Mielistelevät sanat jotka aiheuttavat vahinkoa

KIITOS hyvin tehdystä työstä lämmittää ahkeran työntekijän sydäntä. Mutta on olemassa sellaistakin puhetta, joka vaikka kuulostaakin samanlaiselta kuin kiitos ja jota usein erheellisesti pidetään kiitoksena, aiheuttaa aina vahinkoa.

Sananlaskujen 28:23:ssa sanotaan: ”Joka toista nuhtelee, niinkuin minä neuvon, saa suosiota enemmän kuin se, joka kielellänsä liehakoitsee.” Tämä ei ole varoitus kiitosta vastaan, vaan imartelua vastaan.

Imarteleminen tarkoittaa erään sanakirjan mukaan liiallista, valheellista tai vilpillistä ylistämistä. Ilmaisu viittaa myös pyrkimykseen saavuttaa jonkun suosio ylistämällä tai huomion kiinnittämisellä. Kiitos perustuu ahkeran työn oikeaan arvioimiseen, mutta imartelu perustuu valheeseen.

LIIALLISEN YLISTYKSEN MIELETTÖMYYS

Imarteleva puhe kantaa aina huonoa hedelmää. Se on esimerkiksi omiaan kehittämään ylimielisyyttä, jonka Jeesus luetteli sydämestä lähtevien ”vahingollisten järkeilyjen” joukossa. (Mark. 7:21, 22) Raamattu neuvoo, ettei Jumalan palvojan ”tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella, vaan ajatella tervemielisesti”. (Room. 12:3) Imartelun kehittämä suurenneltu omakuva vaikuttaa sellaista kristillistä tervemielisyyttä vastaan.

Imartelua rakastavat nousevat arvostelua vastaan. He haluavat mieluummin kuulla itsestään vain kiitosta. Sellaisia olivat israelilaiset, jotka valittivat Jumalan profeetoille: ”Älkää ennustako meille tosia, puhukaa meille mieluisia [”imarteluja”, The Jerusalem Bible], ennustakaa silmänlumetta.” (Jes. 30:10) Mutta mielistelevien sanojen ennemmin kuin Jumalalta tulevan oikaisevan neuvon haluaminen johti Israelin kansan turmioon.

Jeesuksen päivinä imartelua rakastaviin kuuluivat varsinkin kirjanoppineet ja fariseukset. Jumalan Poika sanoi heistä: ”Kaikki tekonsa he tekevät ihmisten katseltaviksi, sillä he leventävät raamatunlauseita sisältävät kotelot, joita he käyttävät suojelusesineinä, ja suurentavat vaatteittensa reunukset. He pitävät huomattavimmasta paikasta illallisilla ja etumaisista istuimista synagogissa ja tervehdyksistä toreilla ja siitä, että ihmiset kutsuvat heitä rabbiksi.” (Matt. 23:5–7) Mutta tämä johti heidät tuhoon. Koska he ’ottivat vastaan kunniaa toisiltaan’, he eivät osoittaneet uskoa luvattuun Messiaaseen ja menettivät siten siunaukset päästä osaksi Jumalan valtakuntaa. (Joh. 5:44; 12:43; Matt. 21:42, 43) Sitä paitsi se, että he hylkäsivät Jeesuksen Kristuksen, johti siihen, että roomalaiset tuhosivat juutalaisen kansan vuonna 70.

IMARTELU OMAN EDUN SAAMISEKSI

Ylpeys ja ylimielisyys ovat vain osa imartelemisen aiheuttamasta huonosta hedelmästä. Imartelija käyttää usein mielisteleviä sanoja, jotta hän voisi käyttää toisia hyväkseen. Raamattu sanoo eräistä kristilliseen seurakuntaan pyrkineistä, että he olivat ”osaansa tyytymättömiä valittajia, mutta he noudattavat pahoja himojaan, kerskailevat ja hyötyäkseen pyrkivät mielistelemään ihmisiä”. (Juud. 16, Uusi testamentti nykysuomeksi) Samanlaiset ihmiset mielessään psalminkirjoittaja huudahti: ”Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta. He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain [imartelevin, JB] huulin, kaksimielisin sydämin. – Ps. 12:2, 3

Sellainen, jolla on ”kaksimielinen sydän”, käyttää mielisteleviä sanoja kätkeäkseen itsekkäät vaikuttimensa. Hän vetoaa sellaisen puheen avulla kuulijoittensa turhamaisuuteen päästäkseen heidän suosioonsa. Sitten imartelija käyttää uhrejaan omien itsekkäitten etujensa edistämiseksi. Totta totisesti tosi on Raamatun lausunto: ”Mies, joka lähimmäistään liehakoitsee, virittää verkon hänen askeleilleen.” – Sananl. 29:5.

Jeesus antoi viisaan neuvon opetuslapsilleen: ”Teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä. Älkää myöskään kutsuko ketään isäksenne maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, Taivaallinen. Älköön teitä liioin kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus. Vaan suurimman teidän keskuudessanne tulee olla teidän palvelijanne. Joka korottaa itsensä, se nöyrrytetään, ja joka nöyrryttää itsensä, se korotetaan.” (Matt. 23:8–12) Ihmiset, jotka haluavat jäljitellä Kristusta, eivät pyri saamaan ihmisten ylistystä imartelevan puheen avulla, esimerkiksi käyttämällä komealta kalskahtavia uskonnollisia arvonimiä. Todella merkittävä korotus tulee Jumalalta, ja se on vain nöyriä varten. ”Kukistumisen edellä miehen sydän ylpistyy, mutta kunnian edellä käy nöyryys.” – Sananl. 18:12.

Kristityt karttavat imartelua keinona paisuttaa omaansa tai toisten itsetuntoa. He karttavat sitä myös keinona, jonka avulla voisivat käyttää lähimmäistään hyväkseen. Apostoli Paavali antaa hyvän esimerkin: ”Emmehän ole minään aikana esiintyneet imartelevin puhein, kuten tiedätte, emmekä ahneutta verhoavassa valepuvussa – Jumala on todistaja!” – 1. Tess. 2:5.

TASAPAINOON PYRKIMINEN

Emme tarkoita, että kaikella imartelevalla puheella on väärä vaikutin. Jotkut ovat luonteeltaan sellaisia, että he helposti tuntevat liiallisessa määrin kunnioitusta niitä kykyjä kohtaan, joita he näkevät ystävissään tai tuttavissaan. Jotkut ovat ottaneet tavakseen sanoa toisille, kuinka ”loistavia” he ovat, tai hukuttaa heidät muulla tavoin kohteliaisuuksiin. Yleensä tällaiset ilmaisut pyrkivät kuitenkin olemaan liioiteltuja ja muodostuvat vain imarteluksi. Koska kaikki ihmiset ovat syntisiä, kukaan ei ole niin lahjakas, että siitä täytyisi alinomaa puhua hänelle. – Room. 3:23.

Toisaalta on tärkeää välttää päinvastaista äärimmäisyyttä: kiitoksen laiminlyömistä täysin. On muistettava, että Jeesus oli valmis kiittämään silloinkin, kun hän oli antamaisillaan ojennusta. Jumalan Poika sanoi esimerkiksi Efesoksen kristilliselle seurakunnalle: ”Tiedän sinun tekosi ja sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi ja ettet voi sietää pahoja ja että olet pannut koetukselle ne, jotka sanovat olevansa apostoleita mutta eivät ole, ja olet todennut heidät valehtelijoiksi. Sinä osoitat myös kestävyyttä, ja sinulla on ollut sietokykyä minun nimeni tähden, etkä ole uupunut. Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet jättänyt sen rakkauden, joka sinulla ensin oli.” (Ilm. 2:1–4) Todennäköisesti tällainen kiitos rohkaisi noita Efesoksen kristittyjä ja sai heidät halukkaammin oikaisemaan sen yhden asian, joka Jeesuksella oli heitä ”vastaan”.

Vaikka kiitoksen antaminen onkin hyödyllistä, Jumalan sana osoittaa selvästi, että imartelijan mielistelevät sanat aiheuttavat vahinkoa. Sekä imartelijat että imarreltavat havaitsevat seuraavan henkeytetyn lausunnon todeksi: ”Liukas suu saa turmiota aikaan.” (Sananl. 26:28) Jeesus Kristus ei antanut imarrella itseään. (Mark. 10:17, 18) Hän on seuraajiensa esimerkki.