Raamatun kanta
Onko sillä väliä miten pukeudut?
PYHÄSSÄ Raamatussa ihmisen hyväksytty asema Jehova Jumalan edessä esitetään kuvaannollisesti vaatetuksella. Suuressa ahdistuksessa elossa säilyvä ”suuri joukko” kuvataan ’puettuina valkoisiin viittoihin’ osoituksena heidän arvollisesta ja puhtaasta olemuksestaan Korkeimman edessä, mikä johtuu heidän uskostaan Jeesuksen Kristuksen vuodattamaan vereen. (Ilm. 7:9, 13, 14) ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodan” tulemisen yhteydessä annetaan seuraava kannustus: ”Onnellinen on se, joka pysyy valveilla ja säilyttää päällysvaippansa, jottei hän vaeltaisi alastomana eikä hänen häpeällisyyttään katseltaisi.” – Ilm. 16:14, 15.
Tarvitaan siis hengellistä valveilla oloa, jotta meidän havaittaisiin Jumalan suurena päivänä olevan pukeutuneita aitoon kristilliseen persoonallisuuteen, joka ei ole maailman tekojen, asenteiden ja tapojen tahraama. Lisäksi koska kristitty on näin pukeutunut, hän on toimelias Jehova Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palveluksessa. (Luuk. 12:35–40; 21:36; 2. Piet. 3:14) Kuinka murheellista olisikaan havaita kristityn olevan samassa tilassa kuin leeviläiset temppelin vartijat, jotka nukahtivat vartiopaikalleen! Juutalaisen perinteen mukaan heidät saatettiin häpeään siten, että heitä lyötiin ja heidän vaatteensa poltettiin.
Koska Raamattu katsoo vaatetuksen edustavan hyvin tärkeää seikkaa, hyväksyttyä asemaa Jehova Jumalan edessä, niin eikö voida johdonmukaisesti päätellä, että hänen palvelijoittensa pitäisi kiinnittää huomiota myös kirjaimelliseen vaatetukseen? Meidän ei tulisi unohtaa sitä tosiasiaa, että Jehova Jumala varasi eläimen nahasta tehdyt vaatteet syntiselle Aadamille ja Eevalle. Tätä vaatetusta kuvaamaan käytetyn heprealaisen sanan ymmärretään tarkoittavan ”pitkiä vaatteita”. Näin ollen nämä vaatteet varasivat riittävän suojan ensimmäisten ihmisten alastomille ruumiille. – 1. Moos. 3:21, UM.
Vuosisatoja myöhemmin Korkein osoitti erityistä kiinnostusta palvelijoittensa vaatetukseen. Israelilaisille annetut määräykset vaativat, että ”heidän on . . . tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka”. (4. Moos. 15:38) Myöskään ”nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle”. – 5. Moos. 22:5.
Viittojen kulmissa oleva selvästi erottuva tupsu ja punasininen lanka asetti israelilaiset erilleen muista kansoista ja muistutti heitä alituisesti siitä, että heidän pitäisi totella Jehovan käskyjä. (4. Moos. 15:40) Se, että kiellettiin käyttämästä toiseen sukupuoleen kuuluvalle nimenomaisesti suunniteltuja vaatteita, säilytti luonnollisen eron sukupuolten välillä. Tavallisesti miehet haluavat näyttää miehiltä ja naiset naisilta. Tämän sisäisen vaiston vastaisesti toimiminen vaatetuksen suhteen olisi voinut johtaa homoseksuaalisuuteen. Jumalan laki oli siis suoja petosta ja mahdollista moraalittomuutta vastaan.
Israelilaiset eivät voineet jättää huomiotta tätä pukeutumiskysymystä eivätkä suhtautua siihen kevyesti. Vuosisatoja tämän lain antamisen jälkeen Jehovan profeetta Sefanja julisti, että suuri onnettomuus kohtaisi kaikkia ”muukalaispukuun puettuja”. ”Muukalaispuvulla” tarkoitettiin mahdollisesti Jumalan lain vaatimuksiin mukautumattomien egyptiläisten ja babylonialaisten pukua. (Sef. 1:8) Niin kauan kuin tuo laki pysyi voimassa, israelilaisten oli toteltava sen sääntöjä. Esimerkiksi Jeesus Kristus tähdensi, että tahallinen kapinoiminen mitä tahansa käskyä vastaan estäisi perimästä Jumalan valtakuntaa. Hän sanoi: ”Sitä, joka rikkoo yhden näistä vähäisimmistä käskyistä ja opettaa ihmisiä siihen suuntaan, tullaan kutsumaan ’vähäisimmiksi’ taivasten valtakuntaan nähden.” (Matt. 5:19) Jos esimerkiksi joku israelilainen halusi ehdottomasti käyttää viittoja, joiden kulmissa ei ollut tupsuja, koska sellainen tyyli ei tyydyttänyt hänen makuaan, hän olisi osoittanut uhmailevaa riippumattomuuden henkeä. Sellainen ylpeys olisi ehdottomasti estänyt häntä tulemasta Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi.
Kristityt eivät tietenkään ole Mooseksen lain alaisuudessa, johon sisältyi tarkat pukeutumista koskevat säännöt. Erityisten sääntöjen sijaan sen vaistoaminen, mikä on sopivaa, sekä rakkaus toisiin panisi heidät pukeutumaan tavalla, joka vetoaa lähimmäisten hyvään omaantuntoon. (Vrt. 1. Korinttolaiskirjeen 10:23, 24:ään; 2. Korinttolaiskirjeen 4:1, 2:een.) Tosi kristittyjen tasapainoinen ajattelu ja rakkaus ehkäisevät siis heitä päästämästä etusijalle henkilökohtaista makua ja uhmaamasta niitä ikäviä tai ei-toivottuja vaikutuksia, joita heidän vaatetuksellaan saattaisi olla toisiin. Heidän vaatetuksensa ei pitäisi milloinkaan saattaa kyseenalaiseksi heidän väitettään Jehova Jumalan palvelijana olemisesta.
Pukeutumiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota silloin, kun ollaan lähdössä kristillisiin kokouksiin tai todistamaan julkisesti toisille Jumalan sanasta. Apostoli Paavali antoi seuraavan neuvon: ”Haluan naisten kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti . . . hyvillä teoilla, mikä sopii naisille, jotka tunnustavat kunnioittavansa Jumalaa.” (1. Tim. 2:9, 10) Samaa ohjaavaa periaatetta voitaisiin soveltaa myös kristittyihin miehiin. Vaatetuksen ei pitäisi olla liian räikeä, jolloin se kiinnittäisi liian paljon huomiota yksilöön. Sen ei myöskään pitäisi olla huolimaton. Toisten tulisi kyetä näkemään, että kristitty on säädyllinen ja pukeutuu tilaisuuteen sopivalla tavalla. Hänen vaatteittensa valinnasta pitäisi ilmetä tervemielisyys, ts. järkevyys ja hyvä arvostelukyky. Kun on kysymys palvonnasta, niin kristityn vaatetuksen pitäisi olla sopusoinnussa pyhän palveluksen arvokkuuden kanssa.
Jos kiinnostuneet alkavat käydä kristillisissä kokouksissa, heitä ei pitäisi tietenkään saattaa tuntemaan oloaan kiusalliseksi heidän ulkoasunsa takia, vaan heidät pitäisi ottaa vastaan rakkauden hengessä. Olisi väärin ratkaista, ansaitsevatko he kuulla totuutta vai eivät, sen perusteella miten he pukeutuvat. Opetuslapsi Jaakob sanoi kristityille tovereilleen: ”Jos kokoukseenne tulee mies kultasormuksia sormissaan ja loistavissa vaatteissa, mutta tulee myös köyhä likaisissa vaatteissa, ja kuitenkin te katsotte suosiollisesti loistavissa vaatteissa olevaa ja sanotte: ’Istu sinä tähän hyvälle paikalle’ ja köyhälle sanotte: ’Seiso sinä’ tai: ’Istu tuohon alas jalkajakkarani viereen’, niin eikö teillä ole luokkaeroja keskuudessanne ja eikö teistä ole tullut tuomareita, jotka langettavat pahansuopaisia päätöksiä?” – Jaak. 2:2–4.
Ei voitaisi kuitenkaan ajatella, että köyhä kastetuksi kristityksi tultuaan tulisi edelleen kokouksiin ”likaisissa vaatteissa”. Jos hänellä ei olisi varaa hankkia asianmukaista, huoliteltua asua, hänen veljensä auttaisivat häntä. (Vrt. Jaakobin 2:14–16:een.) Hänen vaatimattomat olosuhteensa eivät siis estäisi häntä pukeutumasta vaatteisiin, jotka antaisivat suotuisan kuvan hänen Jumalastaan.
Vaatetuksella on siis tärkeä merkitys kristityille. Heidän pitäisi ponnistella, etteivät koskaan antaisi kenellekään perusteltua syytä epäillä heidän säädyllisyyttään ja tervettä arvostelukykyään.