Vuorisaarna: ’Olkoot armonlahjasi salassa’
KUN Jeesus oli kehottanut kohtelemaan oikein lähimmäistään, hän antoi neuvoja siitä, millaisella palvonnalla on todella merkitystä Jumalalle. Hän aloitti tämän osan vuorisaarnastaan sanomalla: ”Olkaa tarkkoja siinä, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten edessä, jotta he huomaisivat teidät.” – Matt. 6:1a.
Tässä tapauksessa ”vanhurskaus” merkitsee sellaista käyttäytymistä, joka mukautuu Jumalan mittapuuhun sen suhteen, mikä on oikein. (Vrt. Matt. 5:6, 20.) Jumala haluaa ihmisten osoittavan vanhurskautta kaikissa elämänsä piirteissä. Tähän sisältyisi hänen tekonsa hänen yksin ollessaan sekä hänen suhteensa Jumalaan ja lähimmäisiinsä.
Jeesuksen sanat eivät tarkoita, ettei jumalisia tekoja pitäisi milloinkaan suorittaa toisten nähden, sillä se olisi vastoin hänen aikaisempaa neuvoaan, jonka mukaan hänen kuulijoittensa tulisi antaa ’valonsa loistaa ihmisten edessä’. (Matt. 5:14–16) Mutta vaikuttimena ei koskaan pitäisi olla se, että ”he huomaisivat teidät”. Kenenkään ei pitäisi yrittää tehdä itsestään niin huomattavaa kuin hän olisi teatterinäyttämöllä.
Jeesus julisti kaikille, jotka saattaisivat olla taipuvaisia tekemään teatteriesityksen hyveistään: ”Teillä ei tule olemaan palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.” (Matt. 6:1b) Tämä ’palkka taivaasta’, johon sisältyy läheinen suhde Jumalaan ja hänen Valtakuntansa hallinnon ikuiset siunaukset, ei ole niitä varten, joiden Jumalan palvomisen vaikuttimena on huomion kiinnittäminen itseensä.
Ensimmäisen vuosisadan juutalaisten keskuudessa palvonnan kolme pääpiirrettä olivat almujen antaminen, rukoileminen ja paastoaminen. Ensimmäisestä Jeesus sanoi: ”Kun siis lähdet antamaan armonlahjoja, älä toitota torvea edelläsi, niin kuin ulkokullatut tekevät synagogissa ja kaduilla saadakseen kunniaa ihmisiltä.” – Matt. 6:2a.
Sanonta ”armonlahjat” tarkoittaa köyhien tukemiseksi annettuja hyväntekeväisyyslahjoituksia. Heprealaiset kirjoitukset tähdentävät usein puutteessa olevien auttamisen tärkeyttä. (Sananl. 14:21; 28:27; Jes. 58:6, 7) Myöhempinä aikoina jokaisessa juutalaisessa yhdyskunnassa oli köyhiä varten rahasto, johon varoja koottiin ja jaettiin synagogista joka viikko. Jokaisen asukkaan odotettiin antavan lahjoituksia taloudellisen tilanteensa mukaan. Monet menivät tätä velvoitusta pitemmälle ja antoivat puutteenalaisille ylimääräistä tukea vapaaehtoisina lahjoituksina. On kiinnostavaa panna merkille, että Jeesuksella ja hänen apostoleillaan oli yhteinen rahasto köyhiä varten. – Joh. 12:5–8; 13:29.
Almujen antamisesta Jeesus sanoi kuitenkin opetuslapsilleen: ”Älä toitota torvea edelläsi.” Toisin sanoen: ’Älä mainosta almujen antamistasi.’ Sellainen yleinen tapa oli fariseuksilla, joita Jeesus kutsui ”ulkokullatuiksi”, ts. ihmisiksi, jotka teeskentelivät olevansa erilaisia kuin olivat. Hyväntekeväisyyteen annettujen lahjoitusten mainostamisesta ”synagogassa ja kaduilla” me luemme teoksesta Theological Dictionary of the New Testament:
”Rabbiinien kirjoituksissa on runsaasti todisteita fariseusten vanhurskauden teatraalisesta luonteesta. . . . Vaikka köyhien yhteiskunnallista tukemista varten järjestettiin varoja arvioinnin perusteella, sen lisäksi annettiin vapaaehtoisiin lahjoihin perustuvia almuja. Niistä ilmoitettiin seurakunnalle synagogissa ja paastojumalanpalveluksissa kadulla.” (III osa, s. 974) ”Synagogissa, varsinkin paastoaikoina, kun vakavissa hätätilanteissa palvottiin kaupungin aukioilla . . ., yksilöt lupasivat usein nimenomaisia summia julkisesti köyhien kolehtilaatikkoon. . . . Kerrotaan myös, että suurempien summien lahjoittajia kunnioitettiin erikoisesti siten, että heidän sallittiin istua rabbien rinnalla jumalanpalveluksessa.” – VII osa, s. 86.
Tällaisista ulkokullatuista Jeesus selitti: ”Totisesti minä sanon teille: heillä on jo palkkansa täysimääräisenä.” (Matt. 6:2b) Ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevat papyruskirjoitukset paljastavat, että kreikkalainen sana, joka vastaa sanoja ”heillä on . . . täysimääräisenä” (apékho), esiintyi usein kuiteissa ja viittasi jonkin esineen tai rahasumman täyteen omistukseen. Teoksessaan Bible Studies G. Adolf Deissmann toteaa, että tämän huomioon ottaen Jeesuksen sanat ”saavat purevamman ironisen merkityksen he voivat allekirjoittaa kuitin palkastaan: heidän oikeutensa palkkansa saamiseen on toteutettu aivan kuin he olisivat jo saaneet siitä kuitin”. Ihmisten suosionosoitukset ja ehkä etumainen istuin synagogassa huomattavien rabbien rinnalla oli koko se palkka, jonka nuo ulkokullatut saisivat. Jumala ei antaisi heille mitään. – Vrt. Matt. 23:6.
”Mutta kun sinä annat armonlahjoja”, sanoi Jeesus kuulijoilleen, ”älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee.” (Matt. 6:3) Oikea käsi ja vasen käsi ovat lähimmät ruumiinjäsenet, koska ne ovat kummallakin puolella vartaloa ja toimivat yleensä yhdessä. Silloin tällöin toinen käsi voi toimia toisesta riippumatta. ”Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee”, merkitsee siis sitä, ettei ihmisen pitäisi mainostaa hyväntekeväisyystekojaan edes niille, jotka ovat häntä yhtä lähellä kuin vasen käsi on oikeaa kättä.
Jeesuksen mukaan almujen antamisen kerskailevaa julistamista pitäisi välttää, ”jotta armonlahjasi olisivat salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut”. (Matt. 6:4) Koska Luoja asuu taivaissa ja on näkymätön ihmissilmille, hän pysyy ”salassa” ihmiskunnan suhteen. (Joh. 1:18; 1. Joh. 4:20) Se, ”joka katselee salassa”, ’palkitsee’ muun muassa siten, että Jumala saattaa nöyrät palvojansa läheiseen suhteeseen kanssaan, antaa anteeksi heidän syntinsä ja suo heille ikuisen elämän täydellisissä olosuhteissa. (Sananl. 3:32; Ef. 1:7; Ilm. 21:1–5) Miten paljon suotavampaa tämä on kuin pelkkä ihmisten ihailu ja ylistys!