hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.” (Ps. 100:3) Koska hän on Luoja, hän omistaa meidät, niin kuin paimen omistaa lampaansa. Sen lisäksi, että Jehova on Jumala ja Luoja, se millainen Jumala hän on, antaa kaikkien kansojen ihmisille voimakkaan kannustimen astua hänen pyhäkkönsä esipihoihin ja esittää siellä kiitosta ja ylistystä. Sitä paitsi meidän pitäisi kiittää tai siunata (UM) hänen nimeään, ts. puhua hyvää Korkeimmasta, hänestä jota tämä nimi edustaa. Psalmista kehottaa: ”Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä. Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa [rakkaudellinen huomaavaisuutensa, UM] pysyy iankaikkisesti ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.” – Ps. 100:4, 5.

Jehovan ominaisuuksien pitäisi totisesti saada meidät ylistämään häntä. Hän on läpeensä hyvä, eikä hänessä ole pahuuden häivähdystäkään. Hänen palvelijansa voivat aina luottaa hänen rakkaudelliseen huomaavaisuuteensa eli sääliväiseen huomioonsa; se jatkuu ikuisesti. ”Polvesta polveen” Jehova on uskollinen, horjumaton rakkautensa ilmaisemisessa niitä kohtaan, jotka haluavat tehdä hänen tahtonsa. (Room. 8:38, 39) Eikö meillä siis ole täysi syy ’palvella Herraa ilolla’?

Lukijain kysymyksiä

● Olisiko koskaan paikallaan rukoilla sellaisen henkilön johdosta, joka on erotettu kristillisestä seurakunnasta?

Menneisyydessä on ajateltu, etteivät sellaiset rukoukset olisi sopivia. Ja sellaisista rukouksista pidättymiseen on olemassa perustellut raamatulliset syyt. Mutta asiaan liittyvät Raamatun neuvot suosittelevat harkitsemaan tilannetta kerrallaan eivätkä omaksumaan ehdotonta asennetta.

Varsinkin Johanneksen 1. kirjeen 5:16, 17 auttaa meitä saamaan Jumalan näkemyksen. Siinä sanotaan: ”Jos joku näkee veljensä tekevän sellaista syntiä, joka ei johda kuolemaan, hänen on rukoiltava, ja Jumala antaa tälle veljelle elämän. Tämä koskee niitä joiden synnit eivät johda kuolemaan. On sellaistakin syntiä, joka johtaa kuolemaan, enkä tarkoita, että sellaisen vuoksi pitäisi rukoilla. Kaikki vääryys on syntiä, mutta kaikki synti ei johda kuoleman.” – Uusi testamentti nykysuomeksi.

Apostoli Johannes mainitsee ensiksi ”synnin, joka ei johda kuolemaan”, eli niin kuin Uuden maailman käännös kääntää sen, ”synnin, joka ei koidu kuolemaksi”. Koska me kaikki olemme epätäydellisiä ja epävanhurskaita, me kaikki syyllistymme syntiin. (Ps. 51:7; Room. 3:23; 1. Joh. 3:4) Sen, joka tekee syntiä, tarvitsee katua ja rukoilla Jumalan ylenpalttista armoa. (1. Joh. 1:8–10) Kuten Johannes osoittaa, myös toiset voivat rukoilla hänen puolestaan.

Seuraavaksi Johannes mainitsee ”synnin, joka johtaa kuolemaan”, tai ”synnin, joka koituu kuolemaksi”. Mikä se on? Se on synti, jota ei voida antaa anteeksi; se ”johtaa kuolemaan”, ”toiseen kuolemaan” eli ikuiseen kuolemaan. (Ilm. 21:8) Aikaisemmin Jeesus selitti, että ihminen voi tehdä syntiä siinä määrin, että se on synnin tekemistä pyhää henkeä vastaan, mistä ei ole anteeksiantamusta. (Matt. 12:31; Luuk. 12:10) Samoin apostoli Paavali osoitti, että jos ihminen, joka tiesi Jumalan totuuden, tahallaan teki syntiä, katumus ja anteeksi antaminen ei enää ollut mahdollista. – Hepr. 6:4–6; 10:26, 27.

Johannes sanoo, ettei meidän tulisi rukoilla sellaisen puolesta, joka on tehnyt ’kuolemaan johtavan’ synnin. Tämä tuo mieleen Jumalan sanat israelilaisista, jotka olivat uppoutuneet niin syvälle pahuuteen, että Hän aikoi antaa babylonialaisten viedä heidät vankeuteen. Jumala sanoi Jeremialle: ”Älä rukoile tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta äläkä niillä minua ahdista.” – Jer. 7:16–20; 14:11, 12.

Jumala, emmekä me täällä maan päällä, ratkaisee, onko joku tehnyt synnin pyhää henkeä vastaan. Mutta me voimme ymmärtää Johanneksen henkeytetyistä sanoista, ettei meidän pitäisi rukoilla sellaisen puolesta, joka antaa todisteen synnin harjoittamisesta tahallisesti. Johannes kirjoitti myös Johanneksen 2. kirjeen 9–11:ssä ihmisistä, jotka levittävät epäkristillisiä näkemyksiä. Sellaisten puolesta rukoileminen loukkaisi Jumalaa.

Pitäisikö meidän sitten päätellä, että henkilö, joka on erotettu siksi, ettei hän ole katunut syntiään, on todennäköisesti tehnyt ”synnin, joka koituu kuolemaksi”, jonka johdosta meidän ei pitäisi rukoilla? Ei välttämättä. Muista, että ensimmäisen vuosisadan Korinton seurakunnassa eräs mies