Miten sinä suhtaudut lapsiisi?
”SIUNAUS.” ”Lahja Jumalalta.” ”Todellinen ilo.” ”Ilo sydämellemme.” Miten sydäntä lämmittävää onkaan kuulla eri vanhemmilta tällaisia ilmaisuja varsinkin kun otamme huomioon sen, että kaikki vanhemmat eivät pidä lapsiaan siunauksena.
Mutta kysymys kuuluu: Mitä sinä ajattelet omista lapsistasi? Saatko mielihyvää isän tai äidin osasi monista puolista? Vakuutatko jatkuvasti lapsillesi, että rakastat heitä, ja että olet kiitollinen siitä, että sinulla on heidät? Milloin viimeksi olet ottanut heidät syliisi ja osoittanut heille hellyyttäsi?
Vanhempina oleminen ei varmastikaan ole helppo tehtävä. Se on kovaa, vaativaa työtä ja usein pettymyksiä tuottavaa. Siitä huolimatta se voi olla erittäin antoisaa. Ja saavutetut hyvät tulokset ylittävät verrattomasti matkan varrella kohdatut vaikeudet. Monilla vanhemmilla on tällainen tunne. Onko sinulla?
Tietenkin on olemassa eriäviä mielipiteitä. Kaikki vanhemmat eivät suhtaudu osaansa iloiten. Joillekuille heidän lapsensa voivat edustaa yksityiselämän tai vapauden menetystä, sillä lapset ovat voineet keskeyttää jonkin suunnitelman toteuttamisen. Toiset eivät ehkä ole olleet tunneperäisesti valmiita isän ja äidin monimutkaiseen osaan. Toiset taas ovat voineet panna pahakseen ne uhraukset, jotka heidän osansa vaati. Mutta olkoonpa syy mikä tahansa, niin tällainen tilanne on joka tapauksessa murheellinen varsinkin siksi, että tällaiset kielteiset asenteet vaikuttavat epäilemättä siihen, miten tällaiset vanhemmat suhtautuvat lapsiinsa ja kohtelevat heitä. Jotkut vanhemmathan jopa puhuvat omista lapsistaan ”penskoina” tai ”pahuksina”. Ei siis ihme, että on lapsia, joita on hankala käsitellä. He tuntevat itsensä ei-toivotuiksi ja vastenmielisiksi ja koettavat antaa takaisin eri tavoin.
Vanhempina olemisen myönteisiä puolia
Mutta mitä on sanottava niistä vanhemmista, jotka rakastavat ja hellivät lapsiaan? Voimmeko me oppia jotakin heistä? Voiko se, miten he suhtautuvat lapsiinsa, auttaa meitä arvioimaan paremmin omia tunteitamme? Voi todellakin. Heidän myönteinen suhtautumisensa lapsiinsa ilmenee siitä hedelmästä, jonka he saavat: lapsia, jotka vastaavat rakkaudella ja tottelevaisuudella saamaansa valmennukseen ja huolenpitoon ja joista kasvaa vastuuntuntoisia ja rakkaudellisia aikuisia. Sitten he vuorostaan siirtävät lopulta omiin lapsiinsa nuorina saamansa periaatteet ja erinomaisen valmennuksen. Ja eikö vanhempina olemisessa ole oikeastaan tästä kysymys?
Mutta miten on sinun lastesi laita? Ovatko he suhtautumistavaltaan alttiita, tottelevaisia ja kunnioittavia? Jos eivät, niin älä ole toivoton. Sinun ei ole kohtuutonta odottaa heidän suhtautuvan tällä tavalla valmennukseesi. Miksi me sanomme niin? Koska Luoja itse pani lapset vanhempiensa suoranaiseen valvontaan. Se on todellakin jumalinen järjestely. Efesolaiskirjeen 6:1, 2 sanoo: ”Lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne Herran yhteydessä, sillä tämä on vanhurskasta: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, mikä on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus.” Tämä raamatunkohta siis kannustaa lapsianne tottelemaan teitä Jumalan teille antamassa osassanne.
Tässä onnistuminen edellyttää kovaa työtä. Eräs leskeksi jäänyt viiden pojan äiti selitti: ”Käytin aikaa heidän valmentamiseensa, ja hyöty näkyy nyt heidän käyttäytymisessään ja asenteissaan. He eivät ole rajuja vaan nöyriä ja kunnioittavia. Pojat sanovat nykyään: ’No, äiti, sinä olet elänyt paljon kauemmin kuin me – sinun pitäisi tietää.’ Minulle se on siunaus.” Kukapa äiti ei haluaisi kuulla lastensa sanovan näin.
Toisaalta jos lapsilta edellytetään alttiutta, vanhempien täytyy olla todella kiinnostuneita siitä, mitä heidän lapsensa tekevät. Ei riitä, että vanhemmat laativat sääntöjä ja määräyksiä noudatettavaksi. Heidän täytyy tehdä kaikkensa yhteydenpitokanavien pitämiseksi avoinna lastensa kanssa. Niillä, jotka pysyvät lastensa harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden tasalla, on vähän yhteydenpitovaikeuksia heidän kanssaan. Eräällä 11-vuotiaan pojan äidillä on todisteita tästä:
”Opin häneltä sellaista, mistä en olisi normaalisti kiinnostunut. Esimerkiksi ajattelin, että hänen olisi hyvä huolehtia itsensä lisäksi jostakin muusta, ja niinpä hankin hänelle akvaariokaloja. Siitä ei ollut hyötyä ainoastaan hänelle, vaan siitä oli hyötyä myös minulle. Nyt saan hyvin paljon mielihyvää siitä, kun näen noiden kalojen reagoivan minuun. Kun hänen mielenkiintonsa kohteet laajenevat, huomaan kasvavani itse hänen kanssaan, ja se vetää meidät lähemmäksi toisiamme.”
Pitääkö tämä paikkansa sinun tapauksessasi?
Viime aikoina jotkut isät ovat syventyneet enemmän lastensa hoidon tunneperäisiin puoliin. Heitä on kauan pidetty perheen kurinpitäjinä. Mutta äskeiset suuntaukset ovat sysänneet heidät lasten hoitoon ja sen suunnitteluun liittyville alueille. Muuan isä sanoi:
”Uskon vakaasti, että isien pitäisi olla aktiivisesti mukana lastensa syntymässä, jos se suinkin on mahdollista. Niinpä olin synnytyshuoneessa, kun ensimmäinen tyttäremme syntyi. En voi pukea sanoiksi sitä kaunista tunnetta, jonka koin, kun lääkäri pani hänet syliini ensi kerran heti hänen synnyttyään. Siinä paikassa kiitin ja ylistin Jehova Jumalaa kuuluvin sanoin tästä siunauksesta. Ja vaimoni ja minä ajattelemme yhä molemmista tyttäristämme samalla tavalla.”
Voidaanko kaikkia lapsia pitää siunauksena?
Mitä on sanottava lapsista, jotka eivät ole syntyneet normaaleina ja terveinä? Voidaanko heitäkin pitää siunauksena? Ja voivatko heidän vanhempansa myös saada iloa osansa täyttämisestä? Antakaamme erään kehityksessä jälkeenjääneen, sydänvikaisen lapsen vanhempien vastata näihin kysymyksiin. Ensin isä: ”Lääkärit sanoivat meille, että me voisimme luopua hänestä, koska hän oli kuoleva joka tapauksessa. Kysyin heiltä, mitä hänen hyväkseen voidaan tehdä, ja heitä näytti hämmästyttävän se, että me halusimme pitää hänet. He sanoivat, ettei mitään voida tehdä, ja antoivat meidän viedä hänet kotiin kuolemaan.” Äiti jatkoi:
”Alusta pitäen he kehottivat meitä panemaan hänet laitoshoitoon, mutta me emme tahtoneet kuulla puhuttavankaan siitä. Me emme koskaan ajatelleet hetkeäkään, ettemme rakastaisi häntä. Hänhän oli kauan odotettu tyttäremme (neljän pojan jälkeen), ja me halusimme pitää hänet luonamme. Nyt lääkärit ovat hämmästyneitä hänen toipumisestaan. Hän on nyt vuoden ja kaksi kuukautta vanha, vaikka he sanoivat, ettei hän voisi elää kolmea kuukautta kauemmin. Hän tietää, että häntä rakastetaan, ja se on saanut hänet kukoistamaan jälkeenjääneestä kehityksestään ja vakavasta sydänviastaan huolimatta. Ja hän on rakastavin lapsi, jonka olen koskaan nähnyt. Minä tietenkin rakastan häntä, koska olen hänen äitinsä. Mutta sen rakkauden näkeminen, joka Jehova Jumalalla on häntä kohtaan, se on jotakin valtavaa. Hän ja yksin Hän on ylläpitänyt lasta. Miten me siksi voisimme olla palvomatta sellaista Jumalaa?”
Eittämättä niillä vanhemmilla on taloudellisesti ja varsinkin tunneperäisesti paljon vaikeampaa, joiden lapset ovat jollakin tavalla vammaisia. Mutta sellaiset lapset tarvitsevat vielä enemmän rakkautta ja huomiota kuin normaalit lapset. Ja kun vanhempien rakkaus näkyy, tavallisesti lapsi reagoi siihen myönteisesti.
Miten selviytyä ongelmista
Ongelmia syntyy, joka tapauksessa, ja herääkin kysymys: mitä vanhemmat voivat tehdä selviytyäkseen niistä? Pelkästään ärjymällä toteltavaksi tarkoitettuja käskyjä saavutetaan vähän. Jos lapsilla on ongelmia eivätkä he saa puhua vanhempiensa kanssa, se voi kehittää mielipahaa, ja kunnioituksen puute on luonnollinen seuraus. Efesolaiskirjeen 6:4 kehottaa: ”Ja te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne, vaan kasvattakaa heitä jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa.”
Eräs neljän pojan isä osoittaa, mihin tämän kehotuksen noudattaminen on johtanut: ”Yritän parhaani mukaan kuunnella heitä; saada selville, mitä on heidän mielessään. Vain silloin voin todella auttaa heitä. Johdan viikoittaista raamatuntutkistelua, ja tavallisesti me annamme Raamatun ratkaista heidän pulmansa. Pojat ymmärtävät, että antamamme ohjeet ovat lähtöisin Jumalasta eivätkä meistä, ja siitä on paljon apua.”
Käytettävissä oleminen on suuri apu ongelmista selviytymiseksi. Lapset tarvitsevat vanhempiaan eniten silloin, kun heillä on ongelmia. Muuan äiti ilmaisi ajatuksensa seuraavasti: ”Me olemme aina käytettävissä. Me annamme heidän tietää, että he voivat puhua meille mistä tahansa. Silloinkin kun ongelma voi meidän mielestämme olla vähäpätöinen, se on heidän mielestään usein hyvin suuri, ja sillä on merkitystä sillä hetkellä. Koska he tietävät meidän välittävän, he lähestyvät meitä joka asiassa.” Miten erinomaista olisikaan, jos kaikki lapset puhuisivat vapaasti vanhemmilleen mistä tahansa ongelmasta ilman, että heidät tuomitaan tai heitä arvostellaan! Pitääkö tämä paikkansa sinun tapauksessasi? Kannustatko lapsiasi puhumaan vapaasti sinulle samalla kun itse kuuntelet rauhallisesti?
Teidän vanhempien tulee myös muistaa, että on tärkeää pitää lupauksensa. Näyttää siltä, että lapset voivat kestää hyvin monenlaista, mutta he eivät pysty suhtautumaan rauhallisesti pettymyksiin tai muutoksiin. Muuan äiti kiinnitti huomion seuraavaan: ”Sellaisten lupausten tekeminen, joita en voi pitää, aiheuttaa vain pettymyksiä lapsissa. He luottavat hyvin paljon sanaani. Kun kerran lupaan jotakin, niin koetan pitää siitä kiinni. Jos sitten en voi tehdä jotakin, selitän syyn siihen ja sanon olevani pahoillani siitä. Näin he saavat tietää, että minäkin epäonnistun ajoittain, ja se on luonut siteen meidän välillemme.”
Milloin viimeksi olet ilmaissut lapsillesi olevasi surullinen siitä, ettet ollut voinut pitää lupaustasi?
Mitä tulee välttää?
On joitakin seikkoja, joissa vanhemmat toimisivat toisin, jos he saisivat uuden tilaisuuden. Jotkut ovat katuneet sitä, etteivät he olleet kuunnelleet tarpeeksi lapsiaan. Toiset ovat tunteneet mielipahaa siitä, että he olivat tehneet hätiköityjä johtopäätöksiä, kun lapset ensi kerran lähestyivät heitä jossakin asiassa. He ovat voineet olla hätäisiä arvostelussaan. On viisasta ottaa selvää kaikista tosiasioista ennen ratkaisun tekoa.
Lisäksi on tärkeää olla puolueeton oltaessa tekemisissä lasten kanssa. Yhden lapsen vertaaminen toiseen on epäviisasta ja epäoikeudenmukaista. Se voi kasvattaa kateutta ja mielipahaa. Lapsilla on erilaisia lahjoja, ja kullakin on oma arvonsa. Kun yhtä lasta verrataan toiseen väheksyvästi, se vähentää hänen itseluottamustaan ja omanarvontuntoaan ja edistää ylemmyyttä ja ylimielisyyttä toisessa.
Tulisi myös välttää sitä, että lasten sallitaan katsoa televisiosta mitä tahansa. ”Mikään ei ole muuttanut yhdessä sukupolvessa lapsuuden olosuhteita yhtä paljon kuin televisio.” (New York Times, 4.3.1979) Tämän lausunnon paikkansapitävyys on valpastuttanut monet vanhemmat huomaamaan sen, miten voimakas vaikutus television katselulla on heidän lapsiinsa. Kukaan ei voi kiistää sitä, että sillä voi olla kasvatuksellista arvoa, mutta jos samaan aikaan ei olla varovaisia, niin esimerkiksi jatkuva väkivaltaohjelmien ruokavalio voi vaikuttaa lapsiin haitallisesti. Jotkut ovat jopa panneet nuorisorikollisuuden viimeaikaisen kasvun suoraan sen tiliin, että lapset ovat katselleet eräitä ohjelmia, joissa on väkivaltainen teema.
Tovereita vai vanhempia kumpia?
Liika television katselu ei ehkä ole ongelmana perheessänne. Voitte jopa itse käyttää melkoisesti aikaa lastenne kanssa, ja se on kiitettävää. Mutta millainen suhde teillä on heihin? Pitävätkö he teitä vanhempina vai tovereina? On pantu merkille, että joissakin kodeissa lasten sallitaan kohdella vanhempiaan ja puhua heille vertaisinaan. Ja kun suhde muuttuu liian makeaksi, niin vanhempien voi olla vaikea antaa kuritusta silloin kun sitä tarvitaan. Se saattaisi jopa kylvää halveksunnan siemenen ei ainoastaan vanhempia kohtaan, vaan myös perhepiirin ulkopuolella olevia kohtaan.
Muuan äiti, joka paheksui tällaista suhdetta, sanoi: ”He eivät pidä sinua sellaisena vanhempana ihmisenä, jota heidän olisi kuunneltava ja toteltava. ’Toveri’ on heidän omalla tasoltaan, ja lapset eivät pysty ajattelemaan, järkeilemään tai oikaisemaan itseään niin kuin aikuiset. Juuri tähän osaan he tarvitsevat vanhempiaan.” Hänen miehensä lisäsi:
”Uskon, että meidän on tärkeämpää olla vanhempina, sillä jos lujuus ja kunnioitus vallitsevat, niin ystävyys tulee perässä ja kasvaa. Lapsiamme kannustetaan ilmaisemaan ajatuksiaan vapaasti niin kauan kuin he ovat kunnioittavia. Me sanomme heille usein: ’Kysymys ei ole siitä, mitä sinä sanot, vaan siitä, miten sinä sanot sen.’ Koetamme opettaa heille hyvää puhetapaa. Jos he eivät kunnioita meitä, ketä he kunnioittavat?”
Tämä ei tietenkään merkitse sitä, etteivät vanhemmat ja lapset voisi olla ystäviä sanan varsinaisessa merkityksessä. Monilla vanhemmilla on hyvä, lämmin suhde lapsiinsa, ja lapset vastaavat rakkaudella ja kunnioituksella. Mutta maailmassa, jossa vanhempien ihmisten kunnioitus on nopeasti vähenemässä, tulee olla varovainen siinä, ettei minkään sallita jäytää vanhempien oikeaa asemaa kohtaan tunnettavaa kunnioitusta. Tuttavallisuus voi synnyttää ylenkatsetta, jos siinä mennään liian pitkälle vanhempien ja lapsen välisessä suhteessa.
Jumalan rooli heidän elämässään
Kun lapset kunnioittavat vanhempiaan ja muita, jotka he voivat nähdä, he ovat silloin sellaisessa asemassa, että he voivat vihdoin palvoa Luojaansa, jota he eivät voi nähdä. Vanhemmilla on ainutlaatuinen asema tässä valmennuksessa. He voivat rakkaudellisesti suunnata lastensa huomion Luojaan. On välttämätöntä, että se on rakkaudellista mutta samalla hellittämätöntä. Vanhempien täytyy olla ahkeria tällaisen valmennuksen antamisessa. He eivät voi antaa tunteen tai paineen saada heitä luopumaan siitä. Eivätkä he voi siirtää vastuutaan toisille – olkootpa nämä muita perheenjäseniä, opettajia tai uskonnollisia johtajia – jos he haluavat hyviä tuloksia.
Oikotietä ei selvästikään ole olemassa. Matkan varrella vaaditaan aikaa, vaivannäköä, rakkautta ja kärsivällisyyttä ja paljon sopeutumista. Mutta hyvät tulokset ovat mahdollisia, kun vanhemmat ottavat vastatakseen Jumalan heille antamasta toimeksiannosta. Jos he pitävät lapsiaan Jumalalta tulleina aarteina ja antavat heidän tietää, että heitä rakastetaan, perheyksikkö korjaa monia siunauksia ja vanhemmat tuntevat itsensä suuresti palkituiksi. On niin kuin psalmista sanoi: ”Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti.” – Ps. 127:3.
Olkoon suhtautumistapasi lapsiisi tällainen!