1. Samuelin kirja

20 Ja Daavid lähti pakoon+ Najotista Ramasta. Hän tuli kuitenkin ja sanoi Jonatanin edessä: ”Mitä minä olen tehnyt?+ Mikä on erheeni, ja mihin syntiin olen syyllistynyt isäsi edessä, sillä hän tavoittelee sieluani?” 2 Tällöin hän sanoi hänelle: ”Sitä on mahdotonta ajatella!+ Et sinä kuole. Katso! Isäni ei tee suurta eikä pientä paljastamatta sitä korvaani,*+ ja mistä syystä isäni salaisi tämän asian minulta?+ Niin ei tapahdu.” 3 Mutta Daavid vannoi+ lisäksi ja sanoi: ”Isäsi täytyy kyllä tietää, että olen saanut suosion sinun silmissäsi,+ ja niin hän sanoisi: ’Älköön Jonatan saako tietää tästä, jottei hän tulisi pahoilleen.’ Mutta niin totta kuin Jehova elää+ ja niin totta kuin sinun sielusi elää,+ onhan vain askeleen verran minun ja kuoleman välillä!”+

4 Ja Jonatan sanoi edelleen Daavidille: ”Mitä tahansa sielusi sanoneekin*, sen teen hyväksesi.” 5 Tällöin Daavid sanoi Jonatanille: ”Katso! Huomenna on uusikuu,+ ja minun pitäisi ehdottomasti istua kuninkaan kanssa syömässä, ja sinun on lähetettävä minut pois, ja minun on piilouduttava+ kedolle kolmannen päivän* iltaan asti. 6 Jos isäsi todella kaipaa minua, niin sinun on sanottava: ’Daavid pyytämällä pyysi minulta lupaa olla poissa rientääkseen kaupunkiinsa Betlehemiin,+ koska siellä on vuotuinen teurasuhri koko suvulle.’+ 7 Jos hän sitten sanoo: ’Hyvä on!’, se merkitsee rauhaa palvelijallesi. Mutta jos hän todella suuttuu, tiedä, että hän on päättänyt jotakin pahaa.+ 8 Ja sinun on osoitettava rakkaudellista huomaavaisuutta* palvelijaasi kohtaan,+ sillä Jehovan liittoon+ sinä olet saattanut palvelijasi kanssasi. Mutta jos minussa on erhettä,+ surmaa sinä minut, sillä miksi sinä veisit minut isäsi luo?”

9 Tähän Jonatan sanoi: ”Sitä on mahdotonta ajatella sinusta! Jos kuitenkin todella saisin tietää, että isäni on päättänyt jotakin pahaa sinua vastaan, enkö kertoisi sen sinulle?”+ 10 Silloin Daavid sanoi Jonatanille: ”Kuka ilmoittaa minulle, vastaako isäsi sinulle ehkä ankarasti?” 11 Jonatan vuorostaan sanoi Daavidille: ”Tulehan, niin mennään ulos kedolle.” Niin he molemmat menivät ulos kedolle. 12 Ja Jonatan sanoi edelleen Daavidille: ”Jehova, Israelin Jumala,+ olkoon todistajana,*+ että minä otan selvää isästäni näihin aikoihin huomenna tai kolmantena päivänä, ja jos hän on hyvänsuopa Daavidia kohtaan*, enkö minä silloin lähetä sinulle viestin ja varmasti paljasta sen korvaasi*? 13 Niin tehköön Jehova Jonatanille ja niin hän siihen lisätköön,+ jos siinä tapauksessa, että isästäni näyttäisi hyvältä tehdä sinulle pahaa, minä en tosiaankaan paljasta sitä korvaasi ja lähetä sinua pois etkä sinä ole menevä rauhassa. Ja osoittautukoon, että Jehova on kanssasi,+ niin kuin osoittautui, että hän oli isäni kanssa.+ 14 Ja etkö, jos olen yhä elossa,+ niin, etkö osoita Jehovan rakkaudellista huomaavaisuutta minua kohtaan, etten kuolisi?+ 15 Etkä sinä* ajan hämärään asti tule ottamaan pois omaa rakkaudellista huomaavaisuuttasi huonekunnaltani.+ Silloinkaan, kun Jehova karsii pois Daavidin viholliset, joka ainoan maan pinnalta, 16 ei Jonatanin nimeä karsita pois Daavidin huoneesta.*+ Ja Jehovan on vaadittava se Daavidin vihollisten kädestä.” 17 Niin Jonatan vannoi jälleen Daavidille*, koska hän rakasti häntä, sillä hän rakasti häntä niin kuin hän rakasti omaa sieluaan.+

18 Ja Jonatan sanoi hänelle vielä: ”Huomenna on uusikuu,+ ja sinua varmasti kaivataan, koska paikkasi on tyhjä. 19 Ja kolmantena päivänä sinua kaivataan varmasti hyvin paljon, ja sinun on tultava paikkaan, johon piilouduit+ arkipäivänä, ja sinun on oleskeltava lähellä tätä kiveä tässä*. 20 Ja minä puolestani ammun kolme nuolta* sen toiselle puolelle lähettääkseni ne maaliin, minne tahdonkin. 21 Ja katso, minä lähetän palvelijan ja sanon: ’Mene, etsi nuolet.’ Jos sanon palvelijalle nimenomaan: ’Katso! Nuolet ovat tällä puolellasi, ota ne*’, niin tule, sillä se merkitsee sinulle rauhaa eikä ole mitään hätää, niin totta kuin Jehova elää.+ 22 Mutta jos sanon nuorukaiselle näin: ’Katso! Nuolet ovat kauempana sinusta’, mene, sillä Jehova on lähettänyt sinut pois. 23 Ja siinä asiassa, jonka olemme puhuneet,+ minä ja sinä, niin, olkoon Jehova välillämme, minun ja sinun, ajan hämärään asti.”+

24 Niin Daavid piiloutui kedolle.+ Ja tuli uusikuu, ja kuningas istuutui aterialle* syödäkseen.+ 25 Ja kuningas istui paikallaan kuten muillakin kerroilla, seinän vieressä olevalla paikalla, ja Jonatan oli häntä vastapäätä*, ja Abner+ istui Saulin vierellä, mutta Daavidin paikka oli tyhjä. 26 Eikä Saul sanonut mitään sinä päivänä, sillä hän sanoi itsekseen: ”Jotakin on tapahtunut, niin että hän ei ole puhdas,+ sillä hän ei ole puhdistautunut*.” 27 Ja tapahtui uudenkuun jälkeisenä päivänä, toisena päivänä, että Daavidin paikka oli edelleen tyhjä. Tällöin Saul sanoi pojalleen Jonatanille: ”Miksi Iisain poika+ ei ole tullut aterialle eilen eikä tänään?” 28 Niin Jonatan vastasi Saulille: ”Daavid pyytämällä pyysi minulta lupaa olla poissa mennäkseen Betlehemiin.+ 29 Ja hän sanoi vielä: ’Lähetäthän minut matkaan, sillä meillä on suvun teurasuhri kaupungissa ja oma veljeni käski minua. Jos siis nyt olen saanut suosion silmissäsi, annathan minun päästä pois katsomaan veljiäni.’ Sen tähden hän ei ole tullut kuninkaan pöytään.” 30 Silloin Saulin suuttumus+ syttyi Jonatania kohtaan ja hän sanoi hänelle: ”Sinä kapinallisen piian poika,+ enkö minä hyvin tiedä, että sinä valitset Iisain pojan* häpeäksi itsellesi ja häpeäksi äitisi+ hävylle? 31 Sillä niin kauan kuin* Iisain poika on elossa maan päällä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole lujalla pohjalla.+ Lähetä siis nyt noutamaan hänet luokseni, sillä hän on kuoleman oma.”*+

32 Mutta Jonatan vastasi isälleen Saulille ja sanoi hänelle: ”Miksi hänet pitäisi surmata?+ Mitä hän on tehnyt?”+ 33 Silloin Saul sinkosi keihään häntä kohti osuakseen häneen,+ ja Jonatan käsitti, että hänen isänsä oli päättänyt surmata Daavidin.+ 34 Jonatan nousi heti pöydästä suuttumuksesta hehkuen,+ eikä hän syönyt leipää toisena uudenkuun jälkeisenä päivänä, sillä hän oli pahoillaan Daavidin tähden,+ koska hänen oma isänsä oli nöyryyttänyt häntä.+

35 Ja aamulla tapahtui, että Jonatan meni ulos kedolle Daavidin kanssa sovittuun paikkaan,+ ja hänen mukanaan oli nuori palvelija. 36 Ja hän sanoi palvelijalleen: ”Juoksehan etsimään nuolet, jotka ammun.”+ Palvelija juoksi, ja hän puolestaan ampui nuolen niin että se lensi hänen ylitseen. 37 Kun palvelija tuli sille paikalle, jossa Jonatanin ampuma nuoli oli, Jonatan alkoi huutaa palvelijan takaa ja sanoa: ”Eikö nuoli ole kauempana sinusta?”+ 38 Ja Jonatan huusi edelleen palvelijan takaa: ”Kiireesti! Toimi nopeasti! Älä jää seisomaan!” Ja niin Jonatanin palvelija keräsi nuolet ja tuli isäntänsä* luo. 39 Mutta palvelija ei tiennyt mitään; vain Jonatan ja Daavid tiesivät asiasta. 40 Sen jälkeen Jonatan antoi aseensa palvelijalleen ja sanoi hänelle: ”Mene, vie ne kaupunkiin.”

41 Palvelija meni. Daavid puolestaan nousi lähettyviltä etelän puolelta. Sitten hän lankesi kasvoilleen maahan+ ja kumarsi kolme kertaa, ja he suutelivat+ toisiaan ja itkivät toistensa takia, kunnes Daavid oli itkenyt eniten.+ 42 Ja Jonatan sanoi Daavidille: ”Mene rauhassa,+ koska me molemmat olemme vannoneet+ Jehovan nimeen sanoen: ’Osoittautukoon, että Jehova on meidän välillämme, minun ja sinun, ja minun jälkeläisteni ja sinun jälkeläistesi välillä ajan hämärään asti.’”*+

Niin Daavid* nousi ja lähti, mutta Jonatan meni kaupunkiin.