Nykyajan ”ihmeparantajat” – Jumalan välikappaleitako?
ERÄS länsiafrikkalainen mies oli ollut halvaantuneena monta vuotta. Lopulta hän matkusti erään huomattavan ”profeetan” syrjäiseen kylään toivoen parantuvansa sairaudestaan. Hän maksoi vaaditun ”uhrin” ja vietti monta päivää paastoten, mietiskellen ja rukoillen. Hoito huipentui tunnepitoiseen rituaaliin profeetan ja hänen naisprofeettojensa laulaessa miehen ympärillä ja huutaessa äänekkäästi Jeesusta, samalla kun he tanssivat herkeämättömän rummutuksen säestyksellä. Mutta voi! Sairas ei parantunut!
”Sinulla ei ole uskoa!” profeetta sanoi.
”Kyllä minulla oli uskoa!” sanoi pettynyt mies. ”Minulla oli vahva usko siihen, että Jumala voisi parantaa minut.”
Mikä meni vikaan? Oliko vika tosiaan uskon puutteessa? Monet muut väittävät parantuneensa. Miksi hän ei parantunut?
Viimeaikaiset ylistävät raportit ovat kiinnittäneet monien vilpittömien, usein epätoivoisten ihmisten huomion monenlaisiin nykyajan ”ihmeparantajiin”. Se seikka, että nämä ovat saaneet jopa tiedemiesten ja lääkäreitten huomion osakseen, panee epäilijätkin tarkastelemaan asiaa lähemmin.
Lisääntyvä arvonanto
Erääseen aikaan ”uskollaparantajat” kuuluivat pelkästään kristikunnan fundamentalistisiin äärimmäisyysryhmiin. Nykyään kuitenkin muutamien mitä vanhoillisimpien kirkkokuntien yhteydessä toimii parantajia ja järjestetään ”parannuskokouksia”.
Kun tunnettu amerikkalainen uskollaparantaja Oral Roberts äskettäin piti puheen Atlantan Memorial Methodist -kirkossa, se oli ”ääriään myöten täynnä huomattavia pappeja, teologeja ja maallikkoja”, kertoo Atlantassa Georgiassa ilmestyvä Journal-lehti. Se huomauttaa, että ”sama kuulijakunta olisi tuskin vastaanottanut häntä yhtä lämpimästi vain kaksi vuotta sitten”.
Kaksitoista piispaa ja 700 pappia kokoontui viime vuoden kesänä katoliseen karismaattiseen uudistuskonferenssiin, joka pidettiin Notre Damen yliopistossa. Konferenssin eräässä vaiheessa pidettiin valtava parannuskokous. Myös kuuluisa bolivialainen evankelista-parantaja Julio Ruibal on katolilainen.
”Muutama vuosi sitten uutiset ihmeparantajien urotöistä olisivat saaneet lääkäreiltä osakseen tuskin muuta kuin ivanaurua”, sanoo Medical Economics -aikakauslehden vanhempi toimittaja John Carlova. Jotkut lääkärit alkavat kuitenkin muuttaa asennettaan. Kirjoituksessaan nimeltä ”Jopa lääkärit uskovat tähän uskollaparantajaan” Carlova kuvailee Olga Worrallin toimia, metodistiparantajan, jonka luokse ”on mennyt kymmeniä lääkäreitä . . . saamaan hoitoa omiin sairauksiinsa” ja jolle ”kymmenet muut ovat epävirallisesti lähettäneet ’toivottomia’ tapauksia”.
Lisäksi Maailman terveysjärjestön apulaispääjohtaja tohtori T. Adeoye Lambo vaatii, että ”joillekuille näistä niin sanotuista noitatohtoreista, joita mieluummin kutsuisin kansanparantajiksi, . . . annetaan virallinen asema yhdyskunnassa . . . niin että myös heidän palvelunsa voitaisiin liittää heidän kansansa muihin terveyspalveluihin”. – World Health, huhtikuu 1974.
Tämän perusteella ei ole hämmästyttävää, että Yhdysvaltain mielenterveysinstituutin eräs johtaja kertoi Amerikan psykiatriliiton äskeiselle kokoukselle, että ”nykyään joka korttelissa toimii ihmeparantaja, eikä ole epäilystäkään siitä, että he onnistuvat joissakin tapauksissa. Kysymys kuuluu: miksi?”
Lyhyt katsaus nykyaikaisten ”ihmeparannusten” luonteenomaisiin piirteisiin antaa meille joitakin johtolankoja vastauksen löytämiseksi.
Kauttaaltaan erilaisia
Parantajien erilaisuus kiinnittää heti huomiota. Menetelmät ovat erilaisia, tulokset ovat usein ennalta aavistamattomia, ja voimansa he sanovat saavansa eri lähteistä.
Monet huomattavat parantajat esimerkiksi väittävät, että heidän voimansa tulee Jeesukselta. Mutta toiset, joiden sanotaan menestyvän yhtä hyvin, eivät omaa mitään yhteyksiä kristillisyyteen. Jotkut käyttävät voodoota tai noituutta. Jotkut yhdistävät noituuden ja katolilaisuuden erityisesti latinalaisessa Amerikassa. Vielä eräs huomattava parantaja väittää, että hän sai kykynsä buddhalaislaamalta.
Toisaalta monet lääkärit ja psykiatrit arvelevat, että parantajalla itsellään saattaa olla eräänlaista ”psyykkistä energiaa”. Toiset väittävät, että parantaja saattaa telepaattisesti liikkeelle potilaan omat parantavat voimat.
Myös menetelmät vaihtelevat. Monet ”parantavat” pelkästään käyttämällä Jeesuksen nimeä jonkin kaavan yhteydessä, usein tunnepitoisen saarnan jälkeen. Toiset käyvät läpi pitkiä rituaaleja, joihin liittyy vertauskuvallisuutta, joka inhottaisi joitakuita tarkkailijoita.
Sitten on kiistelyä herättänyt ”henkikirurgia”, jota harjoitetaan erityisesti Filippiineillä. Nämä parantajat väittävät poistavansa sairastuneen kudoksen ”leikkauksessa”, jossa käytetään välineinä ainoastaan parantajan käsiä.
Jopa uskon osuudesta esiintyy eri käsityksiä. Useimmat parantajat vaativat parannettavaksi tulevalta täydellistä uskoa. Epäonnistumisen sanotaan tavallisesti johtuvan ”uskon puutteesta”. Eräs huomattava parantaja kuitenkin väittää, että ’uskolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa’.
Jotkut potilaat väittävät parantuneensa täysin, mutta toiset tulevat ainoastaan ”paremmiksi”. Joidenkuiden parantajien vastaanotolle on mentävä useita kertoja vähittäisen ”parantumisen” aikaansaamiseksi, ’kun taas toiset parantavat hetkessä. Kukaan parantajista ei edes väitä kykenevänsä parantamaan jokaista luokseen tulevaa. ”Toisinaan se tekee sinusta sankarin, ja seuraavassa hetkessä surkuteltavan yksilön”, sanoo Oral Roberts.
Yksi yhteinen piirre on se, että kukaan parantaja ei ole kyennyt herättämään kuolleita. Lisäksi eräs tarkkailija herätti Ghanassa kysymyksen: ’Miksi Ghanan ja muiden maitten lepratautisia ei paranneta?’
Myös asenne rahaan vaihtelee. ”Ihmeparannusten” edellä kiertää usein kolehtilautanen. Baptistiparantaja David Epleyn sunnuntaikolehti on usein niin suuri, että se on vietävä pois panssaroidussa kuorma-autossa. Kuitenkin Filippiinien ”henkikirurgien” sanotaan vastaanottavan ainoastaan ”lahjoituksia”, ja väitetään, että Olga Worrall ei ota mitään.
On siis käynyt ilmi, että nykyajan parantajien tärkein yhteinen piirre on heidän erilaisuutensa. Näyttäisikö järkevältä, että yhden Jumalan välikappaleet käyttäisivät niin monenlaisia menetelmiä ja heidän menestyksensä olisi niin eritasoista? Raamatun Jumalasta sanotaan, että hän ”ei ole hämmennyksen, vaan rauhan aiheuttaja”. – 1. Kor. 14:33, Kuningas Jaakon käännös (KJ), engl.
Jos he kaikki eivät ole saman Jumalan välikappaleita, niin voidaanko sitten sanoa, että yhdellä parantajalla tai parantajien ryhmällä on Jumalan tuki? Jos näin on, niin kuka tai mikä tukee kaikkia muita? Raamatussa kerrotut parantamisteot, joita monet nykyajan parantajat sanovat ennakkotapauksikseen, osoittavat, ovatko ketkään Jumalan välikappaleita.
”Ihmeparannusten” vertailua
Raamatun parantamisteot olivat silmäänpistävän epävirallisia. Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät järjestäneet aikataulun mukaisia ”parannuskokouksia”. Kun he kulkivat saarnaamassa, ihmisiä tuli kaikkina aikoina heidän parannettavakseen. Parantamiset suoritettiin heidän saarnaamisensa yhteydessä, ja niitä tarjottiin oma-aloitteisesti: ”[Jeesus] näki suuren joukon ihmisiä, ja hän tunsi sääliä heitä kohtaan, ja hän paransi heidän sairaansa.” Saattoiko olla välittömämpää tilannetta kuin se, jossa halvaantunut kerjäläinen pyysi Pietarilta ja Johannekselta almuja näiden kulkiessa hänen ohitseen ylös temppelin portaita? Almujen sijasta hänelle annettiin terveys. – Matt. 14:13, 14; 15:29–31; Apt. 3:1–7.
Raamatun parannusteot eivät vaatineet tunneperäisiä muotomenoja. Tavallisesti muutama sana riitti: ”Nouse, ota vuodemattosi ja kävele.” (Joh. 5:8; Apt. 3:6) Toisinaan pelkkä sanaton kosketus riitti. (Matt. 8:14, 15; 14:36) Mitään ”leikkausta” ei koskaan suoritettu, ei käsin eikä muilla välineillä.
Niistä, jotka tulivat Jeesuksen Kristuksen erään apostolin luo parannettaviksi, kerrotaan, että ”heidät kaikki parannettiin”. Lisäksi Jeesus kykeni parantamaan ”kaikenlaisia tauteja”; hän jopa herätti kuolleita. (Apt. 5:15, 16; Matt. 4:23; 8:16; 10:1) Ei tapahtunut puolinaista parantumista, jossa potilas tuli pelkästään ”paremmaksi”. Parannettavien ei myöskään tarvinnut mennä uudelleen ”henkikirurgin” käsittelyyn tai osallistua uuteen rituaaliin hoidon saattamiseksi päätökseen. Parantumiset olivat täydellisiä ja tapahtuivat heti. – Apt. 3:7, 16; Joh. 5:5–9; Matt. 8:3, 13; 12:10, 13.
On totta, että monet parannetuista ilmaisivat suurta uskoa, mutta kertaakaan heidän uskon puutteensa ei estänyt parantumista. Monet eivät edes tienneet, kuka heidät paransi. Eräs sokea mies sanoi parannuttuaan Jeesuksesta: ”Ja kuka hän on, herra, uskoakseni häneen?” (Joh. 9:36; 5:13) Saattoivatko kuolleet, jotka herätettiin, ilmaista etukäteen uskoa? (Luuk. 7:12–15) Niinpä kun jotkut opetuslapset eivät kyenneet heti parantamaan erästä poikaa, Jeesus syytti pelkästään heidän omaa uskon puutettaan ja paransi pojan itse. – Matt. 17:14–20.
Täysin päinvastoin kuin nykyaikaisissa parannuskokouksissa, joiden alussa kerätään usein rahaa, Jeesuksen opetuslapset eivät järjestäneet lainkaan keräyksiä. Toisinaan parantamistekojen jälkeen he kylläkin jakoivat ruokaa ilmaiseksi kaikille. – Matt. 14:14–21; 15:30–38.
Edellä kerrotut ovat joitakin huomattavimpia eroavuuksia raamatullisten parantamistekojen ja nykyajan parantajien suorittamien parannustekojen välillä. Vaikuttaako järkevältä, että nykyajan ihmeparantajat olisivat saman Jumalan välikappaleita, joka toimi niin eri lailla aikaisemmin? Onko Jumala muuttanut menettelytapojaan? Onko hänen voimansa vähentynyt? Tekeekö hän nykyään eron niiden välillä, jotka hän parantaa, ja niiden, joiden hän antaa kärsiä? Eikö olekin hämmentävä tilanne? Raamatun Jumala kuitenkaan ’ei ole hämmennyksen aiheuttaja’, kuten edellä todettiin. – 1. Kor. 14:33, KJ.
Mutta nykyajan parantajilla on toinenkin puute, joka on jopa edellä mainittuja pulmia vakavampi.
Valtakunta puuttuu
Mikä oli Jeesuksen palveluksen päätarkoitus? Oliko se parantaminen? Ei. Raamattu sanoo, että Jeesus ”kierteli kautta koko Galilean, opetti sen synagogissa ja saarnasi valtakunnan hyvää uutista, ja [toissijaisesti] paransi kaikenlaisia tauteja.” (Matt. 4:23) Joillekuille, jotka halusivat hänen jäävän heidän luokseen ja parantavan heitä edelleenkin, hän sanoi: ”Minun täytyy julistaa muillekin kaupungeille Jumalan valtakunnan hyvää uutista, koska sitä varten minut on lähetetty.” Hän lähetti opetuslapsensa toteuttamaan samaa ensisijaista tarkoitusta. – Luuk. 4:43; Mark. 1:38; Matt. 10:7, 8; Luuk. 9:2, 60.
Tämänmukaisesti Jeesus ei edes maininnut parantamista ennustaessaan tosi kristittyjen toimista ”asiainjärjestelmän päättymisen” aikaan. Hän ennusti heidän parantamisen sijasta ’saarnaavan tätä valtakunnan hyvää uutista koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille’. – Matt. 24:3, 9–14; Mark. 13:9–13.
Miten monet nykyajan parantajat tekevät Jumalan valtakunnasta palvelustyönsä ytimen? Miten monet opettavat ihmisille, että Valtakunta on Jumalan perustama todellinen, iankaikkinen hallitus, joka ”on musertava kaikki [nykyiset] valtakunnat ja tekevä niistä lopun”? – Dan. 2:44; 7:13, 14; Jes. 9:5, 6.
Sen sijaan että nykyiset ”parantajat” sopusoinnussa Jeesuksen ennustuksen kanssa kiinnittäisivät huomion Jumalan valtakuntaan ihmisen vaikeuksien selvittämisen ainoana toivona, eivätkö useimmat heistä kohdista huomiota itse parantamiseen? Eikö heillä lisäksi ole usein perinteellinen, isänmaallinen asenne, vaikka Raamattu sanoo, että Jumalan valtakunta ’musertaa’ nykyiset ihmisten valtakunnat? – Joh. 17:14, 16; 18:36.
Raamatussa kerrotut parantamiset eivät koskaan jättäneet varjoonsa kristillisyyden todellista tarkoitusta. Ne ainoastaan täydensivät ”valtakunnan hyvän uutisen” saarnaamista. Ne osaltaan todistivat, että Jumala itse tuki nuoren kristillisen seurakunnan saarnaamista. (Hepr. 2:3, 4) Ne myös osoittivat pienoismitassa, mitä Jumala tulee tekemään maailmanlaajuisesti, kun hän toteuttaa pysyvän ruumiillisen parantumisen valtakuntansa alaisuudessa. (Luuk. 10:9; Ilm. 21:1–4; vrt. 2. Piet. 3:13.) Niinpä parantaminen samoin kuin muutkin hengen ihmelahjat lakkasivat sen jälkeen, kun kristillinen seurakunta oli vakiintunut. – 1. Kor. 13:8–12.
Nykyajan ”ihmeparannusten” lähde
Tästä seuraa, että ketkään, jotka nykyään kääntävät huomion pois Jumalan valtakunnasta, vaikka he käyttäisivätkin Kristuksen nimeä, eivät voi olla Jumalan tosi välikappaleita. Jeesus näki tämän ennalta ja ennusti, että meidän päiviemme ’ihmeitten tekijät’ huutaisivat: ”Herra, Herra, emmekö me . . . ajaneet ulos demoneja sinun nimessäsi ja tehneet monia voimatekoja sinun nimessäsi?” Hänen vastauksensa osoittaa, tukeeko hän heitä: ”En ole koskaan tuntenut teitä! Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” Hänellä ei olisi mitään tekemistä niiden kanssa, jotka ovat hylänneet Valtakunnan sanoman ”ihmeitten” tekemisen tähden. – Matt. 7:21–23.
Tämä osoittaa nykyisten ihmeparannusten tukijan sellaiseksi, joka vastustaa Jumalan taivaallista valtakuntaa ja suosii olemassa olevia näkymättömiä ”hallituksia” ja ”valtoja . . . tämän pimeyden maailmanhallitsijoita”. (Ef. 6:11, 12) Raamattu tunnistaa hänet ”Saatanaksi”, joka ovelasti ”muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi” ihmisten pettämiseksi. Se jatkaa: ”Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin muuttavat jatkuvasti itseään vanhurskauden palvelijoiksi.” – 2. Kor. 11:13–15; vrt. 2. Tess. 2:9, 10.
Älä salli johtaa itseäsi harhaan Jumalan todellisesta tarkoituksesta tuoda pysyvä ruumiillinen terveys Valtakunnan hallituksensa välityksellä. Eikö nyt ole viisaampaa kokea paljon tärkeämpi persoonallisuutemme parantuminen, kun se ”uudistuu täsmällisen tiedon avulla” Jumalan sanan hengellisesti parantavan voiman välityksellä? Siten voimme varmistaa paikkamme tuon suurenmoisen Valtakunnan soveliaina alamaisina. – Kol. 3:9, 10; Ef. 4:22, 23.