8. luku
Tulisiko sinun pelätä kuolleita?
KUOLLEET eivät ole kaikkien mielestä avun tarpeessa. Vielä laajemmalle levinnyt on uskomus, jonka mukaan elävät tarvitsevat apua – suojelusta kuolleita vastaan. Hautausmaita kartetaan usein yöllä. Omituista kyllä, sellaisiakin sukulaisia ja ystäviä, joita rakastettiin, kun he olivat elossa, aletaan heidän kuoltuaan ehkä pelätä.
Meksikossa, Keski-Chiapasin vuorilla asuvien intiaanien keskuudessa poltetaan cayennenpippuria hautauspäivänä. Näin tehdään siinä toivossa, että epämiellyttävä savu karkottaisi kuolleen sielun talosta.
Joissakin osissa Eurooppaa ihmiset avaavat nopeasti kaikki ovet ja ikkunat heti, kun joku kuolee. Tämä tehdään sielun ”vapauttamiseksi”. Jotta kukaan ei joutuisi lumotuksi, joku perheenjäsenistä panee kuolleen kädet hänen sydämensä päälle ja sulkee hänen silmänsä metallirahoilla.
Kun Mongolian buddhalainen kuolee teltassa, hänen ruumistaan ei viedä ulos tavallisesta aukosta. Telttaan tehdään ehkä toinen aukko, ja kun ruumis on poistettu, aukko suljetaan. Tai varsinaisen oven eteen voidaan tehdä olkinaamiointi. Kun ruumis on viety ulos, olkinaamiointi poltetaan. Sellaisen menettelyn tarkoituksena on estää vainajan henkeä palaamasta asuntoon ja vahingoittamasta eläviä.
Monin paikoin Afrikkaa mies kääntyy nopeasti kysymään neuvoa jujupapilta, kun perheessä joku sairastuu, kun lapsi kuolee, kun jokin liiketoimi epäonnistuu tai jokin muu epäonni kohtaa. Tavallisesti pappi sanoo hänelle, että jotakuta perheen kuollutta jäsentä on loukattu. Oraakkelilta kysytään neuvoa ja määrätään suoritettavaksi uhreja. Pappi veloittaa siitä paljon rahaa ja saa sen lisäksi uhratun eläimen lihan.
Pitäisikö ihmisten pelätä siinä määrin kuolleita, että he ovat valmiit maksamaan suuria summia suojellakseen itseään?
Raamattu sanoo kuolleista: ”Heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää [määräämättömään aikaan asti, Um] osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.” (Saarn. 9:6) Kuolleet eivät siis voi vahingoittaa sinua. Eikä kukaan voi kumota tätä Raamatun lausuntoa.
On totta, että ihmiset voivat pitää joitakin ilmiöitä vainajien henkien aiheuttamina. He voivat väittää parantuneensa sairaudesta, taloudellisista vaikeuksista ja muusta samankaltaisesta sen jälkeen, kun vainajien henget lepytettiin. Mutta eivätkö sellaiset vaikeudet ja ilmeinen vapautuminen niistä voi johtua muustakin?
Eikö ole outoa, että ihmiset eivät tiedä loukanneensa kuolleita sukulaisiaan, ennen kuin he ovat kysyneet neuvoa jujupapilta tai joltakulta, jolla on vastaava asema? Ja miksi kuolleen isän, äidin, pojan tai tyttären ”henki” uhkaisi niiden onnea ja hyvinvointia, joita he ennen niin syvästi rakastivat? Mikä tekisi vainajan ”hengen” kostonhimoiseksi, kun hänessä ei ollut tällaista taipumusta eläessään? Koska se, minkä kuolleen sanotaan aiheuttaneen, on usein aivan vastoin sitä, millainen hän oli persoonallisuudeltaan elossa ollessaan, niin eikö tämä tue voimakkaasti sitä johtopäätöstä, että kysymyksessä eivät olekaan vainajien ”henget”? Aivan varmasti. Raamattu on totisesti oikeassa sanoessaan, että kuolleilla ei ole ”enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla”.
Ajattele myös sitä vahingollista vaikutusta, mikä kuolleitten pelolla on elossa oleviin Monet ovat joutuneet jujupappien tai muiden sellaisten uskonnollisten johtajien orjuuteen, jotka väittävät, että miehen tai naisen onni tai epäonni riippuu suuresti vainajien ”hengistä”. Nämä miehet esiintyvät sellaisina, jotka voivat korjata suhteet loukattujen vainajien kanssa. Uskoen heidän väitteisiinsä monet ovat käyttäneet kalliisiin menoihin paljon rahaa, jonka he olisivat muuten käyttäneet elämän välttämättömyyksiin. Vaikka jotkut väittävät sellaisten menojen varmasti auttaneen heitä, niin onko heidän kokemuksensa tuonut heille aitoa iloa sen johdosta, että heillä on ollut etu tehdä jotakin välien rikkoutumisen korjaamiseksi kuolleen omaisen kanssa? Eivätkö he sen sijaan toimi suuressa määrin niin kuin henkilö, jolta on kiristetty jotakin?
Ajattele edelleen niitä usein käytettyjä petollisia tapoja – cayennenpippurin polttamista, kuolleen siirtämistä toisesta teltta-aukosta jne. – vainajan ”hengen” estämiseksi palaamasta takaisin ja häiritsemästä eläviä. Haluaisitko tulla petetyksi tällä tavalla elinaikanasi? Onko järkevää, että henkilö koettaa pettää kuolleita, joita hän ei ole koskaan halunnut pettää silloin kun he elivät?
Jo pelkästään petokseen turvautumisella voi myös olla epäterve vaikutus ihmiseen. Kun henkilö kerran hyväksyy kuolleitten pettämisen, joiden hän uskoo vielä jatkavan tietoista olemassaoloaan, niin eikö hänen omatuntonsa heikenny siinä määrin, että hän voi yrittää pettää eläviä, kun siitä näyttää olevan etua hänelle?
Hän, joka tekee itsensä tunnetuksi Raamatussa tosi Jumalana, ei voisi koskaan hyväksyä niitä tapoja, jotka ovat syntyneet, koska ihmiset pelkäävät kuolleita. Miksi ei? Koska sellaiset tavat sen lisäksi, että ne perustuvat aivan väärään käsitykseen, ovat täysin vastoin Hänen persoonallisuuttaan, teitään ja tekojaan. ”Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi.” (4. Moos. 23:19) Hän ei hyväksy petosta, johon turvaudutaan itsekkään voiton takia. Raamattu sanoo: ”Viekkaat [petolliset, Um] ovat Herralle kauhistus.” – Ps. 5:7.
Koska Raamattu paljastaa kuolleitten olevan tiedottomia, niin miksi sinun tarvitsisi pelätä heitä? (Ps. 146:4) He eivät voi auttaa eivätkä vahingoittaa sinua. Sinä tiedät nyt Raamatusta, että ”sielu” kuolee ja ettei ”hengellä” ole mitään tietoista olemassaoloa erossa ruumiista. Minkä tahansa ilmiöiden, jotka ovat aiheuttaneet kuolleitten pelon, täytyy siis olla peräisin jostakin muualta. Koska ihmiset väittävät joissakin tapauksissa saaneensa jonkinlaista korjausta ongelmiinsa osallistumalla vainajan lepyttämiseen tarkoitettuihin menoihin, niin tämän lähteen täytyy olla sellainen, joka on halukas aikaansaamaan tilapäistä helpotusta mutta väärästä vaikuttimesta. Mikä sen tarkoitus on? Pitää ihmiset orjuudessa ja sokaistuina näkemästä sitä tietä, joka johtaa pelosta ja kauhusta vapaaseen elämään.
Tämän lähteen tunnistaminen on tärkeää.
[Kuva s. 69]
Kuolleitten pelko panee monet kysymään neuvoa jujupapeilta