Vastaus kysymykseen: Oletteko pelastettu?
OLI synkkä ja kolea lauantai-iltapäivä myöhään syksyllä. Brooklynin, N.Y., liikealueen katukäytävillä nähtiin kristittyjä todistajia tarjoamassa Vartiotornia ja Herätkää!-lehteä ohikulkijoille. Erästä heistä lähestyi muuan vakavailmeinen tuntematon henkilö ja kysyi: ”Veli, oletteko pelastettu?” Todistaja yritti selittää, mutta hänet keskeytettiin sanoen: ”Oletteko pelastettu? Vastatkaa: Olen tai En.”
Tuollaiset ihmiset osoittavat olevansa yleensä erittäin huolissaan lähimmäisensä kohtalosta, koska he toimivat sellaisten uskonnollisten harhaluulojen alaisina, että sielu on kuolematon ja että iankaikkinen vaiva on kaikkien niiden osana, jotka eivät ole pelastettuja, jotavastoin Raamattu sanoo selvästi, että se sielu, joka tekee syntiä, kuolee ja että synnin maksama palkka on kuolema. Kuolema merkitsee elämän puuttumista. (Hes. 18:4; Room. 6:23) Mutta Iankaikkisen vaivan ei pitäisi panna meitä huolehtimaan siitä, olemmeko pelastuneita vai emme eikä panna meitä kysymään: ”Mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin”, vaan Jumalan rakkauden, vanhurskauden rakkauden ja elämän rakkauden.
Me opimme Kirjoituksista tietämään, että yksin Jehova Jumalalla on vastaus kysymykseemme. Eikä hänellä ole vastausta ainoastaan siten, että hänellä on oikea ja luotettava tieto tästä aiheesta, vaan myöskin siten, että hänellä on keinot, joitten avulla me voimme tulla pelastetuiksi. Tietäen etukäteen rehellisten ihmisten halun pelastua nykyisistä pahoista olosuhteista vanhurskaaseen uuteen maailmaan hän päätti varata tämän pelastuksen, ennenkuin Aadamille ja Eevalle oli syntynyt yhtäkään lasta. Me näemme tämän selvästi siitä profeetallisesta lupauksesta, minkä Jumala antoi heti, kun ensimmäiset vanhempamme kapinoivat: ”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” – 1. Moos. 3:15.
Päättäessään siten varata pelastuksen rakkautensa ja armonsa takia Jehova teki sen etusijassa osoittaakseen säilyttävänsä oikeuden yksinvaltiuteen koko kaikkeudessa ja että hänen päätöksiään ei voida koskaan tehdä tyhjäksi. (Ps. 106:8; Jes. 55:11) Ohimennen sanoen ei tuo meidän ensimmäisten vanhempiemme rikkomus, mikä aiheutti mainitun ennustuksen lausumisen, ollut niin merkityksetön, miltä se saattaisi näyttää, sillä se yhdisti Saatanan hallinnon ihmiskuntaan ja johti heidän jälkeläistensä tuomitsemiseen ja kuolemaan. Kaikki murhe, paha ja jumalattomuus, mitä maa on saanut siitä pitäen kokea, voidaan juontaa siitä alkavaksi. – Ps. 51:5; Room. 5:12.
Me voimme nähdä nyt kaikista Jumalan Sanassa ennustetuista merkeistä ja ne täyttävistä maailman tapahtumista, että on tullut vihdoinkin aika Jumalalle toteuttaa täydelleen Eedenissä antamansa lupaus vapauttamalla maa käärmeen, Saatanan, sortavasta järjestöstä kaikkeudenyksinvaltiutensa kunniaansaattamiseksi. Maan vapauttamiseen Saatanan järjestöstä ei jätetä mitään tyhjiötä, koska Jumala on varannut Jeesuksen Kristuksen täydellisen hallituksen ottamaan sen paikan. Näin ollen odottaa loistava pelastus kaikkia, jotka etsivät nyt Kaikkivaltiaan Jumalan armoa ja suosiota. Ja koska asia on täten, niin on kysymyksellä, mitä meidän täytyy tehdä, vielä suurempi merkitys ja tärkeys meille.
”Mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?” kysyi ensiksi Paavalilta ja Silaalta, kahdelta kristityltä lähetystyöntekijältä, eräs vanginvartija kristillisen ajanjakson ensimmäisellä vuosisadalla. Nämä lähetystyöntekijät oli pantu vankilaan tämän vartijan valvontaan, koska he olivat ajaneet paholaisen pois eräästä orjatytöstä, joka seurasi jatkuvasti heitä ja huusi kansalle: ”Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan [orjia].” Paavali ja Silas lauloivat keskiyöllä ylistystä Jumalalle, kun maanjäristys tärisytti äkkiä vankilaa ja vapautti kaikki vangit kahleistaan. Noina aikoina surmattiin vankinsa menettänyt vartija, ja niin tämäkin vartija, joka pelkäsi kaikkien vankiensa paenneen, oli valmis tekemään itsemurhan, kun Paavali huusi hänelle: ”Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä.” Kiiruhtaen sisähuoneeseen, missä Paavali ja Silas olivat, vartija lankesi kiitollisena polvilleen ja kysyi, mitä hänen täytyisi tehdä pelastuakseen. – Apt. 16:16–30.
Paavali ja Silas sanoivat vartijalle: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.” Miksi on välttämätöntä uskoa Herraan Jeesukseen pelastuakseen? Koska hän on se Siemen, Jumalan valitsema välikappale, jonka kautta hän kunniaansaattaa kaikkeudenyksinvaltiutensa ja tuo pelastuksen ihmiskunnalle. Hän on elämän Pääedustaja. Siksi meille sanotaankin, ettei ”ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman”. Hänen nimensä on ainoa, minkä kautta me voimme tulla Jumalan luo. Sentähden ei pelastukseen tarvita Marian eikä Muhammedin nimeä. – Joh. 14:6; Apt. 3:15; 4:12.
Kristikunnasta ”pakana”-maihin lähetetyt lähetystyöntekijät käskevät käännynnäisiään uskomaan Herraan Jeesukseen, jolloin he muka pelastuvat, ikäänkuin se olisi kaikkien Jumalan vaatimusten summa. Mutta me emme saa ottaa mitään raamatunkohtaa eroon toisista. Huomaa, mitä muutakin tapahtui tälle vanginvartijalle: ”Ja he puhuivat [Jehovan] sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. . . . ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.” – Apt. 16:31–34.
Meidän täytyy elämän tielle päästäksemme ennen kaikkea katua menneitä syntejämme ja kääntyä pois tämän maailman menosta; meidän täytyy tehdä se, koska olemme kuulleet Jumalan Sanaa ja koska uskomme, mitä hänen Sanansa sanoo Jeesuksen Kristuksen kautta kulkevasta pelastustiestä. Meidän täytyy sitten tämän uskon perusteella antautua Jehova Jumalalle Kristuksen Jeesuksen kautta ja tulla kastetuiksi veteen tunnustaaksemme avoimesti uskomme Jumalaan ja antaumuksemme hänelle. – Apt. 3:19.
Kun olemme ottaneet nämä askeleet, niin olemmeko pelastuneita täysin, niin ettei meillä ole mahdollisuuttakaan epäonnistumiseen? Kaukana siitä! Nämä askeleet ovat vain saattaneet meidät pelastustielle. Meidän täytyy esimerkiksi huutaa avuksemme Jehovan nimeä, ja se merkitsee enemmän kuin sitä, että vain huutaisimme häntä pelastukseksemme ahdingon aikoina. Se merkitsee hänen tunnustamistaan huulillamme, sillä, ”suun tunnustuksella pelastutaan”. Onhan sen tarkoitus, että meidät on saatettu pelastustielle, juuri se, että me kantaisimme paljon hedelmää julistamalla Jumalan suurenmoisuutta. Ja meidän täytyy myös tunnustaa Kristus Jeesus ihmisten edessä, tai muuten ei hän tunnusta meitä Isänsä edessä taivaassa. – Matt. 10:32; Joh. 15:8; Room. 10:10; 1. Piet. 2:9.
KUKA VOI MAHDOLLISESTI PELASTUA?
Pelastuminen ei ole niin yksinkertaista, kuin monet kristikunnassa olevat tahtovat uskotella meille, mikä ilmenee Jeesusta ja sitä rikasta hallitusmiestä koskevasta kertomuksesta, joka kysyi häneltä, mitä hänen täytyisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän. Hän huomasi surukseen, ettei edes kaikkien käskyjen pitäminen riittänyt, sillä Jeesus sanoi hänelle: ”Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua.” Kuultuaan tämän rikas nuori mies ”tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas. Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: ’Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan! Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.’” Joku ihmetteli nämä sanat kuullessaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus vastasi: ”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.” – Luuk. 18:18–30.
Huomaa tässä asiassa se esimerkki, minkä Jeesus antoi meille. Jeesus näki Kirjoituksia tutkimalla selvästi sen tien, minkä Jumala oli viitoittanut hänelle. Kun hän kertoi tästä apostoleilleen, niin Pietari koetti varoittaa häntä: ”Ole ystävällinen itseäsi kohtaan, Mestari; ethän sinä saa lainkaan tällaista kohtaloa.” Mutta Jeesus nuhteli häntä: ”Väisty taakseni, Saatana, sinä olet kompastuskivi minulle, koska sinä et ajattele Jumalan ajatuksia, vaan ihmisten.” (Matt. 16:22, 23, Um) Ja Jeesuksen ollessa paaluunnaulittuna ei edes herjaus: ”Jos olet Jumalan Poika, . . . astu alas [kidutuspaalusta]”, saanut häntä kääntymään takaisin. Hänen tiensä ei ollut helppo: ”Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden.” – Matt. 27:40; Hepr. 5:7, 8.
Sama pitää paikkansa hänen seuraajistaankin. Kun olemme ottaneet kaikki valmistavat askeleet: katuneet, kääntyneet, antautuneet Jumalalle ja olleet kasteella, kieltäen siten itsemme, niin meidän täytyy ottaa paalumme, kärsiä pilkkaa ja tuskaa vanhurskauden tähden ja seurata Kristusta Jeesusta. Ja meidän täytyy seurata häntä jatkuvasti, kestäen niinkuin hänkin, yrittämättä säilyttää elämäämme tai pelastaa maallista sieluamme. ”Joka tahtoo pelastaa [sielunsa], hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa [sielunsa] minun tähteni, hän löytää sen.” – Matt. 16:24–26.
Pettäjä Saatana on vastuussa siitä, että kun jotkut kristityt ajattelevat kerran uskoneensa Herraan Jeesukseen, tulleensa kastetuiksi ja astuneensa pelastustielle, niin he ovat pelastuneet iäksi, ilman että heillä on lainkaan mahdollisuutta menettää iankaikkista elämää uskottomuudellaan. Älköön kuitenkaan aseistautuva kerskuko, vaan ”joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu”. – 1. Kun. 20:11; Matt. 24:13; 2. Tim. 4:7, 8.
VAROITTAVIA ESIMERKKEJÄ
Jos me pelastumme ottamalla ensimmäiset askeleet, niin miksi Jehova Jumala olisi merkityttänyt Sanaansa niin monta varoittavaa esimerkkiä? Tarkastelkaamme Lootin vaimoa. Jumala oli varoittanut Lootia käskien häntä pakenemaan katsomatta taakseenkaan, ja hän lähetti enkelinsä saattamaan häntä ja hänen perhettään pois tuomitusta Sodomasta ja Gomorrasta. Loot yritti hukkaan houkutella vävyjään lähtemään mukaansa. Se oli heille vain pilaa. Loot, hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään seurasivat siis enkeleitä pois noista tuomituista kaupungeista. Niin, Lootin vaimo lähti sille tielle, mikä johti pelastukseen Jehovan vihalta, mutta hän olisi voinut yhtä hyvin jäädä paikalleen niinkuin ne kaksi pilkkaavaa vävyäkin, sillä hän katsoi taaksensa ja tuhoutui. Me emme saa ainoastaan olla kääntymättä takaisin, vaan pelkkä taakseen katsominenkin saattaa osoittautua kohtalokkaaksi. ”Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan.” – 1. Moos. 19:12–26; Luuk. 9:62; 17:32; Room. 15:4.
Toinen varoittava esimerkki, minkä Jumala kerrotutti sen seikan toteamiseksi, etteivät kaikki, jotka lähtevät pelastustielle, saavuta päämääräänsä, on Israelin kansa. ”Noin kuusisataa tuhatta jalkamiestä, paitsi vaimoja ja lapsia”, lähti suuren ei-israelilaisjoukon kanssa Egyptistä ja meni turvallisesti Punaisen meren poikki. (2. Moos. 12:37) Apostoli Paavali sanoo heistä: ”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. . . . Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.” Egyptistä lähti aikuisia kahden ja kolmen miljoonan välillä, ja koko tuosta määrästä kuitenkin ainoastaan Joosua ja Kaaleb ja Eleasar sekä luultavasti jotkut muut leeviläiset pääsivät Kanaanin maahan. – 1. Kor. 10:1–5.
Apostoli Paavali otti tämän varoituksen itselleen ja saattoi sen veljiensä huomioon, jotta he eivät itsehillinnän puutteen vuoksi joutuisi samoihin kiusauksiin kuin israelilaisetkin ja tuhoaisi siten iankaikkista pelastumistilaisuuttaan. ”Sentähden ei minun juoksutapani ole epävarma; minun iskunantamistapani on sellainen, että minä en huitele ilmaa; mutta minä masennan ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa, jottei minusta itsestäni, kun olen saarnannut toisille, tulisi jollakin tavalla hylättyä.” (1. Kor. 9:24–27, Um) Niin, vaikka Paavali olikin pakanoitten apostoli, yksi Karitsan kahdestatoista apostolista, vaikka hänellä oli etu kirjoittaa neljätoista Kristillisten Kreikkalaisten Kirjoitusten kirjaa tai kirjettä ja vaikka hän teki suuria ihmetöitä, niin oli sittenkin olemassa vaara, ettei hän olisi saanut lopullista ja täydellistä pelastusta sen mahdollisuuden takia, että hän ei olisi harjoittanut itsehillintää. – Apt. 19:11; Room. 11:13; Ilm. 21:14.
Sama varoitus sopii meillekin nyt. Kun olemme uskoneet ja antautuneet Jehova Jumalan palvelukseen, niin olemme ikäänkuin lähteneet Egyptistä ja olemme matkalla uuteen maailmaan. Mutta ruumiillisesti olemme yhä tässä vanhassa maailmassa, vaikka emme kuulukaan siihen. Kiusaus vahingollisiin asioihin on sentähden aina lähellämme. Mihin vahingollisiin asioihin? Epäjumalanpalvelukseen tai ahneuteen, ylensyömiseen, liikajuomiseen ja muihin nautiskeluihin, haureuteen, nurisemiseen ja valittamiseen. Kaikki nuo israelilaiset tuhoutuivat autiomaassa näiden asioitten takia. ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut. [Paavalin ja meidän päivinämme.] Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.” – 1. Kor. 10:11, 12.
Mutta älköön kukaan tulko pelokkaaksi, masentuneeksi, älköönkä jättäkö kesken siksi, että pelastuminen ei ole helppo asia, vaan vaatii kaiken, mitä voimme tehdä. Muista Jeesuksen sanoneen: ”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.” (Luuk. 18:27) Sittenkään ”teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää”. (1. Kor. 10:13) Me voimme näin ollen saavuttaa pelastuksen.
Me saamme näin vastauksen kysymykseemme: ”Mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?” Jos me rakastamme Jumalaa, vanhurskautta ja elämää, niin me emme ainoastaan hanki tietoa Jehova Jumalasta ja Kristuksesta Jeesuksesta, usko heihin antautumalla Jumalalle ja vertauskuvaa tätä antautumista kasteella, vaan me myöskin julistamme jatkuvasti ja julkisesti Jehovan nimeä ja vastustamme kiusauksia ja kestämme vainoja, kunnes tämä vanha maailma loppuu. Me emme voi ennen koetuksemme loppua pitää selviönä pelastustamme, ja kun joku kysyy: ”Veli, oletko sinä pelastettu?” niin me emme siis annakaan ehdottoman varmaa myönteistä vastausta, vaan määrittelemme rajoitetusti vastauksemme: ”Olen tähän mennessä!”