Kiirastuli

Määritelmä: ”[Roomalaiskatolisen] kirkon opetuksen mukaan seuraavassa maailmassa oleva asema, paikka tai tila – –, jossa niiden sielut, jotka kuolevat armon tilassa, mutta eivät ole vielä vapautuneet kaikesta epätäydellisyydestä, sovittavat anteeksi antamatta jääneet vähäpätöiset synnit tai kärsivät ajallista rangaistusta jo anteeksi annettujen vähäpätöisten ja kuolemansyntien vuoksi ja siten tehdessään puhdistuvat ennen taivaaseen astumista.” (New Catholic Encyclopedia, 1967, XI osa, s. 1034.) Ei raamatullinen opetus.

Mihin kiirastuliopetus perustuu?

Tarkasteltuaan, mitä katoliset kirjoittajat ovat sanoneet esimerkiksi 2. Makkabilaiskirjan 12:39–45:stä, Matteuksen 12:32:sta ja 1. Korinttilaiskirjeen 3:10–15:stä New Catholic Encyclopedia (1967, XI osa, s. 1034) myöntää: ”Loppujen lopuksi katolinen kiirastulioppi pohjautuu perinteeseen eikä Pyhään Raamattuun.”

”Kirkko on turvautunut perinteeseen perustellakseen taivaan ja helvetin välissä olevan paikan olemassaoloa.” (U.S. Catholic, maaliskuu 1981, s. 7.)

”Oppi kiirastulesta perustuu lähinnä kirkolliseen perimätietoon vanhalta ajalta, sen raamatulliset perusteet – – ovat epäselvät.” (Tiedon värikäs maailma, Helsinki 1975, 9. osa, s. 7.)

Mitä katolisuuden edustajat sanovat kiirastulen luonteesta?

”Monet ajattelevat, että kiirastulen kaikille kärsimyksille tunnusomaista on tietoisuus autuaaksi tekevän näyn tilapäisestä lykkäytymisestä, vaikka yleisemmän näkemyksen mukaan tämän lisäksi on olemassa jokin todellinen rangaistus – –. Latinalaisessa kirkossa on yleensä ollut vallalla käsitys, että tämän tuskan aiheuttaa todellinen tuli. Tämä ei ole kuitenkaan olennaista kiirastuliuskomuksessa. Se ei ole edes varmaa. – – Vaikka joku päättääkin idän teologien tavoin hylätä ajatuksen tulen aiheuttamasta kärsimyksestä, hänen tulisi varoa sulkemasta kiirastulesta pois kaikkea todellista kärsimystä. Siellä on silti todellista vaivaa, surua, mielipahaa, tunnonvaivoja ja muuta hengellistä murhetta, joka voi aiheuttaa todellista tuskaa sielulle. – – Joka tapauksessa tulee muistaa, että kärsimystensä keskellä nämä sielut tuntevat myös suurta iloa pelastuksen varmuudesta.” (New Catholic Encyclopedia, 1967, XI osa, s. 1036, 1037.)

”Kukaan ei tiedä, mitä kiirastulessa tapahtuu.” (U.S. Catholic, maaliskuu 1981, s. 9.)

Jääkö sielu eloon ruumiin kuollessa?

Hes. 18:4, KR-38: ”Se sielu [hepr. neʹfeš; ”se”, KR-92], joka syntiä tekee – sen on kuoltava.”

Jaak. 5:20, KR-38: ”Joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.” (Kursivointi lisätty.) (Huomaa, että tässä puhutaan sielun kuolemasta.)

Ks. lisää yksityiskohtia pääaiheista ”Kuolema” ja ”Sielu”.

Vaaditaanko kuoleman jälkeen vielä rangaistusta synnistä?

Room. 6:7, KR-38: ”Joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä [”päässyt vapaaksi synnin vallasta”, KR-92; ”vapautunut synnin vallasta”, UTN].”

Voivatko kuolleet tuntea iloa pelastusodotteeseen luottamisesta?

Saarn. 9:5, KR-38: ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.”

Jes. 38:18, KR-38: ”Ei tuonela sinua [Jehova] kiitä, ei kuolema sinua ylistä; eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa.” (Kuinka siis kukaan heistä voi tuntea ”suurta iloa pelastuksen varmuudesta”?)

Minkä välityksellä voidaan Raamatun mukaan puhdistua synneistä?

1. Joh. 1:7, 9, KR-38: ”Jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän [Jumala] on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”

Ilm. 1:5, KR-38: ”Jeesus Kristus – – meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä.”