Kavahtakaa fariseuksia!

”SILLOIN Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: ’Mooseksen [istuimelle ovat istuutuneet] kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.’” Matt. 23:1–3.

Nämä Jeesuksen Kristuksen, Mooseksen esittämän Messiaan ja Profeetan, sanat ilmaisevat selvästi fariseukset miehiksi, jotka olivat omaksuneet itselleen arvovallan. He olivat istuutuneet Mooseksen istuimelle. Jehova Jumala antoi Lain Moosekselle oppaaksi ja ohjeeksi Israelin kansaa varten. Fariseusten istuutuminen Mooseksen istuimelle merkitsi sitä, että he tunnustivat olevansa Jumalan Lain – Moosekselle annetun kirjoitetun Lain, mikä sisältyi Heprealaisiin Kirjoituksiin – opettajia. Se merkitsi sitä, että heidän olisi pitänyt kääntää Israelin kansa sen Jumalan Jehovan puoleen.

Jos fariseukset ja kansa olisivat pitäneet kiinni Jumalalta saadusta Laista, niin tuo kansa olisi ollut varmasti siunattu ja sopusoinnussa Jehovan tahdon ja päätöksen kanssa. Mutta oliko asianlaita niin? Tosiseikat ja Raamatun kertomus osoittavat, että Jumala ei siunannutkaan Israelin kansaa fariseusten ja heidän opetustensa alaisuudessa. Jeesuksen omat sanat kertovat, että kansa ei voinut luottaa noihin Lain julkisiin opettajiin. Miksi ei? Keitä nämä fariseukset olivat? Miten he kykenivät ’istuutumaan Mooseksen istuimelle’? Miksi Jeesus varoitti kansaa ja opetuslapsiaan seuraamasta heitä?

Näiden miesten lyhyt historia on paikallaan, jotta me saisimme oikean taustan niille tapahtumille, jotka sattuivat heidän ja Jeesuksen välillä hänen ollessaan maan päällä. Nimi fariseus, mikä merkitsee erotettua, ilmaisee tämän uskonnollisten miesten joukon päätunnuksen. Tämä ryhmä ilmaantui jolloinkin toisella vuosisadalla eKr. juutalaisten eristyneisyyden esitaistelijana. Monet historioitsijat yhdistävät siihen kuuluvat hasidimeihin, joiden kuvailtiin olevan ”mahtavia Israelin miehiä, kaikki sellaisia, jotka olivat vapaaehtoisesti antautuneet laille”. Antiokhos Epifanes, eräs Syyrian seleukidien ruhtinas, joka valvoi Palestiinaa, hylkäsi juutalaisuuden ja yritti pakoittaa sen sijaan juutalaisille yleisiä kreikkalaisia tapoja ja menetelmiä. Hän jopa kielsi juutalaisia kuolemanrangaistuksen uhalla noudattamasta mitään koko Mooseksen Laissa määrättyjä uskonnollisia menoja, pitämästä sapattiansakaan. Vaikka jotkut juutalaiset taipuivatkin tämän määräyksen edessä ja kääntyivät hellenistisiin tapoihin, niin toiset kapinoivat. Lain tarkat noudattajat liittyivät tähän kapinaan, mikä tunnetaan makkabealaissotina. Monet hartaat juutalaiset kuolivat mieluummin kuin rikkoivat sapattilakinsa. Heidän Laissa pysymisensä vastasi Israelin kirjanoppineitten Laissa pysymistä. Nämä olivat olleet ja olivat vaikutusvaltaisia miehiä lakiasiain ja monien heidän Juudan kansalle määräämiensä perimätietojen ratkaisuissa.

Fariseukset tulivat tunnetuiksi tällä nimellä vasta juutalaisen makkabealaisruhtinaan Johannes Hyrkanuksen aikana toisen vuosisadan loppupuolella eKr. Fariseukset eivät olleet yhtä mieltä helleniläistyttämisvaikutuksen kanssa, mikä oli tarttunut niin moniin juutalaisiin. He olivat päättäneet, että he eivät ainakaan saastu millään tavalla Kreikan kulttuurista, kirjallisuudesta ja kaupasta. He eristäytyivät täydelleen kaikista sellaisista vaikutuksista. Heistä tuli hyvin eristäytyneitä. He ajattelivat olevansa parempia kuin toiset ja tulivat kaavamaisiksi ja omavanhurskaiksi. He antoivat yksityiskohtaisia selityksiä lakiin ja vääntelivät sitä. He liioittelivat ennustusten täyttymysten odotuksia ja kiinnittivät kirjaimellista ja mitä tarkinta huomiota palvonnan ja ulkonaisten menojen merkityksettömiin tekoihin yli lain vaatimusten, asettaen vanhempien vaikutusvaltaisten miesten perimätiedot samalle tasolle kirjoitettujen henkeytettyjen Kirjoitusten kanssa. Sen sijaan että he olisivat pysyneet ajan tasalla ja puhuneet sen ajan kansainvälistä kieltä, kreikkaa, he pitivät kiinni arameankielestä, minkä juutalaiset olivat oppineet Babylonian-vankeudessa monta vuotta aikaisemmin.

Tämä eristäytyneisyys ei tehnyt fariseuksista kovinkaan suosittuja monille juutalaisille, ja Hyrkanuksen kuoleman jälkeen vainosi hänen poikansa Aleksanteri Jannaios avoimesti heitä lahkona ja meni niin pitkälle, että lävisti monta heistä miekalla. Hänen hallitessaan juutalaisten makkabealaisena ylimmäisenä pappina oli kansa monien sisäisten riitaisuuksien rikkirepimä kahden puolueen, fariseusten ja vastustavien saddukeusten, kesken. Mutta käänne tapahtui parempaan päin fariseuksille, kun Aleksandra, Aleksanteri Jannaioksen vaimo ja seuraaja, saattoi v. 78 eKr. fariseukset suosioon. Hän oivalsi ovelasti, että ulkonainen voima ei pysty taistelemaan uskonnollista vakaumusta vastaan, ja antoi siksi heille virallisen tunnustuksen. Tämä saattoi fariseukset asemaan, missä he voivat vahvistaa voimaansa, ja he näyttelivätkin suurta ja vaikutusvaltaista osaa Israelin kansan uskonnollisessa elämässä siitä ajasta eteenpäin.

PAULAAN KIETOVA PERIMÄTIETO

Juutalaisten makkabealaisten alaisuudessa omaama vähäinen riippumattomuus oli kuitenkin lyhytaikainen. Roomalaiset legioonat kolkuttivat v. 63 eKr. Jerusalemin porteilla valloittaen kaupungin sen voittajina. Juutalaiset olivat kuohuksissaan siitä lähtien Jeesuksen näyttämölle ilmaantumisen aikaan saakka poliittisen vapauden luisuessa heidän käsistään. Heidän kansallisylpeyttään oli jälleen loukattu. He olivat taipuvaisia kääntymään päivän todellisuudesta pois ja viipymään menneisyyden loistossa, menneessä historiassaan kerran voimakkaana kansana. He kehittivät yhä enemmän sisäistä itsensäkorottamista ja henkistä ylpeyttä, mikä pani heidät katsomaan halveksivasti kaikkea, mikä ei ollut juutalaista tai sopusoinnussa heidän perinteellisen lakinsa kanssa. Varsinkin fariseukset kietoivat jatkuvasti kansaa muodostamansa suullisen lain ja perimätiedon rämeikköön. Roomalaiset, jotka hallitsivat heitä käyttäen paikallisia maaherroja tai kuninkaita, eivät olleet kaiken tämän takia kiinnostuneita eikä halukkaita puuttumaan juutalaisten uskontoon. He eivät ymmärtäneet juutalaisia ja yrittivät ainoastaan ylläpitää Pax romanaa eli Rooman rauhaa, niinkuin parhaiten kykenivät.

Nämä fariseukset olivat siis niitä, jotka olivat istuutuneet Mooseksen istuimelle. He tunsivat lain. He olivat vaikutusvaltaisia miehiä, olipa joitakuita heistä juutalaisten Korkeimmassa oikeudessa, Sanhedrinissakin. (Apt. 23:6) Monet heidän senaikaisista oppineistaan olivat heidän riveissään, ja kansa piti heitä korkeassa arvossa. ”Mutta neuvostossa nousi eräs fariseus, nimeltä Gamaliel, lainopettaja, jota koko kansa piti arvossa.” (Apt. 5:34) Koska fariseukset olivat sellaisessa huomattavassa asemassa ja omasivat kansan luottamuksen, niin heillä oli oivallinen tilaisuus opettaa kansalle Jehovan Sanaa. Mutta sen sijaan että he olisivat tehneet siten, he harhailivat kauas pois totuudesta, tosiaan niin etäälle, että kun tuli Jehova Jumalan aika lähettää sanansaattajansa, Johannes Kastaja, valmistamaan tietä Moosesta Suuremman, Kristuksen Jeesuksen, eteen, niin he hylkäsivät Jehovan varoituksen ja neuvon. ”Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.” (Luuk. 7:30) On näin ollen vähemmän ihmeellistä, että Jeesus sanoi myöhemmin opetuslapsilleen: ”Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.” – Matt. 5:20.

Markuksen 7:1–13 valaisee sattuvasti ja täsmälleen, miksi fariseukset jättivät Jumalan neuvon huomioonottamatta: ”Ja fariseukset ja muutamat kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, kokoontuivat hänen luoksensa. Ja he näkivät, että muutamat hänen opetuslapsistaan söivät leipää epäpuhtailla, se on pesemättömillä, käsillä. Sillä eivät fariseukset eivätkä ketkään juutalaiset syö, ennenkuin ovat tarkoin pesseet kätensä, noudattaen vanhinten perinnäissääntöä, ja torilta tultuaan he eivät syö, ennenkuin ovat itseään vedellä vihmoneet; ja paljon muuta on, mitä he ovat ottaneet noudattaakseen, niinkuin maljain ja kiviastiain ja vaskiastiain pesemisiä. Niin fariseukset ja kirjanoppineet kysyivät häneltä: ’Miksi sinun opetuslapsesi eivät vaella vanhinten perinnäissäännön mukaan, vaan syövät leipää epäpuhtailla käsillä?’ Mutta hän sanoi heille: ’Oikein Esaias on ennustanut teistä, ulkokullatuista, niinkuin kirjoitettu on: ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he [osoittavat kunnioitusta minua kohtaan, koska he opettavat] oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä”. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä.’”

Mooseksen Laissa ei ole totisesti mitään lakia, mikä sanoisi, että ihmisen on pestävä kätensä ennen syömistä. Se oli selvästikin fariseusten uskonnon perimätieto eli käsky eikä Jehova Jumalan laki. Osoittaakseen sitten, miten uskonnolliset fariseukset olivat työntäneet Jumalan lain syrjään oman oppinsa tieltä, Jeesus jatkoi sanoen: ”Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne. Sillä Mooses on sanonut: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman’. Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban’ – se on uhrilahja – – ja niin te ette enää salli hänen antaa mitään avustusta isälleen tai äidilleen. Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta saman kaltaista te teette.”

Edelläolevista Jeesuksen sanoista käy ilmi, että fariseuksia kiinnosti Jumalalle (so. fariseusten temppelille) pyhitetty ”lahja”. Raamattu puhuu näistä miehistä rahaa rakastavina; ja tämäkin tarjosi Jeesukselle tilaisuuden sanoa fariseuksille selvin sanoin: ”Voi teitä, sokeat taluttajat, jotka sanotte: ’Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu’! Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?” – Matt. 23:16, 17; Luuk. 16:14.

Jehovan Sana vaati tuominta- ja uskollisuuskysymyksessä, että niiden, jotka sanoivat olevansa johtajia ja opettajia, piti olla oikeudenmukaisia ja totisia. Fariseuksilta puuttui näitä ominaisuuksia surullisessa määrässä, ja Jeesus vaati heidät tilille siitä. ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden!” – Matt. 23:23.

VAARALLINEN OPPI

Mitä fariseusten menettely oli vaikuttanut yleensä kansaan, kun otamme huomioon nämä Jeesuksen paljastamat seikat sekä monet muut hänen ilmaisemansa asiat? Jeesus vastasi edelleen tähän: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.” (Matt. 23:13) Jotkut hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen ja siihen, mitä hänellä oli sanottavana, mutta he pelkäsivät fariseuksia, jotka voivat joko nostaa tai kaataa heidät yhteiskunnallisesti. ”Kuitenkin useat hallitusmiehetkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi. Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.” – Joh. 12:42, 43.

Raamatussa fariseuksista annetusta todistuksesta voidaan tehdä vain se johtopäätös, että he olivat vaarallisia. He olivat vaarallisia siksi, että he eivät ainoastaan estäneet itseään saamasta Jehova Jumalan suosiota, vaan myöskin käänsivät tuhansia ihmisiä tuhansien jälkeen tuhon tielle. Fariseukset sanoivat opettavansa totuutta. Jeesus Kristus sanoi, että heidän opetuksensa oli väärää ja että se tuotti kuoleman. (Matt. 23:27, 28, 33) Jeesus varoittikin senvuoksi apostoleitaan ja opetuslapsiaan: ”Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta.” Kun opetuslapset eivät alussa ymmärtäneet, mitä Mestari oikein tarkoitti, niin hän selitti sen heille. ”Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.” – Matt. 16:6, 12.

Tähän päivään asti on ollut monia, jotka ovat omaksuneet Jumalan Sanan julkisen opettajan aseman, mutta jotka ovat kuitenkin opettaneet aivan vastoin totuutta. On ainoastaan yksi keino ratkaista, keillä on Jumalan edut mielessä. Jesajan 8:20:nnessä on sanottu: ”’Pysykää laissa ja todistuksessa!’ Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole.” Jos ihmiset eivät opeta nyt Jehova Jumalan lupaamaa vanhurskasta uutta maailmaa ihmiskunnan ainoana toivona; jos he eivät paljasta tämän nykyisen asiainjärjestelmän olevan Saatana Perkeleestä, sen jumalasta, eivätkä varoita kaikkia vanhurskauteen taipuvaisia ihmisiä pakenemaan siitä Jumalan järjestöön, niin he eivät opeta totuutta ja valoa. Kavahtakaa heitä ja heidän opetustaan! Tuollaisten sokeain oppaitten mukaan jääminen voi johtaa vain kuolemaan ja tuhoon. – Matt. 15:14.