Katumus, minkä Jumala hyväksyy
Joka vuosi tuhannet tunnustavat katumuksensa kuultuaan jonkun evankelistan saarnaavan. Onko katumus niin yksinkertaista? Mitä Raamattu sanoo?
”TEHKÄÄ parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Näillä hätkähdyttävillä sanoilla Johannes Kastaja aloitti palveluksensa, ja Jeesus Kristus saarnasi samaa sanomaa Johanneksen vangitsemisen jälkeen. Sitten noin kolme vuotta myöhemmin, kun Jeesus alkoi saarnata tätä sanomaa Galileassa, hän sanoi opetuslapsilleen, että ”parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista”. Ensin apostoli Pietari, sitten Paavali ja nykyään sadattuhannet kristityt Jehovan todistajat toimivat näiden Jeesuksen sanojen mukaan. – Matt. 3:1, 2; 4:17; Luuk. 24:47.
Katumus kuuluu Raamatun perusopetuksiin ja on mainittu yhdessä sellaisten perusoppien kuin Jumalaan uskomisen ja kasteen kanssa. Sitä vaaditaan kaikilta luomuksilta, jotka saavat pelastuksen. – Hepr. 6:1, 2.
Websterin mukaan ”katua” merkitsee ”muuttaa mielensä tai sydämensä menneen tai aiotun toiminnan, käytöksen jne. suhteen mielipahan tai tyytymättömyyden johdosta”. Se merkitsee sitä, että ”tuntee mielipahaa, katumusta tai tunnonvaivoja sen johdosta, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä”. Katumus sisältää enemmän kuin pahoittelua, siinä tulee selvästi esiin uusi päätös; siihen sisältyy täydellisen muutoksen tekeminen.
Sana, mikä melkein poikkeuksetta on käännetty ”katui” suosituissa Heprealaisten kirjoitusten käännöksissä, on nahhám. Sen merkitys on ”huoata, so. hengittää syvään”. Koska tämä sana merkitsee huoata, tuntea mielipahaa, tuntea katumusta, muuttaa mielensä tai asenteensa johonkin, Raamattu sanoo myös Jumalan katuvan eli tuntevan mielipahaa. Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa vastaava verbi on metanoéo, mikä yksinkertaisesti merkitsee ajatella eri tavalla, muuttaa mielensä, harkita uudelleen. Vastaava kreikkalainen substantiivi metánoia, mikä on käännetty ”katumukseksi”, sisältää kuitenkin myös ajatuksen tunnonvaivoista tai parannuksesta. – Strongin Lexicon.
KATUMUKSEEN LIITTYVÄT TOTUUDET JA PERIAATTEET
Ymmärtääksemme täysin, minkälaisen katumuksen Jumala hyväksyy, meidän täytyy ennen kaikkea arvostaa raamatulliseen katumukseen sisältyviä totuuksia ja periaatteita. Meidän täytyy tunnustaa Jumalan olemassaolo, että hän on kaikkien luomustensa Luoja ja Omistaja ja että hän on Korkein, Tuomari ja Lainantaja ja että siksi kaikki hänen luomuksensa ovat oikeudenmukaisesti tilivelvollisia hänelle. Ilmeisesti tämän vastaavaisuuden täytyy myös liittyä katumukseen, nimittäin sen, että ihminen ei ole vain Jumalan luomus, vaan myös vapaa moraalisesti, niin että hän kykenee tekemään eron oikean ja väärän välillä ja että häntä siksi voidaan pitää tilivelvollisena Jumalalle teoistaan. Toisin sanoen, Jehova Jumala on ylimmän asemansa, rajoittamattomien kykyjensä ja luomistöittensä vuoksi Se, jolle kaikki hänen älylliset luomuksensa alhaisemman asemansa ja vähäisempien kykyjensä takia ovat moraalisesti vastuussa. Nämä perusperiaatteet ovat juuri niitä, joihin ateistit, agnostikot ja deistit poikkeuksetta kompastuvat.
Katumuksen opettamiseen sisältyy myös se, että ihminen on syntinen, mutta ei ainoastaan se, vaan lisäksi lieventävät asianhaarat, joihin hän voi vedota ja jotka oikeuttavat Jumalan ulottamaan häneen anteeksiantamuksensa armon. Kuningas Daavid vetosi siihen, kun tuskallinen synti oli saanut hänessä vallan: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.” Jos ei olisi olemassa mitään lieventäviä asianhaaroja, ei todellinen katumus olisi mahdollista eikä Jumala voisi antaa eikä antaisi anteeksi. Niinpä me luemme: ”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus.” Tämän vuoksi Aadam ja Juudas eivät voineet katua. – Ps. 51:7; Hepr. 10:26, 27.
Raamatullinen katumus vaatii edelleen jonkin varauksen tai perustan, minkä avulla Jumala voi ylläpitää lakinsa majesteettiutta ja ottaa kuitenkin huomioon katumuksen, sillä hän ei muutu. (Mal. 3:6) Jos hänen anteeksiantamuksensa olisi umpimähkäinen, häviäisi pelko ja kunnioitus häntä ja hänen lakiaan kohtaan. Raamattu osoittaa tämän varauksen olevan Jumalan ainoasyntyisen Pojan uhri: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, . . . että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” – Room. 3:23–26.
Ja lopuksi mahdollisuus katumukseen, minkä Jumala hyväksyy, sisältää kysymyksen siitä, kumpi on korkein, Jehova Jumala vai Saatana Perkele. Esimerkiksi Jobin kirjan 1. ja 2. luvun esittämä raamatullinen todistus osoittaa, että eräs niistä päätavoista, jolla tämä kysymys ratkaistaan, on ihmisen nuhteettomuuden säilyttäminen. Jotta vanhurskautta rakastavat voitaisiin tehdä kykeneviksi säilyttämään nuhteettomuutensa – ja jotta he siten voisivat todistaa Perkeleen valehtelijaksi, kun hän kerskui, että hän voisi kääntää kaikki ihmiset pois Jumalasta – täytyi tehdä varaus, jonka perusteella he voivat katua ja saada anteeksi. Raamattu osoittaa toistamiseen, että Jumalan palvelijat arvostivat anteeksiantamisen ja Hänen nimensä kunnian välistä suhdetta: ”Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri.” ”Auta meitä sinä, pelastuksemme Jumala, nimesi kunnian tähden, pelasta meidät ja anna meidän syntimme anteeksi nimesi tähden.” – Ps. 25:11; 79:9.
MITÄ KATUMINEN MERKITSEE
Jehova Jumala jätti monien vuosisatojen ajan huomioon ottamatta kansojen tietämättömyyden synnit, mutta alkaen keskustelusta Korneliuksen kanssa ja erikoisesti meidän päivinämme ”hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa” Jeesuksen Kristuksen kautta. Varsin ajankohtaiset meidän ajallemme ovat myös apostoli Pietarin sanat: ”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” – Apt. 17:30, 31; 2. Piet. 3:9.
Lähestyäksemme Jumalaa ja saavuttaaksemme hänen suosionsa katumalla vilpittömästi meidän täytyy ”uskoa, että . . . hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”. Sen lisäksi meidän täytyy myös hankkia tietoa hänen vanhurskaista vaatimuksistaan, mitkä on mainittu lyhyesti tällä tavalla: ”Mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” – Hepr. 11:6; Miika 6:8.
Kun me opimme tuntemaan Jumalan ja hänen vanhurskaat vaatimuksensa, meidän täytyy tulla ’tietoisiksi hengellisistä tarpeistamme’, tarkoin tietoisiksi syntisestä, taakse jääneestä tilastamme ja olla todella surullisia syntiemme vuoksi. Meidän täytyy olla todella syvästi murheellisia, kuten publikaani, joka meni temppeliin rukoilemaan ”eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’.” Samanlaista vilpitöntä katumusta ilmaisi myös Esra hairahtuvien palanneiden pakkosiirtolaisten puolesta ja apostoli Pietari kiellettyään Jeesuksen. – Luuk. 18:13; Esra 9:3–15; Matt. 26:75.
Jotta Jumala hyväksyisi katumuksemme, meidän täytyy osoittaa vilpitöntä katumusta Jumalan anteeksiantamiseksi tekemän varauksen perusteella: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi.” Tämä tapahtuu Puolustajan välityksellä, joka meillä on ”Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas”. Hän on ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. Tällainen lunastusvaraus tuntuu tietysti mielettömältä niiden mielestä, jotka eivät tunne mitään tarvetta katua. – 1. Joh. 1:9; 2:1; Joh. 1:29.
Katumuksessa on tärkeä myös oikea vaikutin. Meidän katumuksemme täytyy olla jumalista murhetta, mikä perustuu Jumalan ja vanhurskauden rakkauteen eikä pelkästään rangaistuksen pelkäämiseen. Ainoastaan ”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu”. ’Jumalan ystävällinen mielenlaatu koettaa johtaa meitä katumukseen.’ Pelkkä itsekäs katuminen ei hyödytä meitä yhtään sen enempää kuin se hyödytti Eesauta, faaraota tai Juudastakaan. – 2. Kor. 7:10; Room. 2:4, Um; 1. Moos. 27:34–37; 2. Moos. 10:16, 17; Matt. 27:3–5.
”PARANNUKSEN SOVELIAITA HEDELMIÄ”
Johannes Kastaja sanoi ihmisille, jotka tulivat kuulemaan häntä: ”Tehkää . . . parannuksen soveliaita hedelmiä.” Samoin kuin ”usko ilman tekoja on kuollut”, niin katumuskin ilman soveliaita hedelmiä on turha. Mitkä ovat sen hedelmiä? – Luuk. 3:8; Jaak. 2:26.
Ensimmäinen katumuksen hedelmä on täydellisen muutoksen tekeminen. Pietari sanoi aikanaan juutalaisille: ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.” Siitä lähtien me emme enää saa elää ”ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan”. Katumuksen soveliaat hedelmät vaativat meitä siis antautumaan Jumalan tahdon tekemiseen ja Jeesuksen Kristuksen askeleissa kulkemiseen. Ja koska Jeesus ensimmäiseksi antautumisensa jälkeen ilmaisi sen julkisesti vertauskuvaamalla sen vesikasteella, mekään emme saa viivytellä kasteelle menemisessä, kun me kerran olemme tehneet muutoksen ja päättäneet tehdä Jumalan tahdon. – Apt. 3:19; 1. Piet. 4:2.
Huomattavin katumuksen soveliaiden hedelmien joukossa on Jumalan nimestä ja valtakunnasta todistaminen. Jos me emme tuottaisi näitä hedelmiä, meidän katumuksestamme ei olisi mitään hyötyä, sillä vaikka ”sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi . . . suun tunnustuksella pelastutaan”. Tämä julkinen tunnustus voidaan tehdä monella eri tavalla, ja käyttämällä parhaimmalla tavalla tilaisuutemme me voimme tuottaa paljon Valtakunnan hedelmää. – Room. 10:10.
Tuottaaksemme katumuksen soveliaita hedelmiä meidän täytyy myös pitää huoli siitä, että me pidätymme jatkuvasti lihan itsekkäistä töistä. Meidän tulee aina muistaa, että ’se aika, mikä on kulunut, riittää jo siihen, että me olemme täyttäneet kansojen tahdon, kun vaelsimme irstaan käytöksen teoissa, himoissa, . . . joilla ei ole lain estoa’. Sen sijaan että sallisimme halumme palata sellaisiin, meidän täytyy asettaa kiintymyksemme Jumalan valtakuntaan ja sen palvelukseen ja kiinnittää mielemme hengen hedelmien tuottamiseen, mitkä ovat ”rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen”. – 1. Piet. 4:3, Um; Gal. 5:22, 23.
Armon ja anteeksiantamuksen ulottaminen niille, jotka ovat tehneet syntiä meitä vastaan ja katuneet, on sovelias katumuksen lisähedelmä, mitä ilman Jumala ei hyväksyisi meidän katumustamme. Vain armollisille osoitetaan armoa. Jeesus opetti meitä rukoilemaan: ”Anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.” Ja kuinka usein meidän tulisi antaa anteeksi? Jeesus vastasi: ”Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” – Matt. 6:12; 18:22.
Kun me tuotamme tunnollisesti tällaisia katumuksen soveliaita hedelmiä, niin meidän ei tule mennä toiseen äärimmäisyyteen ja murehtia kaiken aikaa syntejämme, ikään kuin me sillä, että olemme onnettomia, voisimme sovittaa ne. Meidän tulee päinvastoin uskoa, että ”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä”. Raamattu ei kehota meitä sellaiseen murehtimiseen, vaan sanoo: ”Autuas se, . . . jonka synti on peitetty!” – 1. Joh. 1:7; Ps. 32:1.
Kaikesta edellä olevasta käy selvästi ilmi, että kuolinvuoteella katuminen ei voi johtaa pelastukseen.
JUMALAN VARAAMA APU KATUMUKSEN HEDELMIEN TUOTTAMISEKSI
Huomattava apu, minkä Jumala on varannut meille katumuksen soveliaitten hedelmien tuottamiseksi, on rukous. Meidän tarvitsee vaihtaa ajatuksia Jumalan kanssa rukouksessa, ylistäen ja kiittäen häntä sekä pyytäen häneltä jatkuvasti anteeksiantoa, viisautta ja voimaa hänen tahtonsa tekemiseksi. Meidän rukoustemme pitäisi epäitsekkäästi sisältää anomuksia Hänen asiansa menestymiseksi ja veljiemme hyvinvoinniksi. – Fil. 4:6; Kol. 4:2.
Ehdottoman tärkeä on myös Jumalan sanan säännöllinen tutkiminen niiden apuneuvojen välityksellä, mitkä hän on sopivasti varannut, niin että me voimme ymmärtää sen, mitä me luemme hänen Sanastaan. Me emme voi elää ”ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee”. Vain tutkimalla ahkerasti me voimme edistyä ja tulla ’täysin päteviksi, täydelleen varustautuneiksi jokaiseen hyvään työhön’. – Matt. 4:4; 2. Tim. 3:17, Um.
Kristillinen seura on myös yksi apu, minkä Jumala on varannut meille, jotta me voisimme tuottaa katumuksen soveliasta hedelmiä. Samoin kuin ihmisruumiin jäsenet tarvitsevat toinen toistaan, niin kristitytkin tarvitsevat. Me emme saa sen vuoksi jättää kokoontumistamme seurakunnan kokouksiin, missä me voimme rohkaista ja kehottaa toinen toistamme rakkauteen ja oikeisiin tekoihin. – 1. Kor. 12:12–27; Hepr. 10:23–25.
Jos joku antautunut kristitty huomaa tehneensä suuren synnin, hänen pitäisi nopeasti katua väärää käytöstään. Hänen pitäisi tunnustaa avoimesti ensin Jumalalle ja sitten Hänen näkyvässä järjestössään oleville vastuunalaisille veljille väärä menettelynsä, ilmaista katumuksensa ja etsiä hartaasti anteeksiantoa. Tekemällä sen jälkeen polut suoriksi jaloilleen ja alistumalla nöyrästi mihin tahansa kuritukseen, mitä häneen saatetaan kohdistaa, hän voi osoittaa, että hänen katumuksensa on todella peräisin hartaasta murheesta ja että hän haluaa vilpittömästi vaeltaa vanhurskauden polkuja.
Raamatun totuus katumuksesta, minkä Jumala hyväksyy, totisesti tyydyttää sydäntä ja mieltä. Se ylistää Jumalan viisautta ja oikeutta ja ennen kaikkea hänen rakkauttaan ja armoaan.