”Kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä”
JERUSALEMIN lopullinen piiritys ensimmäisellä vuosisadalla aiheutti vertaansa vailla olevaa kärsimystä niille, jotka olivat suljettuina kaupungin sisäpuolelle. Mutta sen ei pitänyt tulla yllätyksenä. Kaikkien aikojen suurin profeetta oli viitannut siihen kymmeniä vuosia ennen kuin se toteutui. Tuo profeetta itki, kun hän ajatteli piirityksen ja sen lopputuloksen kauhuja. – Luuk. 19:41–44.
Sen, mitä tapahtui Jerusalemille yli 1 900 vuotta sitten, pitäisi kiinnostaa meitä nykyään enemmän kuin vain sivumennen. Jeesus Kristus, profeetta, joka ennusti Jerusalemin hävityksen, viittasi myös eteenpäin aikaan, jolloin vielä suurempi onnettomuus oli kohtaava koko ihmismaailmaa eikä ainoastaan yhtä kaupunkia ja yhtä kansaa. (Matt. 24:3–37) Siksi muinaisen Jerusalemin kokemuksesta on tärkeitä asioita opittavana. Jos opetuksista otetaan vaarin, niin ne voivat johtaa ihmiselämän varjeltumiseen.
Juutalainen historioitsija Josephus on pääasiallinen tietolähde tältä ajalta. Hän oli niiden tapausten silminnäkijä, joita hän kuvailee, ja toisinaan niihin osallinenkin. Mutta hän ei ollut Jumalan henkeyttämä niin kuin raamatunkirjoittajat. Hänen kertomustaan värittää ilmeisesti halu välttää loukkaamasta roomalaisia yliherrojaan ja myös puolustaa antautumistaan roomalaisille juutalaisten sodan alkuvaiheissa. Vaikkei Josephukseen voidakaan luottaa täysin, niin me voimme kuitenkin saada arvokkaita taustatietoja hänen kirjoituksistaan.
JUUTALAISET KAPINOIVAT
Vuonna 66 sai alkunsa tapahtumasarja, joka Josephuksen mukaan teki sodan Rooman kanssa väistämättömäksi. Muuan juutalaisjoukko valloitti Masadan linnoituksen lähellä Kuolluttamerta, tuhosi sikäläisen roomalaisen varuskunnan ja korvasi sen omallaan. Jerusalemissa temppelin päällikkö Eleasar sai temppelin palvelijat vakuuttuneiksi siitä, etteivät he saa ottaa lahjoja eivätkä uhreja muukalaisilta. Seurauksena oli, että he lakkasivat uhraamasta Rooman ja keisarin puolesta ylipappien ja huomattavien kaupunkilaisten vetoomuksista huolimatta.
Peläten Rooman kostoa johtavat kaupunkilaiset, ylipapit ja useimmat huomattavat fariseukset kutsuivat koolle yleisen kokouksen ja tuomitsivat mielettömän kapinayrityksen. Mutta heidän ponnistelunsa eivät hyödyttäneet mitään. Siksi he lähettivät lähetystöjä maaherra Floruksen ja kuningas Agrippan luo avun saamiseksi. Agrippa vastasi lähettämällä sotaväkeä. Sitten puhkesi taistelu Jerusalemin sisäpuolella, ja kapinoiva aines sai voiton ja tuhosi sen jälkeen roomalaisen varuskunnan, joka oli sijoitettu Antonian linnoitukseen lähelle temppelialuetta.
Kolmessa kuukaudessa oli Rooman Syyriassa oleva legaatti Cestius Gallus koonnut Rooman sotajoukon kahdennentoista legioonan sekä huomattavat apujoukot kukistaakseen kapinan. Rooman sotajoukot saapuivat Jerusalemin muurien edustalle lehtimajanjuhlan aikana ja tunkeutuivat pian aina lujasti vahvistetuille temppelimuureille asti. Ilmeisen voiton ollessa lähellä Gallus äkkiä ja nähtävästi ilman pätevää syytä antoi perääntymiskäskyn. Juutalaisten sotajoukot lähtivät takaa-ajoon. Heidän hyökkäyksensä pakottivat vetäytyvät roomalaiset jättämään pääosan kuormastostaan ja raskaista piiritysvälineistään. Vakuuttuneina siitä, että Jumala oli pelastanut heidät, riemuitsevat juutalaiset löivät rahoja, joissa luki mm. ”Pyhä Jerusalem”.
NE, JOTKA PAKENIVAT
Mutta Jerusalemissa ja Juudeassa asuvat kristityt eivät yhtyneet iloitsemiseen. He muistivat, mitä Jeesus Kristus oli ennustanut: ”Kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö.” – Luuk. 21:20, 21.
Perimätiedot osoittavat kristittyjen noudattaneen Jeesuksen profeetallista käskyä ja lähteneen Jerusalemista ja Juudeasta siihen aikaan. Kolmannella ja neljännellä vuosisadalla elänyt kirkkohistorioitsija Eusebius kirjoittaa: ”Edelleen oli Jerusalemin seurakunnan kansa ennustuksen mukaan, joka ilmestyksessä oli annettu koetelluille miehille, saanut käskyn siirtyä pois kaupungista ennen sotaa ja asettua asumaan Perean kaupunkiin, jonka nimi oli Pella.” Suunnilleen samalta aikakaudelta oleva Epifanios sanoo, että ’kristityt, jotka asuivat Jerusalemissa ja joita Kristus oli edeltä varoittanut lähestyvästä piirityksestä, poistuivat Pellaan’.
ROOMALAISET HYÖKKÄÄVÄT MIESLUKUISESTI
Kristityt eivät siis olleet vaarassa, kun keisari Nero määräsi kenraali Vespasianuksen nujertamaan juutalaisten kapinan. Poikansa Tituksen taitavasti avustamana Vespasianus lähti matkaan mukanaan 60 000 miestä. Hän ohjasi legioonansa Galilean kaupunkeja kohti ja kohtasi kiivasta vastarintaa. Kun kaupungit lopulta vallattiin, oli juutalaisten teurastus todella suuri.
Se, mitä tapahtui Tarikeassa ja Gamalassa, valaisee sitä, mitä tapahtui koko alueella. Tarikeassa Galileanmeren rannalla tuhoutui yli 6 000 juutalaista taistelussa. Eloon jääneitä kohdeltiin armottomasti. ”Iäkkäät ja hyödyttömät”, luvultaan 1 200, teloitettiin. Yli 30 000 myytiin orjuuteen, ja 6 000 voimakkaimmista nuorista miehistä lähetettiin työskentelemään Neron hyväksi Korintin kanavaa kaivamaan. Kun tilanne tuli Gamalassa epätoivoiseksi juutalaisille, niin monet miehet heittivät vaimonsa ja lapsensa sekä heittäytyivät itsekin maahan kaupungin muureilta. Yli 5 000 tuhoutui tällä lailla alla olevaan syvään keinotekoiseen rotkoon. Toiset 4 000 roomalaiset surmasivat.
TILANNE HUONONEE JERUSALEMISSA
Jerusalem itse taas joutui kilpailevien juutalaisten puolueryhmien – selootteen eli kiivailijoitten ja maltillisten – kirjaimelliseksi taistelukentäksi. Selootit saivat valtaansa temppelin ja tekivät siitä linnoituksensa. Siitä tukikohdasta käsin he suorittivat ryöstö- ja verenvuodatustekojaan.
Myöhemmin pappi Ananus nostatti asukkaat selootteja vastaan. Seurasi kiivas taistelu, ja selootit piiritettiin lopulta temppelialueella. Mutta Ananus ei halunnut työntää taistelua pyhälle alueelle ja järjesti sen tähden 6 000-miehisen vartion estämään piiritettyjä selootteja lähtemästä.
Selootit saivat huomaamatta lähetettyä kaksi sananviejää kaupungista pyytämään idumealaisia tulemaan heidän avukseen. Pian oli 20 000 idumealaisen vahvuinen joukko matkalla Jerusalemiin. Joukko selootteja pääsi pimeyden ja myrskyn suojassa vartijoitten ohitse ja avasi portit idumealaisille. Seurasi suuri verenvuodatus, ja maltilliset kärsivät täydellisen tappion. Ananus surmattiin.
SILMUKKA KIRISTYY JERUSALEMIN YMPÄRILLÄ
Jerusalemin hoippuessa sisäisen taistelun ja riidan vaikutusten takia Rooman sotajoukot jatkoivat etenemistään, niin, tehostivatkin sodankäyntiään. Mutta tilanne oli muuttumaisillaan.
Rooman valtakunnassa oli paljon levottomuuksia. Provinssit olivat kapinassa, ja voimakkaat ainekset juonittelivat Neroa vastaan. Lopulta Rooman senaatti langetti hänelle kuolemantuomion. Sen sijaan että Nero olisi odottanut teloitusta, hän teki itsemurhan kesäkuussa vuonna 68.
Vespasianus valmistautui marssittamaan sotajoukkonsa itseään Jerusalemia vastaan, kun uutinen Neron itsemurhakuolemasta saavutti hänet. Tämä sai hänet keskeyttämään suunnitelmansa, koska hän halusi tietää uuden keisarin toiveet. Kolme kilpailevaa keisaria, Galba, Otho ja Vitellius, syrjäyttivät toinen toisensa nopeassa tahdissa. Kun Vespasianuksen sotajoukot huusivat hänet keisariksi (vuonna 69), hän luopui henkilökohtaisesti sodanjohdosta ja keskittyi asemansa vahvistamiseen tavoitteenaan valtaistuimen saaminen.
Tilanne Jerusalemissa ei sillä välin parantunut. Josephus kertoo seloottien toimista: ”Heidän ryöstämishimonsa oli tyydyttämätön: he rosvosivat rikkaitten taloja, murhasivat miehiä ja raiskasivat naisia huvin vuoksi ja joivat saalistamaansa, joka oli verellä huuhdottu: pelkästä ikävystymisestä he antautuivat häpeämättä naismaisiin tapoihin: koristelivat tukkaansa ja pukeutuivat naisten vaatteisiin, liottivat itsensä hajuvesillä ja maalasivat silmänaluksensa tehdäkseen itsensä houkutteleviksi. He eivät jäljitelleet ainoastaan naisten pukeutumista vaan myös heidän himojaan, ja äärimmäisessä saastaisuudessaan keksivät laittomia huvituksia; he rypivät liejussa muuttaen koko kaupungin porttolaksi ja saastuttaen sen kaikkein saastaisimmilla menetelmillä. Mutta vaikka heillä oli naisten kasvot, niin heidän kätensä olivat kuitenkin murhaajien; he lähestyivät sipsuttelevin askelin, ja sitten heistä tuli yhdessä välähdyksessä taistelevia miehiä, ja vetäen miekkansa esiin värjättyjen viittojensa alta he lävistivät jokaisen ohikulkijan.”
Niin paha kuin tilanne olikin, pako Jerusalemista oli nyt itse asiassa mahdoton. Selootit tekivät kaikkensa estääkseen karkaamisen roomalaisten puolelle. Kaikki, jotka pääsivät livahtamaan, olivat vaarassa joutua toisen kilpailevan puolueen tappamaksi kaupungin portin ulkopuolella.
LOPULLINEN PIIRITYS
Sisäinen taistelu ei lakannut silloinkaan, kun Rooman sotajoukot, jotka nyt olivat Tituksen johdossa, olivat aivan Jerusalemin muurien edessä vuoden 70 pääsiäisaikaan. Kaupunki oli silloin tungokseen asti täynnä pääsiäisen viettäjiä. Palvojien sallittiin päästä pääsiäispäivänä niisankuun 14:ntenä temppelialueelle. Mutta he havaitsivat odottamatta olevansa yhden kaupungin kilpailevan puolueen aseistettujen miesten ympäröimiä. Nämä miehet olivat päässeet sisälle huomaamatta, koska he tulivat valepuvussa aseet kätkettyinä. Heidän mielessään oli saada valtaansa temppelin sisäosa ja sen varastot. Oli väkivaltaa ja verenvuodatusta.
Vähän sen jälkeen roomalaiset piirityskoneet pommittivat Jerusalemin kolme muuria käsittävän järjestelmän ulointa pohjoismuuria. Tämä muuri joutui piirityksen 15. päivänä roomalaisten haltuun. Neljä päivää myöhemmin roomalaiset valloittivat toisen muurin. Mutta juutalaisten vastahyökkäykset voittivat sen takaisin. Suurin tappioin roomalaiset ajoivat lopulta neljässä päivässä juutalaiset pois toiselta muurilta ja hävittivät maan tasalle pohjoisosan päästä päähän. Nyt oli jäljellä ainoastaan yksi muuri.
Myöhemmin Titus piti sotaneuvottelun ja ehdotti vallin rakentamista kaupungin ympärille. Kun juutalaiset siten estettäisiin lähtemästä, niin Titus uskoi tämän aikaansaavan heidän antautumisensa tai helpottavan kaupungin valloittamista siitä aiheutuvan nälänhädän takia. Hänen suunnitelmansa hyväksyttiin. Sotilaat järjestettiin huolehtimaan tehtävästä. Legioonat ja sotaväen pienemmät osastot kilpailivat keskenään tehtävän suorittamisessa loppuun. Henkilökohtaisesti miehiä kannusti halu miellyttää esimiehiään. Yli seitsemän kilometriä pitkä vallitustyö valmistui kerrassaan kolmessa päivässä. Näin täyttyivät Jeesuksen Jerusalemille lausumat profeetalliset sanat: ”Sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta.” – Luuk. 19:43.
Nälänhätä Jerusalemissa tuli nyt ankaraksi. Josephus kirjoittaa: ”Katot olivat täynnä sortuneita naisia ja lapsia, kadut täynnä kuolleita vanhuksia. Poikia ja nuorukaisia kuljeskeli toreilla varjoina, he lysähtivät ja kaatuivat siihen, missä kuolema kunkin kohtasi. Sairaat eivät jaksaneet haudata sukulaisiaan; ja ne, jotka vielä kestivät, empivät kuolleiden suuren joukon takia ja koska heidän oma kohtalonsa oli epävarma. Useat kuolivat niiden ylle, joita he hautasivat, ja monet menivät haudoilleen, ennen kuin heidän kohtalonhetkensä oli tullut. Kuolemantapauksissa ei ollut valitusta tai voivottelua.” Koska vallin takia ei ollut mahdollista koota ruohoa ja yrttejä, niin ”jotkut olivat niin hirveässä tilassa, että he penkoivat viemäreitä ja vanhoja tunkioita ja nielivät niistä löytämiään jätteitä”. Roomalaisten saamien tietojen mukaan piirityksen aikana oli jopa 600 000 ruumista heitetty kaupungin porteista ulkopuolelle.
Piirityksen jatkuessa roomalaiset mursivat lopulta tiensä temppelialueelle. Kun pyhäkkö oli liekeissä, he päättivät sytyttää kaiken muunkin tuleen. Noin 6 000 henkeä oli etsinyt turvaa temppelin uloimman osan viimeisestä jäljellä olevasta pylväiköstä uskoen väärää profeettaa, joka oli käskenyt heitä menemään sinne saamaan merkkejä pelastuksestaan. Mutta sotilaat sytyttivät tuleen tämän pylväikön alhaalta päin. Monet juutalaiset hyppäsivät silloin tulesta kuolemaansa toisten taas tuhoutuessa liekkeihin.
Kun piiritys oli ohitse, oli henkensä menettäneitten lukumäärä suunnaton. Noin 1 100 000 oli kuollut useitten heistä menehdyttyä ruttoon ja nälkään. Sodan aikana otettujen vankien lukumäärä oli noin 97 000. Pisimmät ja kauneimmat nuorukaiset säilytettiin voittokulkueeseen. Lopusta monet lähetettiin raskaaseen työhön Egyptiin tai Roomaan; toisia tarjottiin Rooman provinsseihin kuolemaan areenoilla. Alle 17-vuotiaat myytiin.
Piiritys ei ollut kestänyt viittä kuukautta. Mutta Jeesuksen ennustuksen täyttymykseksi se oli todella suurin ahdistus, mikä koskaan oli kohdannut Jerusalemia. Kaupunki ja sen temppeli hävitettiin maan tasalle. Ainoastaan kolme tornia ja osa kaupungin länsimuuria jäi pystyyn. Josephus sanoo: ”Kaikki muut kaupunkia ympäröivät linnoitukset hajotettiin niin perusteellisesti maan tasalle, että kukaan paikalla käynyt ei olisi uskonut, että siinä oli kerran asuttu.”
Uutinen tästä ei olisi hämmästyttänyt keitään Herran Jeesuksen Kristuksen antautuneita opetuslapsia. He voivat muistaa hänen sanansa: ”He kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.” (Luuk. 19:44) ”Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta.” – Matt. 24:2.
Sen, mikä kohtasi Jerusalemia ja sen asukkaita, pitäisi totisesti painaa syvälle mieleemme se, miten tärkeää on kiinnittää huomio Raamatun ennustuksiin. Näin varsinkin siksi, että me elämme nykyään sitä aikakautta, jota Raamattu kutsuu ”viimeisiksi päiviksi”. Ja eikö olekin totta, että nykyajan laittomuus ja väkivalta ovat hyvin samanlaisia, kuin vallitsi muinaisessa Jerusalemissa sen hävityksen edellä? (2. Tim. 3:1–5) Mutta miten kukaan pelastuu siitä ”suuresta ahdistuksesta”, joka lopettaa nämä ”viimeiset päivät”? Ei pakenemalla mihinkään toiseen maantieteelliseen paikkaan, sillä tuleva ”ahdistus” ulottuu ympäri maapallon. Jumalan sana osoittaa pelastustien sanoen: ”Etsikää Herraa [Jehovaa, Um], kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä.” – Sef. 2:3.
Pyritkö sinä mukautumaan Jumalan vanhurskauden mittapuuhan? Alistutko sinä nöyrästi hänen tuomiopäätöksiinsä? Jos näin on, niin sinä saatat kokea Jumalan suojaavan huolenpidon pian tulevassa ahdistuksessa. Olkoonpa nykyinen tilanteesi millainen tahansa, niin nyt on aika ryhtyä toimimaan osoittautuaksesi Jehova Jumalan uskolliseksi palvelijaksi. Tämä on tärkein opetus, minkä voimme saada siitä, mikä kohtasi Jerusalemia ensimmäisellä vuosisadalla. Sen mukainen menettely voi merkitä elämää meille, kun ”suuri ahdistus” kohtaa nykyistä jumalatonta asiainjärjestelmää. – Ilm. 7:13–17.