olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.” – 1. Kor. 3:6–9; 2. Tim. 4:7, 8.

28. Mitkä kysymykset jäävät kaikkien vastattaviksi, ja mikä on onnellinen lopputulos vastuun omaksumisesta?

²⁸ Oletko sinä altis suurempaan palvelukseen? Omaksutko sinä vastuusi? Muovaatko elämäsi sen palveluksen ympärille, minkä Jumala on uskonut huollettavaksesi? Vain sinä voit vastata näihin kysymyksiin. Tehtävää on paljon, ja työmiehiä on yhä vähän. Älä vetäydy pois tilaisuuksistasi, vastuustasi ja sano: ”Tehköön joku muu sen.” Jos olet pätevä omaksumaan vastuun, niin ole siihen altis kokosieluisesti. Jos tunnet olevasi epäpätevä, niin rakenna itseäsi hengellisesti Jumalan sanan, hänen henkensä ja järjestönsä avulla. Tutki minkälainen ihminen olet, omaksumalla vastuu Jehovan kunniaksi ja omaksi iankaikkiseksi hyvinvoinniksesi palkan ollessa sinulle elämä hänen uudessa vanhurskaassa maailmassaan.

Lohdutusta masentuneille

”OLEN niin masentunut. Miksi minulle tapahtuu tällaista? Mitä olen tehnyt? Minun pitäisi lohduttaa toisia, mutta en voi lohduttaa itseänikään. Olenko tehnyt anteeksiantamattoman synnin? Luulen Jumalan hylänneen minut!” Voit tuntea tämän odottamatta masentuneeksi itsensä havaitsevan kristityn vaikerrukseksi.

Masennus on surkea tunne, mutta ei epätavallinen. Esimerkiksi kypsä valvoja, joka lähestyy ahkeran tutkimisjakson loppua, joutuu äkisti masentavien ajatusten valtaan. Keski-ikäinen nainen, joka työskentelee ankarasti täyttääkseen velvollisuutensa, on surullisen näköinen ja lannistunut. Innokas palvelija jossain seurakunnassa tuntee olevansa surkean masentunut, vaikka hänellä onkin monta elävää suosituskirjettä. Nuori äiti, jolla on ansionaan useita raamatuntutkisteluja, on tuskallisen alakuloinen ja valittaa, että Jumala ei näytä olevan niin lähellä kuin hän oli toivonut hänen olevan. Nuori kokoajan palvelija, joka on kasvatettu ”Herran pelossa ja nuhteessa”, tulee äkkiä musertaviin epäilyksiin. Vanhahko kristitty, jolla on takanaan monen monta kokoajan palveluksen vuotta, pelkää, että hän on jotenkin menettänyt juoksun taivaallisen elämän kruunun saavuttamiseksi.

YLEINEN KOKEMUS

Nämä tosi kokemukset eivät ole uusia Raamatun tutkijoille. Apostoli Paavali kehotti vuonna 50 jKr. Tessalonikan kristittyjä: ”Rohkaiskaa alakuloisia.” (1. Tess. 5:14) Kun Pietari oli kieltänyt Kristuksen kolmannen kerran, hän ”meni ulos ja itki katkerasti”, epäilemättä hyvin masentuneena henkilökohtaisesta epäonnistumisestaan. Matkalla Emmaukseen Kleopas ja eräs toinen opetuslapsi ”seisahtuivat murheellisena muodoltansa” ja päästivät valloilleen pettymyksensä Jeesuksen kuoleman johdosta, koska he olivat toivoneet hänen olevan määrätty Israelin vapauttamiseen. (Luuk. 22:62; 24:13–21) Paavali kirjoitti toisessa Korinton kristityille kirjoittamassaan