että tämä tapahtui, kun ruumista kannettiin pois haudattavaksi. Kysymyksessä ei ollut rituaalimarssi kaupungin ympäri. Yksinkertaisuus onkin oikeastaan kristillisten hautajaisten huomattava piirre. Kuvaukset Jeesuksen ja esikristillisten Jumalan palvojien hautaamisista osoittavat, että kysymyksessä oli vain yksinkertainen, kunniallinen tapa hävittää ruumis. (Matt. 27:59, 60; 1. Moos. 25:9, 10; 49:29–32) Tällainen yksinkertaisuus soveltuu yhteen sen yksinkertaisen totuuden kanssa, että ”kuolleet eivät tiedä mitään, . . . Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo . . . mennyt.” (Saarn. 9:5, 6) Kristityt eivät myöskään osallistuisi hautajaismenoihin sellaisten uskontojen kanssa, joilla on vääriä uskomuksia kuolleista. – 2. Kor. 6:14–17.

Hautaamisen jälkeen ei kuolleen puolesta voida tehdä mitään. Saarnaajan 9:5, 10 sanoo meille, ettei ”heillä ole enää palkkaakaan” (UM) ja ettei haudassa, johon kuolleet menevät, ”ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa”. Kuolleet eivät siten voi tehdä mitään oman tilanteensa muuttamiseksi, eivätkä he voi olla yhteydessä eläviin. Tämä merkitsee myös sitä, että elossa olevat eivät voi tehdä mitään kuolleitten hyväksi. Siksi ”toinen hautaaminen”, valvojaiset, muistojumalanpalvelukset, jotka ovat luonteeltaan kunnianosoituksia tai lepyttämisiä, uhrit ja erikoisrukoukset sielun rauhallisen levon puolesta, jotka perustuvat siihen uskomukseen, että sielu on tietoisessa olemassaolossa kiirastulessa tai jossakin muualla, ovat arvottomia ja nojautuvat vääriin ajatuksiin. – Ps. 49:7–10.

Ennen hautaamista tapahtuvan hautajaistilaisuuden sijasta muistotilaisuus voidaan yhtä hyvin pitää sopivana aikana pian hautaamisen jälkeen. Sellaista tilaisuutta ei pidetä kuolleen hyväksi eikä kuolleen pelosta. Se varaisi tilaisuuden lohduttaa eloonjääneitä sukulaisia ja hyviä ystäviä heidän murheensa aikana, sillä murheen ja menetyksen tunteen voittaminen vie aikaa. Tämä seikka ilmaisee myös, ettei kristityillä olisi mitään aihetta pitää muistotilaisuuksia vuosittain tai muina säännöllisinä aikoina kuolleille sukulaisille. Raamattu oikeuttaa sen tekemisen vain Jeesuksen Kristuksen muistoksi, joka antoi itsensä uhriksi ihmiskunnan puolesta varatakseen vapautuksen kuolemantuomiosta. – Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:24, 25.

Vaikka meidän täytyy hyväksyä kuolema ihmisen nykyisen kokemuksen yhdeksi piirteeksi, ei ole mitään tarvetta suhtautua siihen sairaalloista pelkoa tai asiatonta kunnioitusta tuntien. Ylösnousemustoivo suojelee meitä liialta murheelta. ”Sillä jos uskomme, että Jeesus kuoli ja nousi jälleen, niin samoin Jumala on tuova myös Jeesuksen välityksellä kuolemaan nukahtaneet hänen ohellaan” ylösnousemuksen kautta. (1. Tess. 4:13, 14; Ilm. 21:4) Tästä syystä kristittyjen elämä ei ole kuolemaan suuntautunutta. He odottavat tulevaisuutta elämää toivoen. He ohjaavat elämänsä niin, että voisivat auttaa elossa olevia.

”Illan viileys”

◇ Jehova lausui tuomion tottelemattomalle Aadamille ja Eevalle Eedenissä ”illan viileydessä” tai ”päivän tuulisen osan aikoihin” (UM). (1. Moos. 3:8–19) Tämä on hyvinkin voinut olla aika ennen auringonlaskua, jolloin nousee virkistäviä viileitä tuulenhenkäyksiä alueella, jolla Eedenin puutarhan ajatellaan sijainneen. Sen perinteinen paikka on Itä-Turkissa vähän yli 200 kilometriä lounaaseen Araratinvuoresta ja muutama kilometri etelään Vanjärvestä.