Mistä maailmanlaajuinen pelko on osoitus?
PELKO on osa sen ”tunnusmerkkiä”, mitä Raamatussa kutsutaan ”lopun ajaksi”, ”asiainjärjestelmän päättymiseksi” tai ”viimeisiksi päiviksi”. (Daniel 12:4; Matteus 24:3; 2. Timoteukselle 3:1) Jeesus sanoi, että ihmiset ’tulisivat voimattomiksi pelosta ja sen odotuksesta, mikä kohtaa asuttua maata’. Kuitenkin hän antoi meille syyn toivoon sanoessaan tällaisen maailmanlaajuisen pelon olevan osoitus siitä, että ’vapautus olisi lähestymässä’. – Luukas 21:7, 25–28.
Onko nykyään tosiaan nähtävissä sellaista pelkoa, joka olisi merkkinä lähestyvästä vapautuksesta? Monien mielestä on. Onko sinun mielestäsi?
Harkitse tosiasioita
”Maailma ei ole koskaan ollut yhtä täynnä pelkoa”, sanoo länsisaksalainen sanomalehti Die Welt. Se kutsuu vuosisataamme ”pelon vuosisadaksi”. Tällä vuosisadalla tieteen, teknologian, lääketieteen ja psykoterapian alalla saavutetut edistysaskeleet huomioon ottaen pelon lisääntyminen tuntuu paradoksaaliselta. Pelon vähentämisen olisi pitänyt olla mahdollista, mutta onkin käynyt päinvastoin.
Pelkoa on verrattu ”vaeltelevaan kummitukseen”, ”epideemiseen” tautiin. Länsisaksalainen aikakauslehti Hörzu sanookin: ”Ihmiskunta ei ole koskaan pelännyt niin paljon kuin nyt.” Viitatessaan joihinkin pelon syihin se lisää: ”Raakuus ja terrori, itserakkaus ja välinpitämättömyys, yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus, sodat, ulkomaitten painostus, huumeitten käyttö, kateus, ydinenergia, nuorisorikollisuus, asiantuntijoitten kykenemättömyys – nykyajan pelolla on tuhat nimeä.”
Yhä useammat ovat yhtä mieltä siitä, ettei tämä ole liioittelua. Mitä mieltä sinä olet? Ovatko edellä mainitut seikat joitakin niistä, joita sinäkin pelkäät?
Koko maailma pelkää
Pelko ei rajoitu vain yhden maan asukkaisiin. Pane merkille, miten Time-aikakauslehti kuvailee amerikkalaisten pelkoa:
”Ilmapiiri on niin pelokas, että sitä on mahdoton käsittää.” Syynä on yksinkertaisesti ydinsodan pelko.
Nuorisokaan ei ole vapaa lämpöydintuhon pelosta. Erään Yhdysvaltain psykiatriliiton äskettäin tekemän tutkimuksen mukaan ydinsota vaikuttaa lapsiin psyykkisesti. New York Times lainaa Yalen yliopiston lääketieteellisessä korkeakoulussa toimivaa psykiatrian professori R. J. Liftonia sen johdosta, mitä hän on havainnut ydinsodan uhan varjossa kasvaneissa lapsissa:
”Heidän ajattelutapaansa sisältyy sen mahdollisuus, että kaikki – he itse, heidän vanhempansa ja kaikki heidän tuttunsa tai ne, joiden kanssa he ovat olleet tekemisissä – tuhoutuu yhtäkkiä.”
Tai kuten eräs 12-vuotias tyttö sanoi: ”Pelästyin kovasti sitä, että maailma voisi lentää ilmaan.”
Ydinsodan pelko on tarttunut sellaisiinkin maihin, jotka eivät ole ydinohjusten ensisijaisia maaleja. Ihmisiä hirvittää tositilanteessa kaikkialle maailmaan leviävä laskeuma. Ydinsodan jälkeen stratosfääriin kohonneita vaarallisia radioaktiivisia hiukkasia sataisi kaikkialle maapallolle saastuttaen kaiken niiden vaikutuspiiriin joutuvan.
Tähän ongelmaan yhdistyy muitakin pelonaiheita: Terroristien hyökkäyksen pelko. Ympäristökatastrofin pelko. Rikollisuuden pelko.
Missä tahansa sitten asutkin, me kysymme sinulta: Oletko lukenut samanlaisia lausuntoja oman maasi sanoma- ja aikakauslehdistä? Oletko huomannut esimerkiksi sellaisten sanojen kuin ”pelko”, ”levottomuus”, ”kauhu” tai ”epävarmuus” putkahtavan hälyttävän säännöllisesti esiin sekä yksityisissä että julkisissa puheissa ja keskusteluissa? Jos olet, niin oletko koskaan miettinyt, mitä se merkitsee?
Onko pelko jotakin uutta
Monet aivan oikein kiinnittävät huomion siihen, että pelko on yhtä vanha kuin ihminenkin. Sanomalehti Süddeutsche Zeitung myöntää eräässä pääkirjoituksessaan: ”Kuoleman, kivun ja sairauden sekä aineellisten ja aineettomien menetysten pelko on aina ollut osa ihmisluontoa.” Kuitenkin lehti osoittaa pelon saaneen uuden ulottuvuuden meidän sukupolvemme aikana: ”Uutta on toisaalta se, millaisen mahdollisen vaaran ihminen on nyt saanut aikaan, ja toisaalta epäilemättä myös se, millaisia vakavia seurauksia olisi mahdollisista katastrofeista.”
Ennen kuin pelkoa voitaisiin pitää yhtenä Jeesuksen ennustaman ”asiainjärjestelmän päättymisen” luotettavana tunnusmerkkinä, olisi ilmettävä 1) huomattavaa pelonaiheitten lisääntymistä ja 2) mahdollisten seurausten pelon voimistumista. (Matteus 24:3; Luukas 21:10, 11, 26) Juuri tässä on edellä olevien lainausten kärki. Lisäksi ydintuhon uhka on ainutlaatuinen. Vasta meidän vuosisadallamme – ei aiemmin – ihminen on kyennyt vapauttamaan atomiin sitoutuneet valtavat voimat. Ensi kerran pelätään koko ihmissuvun tuhoutumista, itse asiassa kaiken elämän häviämistä maan päältä.
Muista kuitenkin, että nähdessäsi nykyiset todisteet pelon lisääntymisestä näet todellisuudessa paljon enemmän. Näet ’vapautuksen olevan lähestymässä’ Jeesuksen esittämän lupauksen mukaisesti. – Luukas 21:28.
Tuleeko tällainen ”vapautus” ydinaseitten jäädytysliikkeitten avulla? Monet ajattelevat niin. Millaisia tämän liikkeen kannattajien rauhanmarssit sitten ovat? Tarjoavatko ne toivon ”vapautuksesta”?
Rauhanmarssia seuraamassa
Yksi, kaksi, kolme, neljä,
emme halua ydinsotaa.
Viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan,
emme halua säteillä
Yksitoikkoinen laulu, rockmusiikki, iskulauseitten huutaminen ja virrenveisuu kilpailevat korvien huomiosta tuhansista äänistä syntyvän taustakohinan kanssa. Silmät kohtaavat kirjavan näkymän: julisteita kirkkain värein tekstattuine iskulauseineen – joista monet ovat fraaseja, muutamat omaperäisiä huumorinsa tai kauhujen maalailunsa puolesta; eriskummaisia vaatteita ja pelottavia naamareita pitäviä mielenosoittajia; paperimassasta tehtyjä pilanukkeja; miehiä siisteissä puvuissaan; liperikaulaisia pappeja, kristikunnan munkkeja ruskeissa ja buddhalaisia munkkeja sahraminkeltaisissa kaavuissaan, nuoria, vanhuksia, lastaan tuudittavia äitejä ja koiran, jonka kaulasta riippuvaan kilpeen on tekstattu yksi sana: rauha.
New Yorkin kaduilla marssi 700000 ihmistä, kaikilla mielessään sama päämäärä: ydinsodan estäminen ikiajoiksi.
Kyseessä oli suurin Yhdysvalloissa koskaan nähty aseidenriisunnalle pontta antanut mielenosoitus. Marssipäiväksi oli valittu 12. kesäkuuta, jolloin Yhdistyneet Kansakunnat piti New Yorkissa toista aseidenriisuntaa koskenutta erityisistuntoaan, ja näin tarjoutui vaikuttava tilaisuus YK:n patisteluun ydinaseitten jäädytyskysymyksessä.
Tuo päivä toi mieleen ennen muuta kansanjuhlan. Kuitenkin ydintuhon varjo kertautui yhä uudelleen näkymissä ja väkijoukon äänissä. Marssi sujui rauhallisesti. Vaikka valtaosa marssijoista oli amerikkalaisia, monet muutkin maat olivat edustettuina. Kansainvälistä väriä oli antamassa muiden muassa nuorista ja vanhoista koostunut Japanin valtuuskunta. Japanilaiset panivat kaikkien tapaamiensa ihmisten kaulaan paperisista rauhankyyhkysistä tehdyn monivärisen lein ja jakoivat samalla värikkäitä kortteja, jotka sisälsivät japanilaisin kirjaimin kirjoitetun henkilökohtaisen rauhanviestin.
”Miksi te rouvat olette lähteneet marssimaan?” Eräs noin 60-vuotias nainen vastaa: ”Haluamme tehdä maailman turvalliseksi lapsenlapsillemme.” Toinen nainen vastaa: ”Haluamme jättää lastenlapsillemme jonkinlaisen maailman.”
Eräs Chicagon lähellä sijaitsevassa Argonnen ydintutkimuslaitoksessa työskentelevä ydinfyysikko kertoo, miksi hän tuli marssimaan: ”Samasta syystä kuin kaikki muutkin, kilpavarustelun takia. Mielestäni vahingossa syttyvän ydinsodan vaara on erittäin suuri, ja siinä saisin minäkin surmani. En halua nähdä ihmisiä tapettavan, ovatpa he sitten venäläisiä tai amerikkalaisia.”
Seuraavaksi kysymme erään suuren newyorkilaisen sairaalan isotooppiosaston johtajalta, miksi hän on mukana. Hän vastaa yksikantaan: ”Siksi että pelkään!” Hän haluaa, että ydinenergiaa käytettäisiin rauhanomaisesti lääketieteellisiin tarkoituksiin eikä sotimiseen.
Erään kentuckylaisen korkeakoulun pappi marssii siksi että hänen mielestään ydinasejäädytystä puoltavat mielenosoitukset ”pakottavat valtionpäämiehet saamaan aikaan rauhan”.
Omien tunnuksiensa alla marssivan lukeneiston ja ammattiyhdistysväen rinnalla marssii myös – hämmästyttävää kyllä – tavallisia kansalaisia. Pappien läsnäolon huomaa kaikkialla. Uskonnolliset ryhmät kirjavoivat marssijoitten pitkää rivistöä. Ensi silmäyksellä koko joukko näyttää yksituumaiselta. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa kannattajajoukon hajanaiseksi. Kun vertailee julisteiden iskulauseita ja kuuntelee kannattajien ideologioita, huomaa mielipiteitten eroavan sen suhteen, millaiseksi ydinasejäädytyksen pitäisi lopulta muotoutua. Lisäksi melkoinen osa mielenosoittajista käyttää ydinasejäädytystä keppihevosenaan voidakseen purkaa omaa kaunaansa tai ajaa poliittisia suosikkiaatteitaan.
Suuret valkoiset kadunlakaisukoneet odottelevat marssin päättymistä. Poistuvien marssijoitten kantapäillä seuraten nämä mekaaniset hirviöt nielaisevat roskaavan kirjallisuuden kitaansa ja lakaisevat kadut puhtaiksi. Nähtäväksi jää, kuihtuuko ydinaseitten jäädytysliike, pyyhkiytyykö se poliitikkojen mielestä ja onko tällaisilla mielenosoituksilla esimerkiksi sen suuntaista vaikutusta, että ne lisäisivät hallituksiin kohdistuvaa painetta rauhanjulistusten antamiseen.
Mutta jos me emme voi luottaa ydinasejäädytyksen kaltaisiin ihmisten pyrkimyksiin, niin mikä taho voi tarjota meille toivon pysyvästä rauhasta ja turvallisuudesta?
[Huomioteksti s. 9]
”Ilmapiiri on niin pelokas, että sitä on mahdoton käsittää”
[Kuva s. 8]
Pelko on kietonut maailman vaippaansa