”Tervehtikää toisianne”
MITEN suuresti uuden maailman yhteiskunta eroaakaan kylmästä ja rakkaudettomasta vanhasta maailmasta! Jokainen vanhaan maailmaan kuuluva tähyilee vain omia etujaan eikä välitä vähääkään siitä, miten hänen lähimmäisensä voi. Kukin epäilee ja kadehtii lähimmäistään, vaikka molemmat saattavat kuulua samaan perheeseen, kirkkoon, seuraan tai ammattiyhdistykseen. Mutta emmekö me voi juuri sitä odottaakin ihmisiltä, jotka ovat ”vailla luonnollista kiintymystä” ja ”nautintoja pikemmin kuin Jumalaa rakastavia”?
Ei ihme, että maailmasta puuttuu yksimielisyys! Silmiinpistävänä vastakohtana sille on uuden maailman yhteiskunta, jolla on ykseys ja ykseyteen johtavat ominaisuudet. Todellisuudessa on niitä ihmisiä, joilla on hyvä tahto Jumalaa kohtaan, vetänyt Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnan puoleen yhä uudelleen ja uudelleen se lämpö ja rakkaus, mitä sen jäsenet osoittavat. Niin pitäisi ollakin, sillä he ovat kristittyjä ja Jeesus sanoi seuraajistaan: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” – Joh. 13:34, 35.
Me voimme osoittaa rakkautta monilla tavoilla, ja varsinkin ahdingon ja vastustuksen aikoina me osoitamme sitä. Mutta olemmeko me yhtä huomaavaisia ja halukkaita osoittamaan rakkautta kaikissa viikoittaisissa seurakunnan kokouksissa ja lukuisissa konventeissamme, vai voisimmeko me siinä ’yhä enemmän varttua’? – 1. Tess. 4:1.
Ottakaamme esimerkiksi toistemme tervehtiminen. Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajien on täytynyt pitää sitä tärkeänä, sillä tervehdyksistä on mainittu niissä noin viisikymmentä kertaa ja useammissa kuin puolessa niihin sisältyvistä kirjoista. Yksistään Roomalaiskirjeen viimeisessä luvussa mainitaan useiden perheiden ja seurakuntien lisäksi noin 35 henkilöä, joille joko lähetetään terveisiä tai jotka lähettävät niitä.
Iloinen tervehdys on yksinkertainen asia ja kuitenkin se aikaansaa onnellisuutta, koska se on huomaavaisuuden ja rakkauden ilmaus. Se voi kuulua pelkästään: ”Hauska tavata sinut! Mitä sinulle kuuluu?” tai siihen voidaan lisätä: ”Onko sinulla ollut mitään mielenkiintoista kokemusta äskettäin?” tai jotain vielä henkilökohtaisempaa riippuen siitä, miten läheinen tuttava olet veljen kanssa. Tai kenties meillä on ollut jokin mielenkiintoinen kokemus tai olemme kuulleet sellaisen, minkä voimme kertoa. Tervehdykseen voidaan myös liittää rakentava huomautus jostain nautitusta hengellisestä ravinnosta.
Epäilemättä kaikki uuden maailman yhteiskuntaan kuuluvat esittävät tervehdyksiä – mutta keille? Tervehdimmekö me ajattelemattomasti aina vain samoja henkilöitä kokouksissa, ehkä sellaisia, joiden kanssa meillä on vähän enemmän yhteistä, joiden kanssa esimerkiksi olemme samanikäisiä, samaa rotua tai samaa kansallisuutta? Tai ehkä samanlainen hengellinen kypsyys tai samanlainen palvelusasema aiheuttaa sen, että me tervehdimme vain tiettyjä henkilöitä ja jätämme muut huomioon ottamatta.
Varsin todennäköisesti olemme oppineet kiinnittämään huomiota muukalaisiin eli niihin hyväntahtoisiin, jotka alkavat tulla yhteyteemme, ja erikoisesti silloin, jos he sattuvat olemaan niitä, joiden kanssa me tutkimme Raamattua. Mutta miten me suhtaudumme muihin? Joitakuita heistä voidaan auttaa ystävällisellä tervehdyksellä enemmänkin kuin muukalaista.
OLE HUOMAAVAINEN
Tervehdysten esittämiseen soveltuu periaate, minkä Jeesus lausui pidoista: ”Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi” ja sukulaisiasi. ”Vaan kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita.” Meidän tulee osoittaa rakkaudellista huomaavaisuutta kaikkia kohtaan. ”Jos te tervehditte vain veljiänne”, ts. jos teette sitä, mikä vaatii vähimmän kestävyyttä, tai toimitte luonnollisen mieltymyksen mukaan, ”niin mitä erinomaista te silloin teette?” – Luuk. 14:12, 13; Matt. 5:47. Um.
Saapukaamme siis seurakunnan kokouksiimme päättäneinä kiinnittää huomiota kaikkiin veljiimme. Niihin sisältyvät totisesti nekin, joilla on vähän tämän maailman hyvyyksiä. Olkaamme varovaisia, ettemme joudu sen moitteen alaisiksi, minkä Jaakob lausui eräille hänen aikanaan, koska he halveksivat köyhiä ja osoittivat huomaavaisuutta rikkaille! – Jaak. 2:1–9.
Sen sijaan että tervehtisimme joka kokouksessa vain samoja tiettyjä henkilöitä, etsikäämme yhteyttä heikkoihin: ”Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.” Koska jokainen kristillinen seurakunta on kuin ihmisruumis, jossa kaikki ”jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis”, on hyvä muistaa, jotta kaikki ”jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan”, että ”jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa”. – Room. 15:1, 2; 1. Kor. 12:12–26.
Näemmekö me vanhahkon veljen tai sisaren istuvan yksinään? Sen sijaan että odottaisimme hänen tulevan meidän luoksemme, menkäämme me hänen luokseen, tervehtikäämme häntä ja osoittakaamme, että me arvostamme sitä, että hän on meidän keskuudessamme. – Sananl. 16:31.
Meidän ei tule ylenkatsoa myöskään nuoria. Kiinnittämällä huomiota nuoreen lapseen me rohkaisemme häntä vanhurskauden tiellä. Jeesus itse sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.” Jeesuksen apostolit ajattelivat, ettei heidän Mestarinsa välittäisi lapsista, mutta miten suuresti he erehtyivätkään! – Luuk. 18:16.
Erikoisesti silloin, kun me huomaamme, että joku veli tai sisar on yksinäinen tai alakuloinen, meidän tulisi mennä puhumaan hänen kanssaan. Hän saattaa kantaa taakkaa, jota me voimme keventää. Pelkästään se, että me osoitamme kiinnostusta häntä kohtaan, voi saada hänet tuntemaan olonsa paremmaksi. ”Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.” ”Rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja.” – Gal. 6:2; 1. Tess. 5:14.
PALKINNOT
Jos me otamme vaarin Raamatun neuvosta, mikä koskee toistemme tervehtimistä, me tulemme saamaan siitä runsaat palkinnot. Siitä on varmasti seurauksena ’Jumalalle annettuja monia kiitoksia’ niiltä, joita kohtaan me olemme osoittaneet kiinnostusta. He tulevat vahvemmiksi ja onnellisemmiksi, sillä nämä ominaisuudet seuraavat toisiaan: ”Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.” Lisäksi uuden maailman yhteiskunnan ykseys, mikä on niin tärkeä nyt tässä jakautuneessa maailmassa, vahvistuu siten. Me olemme ”sopusointuisesti liittyneet yhteen”, kun kukin ”antaa tarvittavan”. – 2. Kor. 9:12; Neh. 8:10; Ef. 4:16, Um.
Me saamme myös suuren henkilökohtaisen palkinnon jo nyt. Jos me ’emme etsi omaamme’, jos ’emme katso omaa parastamme, vaan toisen parasta’, jos ’emme pidä silmällä henkilökohtaiseksi eduksi vain omia asioitamme, vaan myös henkilökohtaiseksi eduksi toisten asioita’, silloin me arvostamme täysin määrin seuraavia lupauksia: ”Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu.” ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” Siis ”tervehtikäämme toisiamme”. – 1. Kor. 13:5; 10:24; Fil. 2:4, Um; Sananl. 11:25; Apt. 20:35.