Rukous, kallis rakkaudellinen varaus

”Älkää olko huolissanne mistään, vaan tehkää kaikessa rukouksin ja anomuksin kiitoksen ohella pyyntönne tunnetuiksi Jumalalle.” – Fil. 4:6, Um.

1. Mitkä seikat valottavat rukouksen ihmeellistä luonnetta?

JOS me vain harkitsemme tätä rukousvarausta, niin me emme voi olla ihmettelemättä sen kaiken ihmeellisyyttä. Ihminen oli erittäin haltioitunut, kun hän sai tammikuun 10. pnä 1946 laajakantoisten valmistelujen jälkeen ensi kerran kosketuksen kuuhun tutkamerkein niiden äärimmäisen heikon kaiun palatessa takaisin ”2,38–2,72 sekunnin väliajan jälkeen, mikä vastaa kuun 356 000–407 000 kilometrin etäisyyttä”. Ihmisen tutkasäteet saattavat tavoittaa kuun valon nopeudella, mutta mitä se on verrattuna meidän rukouksiimme, jotka ulottuvat koko matkan aina Jehovan valtaistuimelle saakka – minkä täytyy olla lukemattomien valovuosien päässä, koska se on kaukana aineellisen kaikkeuden yläpuolella – ja vain ajan rahdussa! Ja miten helposti me voimmekaan päästä kosketuksiin Jehovan kanssa rukouksessa!

2. Mikä on rukouksen ensimmäinen edellytys ja missä kahdessa suhteessa?

² Mutta jotta tämä ihme voisi tapahtua, niin meidän täytyy rukoilla ainoaa totista elävää Jumalaa, Jehovaa. (2. Moos. 6:3, alaviite; Jes. 46:9) Rukoukset, mitkä esitetään sellaisille jumalille, jotka ovat olemassa ainoastaan ihmisten mielessä, eivät tule koskaan kuulluiksi, minkä Baalin papitkin huomasivat harmikseen Elian aikaan. (1. Kun. 18:26–29; Ps. 115:4–8) Rukouksen ensimmäinen edellytys on siis usko. ”Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” Pane merkille, että meillä ei pidä olla uskoa ainoastaan siihen, että Jumala on olemassa, vaan myöskin siihen, että hän palkitsee ne, jotka etsivät häntä vakavasti, että hän vastaa meidän rukouksiimme. Jaakob painotti asiaa: ”Mutta pyytäköön hän jatkuvasti uskossa, lainkaan epäilemättä, sillä se, joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja puhaltaa sinne tänne. Älköön se ihminen tosiaankaan otaksuko saavansa mitään Jehovalta.” Ja Jeesus sanoi: ”Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, . . . [ei] mikään olisi teille mahdotonta.” – Hepr. 11:6; Jaak. 1:6, 7, Um; Matt. 17:20.

3. a) Mitä esimerkkejä Jumalan Sana antaa siitä, että hän vastaa rukouksiin? b) Mikä nykyinen esimerkki meillä on?

³ Ja eikö meillä ole hyvä perustus tällaiselle uskolle? Eikö Jumala kykene ”tekemään enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme”? Ja koska hän rakastaa meitä, niin me voimme olla vakuuttuneita siitä, että hän on yhtä halukas kuin kykeneväkin – täysin erilainen kuin ihminen, joka niin usein on joko halukas mutta kykenemätön tai kykenevä mutta haluton. Niin, ”jos siis te, vaikka olette pahoja, tiedätte, miten tulee antaa hyviä lahjoja lapsillemme, niin kuinka paljon enemmän antaakaan teidän taivaissa oleva Isänne hyvää niille, jotka pyytävät häneltä?” Eikö Jumala vastannut Elian rukoukseen, kun hänen vastassaan oli 450 Baalin profeettaa? Hiskian rukoukseen, kun Sanheribin sotajoukko uhkasi Jerusalemia? Pietarin puolesta esitettyyn rukoukseen, kun Herodes Agrippa otti hänet vangiksi? Ja Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnan menestys kaikista vastuksista huolimatta on todistus siitä, että Jehova Jumala on yhtä kykenevä ja halukas vastaamaan rukoukseen nyt kuin menneinä aikoina. Me emme tosin kenties aina ymmärrä, millä nimenomaisella tavalla Jumala vastaa nykyään rukoukseen, mutta me tiedämme, että hän käyttää järjestöään, jonka sekä näkymättömät että näkyvät luomukset muodostavat, Sanaansa ja pyhää henkeään eli toimivaa voimaansa. – Ef. 3:20; Matt. 7:11; 1. Kun. 18:36–38; 2. Kun. 19:19, 35; Apt. 12:5, 7.

JUMALAN KANAVAN TUNNUSTAMINEN

4. Kenen kautta meidän täytyy esiintyä rukouksessa, ja mistä syystä tätä ehtoa ei ilmeisestikään mainittu Jeesuksen mallirukouksessa?

⁴ Jos rukoustemme pitää tavoittaa Jumala, niin meidän täytyy lisäksi olla selvillä hänen määräämästään menettelytavasta, sillä Jehova Jumala on järjestyksen Jumala. Hän ei salli kaikkeuden suurena Yksinvaltiaana alamaistensa tunkeutua umpimähkään luokseen, varsinkaan sellaisten, jotka ovat synnin tähden hänen vihollisiaan. Hänellä on kanava, mikä meidän täytyy tunnustaa, jos haluamme päästä hänen puheilleen niin sanoaksemme. Vuodesta 33 jKr. lähtien on tämä kanava ollut Jeesus Kristus, niin kuin hän sanoi: ”Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Vaikka monet voivat sanoa pääsevänsä Jumalan luokse Marian tai niin sanottujen pyhien kautta, niin he erehtyvät tässä surullisesti, sillä katsokaamme mistä Jumalan Sanan kohdasta hyvänsä, niin emme saa lukea kertaakaan mistään anomuksista, jotka olisi esitetty näiden kautta tai jotka käskisivät meitä tekemään siten. ”Yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä.” Koska asia on näin, niin voitaisiin kysyä: Miksi Jeesus ei sisällyttänyt tätä vaatimusta opetuslapsilleen antamaansa mallirukoukseen? Epäilemättä siksi, että hän ei ollut täysin todistanut pätevyyttään. Mutta palveluksensa viimeisenä päivänä hän oli täyttänyt työn, minkä hänen Isänsä oli antanut hänen tehtäväkseen, ja niin hän voi sanoa: ”Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” – Joh. 14:6; 1. Tim. 2:5, 6; Joh. 17:4; 16:23, 24.

5. Millainen meidän mielenlaatumme tulee rukouksessa olla ja miksi?

⁵ Jotta rukouksemme saavuttaisivat Jumalan, niin ne täytyy esittää myöskin täysin vilpittömästi. Ne, jotka rukoilevat pelkästään, ”että ihmiset heidät näkisivät”, rukoilevat turhaan, sillä Jumala vihaa ulkokullattuja. Hän kuulee ainoastaan niitä, jotka rukoilevat ”hengessä ja totuudessa”. Vain ”oikeamielisten rukous on hänelle otollinen”, sillä ”oikeamieliset saavat katsella hänen kasvojansa”. Meidän täytyy niin ikään tulla Jumalan luokse nöyryydessä. Ottaen huomioon hänen suuruutensa ja oman mitättömyytemme ylpeys olisi mitä sopimattominta. Tullessamme Jumalan luo anomuksinemme me tulemme sitä paitsi pyytäjinä emmekä asiakkaina. Me emme voi tehdä kauppaa Jumalan kanssa, sillä meillä ei ole mitään tarjottavaa. On siis täysin sopivaa, että Jumala vastustaa korskeita ja suo ansaitsemattoman hyvyytensä nöyrille. – Matt. 6:5; Joh. 4:24; Sananl. 15:8; Ps. 11:7; 1. Piet. 5:5.

6. Mitä on sanottava ruumiin asennosta rukouksessa, mutta mitä voidaan kumminkin sanoa polvistumisen puolesta?

⁶ Ohimennen sanoen ei Raamattu anna minkäänlaista tukea sille tavalle, että kädet ristitään ja otetaan hurskas asento rukouksessa. Kuten Jumalan Sana osoittaa, niin meidän ruumiinasentomme ei ole tärkeä. Kuitenkin suosittelemme polvistumista, kun esitämme yksityisen rukouksemme, apuna oikean mielentilan omaamiseksi nöyryydessä Tekijämme edessä. (Ps. 95:6; Dan. 6:10; Luuk. 22:41; Ef. 3:14) Polvistuminen auttaa myöskin keskittymisessä. On kovin helppo sallia mielemme vaellella tai uinahtaa, jos rukoilemme maaten vuoteessa. Paavali neuvoi epäilemättä sen tähden meitä ei ainoastaan olemaan ”kestäväiset rukouksessa”, vaan myöskin ”siinä kiittäen valvomaan”. – Kol. 4:2.

SOPUSOINNUSSA JUMALAN TAHDON KANSSA

7–10. a) Minkä kanssa meidän rukouksiemme täytyy olla sopusoinnussa, jotta niihin vastattaisiin? b) Mitkä Raamatun esimerkit valaisevat tätä? c) Mikä opetus tässä on meille?

⁷ Edelleen, jos me haluamme Jumalan kuulevan rukouksemme, niin niiden täytyy olla sopusoinnussa hänen tahtonsa kanssa. Jeesus opetti meitä rukoilemaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa”, ja hän itse rukoili: ”Ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä.” Apostoli Johannes ottaa huomioon saman tilan: ”Anommepa mitä tahansa hänen tahtonsa mukaisesti, niin hän kuulee meitä.” Tämä tila on niin johdonmukainen ja ilmeinen, että näyttää oudolta, että useimmat rukoilevat ihmiset syrjäyttävät sen – eikä kenties kuitenkaan kovin oudolta, kun huomaamme, kuinka itsekkäitä ja ajattelemattomia useimmat rukoukset ovat. Eivätkö Jumalan päätökset ole ensi sijalla? Eivätkö ne ole paljon tärkeämpiä kuin mitkään edut, joita meillä saattaa olla henkilökohtaisesti? Eivätkö sitä paitsi ihmisten rukoukset ole usein ristiriitaisia, kuten esim. sota-aikaan, jolloin molemmat puolet pyytävät voittoa? Kaikkitietävyydestään ja -valtiudestaan huolimatta Jumala ei voi vastata ristiriitaisiin rukouksiin. – Matt. 6:10; 26:39; 1. Joh. 5:14, Um.

⁸ Huomaa, miten tämä periaate vaikutti Mooseksen elämässä. Kun hän huusi avuksi Jehovaa faraon ja hänen sotajoukkojensa saarrettua israelilaiset, niin Jumala suoritti ihmeen ja avasi Punaisen meren, sillä se rukous oli sopusoinnussa Jehovan päätösten kanssa tehdä nimi itselleen ja vapauttaa kansansa Egyptin orjuudesta. Samalla tavalla, kun Israelin kansa ansaitsi hävityksen, koska se oli tehnyt kultavasikan, ja jälleen myöhemmin, koska se kapinoi kuultuaan uskottomien vakoilijoitten raportin, niin Jehova säästi siitä huolimatta israelilaiset, koska Mooses puhui hänelle hartaasti heidän puolestaan hänen nimensä ja hänen heidän esi-isiensä kanssa tekemänsä liiton perusteella. Jehova kuuli Mooseksen hänen kansansa puolesta esittämät rukoukset ja vastasi niihin myöskin toisissa tapauksissa. – 2. Moos. 14:15–28; 32:7–14; 4. Moos. 11:1, 2; 12:1–15; 14:11–20; 21:5–9.

⁹ Mutta niin ei käynyt silloin, kun Mooses rukoili, että hänen sallittaisiin mennä Luvattuun maahan. Mooses oli menettänyt oikeutensa, koska hän salli nurisevien israelilaisten niin katkeroittaa itsensä, että puhui ja toimi ajattelemattomasti Meribassa, eikä Jehova muuttanut mieltään. Ja vaikka Mooses ylistikin Jehovaa ja kiitti häntä hänen hyvyytensä takia ja pyysi yhä: ”Niin salli minun nyt mennä katsomaan sitä hyvää maata, joka on tuolla puolella Jordanin, tuota ihanaa vuoristoa ja Libanonia”, niin hän rukoili turhaan. Sen sijaan että hän olisi saanut toiveensa täyttymään, häntä nuhdeltiin sanoen: ”Riittää! Älä puhu minulle enempää tästä asiasta.” Mooses oli ilmeisesti kuluttanut Jehovan pitkämielisyyden loppuun. Mooseksen perustelut olivat yksistään tunteelliset, sillä hänen läsnäolonsa Luvatussa maassa ei ollut lainkaan tärkeä Jehovan päätösten toteuttamiselle. Eikö Joosua ollut määrätty johtamaan kansaa? Kyllä oli. – Ps. 106:32, 33; 5. Moos. 3:24–28.

¹⁰ Mooseksen kokemuksissa on meille eräitä selventäviä opetuksia. Meidän anomuksiimme vastataan ensiksikin todennäköisemmin, jos ne sisältävät Jehovan nimen. Ja toinen selventävä ajatus on, että tunteellisuus ei vaikuta lainkaan Jehovaan, vaan viisaus, oikeus ja rakkaus panevat hänet toimimaan ja johtavat häntä. Meitä auttaa vieroittumaan kaikesta tuollaisesta omakeskeisestä tunteellisuudesta se mallirukous, minkä Jeesus antoi meille, sillä se asettaa ensimmäiset asiat ensimmäisiksi. Ja mikä tulee ensiksi? ”Isä meidän, joka olet taivaassa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” Kun me annamme vanhurskauden yleisen voiton Jehovan nimen ja yksinvaltiuden kunniaan saattamisessa olla pääjuonteena rukouksissamme, niin se auttaa meitä tekemään niistä myöskin pääasian jokapäiväisessä elämässämme. – Matt. 6:9, 10.

HENKILÖKOHTAISET ASIAT

11. Mitkä raamatunkohdat osoittavat, että henkilökohtaiset asiat ovat sopivia rukoiltaviksi?

¹¹ Raamattu ilmaisee, että henkilökohtaiset hengelliset ja aineelliset asiat ovat myöskin sopivia rukoilemisen aiheita, joskin toisella sijalla, sillä se sanoo: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” Ja jälleen: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen.” Mikä meitä kiinnostaneekin tai mikä vaikuttanee mieleemme tai painanee sitä raskaasti, se on sopiva rukoilemisen aihe, olkoonpa se sitten henkistä tai aineellista. Kerro siitä Isälle! Ja kun me olemme helpottaneet taakkaamme, niin meidän tulee lakata murehtimasta ja uskoa siihen, että ”Jumala panee kaikki työnsä myötävaikuttamaan niiden hyväksi, jotka rakastavat Jumalaa”. – Fil. 4:6; 1. Piet. 5:7; Room. 8:28, Um.

12, 13. Mitä me saatamme anoa, kuten Raamattu osoittaa?

¹² Tässä voitanee hyvin sanoa, että se, mitä me rukoilemme, ilmaisee meidän hengellisen kypsyytemme määrän. Jos me omistamme Jehovalle ”yksinomaisen antaumuksemme” ja ”etsimme ensin valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan”, niin meidän rukoilemamme henkilökohtaiset asiat ovat etusijassa hengellistä laatua ja sen vuoksi todennäköisemmin Jumalan tahdon mukaisia. Siihen, mitä me voimme ja mitä meidän pitäisi rukoilla itsellemme, kuuluu suurempi määrä Jumalan pyhää henkeä eli toimivaa voimaa, mitä Jumala antaa meille iloiten, niin kuin Jeesus osoittaa Luukkaan 11:13:nnessa. Viisaus on toinen lahja, minkä Jumala auliisti antaa kaikille pyytäville ja mitä meidän tulisi rukoilla. (Jaak. 1:5) Ja meidän pitäisi rukoilla aina Daavidin tavalla: ”Opeta minut tekemään tahtosi, sillä sinä olet minun Jumalani.” Me voimme rukoilla turhaan, että jokin koetus poistettaisiin, mutta me emme rukoile turhaan, jos me pyydämme viisautta selviytyäksemme siitä ja voimaa kestääksemme siinä. Se oli Paavalin kokemus, sillä kun hän oli kolme kertaa turhaan rukoillut Jumalaa tuskallisen lihassa olevan pistimen johdosta, niin Jumala lohdutti häntä sanoen: ”Minun ansaitsematon hyvyyteni riittää sinulle, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” – Ps. 143:10; 2. Kor. 12:7–10, Um.

¹³ Ja koska me sikisimme synnissä, niin meidän on rukoiltava jatkuvasti: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi”, anoen sitä Kristuksen uhrin perusteella, kuten olemme jo huomanneet. ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Kuinka tyhmää onkaan näin ollen kantaa synnin syyllisyystaakkaa, kun meidät kerran voidaan vapauttaa siitä rukouksen avulla päättäessämme menetellä paremmin tulevaisuudessa! – Ps. 51:7; Luuk. 11:4; 1. Joh. 1:9.

14. Keiden suhteen meidän tulee rukoilla ja mistä syystä, kuten on osoitettu 1. Timoteuksen kirjeen 2:1, 2:sessa?

¹⁴ On myös Jumalan tahdon mukaista, että rukoilemme ”kaikenlaisten ihmisten suhteen, kuningasten ja kaikkien niiden suhteen, jotka ovat korkeassa asemassa, jotta me voisimme jatkaa tyynen ja rauhaisan elämän viettämistä täysin jumalisessa antaumuksessa ja vakavuudessa”. Meidän ei tule tosin rukoilla, että nämä kääntyisivät Jehovan puhtaaseen palvontaan heidän taipumuksistaan huolimatta, vaan pelkästään, että he eivät vastustaisi meidän evankeliuminpalvelustamme. Sellaiset rukoukset eivät ole siis itsekkäitä. Tähän sisältyvät anomukset, että Jumalan tahto tapahtuisi tutkittavissa tai ratkaisemattomissa oikeusjutuissa. – 1. Tim. 2:1, 2, Um.a

15. Mitä aineellisia asioita me voimme pyytää?

¹⁵ Jeesus osoitti, että me voimme rukoilla myöskin aineellisia asioita, sisällyttämällä mallirukoukseensa pyynnön: ”Anna meille tänään leipämme täksi päiväksi.” Ei ylellisyyksiä, ei enempää kuin mitä tarvitsemme, vaan tyytyen ”elatukseen ja vaatteisiin”. Niin kuin luemme toisaalla: ”Kahta minä olen pyytänyt sinulta. Älä pidätä niitä minulta ennen kuin minä kuolen. Valheellisuus ja valheellinen sana poista minusta kauas. Älä anna minulle köyhyyttä äläkä rikkautta. Anna minun kuluttaa minulle määrätty ravinto, jotta en olisi liian täysi ja tosiaan kieltäisi [sinua] ja sanoisi: ’Kuka on Jehova?’ ja jotta en joutuisi köyhyyteen ja tosiaan varastaisi ja hyökkäisi Jumalani nimen kimppuun.” Pane sivumennen sanoen merkille, että aineellinen on tehty tässä jälleen sivuseikaksi hengelliseen katsoen! – Matt. 6:11, Um; 1. Tim. 6:8; Sananl. 30:7–9, Um.

JUMALAN SIUNAUKSEN RUKOILEMINEN JA SENMUKAINEN TOIMINTA

16, 17. a) Mitä Nehemian kokemus osoittaa meidän tarvitsevan rukoilla? b) Miten Paavali osoittaa ymmärtäneensä samoin?

¹⁶ Meille on edelleen aina tarpeellista pyytää Jehovaa siunaamaan ponnistelumme, sillä jollei Jehova rakenna taloa ja varjele kaupunkia, niin me rakennamme ja vartioimme turhaan. (Ps. 127:1) Nehemia kuului niihin Jehovan palvelijoihin, jotka arvostivat tätä totuutta. Kun kuningas Artakserkses kysyi Nehemialta, mitä hän halusi, niin mitä hän teki ensimmäiseksi? ”Minä rukoilin heti paikalla taivaitten Jumalaa.” Ja Jehova vastasi heti hänen rukoukseensa. Se oli saavuttanut silmänräpäyksessä Jehovan valtaistuimen, ja silloin ryhdyttiin toimimaan sen mukaisesti, sillä kuningas myöntyi Nehemian jokaiseen pyyntöön, ja hänen sydämensä halu toteutui: Jerusalemin muurit rakennettiin uudestaan voimakkaasta vastustuksesta huolimatta, ja siihen tarvittiin ainoastaan viisikymmentä kaksi päivää. – Neh. 2:1–8; 6:15.

¹⁷ Apostoli Paavalikin arvosti tätä totuutta. Hän painotti toistamiseen rukousta kirjeissään mainiten sen kymmeniä kertoja. Hän ei luottanut tulosten saamisessa luonnollisiin kykyihinsä eikä yliluonnollisiin voimiinsa. Hän tiesi, että kasvun saa aikaan Jumalan siunaus eikä Paavalin istuttaminen enempää kuin Apolloksen kasteleminenkaan. Hän lopettaa joka ainoan neljästätoista kirjeestään itse asiassa rukouksella, että ansaitsematon hyvyys seuraisi niitä, joille hän kirjoittaa. (1. Tess. 5:28, Um) Tämä näkyy myöskin siitä, että hän pyytää kerran toisensa jälkeen eri seurakuntia rukoilemaan hänen itsensä ja hänen työnsä puolesta, niin kuin silloinkin kun hän kirjoitti: ”Lopuksi, veljet, jatkakaa rukoilemista puolestamme, jotta Jehovan sana menisi yhä eteenpäin nopeasti ja kirkastuisi niin kuin todellisesti teissäkin.” Jos lahjakas apostoli Paavali ymmärsi tarvitsevansa Jumalan siunausta palvelukselleen, niin meidän pitäisi käsittää tarvitsevamme sitä vielä enemmän. – 2. Tess. 3:1, Um; Ef. 6:18–20.

18, 19. Mitkä velvoitukset me omaksumme pelkästään rukouksillamme?

¹⁸ Kun me rukoilemme Jehovan siunausta ponnistuksillemme, niin se sisältää luonnollisesti myöskin sen, että me itse teemme minkä voimme, yrittäen parhaamme. Jos me rukoilemme toimimatta rukouksemme mukaisesti, niin se on ulkokultaisuutta. Jumala ei tee meidän puolestamme sitä, minkä me voimme itse tehdä. Me voimme toivoa korjaavamme ainoastaan, jos emme hellitä sen tekemisessä, mikä on oikein. Vaikka Jumala paneekin kasvamaan, niin me emme saa unohtaa, että Jumalalla ei olisi mitään kasvatettavaa, jollei Paavali olisi ensin istuttanut ja Apollos kastellut. Emmekä me saa odottaa Jumalan vastaavan rukouksiimme, kun me toimimme vastoin sitä, mitä me rukoilemme. Miten Jumala voi vastata rukoukseemme: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen”, jos tulemme huolimattomiksi polkujemme oikaisemisen suhteen jaloillemme tai, mikä on vieläkin pahempaa, jos me menemme harkitusti kiusaukseen? Mikä noiden Jeesuksen sanojen täsmällinen merkitys lieneekin, niin yksi asia on varmaa: ne velvoittavat meidät kiusauksia välttävälle tielle. Rukoilkaammepa siis mitä tahansa, viisautta, pyhää henkeä, rauhaa, hengellistä menestystä, päivän leipäämme, niin me velvoitamme itsemme pyynnöllämme suorittamaan oman osamme. – Gal. 6:9; 1. Kor. 3:7; Matt. 6:13; Hepr. 12:13.

¹⁹ Eräs puoli tässä johdonmukaisuuden periaatteessa on meidän velvollisuutemme toimia siinä määrin kuin vallassamme on, niin kuin me pyydämme Jumalaa toimimaan. Meidän täytyy kohdella toisia sillä tavalla, kuin me haluamme Jumalan kohtelevan itseämme. Haluammeko me osoitettavan armoa? Jos haluamme, niin meidänkin täytyy osoittaa armoa. (Matt. 5:7) Me voimme anoa armoa vilpittömästi vain jos mekin osoitamme armoa. Siksi Jeesus esitti mallirukouksensa sillä tavalla, kuin hän sen teki (Uuden maailman käännös): ”Anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin olemme antaneet anteeksi velallisillemme.” Huomaa, päättymä-aikaluokka – ei vain niin kuin me aiomme antaa anteeksi toisille, kun anomme anteeksiantoa itsellemme, unohtaaksemme kokonaan anteeksi antamisen heille, kun olemme itse saaneet anteeksi, vaan niin kuin me käytännössä toteutamme anteeksi antamista! – Matt. 6:12, Um.

RUKOUS JA RAKKAUS

20, 21. a) Millä tavalla rukous on rakkauden ilmaus? b) Miten tätä voidaan valaista?

²⁰ Emmekä me halua myöskään jättää huomioonottamatta, miten läheisessä yhteydessä keskenään rukous ja rakkaus ovat. Eikö rukouksen kallis varaus paljasta Jumalan rakkautta meitä kohtaan? Se, että kaikkeuden suuri Yksinvaltias varaa heikoille, epätäydellisille ja syntisille tomuluomuksille mahdollisuuden tulla hänen luokseen, milloin haluavat ja mitä heidän sydämellään ja mielessään on, todistaa jälleen, että ”Jumala on rakkaus”. Ja kääntäen, eikö rukous ole rakkauden ilmaus meidän puoleltamme, Jehovaan, veljiimme ja itseemme kohdistuvan rakkauden ilmaus, koska me olemme tietoisia hengellisestä tarpeestamme?

²¹ Kuten olemme aikaisemmin selvästi huomanneet tästä lehdestä, niin me emme omistaudu antautuessamme persoonattomalle asialle, vaan persoonalle, rakastavalle taivaalliselle Isällemme, Jehova Jumalalle. Meidän rukouksiamme voitaisiin sen tähden verrata pitkän matkan puhelinsoittoihin, joita lapsi ollessaan koulussa käyttää puhuakseen kotona olevalle isälleen. Meidän taivaallinen Isämme on varannut kaiken tämän, hän on huolehtinut kaikista kuluista – äläkä luule, ettei se maksanut hänelle jotain! Se maksoi: hänen ainoasyntyisen Poikansa elämän – ja se, että me huudamme häntä avuksemme rukouksessa, ilahduttaa hänen sydäntään, sillä hän rakastaa meitä toden teolla. Emmekö me haluakin käydä niiden luona, joita me rakastamme? Jos me rakastamme taivaallista Isäämme, niin me käymme usein hänen luonaan. Käymmekö niin paljon kuin voisimme, vai puuttuuko meiltä arvostusta?

22. Miten Jumalaan kohdistuva rakkaus vaikuttaa edelleen rukouksiimme?

²² Rakkaus panee meidät arvostamaan sitä, mitä Jumala tekee jatkuvasti hyväksemme, ja saattaa meidät haluamaan mennä usein hänen luokseen ylistyksen ja kiitoksen hengessä sekä viipymään hänen läheisyydessään. Kuten rakastavien mieli on kääntynyt heidän rakastamaansa kohteeseen, niin pitäisi meidänkin mielemme Jumalaa rakastavina olla jatkuvasti kääntynyt häneen ja hänen hyvyyteensä, milloin se ei ole sellaisten asioitten valtaama, mitkä vaativat huomiota ja sen käyttöä. Ja kun me olemme syvästi liikuttuneita jonkin saamamme siunauksen johdosta, niin rakkaus panee meidän sydämemme ylitsevuotamaan itsestään pulppuavista ylistyksen ilmaisuista. Kiittäkäämme siis ”kaiken yhteydessä. Sillä tämä on Jumalan tahto . . . teihin nähden.” Job ilmaisi sen näin: Jos me löydämme Kaikkivaltiaassa erinomaisen ilon, niin me huudamme Jumalan puoleen aina. Me ylistämme silloin jatkuvasti Jehovaa ”seitsemästi päivässä”. – 1. Tess. 5:18; Job 27:10, Um; Ps. 119:164.

23, 24. a) Millä muulla tavalla me voimme osoittaa rakkautta rukouksillamme, ja mistä Raamatun esimerkeistä me sen näemme? b) Mitä erikoisetuja meillä on tässä suhteessa nykyään?

²³ Rakastammeko me veljiämme? Eräs tapa, millä me voimme osoittaa sen, on, että me rukoilemme heidän puolestaan. Jeesuksen tästä antaman hienon esimerkin lisäksi, minkä olemme jo panneet merkille, meillä on Paavalin esimerkki. Hän ei ainoastaan palvellut veljiään julkisesti ja heidän kodeissaan ja kirjoittanut rakkaudellisia ohje- ja rohkaisukirjeitä, kun hän ei voinut olla henkilökohtaisesti heidän luonaan, vaan hän myöskin rukoili heidän edestään. Mainitsemme vain pari esimerkkiä: ”Minä . . . en lakkaa kiittämästä teidän tähtenne. Minä mainitsen teidät jatkuvasti rukouksissani.” ”Minä rukoilen jatkuvasti, että teidän rakkautenne uhkuisi yhä enemmän täsmällisen tiedon ja täyden erottamiskyvyn ohella.” Noudattakaamme tässäkin suhteessa Paavalin esimerkkiä, niin kuin hän seurasi Kristuksen esimerkkiä. – Ef. 1:15, 16; Fil. 1:9, Um; 1. Kor. 11:1.

²⁴ Meidän pitäisi muistaa erityisesti rukoilla niiden veljiemme puolesta, joilla on suurempi edesvastuu, sekä niiden edestä, jotka saattavat kärsiä vainoa. Olkaamme kestäviä näissä rukouksissa, niin kuin Jeesus kehotti meitä pyynnöillään ahdistelevaa leskeä koskevassa vertauksessaan: ”Eikö Jumala sitten toimittaisi varmasti oikeutta valituilleen, jotka huutavat ääneen häntä päivin ja öin, vaikka hän onkin pitkämielinen heitä kohtaan? Minä sanon teille: Hän toimittaa heille oikeuden nopeasti.” Jos meidän sydämemme sykkii näitä veljiä kohtaan, niin me ”pyydämme jatkuvasti” heidän puolestaan. – Luuk. 18:7, 8; Matt. 7:7, Um.

25. Mikä vaikutus oikealla rakkaudella itseämme kohtaan on rukouksiimme?

²⁵ Samaten merkitsee oikea rakkaus itseämme kohtaan tietoisena olemista hengellisestä tarpeestamme, ja se panee meidät haluamaan mennä Jumalan luo rukouksessa, kuten olemme aikaisemmin havainneet. Se saa meidät haluamaan vierailla Jumalan luona säännöllisesti, joka aamu noustuamme ja joka ilta ennen maata menoamme sekä aterioilla. Me muistamme sitten myöskin rukoilla ennen evankeliuminpalvelukseen ryhtymistämme ja sen aikana ja varsinkin, jos meillä on etu saarnata Sanaa julkiselta lavalta. Ja me myöskin kuuntelemme huolellisesti niitä rukouksia, joita toiset esittävät meidän kuultemme, ja syvennymme niiden henkeen, esimerkiksi seurakunnan kokouksissa, sen sijaan että sallisimme mielemme harhailla. Ja jos meillä olisi etu esittää julkinen rukous, niin se panee meidät puhumaan selvästi, johdonmukaisesti ja vakavasti, niin että kaikki kuulevat voivat sanoa sydämessään ”amen!”

26. Miksi ja miten rakkaus saa rakkauden kasvamaan?

²⁶ Ja huomatkaamme lopuksi, että rukous ei ole ainoastaan rakkauden ilmaus, vaan se myöskin auttaa meitä kasvamaan rakkaudessa. Veljiemme läsnäollessa esitetty kuultava, vilpittömästi lausuttu rukous sitoo meitä yhteen rakkaudessa, julki tuodut kuulemamme sydämen tunteet ovat meidän tunteitamme, ja me ajattelemme ja tunnemme samalla tavalla. Mikä etu apostoleilla olikaan saadessaan kuulla Johanneksen 17. luvussa esitetyn Jeesuksen lausuman rukouksen! Samaa voidaan sanoa niistäkin, jotka kuulivat 1. Kuningasten kirjan 8:15–54:ssa, Esran 9:6–15:ssa, Nehemian 9:5–38:ssa ja Jesajan 37:14–20:ssa kerrotut rukoukset. Perheessä pidetty rukous sitoo perheen kiinteämmin yhteen, ja seurakunnan eri kokouksissa pidetty rukous sitoo seurakunnan jäsenet läheisemmin yhteen. Ollessamme läheisessä kosketuksessa toistemme kanssa perheessämme tai seurakunnassa meidän tunteemme saattavat joskus loukkaantua, ja me voimme sen johdosta tuntea hiukan mielipahaa. Mutta kun me kuulemme hänen esittävän nöyrästi, hartaasti ja lapsenkaltaisen yksinkertaisesti meidät rukouksessa Jumalalle, niin kaikki mielipaha häipyy pois.

27, 28. Mikä osoittaa, että rukous on Jehovan meille suoma kallis rakkaudellinen varaus?

²⁷ Rukous on totisesti hämmästyttävä ihme, kallis rakkaudellinen varaus. Me emme voi säilyttää nuhteettomuuttamme Jumalan edessä ilman sen apua. Jumalattomat ihmiset saattavat ottaa pois Raamatut ja tilaisuutemme olla yhteydessä veljiemme kanssa ja toimia kenttäpalveluksessa, mutta he eivät voi koskaan riistää meiltä kallista rukousvarausta. Ja me tiedämme mitä rukoilla: ennen kaikkea vanhurskauden riemuvoittoa kaikkeudessa ja sitten kaikkea, mikä on sopusoinnussa Jehovan tahdon kanssa itseemme nähden, hänen henkeään, viisautta, syntien anteeksiantoa, hänen siunaustaan ponnistuksillemme ja jokapäiväisiä tarpeitamme. Ja me voimme nähdä puhtaan palvonnan laajenemisesta, hänen kansansa onnellisuudesta sekä hänen kansansa nuhteettomuuden säilyttämisestä mitä katkerimmasta vastustuksesta ja vainosta huolimatta, että Jehova vastaa nyt rukoukseen.

²⁸ Koska me elämme arveluttavia aikoja, joista on vaikea selviytyä, niin meille on tarpeellisempaa kuin koskaan olla valppaat, välttää uhkarohkeuden ansaa, olla tietoisia hengellisestä tarpeestamme, mikä vaatii hänen Sanansa lisääntyvää tutkimista, harkitsemista, seurustelua veljiemme kanssa, kenttäpalvelusta ja varsinkin rukoilemista. Ja kun otamme huomioon uuden maailman yhteiskunnan hengellisen menestyksen sekä tiellemme loistavan lisääntyvän valon, niin eikö meillä ole enemmän syytä kuin milloinkaan aikaisemmin uhrata ylistystä ja kiitosta taivaalliselle Isällemme? Rukouksen kallis etu on totisesti todistus siitä, että Jumala on rakkaus, ja me osoitamme sen avulla rakastavamme häntä ja lähimmäistämme.

[Alaviitteet]