka asuu ikuisesti+ ja jonka nimi on pyhä:+ ”Korkeudessa ja pyhässä paikassa minä asun+ sekä musertuneen ja nöyrähenkisen* luona+ elvyttääkseni nöyrien hengen ja elvyttääkseni musertuneiden sydämen.+ 16 Sillä en minä ajan hämärään asti kiistele enkä ainaisesti ole närkästynyt,+ sillä henkihän tulisi heikoksi minun takiani,+ samoin ne hengittävät luomukset*, jotka minä olen tehnyt.+
17 Hänen väärän voittonsa+ erheellisyyteen minä närkästyin ja ryhdyin lyömään häntä ja kätkin kasvoni+ närkästyneenä. Mutta hän vaelsi luopiona+ sydämensä tietä. 18 Ne hänen tiensä olen nähnyt, ja minä aloin parantaa häntä+ sekä johdattaa häntä+ ja hyvittää häntä ja hänen sureviaan+ lohdutuksella.”+
19 ”Minä luon huulten hedelmän.+ Jatkuva rauha* tulee olemaan kaukana olevalla sekä lähellä olevalla”,+ on Jehova sanonut, ”ja minä parannan hänet.”+
20 ”Mutta jumalattomat ovat kuin meri, joka myllertää, kun se ei voi tyyntyä, jonka vedet myllertävät alati merilevää ja mutaa. 21 Jumalattomille ei ole rauhaa”, on minun Jumalani* sanonut.+