Rehellisyyden vetovoima

YKSINKERTAISESSA, avoimessa rehellisyydessä on vetovoimaa. Siihen näyttää liittyvän persoonallisuuden lujuus, vaikka kyseinen ihminen ei olisikaan paljon kouluja käynyt tai hyvässä taloudellisessa asemassa.

Tätä valaisee se, mitä tapahtui muutama vuosi sitten. Eräs paljon kouluja käynyt yhdysvaltalainen lääkäri kiinnitti lastensa huomion yhteen rehellisyyden esimerkkiin – erääseen taksinkuljettajaan! Lääkäri oli saanut lukea, että taksinkuljettaja oli palauttanut kaksi laukullista jalokiviä, jotka omistaja oli unohtanut hänen vuokra-autoonsa. Niinpä lääkäri kirjoitti taksinkuljettajan lapsille: ”Minulla on kolme poikaa. Toivon, että he voisivat olla yhtä ylpeitä minusta ammatissani osoittamani käytöksen vuoksi.”

On todella miellyttävää panna merkille sellainen rehellisyys, ja se ansaitsee kiitoksen. Toisaalta itseään kunnioittavat ihmiset ovat nopeita tuomitsemaan sen, että rehellisyys selvästikin lyödään laimin. He inhoavat varastamista eivätkä näe sellaisessa menettelyssä mitään puoleensa vetävää.

Jos heiltä kysyttäisiin, he eivät luultavasti kykenisi kertomaan täsmällisesti, miksi varastaminen ei miellytä heitä – se tuntuu luonnostaan väärältä. Mutta he tietävät myös, että ryöstöt, myymälävarkaudet, veronkavallukset ja muut samanlaiset maksavat ”rehellisille” kansalaisille miljardeja markkoja vuodessa, koska tarvitaan poliisin suojelua ja tuotteista ja palveluista on pyydettävä suurempi maksu. Epärehellisyys luo pelon ilmapiirin, missä kukaan ei tiedä kehen hän voi luottaa. On sen tähden ymmärrettävää, että räikeä epärehellisyys ei miellytä kunnon ihmisiä.

Mutta sisältyykö rehellisyyteen ainoastaan se, että kenenkään ei tule ottaa toisen henkilökohtaista omaisuutta ilman hänen lupaansa, että on väärin pettää hallitusta ja että ihmisen tulisi palauttaa omistajalle löytämänsä kadonneet tavarat? Tuskin. Asiaan liittyy paljon enemmän.

Heijastuu ihmisen koko elämässä

Ihminen ei ehkä varasta mitään toiselle kuuluvaa, mutta onko hän yhtä ”rehellinen” muissa suhteissa? Onko hän esimerkiksi avoin ja aito ollessaan tekemisissä toisten kanssa? Vai onko hän petollinen? Käyttääkö hän viekkaita, salamyhkäisiä menetelmiä, levittämällä ehkä huhuja ja valheita halventaakseen toisia ja edistääkseen omia kunnianhimoisia päämääriään? Onko hän rehellinen käytöksessään vastakkaista sukupuolta kohtaan? Ihminen, joka leikittelee toisten tunteilla, ei ole rehellinen. Rehellisyyteen sisältyy siis paljon enemmän kuin se, miten henkilö käsittelee rahaa ja tavaraa; siihen sisältyy hänen elämänsä jokainen säie.

Tämä ilmenee myös siitä kreikkalaisesta sanasta, joka toisinaan käännetään Raamatussa ’rehellisyydeksi’. Kristitty apostoli Paavali sanoo: ”Rukoilkaa meidän edestämme; sillä me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin [rehellisesti, Um] vaeltaa.” (Hepr. 13:18) Tässä käytetty kreikkalainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’olennaisesti hyvää’, kaunista ja arvollista.

Apostoli Paavali oli tunnontarkka hoitaessaan raha-asioita kristittyjen veljiensä kanssa; hän käytti rahalähetysten toimittamisessa ainoastaan rehellisiä miehiä, jotta kukaan ei voisi löytää vikaa hänen palveluksestaan. (2. Kor. 8:16–21) Kirjoittaessaan heprealaisille Paavali suositteli kuitenkin heille koko elämäntapaansa. Hän oli karttanut petosta ja viekkautta. Tämän rehellisen, uskollisen palveluksensa tähden hän tunsi voivansa luottavaisesti pyytää heitä rukoilemaan puolestaan. Emmekö vielä nykyäänkin ole mielellämme sellaisten ihmisten seurassa? Eivätkö he ole sellaisia, joiden edestä olemme taipuvaisia ’rukoilemaan’?

Jos ihmiset pitävät jotakuta haluttavana siksi, että hän ei ole petollinen vaan aidon rehellinen, niin ajattele, miten Jumalan täytyy suhtautua sellaisiin ihmisiin. Raamatun kirjoittaja Daavid rukoili Jehovaa: ”Katso, totuutta [totuudellisuutta, Um] sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.” (Ps. 51:8) Niin, rehellisyyden eli ”totuudellisuuden” täytyy lähteä ”salatuimmasta” eli ”sisimmästä”, siitä, mitä ihminen todella on. Daavid myöntää tässä, että hänenkin täytyi oppia olemaan todella rehellinen ’sisimmästään’ asti, sillä rehellisyys ei ollut synnynnäinen ominaisuus.

Kun totuudellisuus ja rehellisyys ovat tunnusomaisia jonkun elämälle, tulokset ovat aina suotuisat ja aikaansaavat pysyvää hyvää. Daavid ymmärrettävästi halusi tämän erinomaisen piirteen ilmenevän käytännöllisellä tavalla kaikkialla elämässään, minkä vuoksi hän kertosäkeen mukaisesti rukoili myös ”viisautta”. Miten ihminen voi nykyään muuttaa menettelynsä rehelliseksi ja olla todella ’viisas’?

Tosi rehellisyyden kehittäminen

Ensinnäkin tutkimalla Jumalan sanaa Raamattua. Lisäksi mietiskelemällä Jumalan ihmeellisiä töitä ja tekoja. Siitä seuraa, että ihminen syvällä sisässään, ’sisimmässään’ tulee herkemmäksi sen suhteen, mikä on väärin. Hän suhtautuu vakavasti Raamatun kehotukseen: ”Joka on varastanut, älköön enää varastako.” (Ef. 4:28) Hänessä kokonaisuudessaan kehittyy halu olla puhdas, aidon rehellinen.

Tämä on ihastuttava tapahtumasarja. Se on toteutunut tuhansissa ihmisissä, jotka olivat aikaisemmin epärehellisiä. Jotkut olivat suoranaisia varkaita ja myymälöistä näpistelijöitä; toiset olivat epärehellisiä huomaamattomammalla tavalla, suurentelivat kulujaan jne. Mutta he tulivat kosketuksiin Raamatun kanssa – ja niiden kanssa, jotka todella uskovat siihen, Jehovan todistajien kanssa. Todistajat tunnetaan kaikkialla maapallolla elämän eri aloilta olevien rehellisten ihmisten yhteisönä; taksinkuljettaja, johon aikaisemmin viitattiin, on New Yorkin kaupungissa asuva todistaja.

Seattlessa Washingtonissa ilmestyvän Times-lehden reportteri kävi joitakin aikoja sitten Jehovan todistajain konventissa ja selosti:

”Kuvitelkaa, jos voitte, kaupungissa olevan 40000 vierasta, jotka kaikki ovat lainkuuliaisia kansalaisia . . .

”Näin kymmenientuhansien ihmisten nousevan istuimiltaan stadionilla keskipäivän lounastauon alkaessa, varaavan samat istuimet iltapäiväohjelmaa varten jättämällä niille nauhurinsa, kiikarinsa, sateenvarjonsa, käsilaukkunsa, villatakkinsa ja kameransa ja kävelevän pois noin 90 minuutiksi olematta huolissaan siitä, että ne varastettaisiin.

”Korkeitten moraalimittapuittensa, kohteliaisuutensa ja rehellisyytensä ansiosta he voivat tuottaa pelkkää hyvää jokaiselle kaupungille, jonka he valitsevat konventtipaikakseen.”

Silloinkin, kun nämä kristityt ovat poissa kotoaan, lähiomaistensa silmien alta, he ovat rehellisiä. He eivät ole sellaisia hotellien ja motellien vieraita, joita on yksi kolmesta ja jotka varastavat näistä laitoksista, kuten raportit osoittavat. New York Times -lehti sanoo: ”’Matkamuistojen’ . . . varastaminen hotelleista ja motelleista kaikkialla maassa on saavuttanut aivan pöyristyttävät mittasuhteet. . . . [On] mahdotonta laskea vietyjen tavaroitten täsmällistä arvoa.”

Ei ole sen tähden hämmästyttävää, että eräs San Bernardinossa Kaliforniassa sijaitseva huomattava motelli lähetti kiitoskirjeen naiselle, joka oli Jehovan todistaja, tämän palautettua postitse pyyheliinan, jonka hän oli epähuomiossa pakannut tavaroittensa joukkoon. Motellinpitäjän kirjeessä sanottiin:

”Kokemukseni mukaan en ole koskaan kuullut kenenkään palauttaneen pyyheliinaa. Inventaariomme osoittaa, että viime vuonna ’kadotimme’ yli 500 pyyhettä. Olen iloinen saadessani kuulla teistä ja odotan näkeväni teidät jälleen.”

Mikä erinomainen todistus tämän kristityn rehellisyydestä! Kuitenkin tuhannet tosi kristityt ovat hänen tavallaan kehittäneet halun olla rehellisiä sellaisissa asioissa.

Ihmisen tulisi antaa rehellisyyden olla valvovana tekijänä kaikissa elämänsä piirteissä. Lisäksi kun ihminen herkistyy rehellisyyden suhteen, hänen tulisi oppia myös jotakin muuta. Mitä se on? Tasapainoa.

Tasapainoinen näkemys

Itseään kunnioittava ihminen ei halua varkaan tai näpistelijän mainetta. Mutta mennäksemme toiseen äärimmäisyyteen, hän ei halua, että häntä pidetään vaikkapa vain omien kristittyjen veljiensä keskuudessa kiihkoilijana. Niinpä hän alkaa ymmärtää, että ”varastaminen” ei ole aina itsestään selvää. Soveltaessaan periaatteita jokapäiväisessä elämässään hän oppii pian näkemään, että on olemassa monia ’harmaita alueita’.

Kristitty tietää, että kahdeksas kymmenestä käskystä sanoo yksinkertaisesti: ”Älä varasta.” (2. Moos. 20:15; Matt. 19:18; Room. 13:9) Monilla elämän aloilla nuo sanat on suhteellisen helppo ymmärtää ja soveltaa, kuten taksinkuljettajan ja jalokivien tapauksessa. Mutta otaksukaamme, että joku on puhelinkioskissa. Kun hän lopettaa puhelunsa, hänen pudottamansa kolikko ei jääkään laatikkoon vaan palaa hänelle takaisin. Mitä silloin tulisi tehdä? Olisiko epärehellistä pitää raha?

Voidaanko kaikki tilanteet ratkaista ainoastaan sanomalla ’kyllä’ tai ’ei’? Jotkut ehkä sanovat, että rahaa ei tulisi pitää. Mutta joku toinen saattaa muistaa, että sama puhelinkone on useita kertoja jättänyt palauttamatta rahan, vaikka se ei yhdistänyt puhelua. Eikö rahan pitäminen tai pitämättä jättäminen olisi sellaista, joka olosuhteet tuntevan henkilön täytyy itse ratkaista?

Tai harkitsehan toista kuvausta. Olisi helppo arvostella ihmistä, joka ”ottaa” kyniä työpaikaltaan. Mutta jotkin yritykset kannustavat työntekijöitään jakelemaan lyijy- tai kuulakärkikyniä, joissa on yrityksen nimi. Se on eräänlainen mainoskeino.

Entä tilanne, jossa ostaja ja myyjä hierovat kauppaa tinkimällä? Joissakin maissa kauppatavaran, sanokaamme huovan, myyjä asettaa sille hinnan, joka on tarkoituksellisesti sen todellista arvoa korkeampi. Toisaalta ostaja saattaa pitää huopaa tietynarvoisena. Mutta hän tietää, että olisi typerää tarjota tuota hintaa heti, koska kaupan hieronta vaatii molemminpuolisia myönnytyksiä: myyjä tavallisesti pudottaa hintaansa ainoastaan, jos ostaja nostaa omaansa, kunnes päästään kummankin hyväksymään summaan.

Jos olisit ostaja, pitäisitkö itseäsi epärehellisenä, koska ensimmäinen tarjouksesi olisi matalampi sitä, minkä tiedät huovan todelliseksi arvoksi? Onko jollakin lailla ”rehellisempää” aloittaa hinnasta, jonka arvoinen tiedät sen olevan, ja sitten joutua maksamaan enemmän? Tai jos olisit myyjä, tulisiko odottaa, että myyt ihmisille aina tappiolla, koska kieltäydyt asettamasta korkeampaa lähtöhintaa? Se vaikuttaa tuskin järkevältä. Tavallisesti kumpikaan, sen enempää myyjä kuin ostaja, ei tiedä etukäteen, mikä kummankin osapuolen hyväksymä lopullinen hinta tulee olemaan. Tinkimismenettely on yksinkertaisesti totuttu tapa hinnan selville saamiseksi.

Kuten nämä muutamat esimerkit osoittavat, tarvitaan ehdottomasti tasapainoa. Kypsä kristitty tietää Raamatun sanovan: ”Älä varasta.” Samalla hän on myös tietoinen olosuhteista, jotka täytyy ottaa huomioon, kun hän pyrkii ahkerasti soveltamaan tuota lakia elämässään. Hänen tulisi myös tietää, että jokainen ’niittää sitä, mitä hän kylvää’. (Gal. 6:7) Jos joku omaksuu liian vapaamielisen näkökannan, toiset saattavat olla taipuvaisia epäilemään hänen luotettavuuttaan vaikeassa tilanteessa. Jos hän on liian taipumaton, hän saattaa tulla epärealistiseksi.

Omasta kokemuksestaan kristitty tietää, että tekijät, joita toiset eivät voi havaita, saattavat vaikuttaa siihen, miten hän tekee ratkaisunsa rehellisyyttä koskevissa kysymyksissä. Niinpä hän ei liian nopeasti tuomitse sitä, mitä toiset tekevät vastaavanlaisissa henkilökohtaisissa olosuhteissa. Sen sijaan hän uskoo kristityillä tovereillaan olevan vilpitön halu suorittaa kaikki toimensa rehellisesti. Tämä huomaavainen suhtautuminen on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jeesus sanoi: ”Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.” – Matt. 7:12.

Jehovan todistajat ovat huomattava vastakohta maailmalle. Maailma on tunnetusti epärehellinen, mutta todistajat ponnistelevat aivan päinvastaiseen suuntaan. Maailma havaitsee heidät kokonaisuutena ottaen rehellisiksi. Jo se, että he päinvastoin kuin useimmat nykyisessä epärehellisyyteen taipuvaisessa maailmassa ovat halukkaita pohtimaan edellä kuvatun kaltaisia periaatteita elämässään, on itsessään erinomaista.

Miten monta sellaista ihmistä tunnet, jotka vilpittömästi pyrkivät olemaan rehellisiä kaikessa? Kuvittelehan seurustelevasi viidenkymmenen, sadan tai kahdensadan sellaisen ihmisen kanssa. Sellainen onnellinen kokemus on Jehovan todistajilla, jotka tulevat tuntemaan toinen toisensa paikallisissa valtakunnansaleissaan kaikkialla maailmassa. He pitävät toisiaan veljinä ja sisarina ja luottavat heihin kuin he olisivat yhden lämminhenkisen perheen jäseniä. Eikö se vedä sinuakin puoleensa?

Jos vetää, miksi et seurustelisi heidän kanssaan heidän valtakunnansalissaan? Pane itse merkille, mikä tekee heistä erilaisia.