Lain mukaan eläminen – nyt ja ikuisesti

ON OLEMASSA äärimmäisyysihmisiä, jotka ovat omaksuneet kielteisen ja tuhoisan asenteen lakia kohtaan joissakin maissa. Vaikka oikeusjärjestelmässä on monia heikkouksia, siitä huolimatta oikeamieliset myöntävät, että tällaiset epätäydellisetkin järjestelmät ovat eduksi kansakunnille. Laki ja tuomioistuimet tarjoavat varmasti keinon monien epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseksi. Vakaat ja tunnolliset tuomarit ovat ilmaisseet paljon viisautta ja tarkkanäköisyyttä ratkaistessaan lainopillisia ongelmia.

Raamattukin tunnustaa sen, että kansoilla on oikeus tehdä ja saattaa voimaan lakeja kansan hyväksi:

”Hyvä käytös ei pelkää tuomareita; ainoastaan rikollisilla on pelättävää . . . Valtio palvelee Jumalaa sinun hyödyksesi. Mutta jos rikot lakia, sinulla on syytä pelätä.” – Room. 13:3, 4, The Jerusalem Bible.

Kunnon kansalaiset siis arvostavat sitä, että laki osaltaan edistää yleistä hyvinvointia. He tekevät voitavansa auttaakseen poliisia, tuomareita ja muita tunnollisia viranomaisia lain ja järjestyksen ylläpitämisessä ja näin he osaltaan edistävät yhteiskunnan järjestyksellisyyttä.

Oikeudenkäynneistä välttyminen

Kansalaiset voivat myös myötävaikuttaa siihen, että riidat ja ongelmat ratkaistaan mikäli mahdollista rasittamatta oikeusjärjestelmää. Todellisuudessa monet kiistat voitaisiin välttää ennen kaikkea tekemällä sopimukset kirjallisina. Käy liian helposti niin, että keskustelut unohtuvat tai ne ymmärretään väärin. Sopimuksesta tehdyn muistion ei tarvitse olla monimutkainen, lakimiehen laatima asiakirja. Talon omistaja voi vain kirjoittaa sen, mitä toinen osapuoli, esimerkiksi maalari (tai puuseppä, asentaja, putkimies) on sanonut: ”Tämä vahvistaa viime torstaina käymämme keskustelun, jossa suostuit maalaamaan taloni kahteen kertaan valkoisella lateksimaalilla ja tekemään viimeistelyn vihreällä maalilla. Sinun on hankittava ensiluokkaista maalia. Työn on oltava valmis ennen syyskuun 1979 loppua 3000 markan hinnasta, joka maksetaan työn valmistuttua.” Tällainen yksinkertainen muistiinpano säästäisi paljolta tarpeettomalta ja onnettomalta kiistelyltä.

Mutta ongelmien syntyessä monet kehittyneissä maissa ja etenkin Yhdysvalloissa näyttävät ajattelevan, että tuomioistuimeen turvautuminen on paras ratkaisu. Columbia-yliopiston oikeustieteen professori Maurice Rosenberg kysyy: ”Voiko siitä todellisuudessa olla hyötyä yhteiskunnalle, että ollaan nopeita riitelemään oikeudessa? Amerikkalaiset määrittelevät yhä useammin lainopillisiksi ongelmiksi monia sellaisia loukkauksia ja vaikeuksia, joita he joskus aikaisemmin olisivat pitäneet leimaa-antavina epätäydelliselle maailmalle.”

On olemassa monia ongelmia, joita laki ei yksinkertaisesti voi oikaista. Oikeus saattaa määrätä miehen maksamaan rahaa perheensä ylläpidoksi, mutta se ei voi pakottaa häntä pysymään työssä, niin että hänellä olisi rahaa. Laki ei voi pakottaa miestä eikä naista osoittamaan lapsilleen rakkautta, ystävällisyyttä ja lämpöä, jotka tekevät kodista onnellisen ja tasapainoisen. Ainoastaan halukkaat ihmiset voivat itse täyttää nämä olennaisen tärkeät inhimilliset vastuualueet.

Miksi kutsua lakimiehiä ja tuomareita ratkaisemaan kysymyksiä, jotka järkevien ihmisten pitäisi itse ratkaista? Nostamalla kanteen ihmiset pakenevat usein omaa inhimillistä perusvastuutaan olla rehellinen, järkevä ja ystävällinen lähimmäiselleen. (Matt. 22:39) Kun näin tapahtuu, voidaan totuudenmukaisesti sanoa: ”Missä lait moninkertaistuvat, siellä sivistys rappeutuu.”

”Monet lakimiehet muistelevat kaihoten aikaa, jolloin ihminen saattoi epävirallisesti selvittää ongelmansa naapurinsa ja kadunkulmassa olevan kauppiaansa kanssa”, toteaa New York Times -lehti eritellessään tätä ongelmaa. Joissakin oikeudenkäyttöpiireissä on pyritty tähän suuntaan käyttämällä puolueettomia välimiehiä, sen sijaan että monet kiistat tuotaisiin tuomioistuinten ratkaistaviksi.

Näissä tapauksissa välimies kuuntelee molempia osapuolia ja koettaa laatia sopimuksen, jonka mukaan molemmat voisivat elää. Jos he eivät pääse sovintoon tällä tavalla, silloin suostutaan usein etukäteen siihen, että sovittelija laatii sopimuksen, joka hänen mielestään on oikeudenmukainen, ja siitä tulee sitova. The Wall Street Journal -lehti sanoo: ”Perusidea on ikivanha. Alkukantaiset yhteisöt ovat vanhastaan luottaneet paikallisiin viranomaisiin tai jopa perheenjäseniin yksilöitten välisten ongelmien ratkaisemiseksi.”

Lakiin tulisi siis turvautua vasta silloin, kun kaikki järkevät neuvottelu- ja sovittelukanavat ovat epäonnistuneet. Jos sellaisessa tapauksessa asia on vakava ja on olemassa hyvät mahdollisuudet päästä suotuisaan lopputulokseen, henkilö voi päättää käyttää tuomioistuimia.

Mutta riitajutun aloittamisen jälkeenkin on hyvä kuunnella järkeviä sovintoesityksiä. Kuuluisa amerikkalainen lakimies-kirjailija Louis Nizer on sanonut ytimekkäästi: ”On aika sopia ja aika taistella, ja valinnan teossa tarvittava terve arvostelukyky on korvaamattoman arvokas neuvonantajan ominaisuus.”

Samoin Jeesus Kristus antoi vuorisaarnassaan käytännöllisiä lainopillisia neuvoja ja esitti periaatteita, joilla on suuri arvo nykyäänkin:

”Ryhdy nopeasti sopimaan asioita sen kanssa, jolla on kanne sinua vastaan oikeudessa, . . . jos joku tahtoo käydä oikeutta kanssasi ja saada haltuunsa aluspukineesi, anna päällysvaippasikin mennä hänelle.” – Matt. 5:25, 40.

Sovinto edellyttää kohtuullisuutta molemmilta osapuolilta. Harvoin on sellaista riita-asiaa, josta voidaan sanoa, että toinen osapuoli on sataprosenttisesti oikeassa ja toinen osapuoli täysin väärässä.

Kiistat kristillisen seurakunnan sisäpuolella

Raamattu tunnustaa, että erimielisyyksiä esiintyisi uskovienkin keskuudessa kristillisen seurakunnan sisäpuolella, ja se esitti ystävällisesti mutta realistisesti periaatteita kiistojen lopettamiseksi.

Jeesus osoitti, miten neuvottelu, ensin yksityisesti ja sitten yhdessä sellaisten kanssa, jotka voivat olla todistajina asiassa, voi olla tehokas kiistojen sovittelussa. (Ks. Matt. 18:15–17.) Tällainen menettelytapa on mitä käytännöllisin. Harkitsevat ja käytännölliset lakimiehet myöntävät tämän. Molemmat osapuolet saatetaan siis asemaan, jossa he voivat avoimesti harkita tapaukseen liittyviä tosiasioita. Jos näin ei voida päästä siihen, että tosiasiat myönnettäisiin molemmin puolin, silloin vanhinten muodostama oikeuskomitea voi käsitellä asian kristillisen seurakunnan sisäpuolella.

Muinaisessa Israelissa kyläoikeudet toimivat samalla tavalla. Maallikot, jotka olivat kokeneita ja viisaita vanhempia miehiä yhteisössä, hoitivat paikallisesti nopeaa, käytännöllistä oikeusjärjestelmää. He olivat valmiita ratkaisemaan riitakysymyksen odottamatta osuutta asian saaman ratkaisun tuotosta, kuten on tapana monilla nykyajan lakimiehillä. – 2. Moos. 18:13–26.

Pitäisikö kristittyjen viedä nykyään kiistoja maallisiin oikeusistuimiin? Apostoli Paavali korosti sitä, että kristillisen yhteisön tulee sopia omat sisäiset kiistansa: ”Uskaltaako kukaan teistä, jolla on riita-asia toista vastaan, käydä oikeutta epävanhurskaiden edessä eikä pyhien edessä? . . . Onko totta, ettei keskuudessanne ole ketään viisasta, joka kykenee ratkaisemaan veljiensä välisiä asioita, vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä epäuskoisten edessä? Se, että teillä on oikeusjuttuja toistenne kanssa, merkitsee siis teille kerrassaan tappiota. Miksi ette ennemmin anna tehdä itsellenne vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne?” – 1. Kor. 6:1–7.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kristityt eivät saa missään tapauksessa käydä keskenään oikeutta tuomioistuimessa. Jos kysymyksessä on esimerkiksi korvauksen saaminen vakuutusyhtiöltä, testamentin valvominen tai jokin muu oikeuden toimenpiteitä vaativa tapaus, siitä ei ehkä koidu häpeää kristilliselle seurakunnalle, koska sellaisissa tapauksissa kristittyjen veljien kesken ei ole todellista kiistaa. Mutta useimpien kristittyjen välisten erimielisyyksien käsittelemiseksi seurakunnissa on käytettävissä miehiä, joilla on perusteelliset tiedot Raamatun periaatteista. He auttavat jo nyt monia ratkaisemaan sellaisia asioita ilman julkista huomiota ja oikeudenkäynnistä seurauksena olevaa häpeää. Joissakin tapauksissa kristillinen rakkaus voi aikaansaada jopa sen, että asianomainen ennemmin ’antaa tehdä itselleen vääryyttä’, kuin vahingoittaisi seurakunnan hyvää nimeä ulkopuolisten silmissä.

Kun aito oikeudenmukaisuus vallitsee

Nykyisessä maailmassa inhimillinen epätäydellisyys nousee etualalle sekä oikeusjärjestelmissä että niitä käyttävissä ihmisissä. Mutta näin ei tule olemaan ainaisesti. Ihmiskunnan Luoja on luvannut, että hän poistaa pian hallitusten nykyisen epäonnistumisen aidon oikeudenmukaisuuden hankkimisessa kaikille kansoille. Jumalan valtakunnan alaisuudessa täydellinen oikeudenmukaisuus on mahdollista, sillä sen hallinto ei ole enää pelkkien ihmisten käsissä.

Lakimiehet ja ihmisten oikeusjärjestelmät tulevat kuulumaan menneisyyteen. Sen sijaan yli-inhimillisellä tarkkanäköisyydellä varustettu Jumalan valitsema tuomari, Jeesus Kristus, ”ei . . . tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti”. – Jes. 11:3, 4.

Ihmiskunta ei tule kaipaamaan lakimiehiä ja heidän epätäydellisiä yrityksiään oikeudenmukaisuuden saamiseksi. He riemuitsevat aidon oikeudenmukaisuuden harjoittamisesta ikuisesti. ”Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton . . . hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti.” – Jes. 9:6.

[Tekstiruutu/Kuva s. 11]

”Voiko siitä todellisuudessa olla hyötyä yhteiskunnalle, että ollaan nopeita riitelemään oikeudessa?” – Oikeustieteen professori Maurice Rosenberg Yhdysvalloista.

[Tekstiruutu/Kuva s. 12]

”Onko totta, ettei keskuudessanne ole ketään viisasta, joka kykenee ratkaisemaan veljiensä välisiä asioita?” – 1. Kor. 6:5.