Mikä on Raamatun kanta?
Tulisiko opetella judoa tai karatea?
MONISSA maapallon osissa on herännyt tavaton kiinnostus judoon ja karateen. Mistä se johtuu? Entä sanooko Raamattu jotakin, mikä liittyy näiden taitojen opettelemiseen?
Joillakin alueilla judoa ja karatea pidetään pelkästään terveellisenä ”urheiluna”. Joidenkuiden ruumiinkunnosta kiinnostuneitten mielestä niiden opettelu on verrattavissa uintiin tai yleiseen lihasten harjoittamiseen.
Ei voida kuitenkaan kiistää, että pääsyy judoa ja karatea kohtaan tunnettuun kiinnostukseen on ajatus, että niitä voidaan käyttää tarpeen tullen itsepuolustukseen. Monissa maissa ihmiset pelkäävät, että heidän kimppuunsa hyökätään. Monet miehet ja naiset uskovat judon tai karaten taitamisen olevan heille turvana.
Arvioidaksemme asiaa tasapainoisesti on hyvä pitää mielessä, mitä judo ja karate ovat, mikä niiden tausta on ja mitä niiden osaamiseen saattaisi liittyä.
Judo ja karate ovat pohjimmaltaan aseettoman taistelun menetelmiä, jotka saivat alkunsa Japanissa. Taistelun tai itsepuolustuksen muotoina ne luokitellaan bušidoon, joka merkitsee ”soturin tietä”. Erään tietosanakirjan mukaan bušido ”oli peräisin buddhalaisuudesta, šintolaisuudesta ja kungfutselaisuudesta”. Japanin muinaiset soturit opettelivat näitä taitoja voidakseen paljain käsin taistella aseistautuneita tai aseistautumattomia vihollisia vastaan.
Näin ollen sekä judo että karate perustuvat hyökkäävään tai itsepuolustukselliseen väkivaltaan. Encyclopædia Britannica -tietosanakirja (1971) sanoo jiujitsusta, josta nykyaikaisempi muoto judo on kehitetty: ”Aseettoman taistelun järjestelmä. Tavoitteena on vammauttaa tai mahdollisesti tappaa vastustaja.” Lisäksi Illustrated World Encyclopedia -tietosanakirja sanoo: ”Judon tarkoitus on tappaa hyökkääjä tai vahingoittaa häntä niin, että hän tulee täysin puolustuskyvyttömäksi.”
Karate on vielä väkivaltaisempaa ja vaarallisempaa. E. J. Harrison sanoo siitä:
”Karate muistuttaa sekä jiujitsua että judoa. Mutta meidän on luullakseni myönnettävä, että puhtaasti ’taistelutaitona’, jonka päämääränä on tehdä loppu vihollisesta mahdollisimman lyhyessä ajassa millä tahansa keinoilla, se voittaa ne molemmat tappovoimassa. Tämä käy ilmi siitä, että yksi ainoa karateisku voi tehokkaasti suoritettuna aiheuttaa kuolettavan vamman uhrille varmemmin ja nopeammin kuin jiujitsu tai judo voivat.” – The Fighting Spirit of Japan, s. 74.
Väkivalta on epäilemättä lisääntymässä maailmanlaajuisesti; emme voi eikä meidän tulisikaan jättää sitä huomioon ottamatta. Mutta tulisiko henkilön, joka haluaa mukauttaa ajattelunsa ja toimintansa Raamattuun, tuntea olevansa pakotettu turvautumaan tällaiseen valmennukseen? Tai jos häntä kiinnostaa pelkästään ruumiinkunto, olisiko tällainen harjoitus sovelias keino hyvän kunnon ylläpitämiseksi?
Raamattu ei ehdottomasti tuomitse itsepuolustusta, ei edes voimakeinoin, jos ne ovat välttämättömiä. Asiantuntijat painottavat kuitenkin, että suojeltauduttaessa rikollisuudelta aseeseen – pistooliin tai veitseen sekä judo- tai karatetekniikkaan – turvautuminen ei ole viisain menettelytapa. Useimmissa tapauksissa tarvitaan ensisijaisesti järkeviä varotoimia vaarallisten tilanteitten välttämiseksi. Terve järki antaa tavallisesti paljon paremman suojan kuin ruumiillinen taitavuus tai aseet. Raamattu ei kehota ketään ’turvaamaan lihan käsivarteen’ vaan suosittelee, että kristitty panee luottamuksensa Jehovaan ymmärtäen, että Hän kykenee antamaan viisauden henkeä kriisiaikoinakin. – Jer. 17:5; Fil. 4:6, 7.
Sananlaskujen 3:31 sanoo: ”Älä kadehdi väkivallan miestä äläkä hänen teitänsä omiksesi valitse.” Kristuksen sanat ja esimerkki osoittavat, että hän oli samaa mieltä sananlaskun kanssa ja noudatti sitä. (Joh. 8:59; 10:39; Matt. 10:23) Niinpä kristityt pyrkivät karttamaan väkivaltaisia yhteenottoja. Joutuessaan väkivallan uhkaan he turvautuvat pakoon, milloin se on käytännöllistä. He osoittavat siten, että he eivät yritä ’maksaa pahaa pahalla’ tai korjata tämän järjestelmän epäoikeudenmukaisuuksia, vaan he odottavat Jehovan ilmaisevan vihansa pahantekijöitä kohtaan. – Room. 12:17, 19.
Jehova tarkoituksellisesti sisällytti Sanaansa myös toisen asiaan liittyvän periaatteen: ”Mikäli mahdollista, säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa.” (Room. 12:18; 1. Piet. 3:11) Tuota neuvoa noudattava varmasti harkitsisi, miten se soveltuu valmentautumiseen ”soturin tiellä”. Hän ei myöskään jättäisi harkitsematta kysymystä: millaisiin johtopäätöksiin naapurit ja muut tarkkailijat tulisivat, jos he näkisivät kristityn, joka väitteensä mukaan ’ei enää opettele sotimaan’, opettelevan aseettoman taistelun sotilaallista taitoa? (Jes. 2:4) Jotkut ovat tosin järkeilleet, että sellaisen harjoittelun tarkoitus on pelkästään itsepuolustuksellinen. Mutta armeijassakin monia aseita ja menettelyjä (kuten judoa ja karatea), joita käytetään ”itsepuolustukseen”, käytetään myös hyökkäykseen.
Japanissa judo ja kendo (miekkailu) on viime vuosina liitetty koululaisten oppivaatimuksiin. Japanilainen yhdistää mielessään nämä tekniikat kuitenkin erehtymättä sotilastaitoon. Niinpä nuoret antautuneet kristityt Jehovan todistajat kieltäytyvät siellä osallistumasta tällaiseen valmennukseen. Jotkut kouluviranomaiset ovat omaksuneet järkevän asenteen eivätkä pakota oppilaita osallistumaan sellaiseen, mikä näiden mielestä on ristiriidassa Raamatun neuvon kanssa ’takoa miekat vantaiksi ja keihäät vesureiksi ja olla opettelematta sotimaan’. – Miika 4:3.
Pitääpä joku judon tai karaten opettelemista itsepuolustukseen tähtäävänä tai pelkästään ruumiinharjoituksena, hänen ei tulisi jättää huomioon ottamatta erästä seikkaa. Eräs japanilainen kirjailija huomautti: ”Jiujitsun taito on tärkeä liittolainen taistelukentällä. Harjoiteltaessakin tulisi yrittää kuvitella vastustaja todelliseksi viholliseksi.” Jeesus Kristus neuvoi kuitenkin: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä.” – Matt. 5:44, 45.
Olipa siis vaikutin judo- tai karatekoulutusta harkittaessa mikä tahansa, tulisi pitää mielessä, miten tällainen valmennus vaikuttaa ihmisen näkemykseen. Auttaisiko se soveltamaan Jeesuksen kehotusta ’rakastaa vihollisianne’ vai kiihottaisiko se pikemminkin päinvastaista asennetta?
Kun on kysymys erityisestä harjoituksesta ruumiinkunnon ylläpitämiseksi, kunkin on itse ratkaistava, onko sellainen välttämätöntä, ja jos on, millaisessa muodossa sitä haluaa. Apostoli Paavali neuvoi Timoteusta: ”Ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä vähään, mutta jumalisesta antaumuksesta on hyötyä kaikkeen, koska se sisältää nykyisen ja tulevan elämän lupauksen.” – 1. Tim. 4:8.
Näin ollen jos harrastat ruumiillista valmennusta, sen ei tulisi sallia häiritä tai ehkäistä kiinnostustasi hengellisiin asioihin. Ruumiinharjoituksesta ei saisi tulla tärkeintä elämässä. Kristitty tietää, ettei ruumiillinen valmennus sisällä ikuisen elämän lupausta. Sellaista lupausta ei anna myöskään lompakkosi tai kukkarosi. Iankaikkisen elämän toivoa vahvistavat Raamatun periaatteitten vilpitön soveltaminen, jumalisen antaumuksen harjoittaminen ja rauha Jumalan kanssa. – 1. Tim. 6:6–8, 11, 12.