puhtaan palvonnan suorittamista kohtaan, mutta seisokaamme lujina, täysin tyyninä, rauhallisina ja iloisina sisimmässämme, vainottakoonpa meitä tai ei. Me emme ole totisesti ’kauniin ilman’ kristittyjä. Me palvelemme Jumalaa suotuisaan aikaan ja ahdistuksen aikaan. (2. Tim. 4:2) Eläkäämme sentähden jatkuvasti nimen mukaisesti, olkaamme Jehovan todistajia loppuun – vainoojien loppuun – asti, niiden ihmisten loppuun, jotka pilkkaavat Jehova Jumalan nimeä, Jehovan suuren vastustajan, Saatanan, loppuun asti. Me toivomme näkevämme kostavan oikeuden toimeenpanon, ja se on nyt lähellä, koska nyt on pelastuksen päivä. – Aam. 9:1–4, 14, 15.

Kaita tie johtaa elämään

Varo umpikujia!

ERÄÄT ihmiset ajattelevat uskonnon tarkoituksen olevan vain hyvien ihmisten tekeminen. Heidän katsantokantansa on tämä: ”Jos joku on vilpitön uskonnossaan, niin häneltä ei muuta vaadita.” Toiset pitävät uskontoa henkisesti väsyneitten rohdoksena tai ahdistuksessa olevien apuna. He sanovat: ”Kaikki uskonnot sopivat joidenkin ihmisten tarpeisiin; jos ne tekevät hyvää, niin se on mainiota!” Toiset taas, jotka ajattelevat pelkästään nimen ”kristitty” riittävän, sanovat: ”Ne ovat vain eri teitä, mitkä johtavat kaikki samaan paikkaan.” Siksi ehdotetaankin usein, että nämä eri tiet yhdistettäisiin laveaksi keskitieksi, että kaikki uskonnot liitettäisiin yhteen. Tällaisen ajatuksen takana olevan mielentilan osoitti toht. Norman Vincent Peale kesäkuussa 1948 American-lehdessä, missä hän sanoi, että oppieroavaisuuksilla ”on vain vähän todellista merkitystä tavalliselle ihmiselle nykyään”, ja: ”Yksikään nykyinen protestantti 50:stä ei voisi sanoa sinulle, missä opillisissa suhteissa metodistit eroavat baptisteista tai presbyteeriläiset kongregationalisteista.”

Sellaiset pappismiehet kuin Kristuksen Opetuslasten kansalliskonferenssin entinen puheenjohtaja, Peter Ainslee, puoltavat tällaista oppien yhteenliittämistä. Hän sanoi kerran: ”Noudattakoot ne yhtymät, mitkä pitävät kiinni upottamalla kastamisesta, yhä sitä, mitä uskovat. . . . Pysykööt uskontunnustusryhmät yhä uskontunnustuksissaan. . . . Mutta hylätkööt muodostumisen uskontokunnaksi, minkä puolesta ne taistelevat.” Näyttää siltä, että häntä kiinnostaa enemmän niiden pysyttäminen hänen järjestössään kuin se, että niillä olisi tosi palvontamuoto. Tosi palvonta ja oikea oppi ovat kuitenkin tärkeät. Profeetta varoitti: ”Minun kansani tuhoutuu tiedon puutteeseen; koska sinä olet hylännyt tiedon, hylkään minäkin sinut.” – Hoos. 4:6.

Tämä tieto ei tule ihmisten ajatuksista, mitkä ovat hajoittaneet nykyiset uskonnot, vaan Jumalan Sanasta. Psalminkirjoittaja sanoi: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” Kaikki nämä uskonnolliset tiet ovat umpikujia, koska ne eivät ole Sanan valaisemia. Sen valo ei leviä nykyisten monien ristiriitaisten oppien ylle, sillä Kristus sanoi: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie [tuhoon], ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” – Ps. 119:105; Matt. 7:13, 14.

Vilpittömyys ei yksin riitä elämän saamiseksi. ”Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.” ”Miehen tiet ovat aina oikeat hänen omissa silmissään, mutta Iankaikkinen antaa päätöksen hänen elämästään.” (Sananl. 14:12; 21:2, Mo) Ei edes se riitä, että on ”hyvä ihminen”. Jeesukselta kysyttiin: ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?” Hän vastasi: ”Pidä [jatkuvasti] käskyt.” Kysyjä sanoi tehneensä niin; hän ei murhannut, varastanut, tehnyt huorin, ahnehtinut, antanut väärää todistusta, ja hän kunnioitti vanhempiaan. Hän oli hyvä mies, mutta hän kysyi: ”Mitä minulta vielä puuttuu?” Vastaus: Myy omaisuutesi, anna köyhille ”ja tule minun seuraajakseni” (Um). – Matt. 19:16–22.

Kukaan ei seuraa Kristusta, jos hän opettaa eri oppia, vaan hän seuraa itseään tai jotakuta toista ihmistä. Nykyisten satojen uskontomuotojen, jotka levittävät valtavasti keskenäänkin eroavia oppeja, pitäisi ottaa varteen Jeesuksen varoitus: ”Joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.” (Matt. 12:30) Ne kulkevat laveaa ja tilavaa tietä, mikä mukautuu kaikkiin näihin uskomuksiin. Ne kaikki eivät voi olla hänen puolellaan.

Jos joku matkustaja, joka haluaa käydä naapurimaassa, kysyy ohjeita 200:lta eri henkilöltä ja saa 200 vastausta, mitkä viittaavat kompassin kaikkiin suuntiin, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen, niin mitä hän tekisi? Ottaisiko hän vastaan sen henkilön neuvon, jolta hänen isovanhempansakin saivat neuvoja, vai siltä, jolla on kaikkein kummallisin puku tai kaikkein pehmein ääni, vai siltä, jota hänen rakastettunsa tai aviopuolisonsa kuunteli, vai siltä, jolla oli vaikuttavin tai läheisin rakennus, missä hän puhui? Sanoisiko hän, että hän ei puhu ohjeista, niinkuin jotkut ihmiset sanovat, että he eivät puhu uskonnosta?