Esikuvallinen papisto osoittaa tien
”Israel on minun esikoispoikani; . . . pappisvaltakunta ja pyhä kansa.” – 2. Moos. 4:22; 19:6.
1. Miten Jehova viittasi Mooseksen aikana Israelin kansaan ja millaisissa olosuhteissa?
KAHDEKSANNESSA sukupolvessa Aabrahamista (Aaronin poikaan Naadabiin) hänen siemenensä oli kasvanut miljooniin nousevaksi joukoksi, mutta se palveli ankaran työnantajan, Egyptin faaraon, orjana. Sen lukumäärä oli jo ylittänyt kanta-asukasväestön, ja niin kateellinen pelko määräsi vähennysmenetelmän ankaraa orjuutta käyttäen. Tässä kriittisessä vaiheessa Jehovan enkeli ilmestyi Moosekselle palavassa orjantappurapensaassa ja ilmoitti hänelle: ”Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa. Sentähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta.” Hän neuvoi Moosesta sanomaan faaraolle: ”Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani; sentähden minä sanon sinulle: Päästä minun poikani palvelemaan minua. Mutta jos kieltäydyt päästämästä häntä, niin katso, minä tapan sinun esikoispoikasi.” – 2. Moos. 1:8–10; 3:7, 8; 4:22, 23.
2. Antoiko Jehova israelilaisille todisteen siitä, että hän oli Jumala? Miten?
2 Faarao osoittautui kyllin tyhmänrohkeaksi kieltäytyäkseen mukautumasta Jehovan esikoisen, hänen kansansa Israelin, vapauttamisvaatimukseen, ja niin hänen oli kärsittävä rangaistus. Mahtavalla kädellä Jehova vapautti kansansa ja antoi siten tehdessään Egyptin maalle ankaria iskuja, jotka epäilemättä lamauttivat kansan moniksi vuosikymmeniksi. Ei ainoastaan yleisten onnettomuuksien sarja tuhonnut ankarasti karjaa ja satoja, vaan myös Jehovan enkeli löi kaikkien ihmisperheiden ja eläinten esikoiset, ja lopuksi Punaisen meren vedet nielaisivat palatessaan Egyptin sotureitten parhaan osan hevosineen ja sotavaunuineen. Jehova saattoi sen tähden sanoa totuudenmukaisesti: ”Minä johdatin Israelin Egyptistä, ja minä vapautin teidät egyptiläisten käsistä.” – 1. Sam. 10:18.
3. Minkä suurenmoisen tilaisuuden Jumala asetti Israelin kansan eteen?
3 Kolmannessa kuussa tuon suuren vapautuksen jälkeen Jehovan esikoiskansa oli leiriytyneenä Siinain vuoren eteen, ja Jehova sanoi profeettansa Mooseksen kautta siellä sille: ”Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.” (2. Moos. 19:4–6) Ajattelehan sitä! Pappiskansa ja Jehovan esikoinen, mikä merkitsi sitä, että he muodostaisivat sen kansojen perheen ytimen, joka Jehovalla tulisi olemaan. Ja tämä erikoinen ”poika” olisi erittäin huomattava pappiskansana, jolla aikanaan olisi etu edustaa kaikkia muita kansallisuusryhmiä Jehovan edessä. Tämä pyhä kansa oli oleva Jehovan siunausten perijä erikoisessa merkityksessä, niin että sen kautta edut voisivat tulla kaikille muille kansoille Jumalan uskolliselle Aabrahamille antaman lupauksen mukaisesti. – 1. Moos. 22:18.
4. Millaisin toimenpitein Jehova ryhtyi liittämään Israelin sukukuntia teokraattiseksi kansaksi?
4 Me lähdemme sen tähden kiinnostuneina tarkastelemaan, miten Jumala alkoi toimia tämän kansan kanssa, jonka hän näki hyväksi nimittää esikoisekseen. Sukukuntien löyhästä yhtymästä heidän piti nyt tulla yhdeksi kansaksi teokraattisen vallan, Jumalan vallan alaisuudessa. Tämän päämäärän edistämiseksi tehtiin erityinen järjestely kansan palvontajärjestelmäksi. Puhtaan perhepiirissä suoritettavan palvonnan vaatimuksiin, jotka olivat jo tunnettuja uskollisten patriarkkojen opetuksen perusteella, piti nyt lisätä eräitä uusia ja ainoalaatuisia piirteitä, nimittäin pyhä keskuspalvontapaikka, papisto ja säädökset, jotka ohjasivat heidän suuren Vapauttajansa Jehovan palvontaa kansana.
5. Miksi meidän pitäisi odottaa erämaassa olleen teltan yksityiskohtien olevan tärkeitä?
5 Kaava, jota Mooses seurasi rakentaessaan kannettavan temppelin eli pyhän paikan, ei perustunut mihinkään, mitä profeetta oli nähnyt Egyptissä. Sen antoi hänelle Jehova, sillä Jumalan enkelisanansaattaja neuvoi Moosesta: ”Ja katso, että teet ne sen kaavan mukaan, joka sinulle niistä vuorella näytettiin.” Tämän huomioon ottaen kaavan yksityiskohtiin oli varmasti liittyvä syviä ja merkityksellisiä vihjeitä tulevaisuutta varten, varsinkin kun tiedämme, että tämä teltta oli vain tilapäisvaraus siksi ajaksi, jonka he olivat matkalla heidän esi-isälleen Aabrahamille luvattuun maahan. – 2. Moos. 25:40.
6. Kuvaile teltan rakenne ja kalustus.
6 Verhot, jotka oli poimutettu teltan esipihaa saartavien pylväiden varaan, erottivat pyhän paikan sen ympärillä olevasta israelilaisten leiristä. Itse teltta oli jaettu kahteen osaan, joista toinen oli muodoltaan täsmällinen kuutio. Se oli sisin eli kaikkeinpyhin osasto. Se oli erotettu etuhuoneesta kauniisti kirjaillulla verholla. Verhon takana oli ainoastaan yksi esine, lain arkki, jonka kansi oli kauttaaltaan kultaa, mikä oli taitavasti muovailtu kerubien levitetyin siivin varjostaman valtaistuimen muotoiseksi. Arkissa oli Jumalan sormella kirjoitetut kymmenien käskyjen taulut ja myöhemmin taivaasta satanutta mannaa kulta-astiassa sekä se mantelipuinen sauva, joka todisti Jumalan valinneen Aaronin huoneen Israelin pappeuteen. Etuosassa oli näkyleipäpöytä, kultainen lampunjalka ja suitsutusalttari. Teltan edessä oli suuri kuparinen pesuallas, kun taas sen ja esipihan portin välille oli sijoitettu suuri uhrialttari. Olipa kansa leirissä tai marssilla, niin tätä pyhää palvontapaikkaa hoiti yksinomaan erityisesti valittu ja pyhitetty papisto. – 2. Moos., luvut 25, 26, 27.
EDUSTAVA PAPISTO
7. Millä tavoilla Jehova erityisesti siunasi ja kunnioitti Leevin sukukuntaa?
7 Jehova neuvoi välittäjäänsä Moosesta muodostamaan papiston, joka edustaisi koko kansaa. Aaron ja hänen miespuoliset jälkeläisensä valittiin erityiseksi pappisperheeksi, jonka kautta perättäiset ylimmäiset papit varmistettiin. Tätä ennen piti patriarkallisen huolenpidon alaisuudessa jokaisen esikoispojan vuorostaan toimia pappina, kunkin oman perheryhmänsä hyväksi. Mutta nyt Jehova määräsi, että koko Leevin sukukunnan piti korvata koko Israelin esikoiset ja se piti muodostaa esikoisten seurakunnaksi eli sukukunnaksi Aaronin perheen alaisuudessa. (4. Moos. 3:41) Heidän esi-isänsä Leevi oli sekaantunut Simeonin kanssa röyhkeään ja kostonhaluiseen väkivaltaan, minkä tähden he joutuivat kärsimään. Mutta kun Mooses pyysi vapaaehtoisia palvelemaan itsepäisten ja epäjumalia palvovien israelilaisten teloittajina, niin Leevin sukukunta oli heti valmis. Katsohan nyt, miten Jehova ihmeellisesti siunasi leeviläisiä! He saivat nyt sukukuntana edun Aaronin alaisuudessa johtaa palvonta-asioissa samoin kuin uskolliset esikoispojat eli perilliset tekivät patriarkallisten tapojen vallitessa. – 1. Moos. 49:5–7; 2. Moos. 32:25–29; 4. Moos. 3:5–51.
8. Miten Aaronin viran osoitettiin olevan tärkeä Jumalan Israelin kansan hyväksi tekemässä varauksessa?
8 Jehova valitsi Aaronin ylimmäiseksi papiksi kantamaan päävastuun kansan oikeasta palvonnasta, sillä kansan piti pyrkiä ”pyhä kansa” -nimityksen arvoiseksi. Huomaa, miten tätä vastuuta painotettiin ylimmäisen papin vaatetuksen eräillä piirteillä: ”Ja niin Aaron kantakoon jumalanvastausten [tuomion, Um] rintakilvessä sydämensä päällä, astuessaan pyhäkköön, Israelin poikain nimet, että heidät alati johdettaisiin muistoon Herran edessä. Ja pane jumalanvastausten rintakilpeen uurim ja tummim, niin että ne ovat Aaronin sydämen päällä, hänen astuessaan Herran eteen. Ja niin kantakoon Aaron Jumalan vastaukset israelilaisille [Israelin lasten tuomiot, Um] sydämensä päällä aina Herran edessä ollessaan. Ja [käärelakki, jonka etupuolelle oli kiinnitetty erikoinen kultalevy] olkoon Aaronin otsalla, niin että Aaron kantaa kaiken sen, mitä israelilaiset rikkovat uhratessaan pyhiä uhrejansa ja antaessaan pyhiä lahjojansa; ja se olkoon alati hänen otsallaan, että Herran mielisuosio tulisi heidän osaksensa.” (2. Moos. 28:29, 30, 38) Kaikesta tästä voimme nähdä painon olevan kansan palvonnan puhdistamisella, jottei Jehova yllättäisi heitä tulisella tuholla, jonka heidän syntinen tilansa aiheuttaisi.
ESIKUVALLISEN PAPISTON VIRKAANASETTAMINEN
9. Mitkä askeleet Mooses otti esikuvallisen papiston virkaanasettamisen yhteydessä?
9 Toisen Mooseksen kirjan 29. luku esittää Aaronin suvun papiston virkaanasetusohjeet, ja 3. Mooseksen kirjan 8. luku selostaa Jehovan vaatimusten varsinaisen toimeenpanon tässä suhteessa. Koko Israel kutsuttiin todistamaan menoja esipihan sisäänkäytävällä. Mooses pesi ensin Aaronin ja hänen neljä poikaansa ja sitten puki Aaronin tunnusomaisiin pappisvaatteisiin. Sitten hän otti voiteluöljyä ja pirskotti sitä teltan ja sen kaluston päälle. Lopuksi hän vuodatti öljyä Aaronin pään päälle. Sitten Mooses puki Aaronin pojat heidän pappisvaatteisiinsa. Sitä seurasi yhden nuoren mullikan ja kahden oinaan uhraaminen, ja kussakin tapauksessa Aaron poikineen pani ensin kätensä teurastettaviksi esitettyjen eläinten pään päälle. Se oli todellisuudessa heidän puoleltaan todistus siitä, että nuo eläimet olivat heidän korvikkeinaan, joten noiden eläinten erikoinen käyttö viittasi heidän puhdistukseensa synnistä ja kuolemantuomiosta Jumalan edessä, mistä oli seurauksena, että he olivat pyhä, puhdas papisto, arvollinen käytettäväksi Jehovan pappispalveluksessa.
10. Selitä a) miten käytettiin syntiuhrimullikan eri osia, b) miten käsiteltiin ensimmäistä oinasta ja c) miten meneteltiin virkaanasetusoinaan kanssa?
10 Nuori mullikka teurastettiin, ja sen verta pirskotettiin uhrialttarille ja vuodatettiin yltympäri sen juureen tämän pyhän ”pöydän” erikoispyhitykseksi, jolla pöydällä tulevat uhrit Jehovalle piti tulessa kulutettaman. Mullikan sisälmysten rasva ja munuaiset sekä maksanlisäke pantiin sitten savuamaan alttarilla, kun taas sen lihan muut osat nahkoineen ja rapoineen poltettiin leirin ulkopuolella. Sitten teurastettiin ensimmäinen oinas ja senkin veri pirskotettiin alttarille, minkä jälkeen koko eläin pantiin savuamaan alttarilla. Toisen oinaan kanssa meneteltiin eri tavalla. Mooses siveli sen verta Aaronin ja hänen neljän poikansa oikean korvan lehteen, oikeaan isoon varpaaseen ja oikeaan peukaloon. Rasvaiset osat ja oikea reisi pantiin sitten noiden viiden miehen käsien päälle ja niitä heilutettiin edestakaisin Jehovan edessä. Sen jälkeen Mooses otti nuo osat ja poltti ne alttarilla virkaanasetusuhrina. Mooses itse heilutti rinnan osaa edestakaisin Jehovan edessä, ja sitten Mooses söi sen osuutenaan tästä erikoisuhrista.
11. Mitkä muut virkaanasetusmeno-ohjeet Mooses järjesti toteutettaviksi?
11 Mooses otti tämän jälkeen voiteluöljyä, johon oli sekoitettu polttouhrialttarilta otettua verta, ja pirskotti sitä Aaronin ja hänen poikiensa sekä heidän vaatteittensa päälle. Sitten hän neuvoi heitä keittämään virkaanasetusoinaan jäljellä olevat osat ja syömään ne pyhinä ilmestysmajan ovella. Heidän täytyi jatkaa palvelusvelvollisuuttaan siellä päivällä ja yöllä yhteensä seitsemän päivää pitäen pakollista Jehovan vartiota. Jokaisena seuraavana kuutena päivänä piti uusi mullikka uhrata syntiuhriksi. Siten tarvittiin seitsemän päivää tämän esikuvallisen papiston käsien täyttämiseen voimalla ja otollisuudella esiintymään Jehovan edessä Israelin kansan puolesta.
12. Kuvaile leeviläisten erottamista Aaronin papiston apulaisiksi.
12 Koska oli odotettavissa, että tämän lukuisan kansan jäsenet tulisivat henkilökohtaisine ja sukukunnallisine uhreineen, kun nyt oli käytettävissä vahvistettu papisto, niin oli selvää, että papisto tarvitsi runsaasti asianmukaisesti valtuutettuja auttajia. Moosesta käskettiin täyttämään tämä tarve muotomenoin, jotka on kuvattu meille 4. Mooseksen kirjan 8. luvussa. Tässä tilaisuudessa tuotiin esiin Leevin suvun kelvolliset miehet, ja todennäköisesti kansaa edustavat päämiehet panivat kätensä näiden leeviläismiesten pään päälle. Leeviläiset pantiin sitten liikehtimään edestakaisin Jehovan edessä Israelin lasten heilutusuhrina. Sitten esitettiin kaksi mullikkaa ja leeviläiset panivat kätensä niiden päälle, minkä jälkeen mullikat teurastettiin, toinen syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi. Tähän leeviläisten esittämisen ja heidän Jehovalta saamansa hyväksymyksen merkitykseen viitataan Jumalan enkelin Moosekselle lausumissa sanoissa: ”Ja minä otin leeviläiset israelilaisten kaikkien esikoisten sijaan. Ja minä annoin leeviläiset Aaronille ja hänen pojillensa palvelijoiksi, israelilaisten keskuudesta, suorittamaan israelilaisten puolesta palvelusta ilmestysmajassa ja toimittamaan israelilaisille sovitusta; ja niin israelilaisia ei kohtaa rangaistus siitä, että lähestyvät pyhäkköä.” – 4. Moos. 8:18, 19.
OHJESÄÄNNÖT ESIKUVALLISILLE PAPEILLE
13. Mitä säädöksiä piti soveltaa Aaronin papistoon?
13 Pappeja ja leeviläisiä vaadittiin säilyttämään henkilökohtainen lihan puhtaus, valvomaan kansan uhreja, suorittamaan kaikki pyhäkön palvelukset ja pitämään silmällä Jumalan lain tarkkaa noudattamista kansan keskuudessa. Virkatoimia hoitavien pappien oli oltava vapaat kaikenlaisista vioista ja vajavuuksista. He eivät saaneet solmia avioliittoa muukalaisen eikä sopimattoman israelilaistytön kanssa. He eivät saaneet juoda päihdyttävää juomaa suorittaessaan velvollisuuttaan teltassa. He olivat velvolliset puhaltamaan pyhiä pasuunoita antaen siten täsmällisen ohjeen kansalle, olipa sitten kysymyksessä leirin pystyttäminen tai purkaminen, taisteluun ryhtyminen tai jonkin erityisen juhlan viettäminen Jehovalle. Kenellekään leeviläiselle ei saanut antaa maata perinnöksi, kun kansa saapui Kanaaniin. Heille piti sen sijaan antaa asuinpaikka 48 kaupungissa, jotka oli osuvasti sijoitettu pitkin eri sukukunnille määrättyjä maita. Tällä tavalla toteutettiin Jehovan aikaisempi määräys, että heidät piti hajottaa Israelin sekaan, mutta samalla Jehova huolehti siitä, että maan kaikissa eri sukukunnille annetuissa osissa oli niitä, jotka voivat valvoa puhdasta palvontaa. – 4. Moos. 10:1–10; 3. Moos. 21. luku; 4. Moos. 35:6; 1. Moos. 49:5, 7.
14. a) Mitä uhreja mm. piti tuoda ilmestysmajan luo? b) Mikä oli ainoalaatuista sovituspäivän uhreissa?
14 Mooseksen kautta annettiin ohjeet eri uhreista, joita voitiin tuoda ilmestysmajan luo, toiset niistä yhteysuhreja ja jotkut perheen tai yksilön uhreja; syntiuhreja suoritetuista väärinteoista, vikauhreja rikoksesta, joka jollain tavalla saattoi liittyä uhraajiin; vapaaehtoisia kiitosuhreja ja uhreja, jotka annettiin tehtäessä jokin lupaus Jehovan edessä. (Ks. 3. Mooseksen kirjan lukuja 1–7.) Sitten oli kerran joka vuosi sovituspäivän uhrit, jotka uhrattiin 7. kuukauden 10. päivänä. Tämä tapahtui, kun koko telttajärjestelyn uudelleen puhdistamisen ja uudelleen pyhittämisen piti tapahtua, ikään kuin valmistaen kansaa toisen vuoden varalta, jona he voisivat edelleen nauttia Jehovan läsnäolosta ja suosiosta keskuudessaan. (3. Moos. 16. luku) Tämä oli se yksi päivä joka vuosi, jona ylimmäinen pappi meni kaikkeinpyhimpään mukanaan sovitusuhrin verta. Ennen sitä hänen piti varmistautua siitä, ettei teltan etuosastossa ollut keitään alipappeja ja että itse kaikkeinpyhin oli savuavan suitsukkeen täyttämä.
15. Mitkä säädökset Jehova antoi kansalle, ja keillä oli oleva suuri vastuu niiden oikeasta noudattamisesta?
15 Toisiakin säädöksiä koko kansan puhtaasta palvonnasta annettiin, ja papiston piti voimallisesti toteuttaa ne ylimmäisen papin ohjauksella. Rasvaa ja verta ei saanut kuoleman uhalla syödä. Rasvan piti muodostaa savua alttarilla suloisena tuoksuna Jehovalle. Kun verta ei uhrattu alttarilla, se piti vuodattaa maahan. Kaikenlaista sukupuolista epäpuhtautta tuli välttää tai se tuli heti sovittaa vastaavalla uhrilla tai siitä tuli rangaista kuolemalla. Herjaus, kiristys, turvautuminen kaikenlaiseen spiritismiin olivat tutkittavia asioita, ja syyllisiä oli vastaavasti rangaistava. Erikoissäädös annettiin niiden tapausten varalta, jos joku vahingossa saastui koskettamalla kuollutta ruumista tai jotain muuta saastaista esinettä tai henkilöä. Jehova teroitti täten israelilaisille sen tärkeyttä, että leiri pidettiin puhtaana, niin että hän saattoi vahingoittamatta heitä asua edelleen heidän keskuudessaan. – 3. Moos. 3:17; 4. Moos. 19. luku.
16. a) Missä määrin Jumalan huolenpitoa telttajärjestelystä arvostettiin? b) Mitkä tosiasiat osoittavat papiston tuottaneen pettymyksen?
16 Näin Jehova varasi hyvin yksityiskohtaisesti keskuspalvontapaikan, koko kansaa edustavan papiston ja sopivat säädökset ja uhrit. Mutta missä määrin kansa arvostaisi tätä rakkaudellista huolenpitoa? Miten lähelle puhdasta ja pyhää Jumalaa se toisi sen? Tämä Aaronin alainen papisto jatkui varmasti useita vuosisatoja. Sen käsien kautta kulkivat israelilaisten uhrit sukupolvesta sukupolveen. Aikanaan sen jäsenet hoitivat virkaa Salomon Jerusalemin kaupunkiin rakentamassa upeassa temppelissä. Mutta kansa kallistui jatkuvasti epäjumaluuteen ja saastaisiin pakanallisiin tapoihin. Jopa edustava papistokin osoittautui uskottomaksi! Tosiaan jonkin aikaa tuon ensimmäisen virkaanasetuksen jälkeen Aaronin pojat Naadab ja Abihu kärsivät tulikuoleman Jehovan kädestä, kun rohkenivat suorittaa laittomia menoja hänen pyhässä palvontapaikassaan. Eelin pojat osoittautuivat myöhemmin myös pettymyksen aiheuttavaksi esimerkiksi ahneista miehistä, jotka käyttivät pyhää papinvirkaa palvellakseen omia epäpyhiä ja itsekkäitä tarkoitusperiään. Profeetta Miika voi myöhemmin aiheellisesti syyttää, että Israelin omat ”papit opettavat maksusta” eikä rakkaudesta Jehovaa ja palvojatovereitaan kohtaan. – 3. Moos. 10:1, 2; 1. Sam. 2:12–17; Miika 3:11.
17. Oliko papistossa joitakin hyviä esimerkkejä uskollisuudesta?
17 Tässä papistossa oli eräitä uskollisia jäseniä, joiden vaellus loistaa uskottomien vaelluksen jyrkkänä vastakohtana. Piinehas, Aaronin pojanpoika, osoitti kiitettävää intoa puhtaan palvonnan puolesta, kun hän heti surmasi erään israelilaisen päämiehen ja pakanaprinsessan heidän ollessaan kielletyissä sukupuolisuhteissa. Jehova teki palkkioksi hänen kanssaan ’rauhanliiton’, ’pappeusliiton määräämättömään aikaan asti’. Joojada, joka rohkeasti suojeli ja opetti Juudan nuorta prinssiä Jooasta pelastaen hänet pakanallisen isoäitinsä Ataljan murha-aikeilta, on myös yksi erinomainen esimerkki. – 4. Moos. 25:1–13, Um; 2. Aikak. 22:11; 23:1–3.
18. Miksei esikuvallinen kansa ollut pätevä tulemaan Jehovan ’erikoisomaisuudeksi’?
18 Kun harkitsemme Israelin myöhempää historiaa, niin meidän täytyy todeta, että Aaronin papiston ei onnistunut kokonaisuudessaan ylentää kansan sydäntä ja mieltä lähemmäksi Jumalaa. Se ei torjunut niitä hyvin ansaittuja hävitysiskuja, jotka kohtasivat temppeliä ja kaupunkia, papistoa ja kansaa ensin vuonna 607 eaa. ja uudelleen vuonna 70. Koska kansa ei totellut tarkasti Jehovan, Pelastajansa, ääntä eikä pitänyt hänen liittoaan, se ei ollut pätevä olemaan ’hänen erikoisomaisuutensa’ kaikista maan kansoista. Jehovan profeetta ilmaisee sen tähden hänen tuomiopäätöksensä: ”Koska sinä olet hyljännyt taidon [(minun tahtoni) tuntemuksen, Um], hylkään minä sinut, niin ettet saa olla minun pappinani.” – Hoos. 4:6.
19, 20. a) Mitä hyötyä saadaan siitä, että me tunnemme nuo menettelyt Israelin kanssa? b) Millä tavalla Israel oli osallinen kaikkia kansoja painavaan rasitukseen? c) Mitkä heikkoudet piti voittaa?
19 Mutta koko tuo pyhän paikan, papiston ja säädösten järjestelmä viittasi kumminkin jonkin suuremman toimenpiteen tarpeellisuuteen ihmisten vapauttamiseksi synnin taakasta ja heidän saattamisekseen läheisempään yhteyteen tahrattoman taivaan Isän kanssa. Ja koska luonnolliset israelilaiset kansana eivät olleet päteviä Jehovan esikois- ja pappiskansaksi, niin me voimme olla varmoja, että hän oli aikanaan ilmaiseva, miten tuollainen ”pyhä kansa” muodostettaisiin hänen omaksi ylistyksekseen ja maan kaikkien perheitten siunaamiseksi. On myös huomattava, että nuo kansallisen palvonnan säädökset koskivat suureksi osaksi ulkonaista puhdistusta ja tarjosivat hyvin vähän sisäistä puhdistusta, jonka avulla kansa voi iloita hyvästä omastatunnosta Jumalan edessä. Kaikki kansat, israelilaisetkin, ahersivat sen tähden yhä huonon omantunnon rasittamina, omantunnon, joka sanoi, että he olivat epäpuhtaita ja alastomia Jumalan silmien edessä ja ettei heillä ollut mitään arvollista ja pätevää esitettävää vastineeksi puolestaan. Koska tuossa Aaronin papistossa kaikkine palveluksineen oli ainoastaan ”tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan [voinut] samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa [kantoivat] esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi”. – Hepr. 10:1.
20 Miten ja millä perusteella ihmiset voisivat sitten koskaan toivoa lähestyvänsä taivaan Jumalaa, elämän Lähdettä, ja iloita sellaisesta suhteesta häneen, jota ei huono omatunto himmentäisi? Miten inhimillisen epätäydellisyyden kohtalokas heikkous, joka oli havaittavissa välittäjä-Mooseksessa, ylimmäisessä papissa Aaronissa ja hänen alipapeissaan sekä koko kansassa, voitaisiin konsanaan voittaa? Jehova itse varaa ilahduttavan vastauksen, jota käsittelemme seuraavassa Vartiotornin numerossa.