Lukijain kysymyksiä
● Toisen maailmansodan aikana joissakin Saksan keskitysleireissä, joissa oli vain naisvankeja, suoritti antautunut sisar kastamisen. Niinpä eräs sisar kertoo, että kun hän oli tullut tuntemaan totuuden keskitysleirissä ja antautunut Jehovalle, niin hänet kastoi sisar. Onko tällainen kaste pätevä?
Raamattua tutkittaessa ei ilmene yhtään todistusta naisten suorittamasta kastamisesta. Mutta Raamattu kertoo esimerkkejä siitä, että antautuneet miehet ovat kastaneet toisia. (Matt. 3:13–17; Joh. 4:2; Apt. 8:38) Jumalan sana ei anna meille valtuutta julistaa sisaren suorittamaa kastamista hyväksyttäväksi; sen vuoksi mainitussa tapauksessa jonkun antautuneen veljen pitäisi kastaa sisar Raamatun vaatimusten mukaisesti.
Tämä ei kuitenkaan merkitse, että sisaren antautuminen keskitysleirissä ei olisi ollut pätevä. Jo se, että hän yhä palvelee Jehovaa vuosia keskitysleiristä vapautumisensa jälkeen, osoittaa hänen ymmärtäneen, mitä hän teki, ja että hän oli todella antautunut. Hän voi siksi merkitä antautumispäiväkseen alkuperäisen ajankohdan.
Mitä voidaan tehdä, jos joku oppii totuuden ollessaan vankilassa tai jossakin muussa paikassa, missä ei ole antautuneita miehiä läsnä eikä saatavissa suorittamaan kastamista, ja henkilö haluaa antautua Jehovalle? Roomalaisille 10:10 sanoo: ”Sydämellä uskotaan vanhurskaudeksi, mutta suulla annetaan julkinen julistus pelastukseksi”’ Uskova nainen voi kääntyä Jehovan puoleen rukouksessa ja antautua. Hän voi sitten antaa julkisen julistuksen uskostaan ja ilmoittaa antautuneitten sisarten edessä, joita saattaa olla läsnä, että hän on ’uskonut sydämessään’ ja että hän odottaa ensimmäistä tilaisuutta, jotta joku veli kastaisi hänet. Jehova katsoo sydämeen (Sananl. 17:3; 21:2), ja varmasti sellaisen naisen sydämentila johtaisi pelastukseen. Korneliuksen ja hänen huonekuntansa tapauksessa oli ilmeistä, että taivaassa nähtiin sydämentila, sillä heille vuodatettiin pyhää henkeä ennen kastetta. Kuusi ympärileikattua veljeä Joppesta oli Pietarin mukana siinä tilaisuudessa, eivätkä he voineet sanoa mitään vastaan, kun Pietari käski kastaa nämä ensimmäiset pakanauskovat, jotka olivat saaneet pyhän hengen. – Apt. 10:44–48.
Samoin joku mies voi oppia totuuden ja antautua hyväksyttävästi, kun hän on vangittuna, mutta jos käytettävissä ei ole tarpeellista vesimäärää, häntä ei voida kastaa, vaikka antautuneita veljiä olisikin läsnä. (Joh. 3:23; Apt. 8:36) Hänkin voi menetellä yllä mainitulla tavalla.
Tie on siis avoinna sekä miehille että naisille, jotka eivät voi saada kastetta joko olosuhteiden vuoksi tai siksi, ettei ole läsnä antautunutta miestä. Mutta kun mies tai nainen antautuu hyväksyttävästi ja ilmoittaa sen julkisesti keiden tahansa muiden läsnä olevien antautuneitten edessä, hänet tunnustetaan antautuneeksi. Raamatun mukaan ei kuitenkaan näytä olevan oikein, että sisar yrittäisi suorittaa kastamisen.
Kasteesta voidaan myös panna merkille, että antautunut mies voi suorittaa kastamisen, vaikkei keitään muita ihmistodistajia olisi läsnä. Jeesuksen ja etiopialaisen eunukin tapaukset osoittavat tämän raamatullisina ennakkotapauksina. Ja koska rukous esitetään sopivasti ennen kastetta, sillä on aina taivaallisia todistajia.
Tulisi aina muistaa, että kaikkein tärkeintä on antautumisensa osoittaminen käytännössä, sen jälkeen kun se on tapahtunut.
● Miksi jotkut Jehovan kristityistä todistajista nousevat seisomaan lipun tervehdyksen ajaksi, mutta eivät nouse, kun soitetaan kansallishymniä?
Jehovan kristityt todistajat yrittävät noudattaa Jumalan sanaa ja Raamatun valmentaman omantuntonsa käskyjä. Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavalla he pitävät itseään ’muukalaisasukkaina’ epäuskoisen ihmiskunnan maailmassa ja ovat uskollisia Kristuksen hallitsemalle Jumalan valtakunnalle. (1. Piet. 2:11) Tästä syystä he pidättyvät kaikista toiminnoista, myös luonteeltaan kansallismielisistä, joihin sisältyisi uskottomuutta Jumalaa ja hänen asettamaansa Kuningasta Jeesusta Kristusta kohtaan.
On muistettava, että kansallislippu on enemmän kuin kangaskappale. Sitä pidetään virallisesti kansan pyhänä vertauskuvana ja kohdellaan kunnioittavasti. Kun se esimerkiksi on kulunut loppuun, niin kansallinen tapa määrää usein, ettei lippua saa hävittää miten tahansa, vaan se tulee ’hävittää arvokkaalla tavalla, mieluimmin polttamalla’. Lippujen salkoon nostamisesta, alas laskemisesta, kokoon käärimisestä, kunnianosoituksesta lipulla ja liputuksesta on myös säännöt. Lipun tervehtimistä tai uskollisuuden vannomista sille pidetään kunnioittavana tekona, pyhän antaumuksen tekona, ja koska lippu on valtion vertauskuva, niin sellainen teko on eräänlaista epäjumalanpalvontaa. – Vrt. 2. Moos. 20:4–6; 1. Joh. 5:21.
Vaikka Jehovan kristityt todistajat eivät koetakaan estää toisia tervehtimästä minkään kansan lippua, niin he ymmärtävät voivansa antaa tällaisen palvonnan ainoastaan Jehova Jumalalle. He kunnioittavat asianmukaisesti omien maittensa lippua, mutta minkä tahansa kansan lipun epäjumaloiminen ja palvontatekojen suorittaminen valtion vertauskuvalle olisi uskottomuuden teko Jumalaa kohtaan ja Jumalan Pojan valtakuntaa kohtaan.
Usein on tapana, että kaikki lipuntervehtimisseremoniassa läsnä olevat seisovat ja henkilökohtaisesti tervehtivät lippua seisomalla asennossa ja seuraamalla lippua katseellaan, poistamalla päähineensä jne. uskollisuuden vakuutukseksi tälle valtion vertauskuvalle. Sellaisessa tilanteessa pelkkää seisomista itsessään ei todennäköisesti pidetä palvontatekona. Sen vuoksi eivät monet tosi kristityt ole nähneet mitään sitä vastaan, että he seisovat kunnioittavasti, mutta eivät tervehdi eivätkä lausu uskollisuuden lupausta. Omatunto sisältyy luonnollisesti asiaan. Vaikka jotkut todistajat noudattavatkin tätä menettelytapaa, niin toisten omatunto saattaa vaatia heitä istumaan tai poistumaan paikalta, jossa tällainen muotomeno on meneillään.
Kansallislaulun kysymyksessä ollessa odotetaan toisinaan ryhmässä olevien seisovan ja laulavan. Tällainen tilanne olisi verrattavissa siihen, mitä juuri sanottiin kansallislipuista. Mutta useammin odotetaan kuitenkin läsnä olevien vain seisovan, kun laulua soitetaan tai kun joku solisti laulaa sen, mutta eivät kaikki. Tässä tapauksessa seisominen ilmaisisi laulussa olevien sanojen ja tunteitten hyväksymistä. The Encyclopedia Americana sanoo tällaisista lauluista: ”Useimpien kansallislaulujen perusaihe on isänmaanrakkaus ja ylpeys omasta maastaan, ja uskonnollinen tunne sekoittuu usein isänmaallisuuteen. Kansallislaulut ovat usein läheistä sukua maan kansanlauluille tai ovat saaneet alkunsa sodista ja vallankumouksista.” Koska Jehova Jumala on maan Luoja ja kaikilla kansoilla on yhteinen esi-isä, Aadam, ei kansallisylpeydellä ja rodun ylemmyyden tunteella ole raamatullista perustetta. (Apt. 17:26) Voitaisiin siis kysyä: Voisiko kristitty millään tavalla ilmaista olevansa sopusoinnussa kansallisylpeyden tunteen kanssa? Olisiko oikein, että hän yhtyisi lauluihin, jotka hyväksyvät sodat ja vallankumoukset?
Ei tule sivuuttaa seuraavaa seikkaa: Edellä esitetty Jehovan todistajien asenne ei halveksi millään tavalla vallassa olevan hallituksen auktoriteettia. Jehovan todistajat eivät ehdottomasti osallistu minkään maan mihinkään politiikkaan. He eivät milloinkaan osallistu mihinkään mellakoihin, vallankumouksiin eivätkä kapinoihin yrittääkseen kukistaa hallitusta. He eivät ole koskaan epälojaaleja, eivät ryhdy milloinkaan kumoukselliseen kiihotukseen eivätkä minkäänlaiseen hallituksen vastaiseen toimintaan. Raamattuhan sanoo, että maalliset hallitukset ovat ”Jumalan järjestely” ja ”suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina”. Sitä paitsi Jehovan todistajia sitoo Jumalan käsky antaa verot, tulli ja kunnia näille ”esivalloille”. – Room. 13:1–7.
On sen tähden sopivaa, että Jehovan todistajat nousevat seisomaan tai kumartuvat tai jopa heittäytyvät pitkälleen hallitusmiehen edessä kunnioituksesta ja arvonannosta hänen asemaansa kohtaan, jos maassa on sellainen tapa. (1. Moos. 23:7; 42:6; 44:14) Mutta he eivät ylistä sellaista ihmishallitsijaa jumalana. Eivätkä he kumarra eivätkä tervehdi eivätkä suutele tai polta suitsutusta kunnioittavassa palvontateossa kenenkään hallitusmiehen kuvan tai patsaan tai valtion vertauskuvan edessä, sellaisen kuin Nebukadnessar pystytti Duuran lakeudelle tai kuin nykyiset kansojen liput ovat. (Apt. 12:21–23; 14:12–15; Dan. 3:1–29) Siis mikäli hallitukset eivät laadi Raamatussa esitettyjen Jumalan lakien vastaisia lakeja, niin kristityt ovat nykyään samoin kuin ensimmäisen vuosisadan kristitytkin tottelevaisia ja antavat ”keisarille, mikä on keisarin” ja samalla ”Jumalalle, mikä on Jumalan”, nimittäin palvontansa ja palveluksensa. – Apt. 4:19; 5:29; Mark. 12:17.
● Miksi Uuden maailman käännös sanoo Johanneksen 1:18:ssa ”ainosyntyinen jumala”, jota vastoin monet muut käännökset sanovat ”ainokainen Poika”?
Johanneksen 1:18 kuuluu: ”Kukaan ihminen ei ole milloinkaan nähnyt Jumalaa; ainosyntyinen jumala, joka on Isän povella, on se, joka on selittänyt hänet.” Apostoli Johannes tarkoittaa ilmeisesti tässä Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa. Mutta Jeesus ei ole ainoastaan Jumalan ainosyntyinen Poika, vaan myös jumala, ainosyntyinen jumala. Johannes käytti epäilemättä tässä mieluummin jumalaa tarkoittavaa kreikkalaista sanaa theós kuin sanaa hyiós ’poika’, koska hän halusi korostaa Jeesuksen jumalallisuutta enemmän kuin hänen pojanasemaansa evankeliuminsa alkujakeen mukaisesti, jossa hän sanoo Jeesuksesta: ”Ja Sana oli jumala.”
On todennäköisintä, että apostoli Johannes itse käytti sanaa theós eikä sanaa hyiós, sillä vanhimmat ja arvovaltaisimmat kreikkalaiset käsikirjoitukset esittävät sen siten. Siitä syystä myös Westcottin ja Hortin teksti, johon Uuden maailman käännös perustuu, kuuluu täten.
On kiinnostavaa, että monissa nykyisissä raamatunkäännöksissä, joissa on ”ainosyntyinen Poika”, on alaviite, joka mainitsee toisten käsikirjoitusten sisältävän ”Jumala” ”Pojan” asemesta. Näihin kuuluvat American Standard Version (Amerikkalainen standardikäännös), Revised Standard Version (Tarkistettu standardikäännös) ja Weymouth. Moffatt sanoo: ”Jumalallinen, ainoa Poika”, mutta alaviite tunnustaa, että ”theos (’jumalallinen’) on luultavasti alkuperäisempi kuin vaihtoehtoinen lukutapa hyios”. Rotherham kääntää tämän kohdan: ”Ainosyntyinen jumala”, ja Knoxin käännös sanoo alaviitteessä: ”Joissakin parhaissa käsikirjoituksissa on tässä ’Jumala, ainosyntyinen’, eikä ’ainosyntyinen Poika’.”
Me näemme siis, että komitealla, joka käänsi Uuden maailman käännöksen, on ollut riittävästi perusteita kääntää tämä kohta yllä olevalla tavalla. Näemme myös toisten tunnustavan, että Westcottilla ja Hortilla oli pätevät syyt käyttää tässä kohdassa sitä lukutapaa, mitä he käyttivät. Mutta monet kääntäjät ovat kompastuneet ilmaisuun ”ainosyntyinen jumala” ja pitäneet sen tähden parempana vähäisempien auktoriteettien kuin parhaitten lukutapaa.