Mikä on Raamatun kanta?
Ovatko pyhiinvaellusmatkat tosi uskon ilmaus?
PAAVI Paavali VI julisti 9. toukokuuta 1973 vuoden 1975 pyhäksi vuodeksi. Tämän tähden uskotaan, että noin 25 miljoonaa pyhiinvaeltajaa ja muuta kävijää virtaa Rooman kaupunkiin tuona vuonna.
Pyhiinvaellus Rooman kaltaisiin paikkoihin ei ole uutta. Uskonnolliset pyhiinvaellusmatkat olivat itse asiassa suosituimmillaan keskiajalla. Suuret määrät miehiä ja naisia matkusti pitkiä matkoja pyhäkköihin, joissa he uskoivat Jumalan ilmaisseen voimansa jollakin tavoin. Huonot tiet ja mahdolliset rosvojen hyökkäykset ja ulkomaalaisten vihamielisyydet eivät estäneet heitä lähtemästä pyhiinvaellusmatkalle.
Mutta olivatko kaikki pyhiinvaeltajat vilpittömiä? Oliko usko heidän vaikuttimensa?
The Catholic Encyclopedia for School and Home (Katolinen tietosanakirja koulua ja kotia varten) huomauttaa: ”Ei ollut epätavallista, että hurskaat kirjoittajat valittivat keskiajalla, että liian monet ihmiset lähtivät pyhiinvaellusmatkalle etsiäkseen nautintoja, kaihtaakseen vastuuta tai paetakseen jokapäiväisen elämän yksitoikkoisuutta. . . . Jotkut arvostelijat sanoivat, että pyhiinvaellusmatkoista oli tullut huviretkiä . . . Toiset arvostelivat pyhiinvaeltajain elämässä ilmennyttä lisääntyvää fanaattisuutta ja taikauskoa. Heistä tuntui, että pyhiinvaeltajat tavoittelivat pikemminkin ihmeparannuksia ja erityistä aineellista hyötyä kuin hengellistä kasvua ja että he herättivät epäsuotuisaa huomiota esimerkiksi ruoskimalla itseään pitkin matkaa. Uskonpuhdistuksen aikaan monet vilpittömät kristityt pitivät pyhiinvaellusmatkoja vääränä käytöksenä, jolla oli tuskin lainkaan hengellistä arvoa.”
Voidaanko nykyiset pyhiinvaellusmatkat puhdistaa arvosteluista, joita niitä vastaan esitettiin keskiajalla? Ovatko nykyajan pyhiinvaellusmatkat tosi uskon ilmaus?
Joitakin pyhiinvaelluspaikkoja
Monilla paikoilla, joihin pyhiinvaellusmatkoja tehdään, on yhtymäkohtia perinteisiin ja legendoihin. Pane merkille joitakin esimerkkejä:
Italiassa sijaitsevasta Loretosta on tullut huomattava pyhiinvaelluspaikka, koska sillä on yhteyttä lentomatkustukseen. Legendan mukaan vuonna 1295 talo, jossa Jeesuksen äiti Maria kerran asui, lensi Nasaretista Loretoon. Tämän legendan perusteella paavi julisti Loreton madonnan lentäjien suojeluspyhimykseksi. Vuonna 1970, paavin antaman julistuksen 50. vuosipäivänä, noin 50000 pyhiinvaeltajaa virtasi kaupunkiin (jossa on noin 9500 asukasta) juhliakseen tapahtumaa.
Saksassa sijaitseva Untergrombach sai huomattavan maineen, kun Miikaelin vuorelle rakennettiin kappeli väärälle Mars-jumalalle pyhitetyn temppelin raunioiden päälle. Siellä olevassa luolassa asui legendan mukaan tulta hengittävä lohikäärme. Tämän lohikäärmeen otaksuttiin aiheuttaneen suurta vahinkoa ympäröiville pelloille ja nielleen jonkun ihmisen joka viikko. Suojellakseen itseään lohikäärmeeltä ihmiset vannoivat rakentavansa kappelin arkkienkeli Miikaelin kunniaksi. Pian tämän jälkeen Miikaelin vuoren kappelista tuli pyhiinvaeltajien suosima paikka.
Hartaat katolilaiset kaikkialla maailmassa tuntevat saksalaisen Trierin kaupungin sen pyhäinjäännöksistä. Kuuluisin niistä on epäilemättä ”pyhä hame”. Kirkon perinteen mukaan keisari Konstantinuksen äiti Helena löysi Jerusalemiin tekemällään pyhiinvaellusmatkalla tämän tunikan, jota Kristuksen otaksutsuttiin käyttäneen. Myöhemmin Helena lahjoitti sen Trierin kirkolle. Uuden katolisen tietosanakirjan (New Catholic Encyclopedia) mukaan vuonna 1959 ”pyhää hametta” kävi katsomassa 1700000 pyhiinvaeltajaa. Paavi Johannes XXIII ilmaisi suurta kiinnostusta näitä pyhiinvaellusmatkoja kohtaan ja mainitsi ne ilmoittaessaan ekumeenisesta kirkolliskokouksesta. Hän katsoi saumattoman tunikan esittävän kirkon ykseyttä.
Uusi katolinen tietosanakirja myöntää tästä vaatteesta: ”Trierin väitettä, että se omistaa Kristuksen saumattoman ihokkaan (Joh. 19:23), jonka Neitsyt Marian uskotaan kutoneen ja Pyhän Helenan löytäneen, suositaan enemmän kuin noin 20 muuta samanlaista väitettä sen huomattavan aseman takia, joka kaupungilla oli myöhäisroomalaisella ja varhaiskristillisellä ajalla. . . . Vaikkakin äskeiset kaivaukset (1943–1954) viittaavat Trierissä olleeseen Vapahtajan varhaiskristilliseen pyhäinjäännökseen, pyhän vaatteen aitoutta ei voida tieteellisesti todistaa. . . . Kunnioituksen sopivuus on kuitenkin riippumaton aitouskysymyksestä. Kultti on oikeutettu, koska vertauskuvan välityksellä osoitetaan kunnioitusta Kristukselle.”
Mitä sinä ajattelet pyhiinvaellusmatkasta sellaisen pyhäinjäännöksen näkemiseksi, jota ei mitenkään voida todistaa aidoksi? Ja vaikka se olisikin oikeaperäinen vaatekappale, olisiko todellisuudessa oikein kunnioittaa sitä? Hyväksyisivätkö Jumala ja hänen Poikansa sellaisen kunnioituksen? Ovatko pyhiinvaellusmatkat paikkoihin, joihin liittyy legendoja ja todistamattomia perinteitä, todellakaan Jumalan hyväksymän uskon ilmaus?
Hyväksyttävä palvonta
Jeesus Kristus sanoi hyväksyttävästä palvonnasta samarialaiselle naiselle: ”Usko minua, nainen, tulee hetki, jolloin ette palvo Isää tällä [Garissimin] vuorella ettekä Jerusalemissa. . . . Mutta tulee hetki – itse asiassa se on jo – jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa: sitä lajia palvojia Isä tahtoo. Jumala on henki, ja niiden, jotka palvovat, täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” – Joh. 4:21–24, katolinen Jerusalemin raamatunkäännös (Jerusalem Bible).
Huomaa, että palvontatapa ei riipu henkilökohtaisesta valinnasta tai mieltymyksestä. Ihmisten, jotka haluavat palvontansa olevan hyväksyttävää, ”täytyy palvoa hengessä ja totuudessa”. Näin ollen voitaisiin kysyä: Palvooko ihminen, joka perustaa palvontansa näkyvien esineitten ja maantieteellisten paikkojen näkemiseen tai käyttöön, Jumalaa oikeastaan ”hengessä”? Voiko hän sanoa palvovansa Jumalaa ”totuudessa”, kun hän menee paikkaan, johon liittyy tarunomaisia tapahtumia? Soveltuvatko siis pyhiinvaelluksilla suoritetut hartaudenharjoitukset tapaan, jolla Jumala haluaa itseään palvottavan? Vai eivätkö ne pikemminkin liity menettelyihin, jotka ovat vastoin sitä, että Jumalaa palvotaan ”hengessä ja totuudessa”?
Entä itsensä kurittaminen?
Yksi syy, miksi pyhiinvaelluksia arvosteltiin keskiajalla, oli tapa, jolla pyhiinvaeltajat kurittivat itseään. Liittyykö tämä piirre nykyisiinkin pyhiinvaellusmatkoihin? Kyllä, sellaista voidaan havaita yhä eri osissa maailmaa.
Esimerkiksi Altöttingissä Saksassa pyhiinvaeltajien nähdään toisinaan panevan kuivia herneitä sukkiinsa ja sitten konttaavan ympäriinsä. Kontatessaan he saavat polvensa verille ja aiheuttavat suurta tuskaa itselleen.
Miten ajattelet Jumalan suhtautuvan sellaiseen itsensä kurittamiseen? Hyväksyykö hän sen uskon ilmaukseksi?
Kirjeessään kolossalaisille henkeytetty Paavali mainitsi joukon tapoja, jotka olivat vastoin uskoa. Jerusalemin raamatunkäännöksen mukaan hän sanoi: ”Jos olette todella kuolleet Kristuksen kanssa tämän maailman periaatteille, miksi yhä sallitte sääntöjen määrätä teitä, ikään kuin yhä eläisitte maailmassa? ’On kiellettyä ottaa tämä, on kiellettyä maistaa tuota, on kiellettyä koskettaa jotakin muuta’; kaikki nämä kiellot koskevat vain seikkoja, jotka katoavat käytön kautta – esimerkki ihmisten opeista ja säädöksistä! Voidaan väittää, että näistä löytyy tosi viisautta itse määrättyjen hartaudenharjoitusten, itsensä nöyryyttämisen ja ruumiin ankaran kohtelun vuoksi; mutta heti kun liha alkaa vastustaa, niistä ei ole mitään hyötyä.” – Kol. 2:20–23.
Tämän kohdan viimeisestä jakeesta Jerusalemin raamatunkäännöksen alaviite huomauttaa: ”Kir[jaimellisesti] näillä seikoilla ’ei ole mitään kunniaa lihan tyydyttämiseksi’: tämä saattaa merkitä joko sitä, että niillä ei ole mitään todellista arvoa ’lihan’ alistamisessa tai että ’niillä ei ole mitään arvoa ja ne auttavat vain tyydyttämään lihaa’.”
Huomaa, että ”itse määrätyillä hartaudenharjoituksilla”, ”itsensä nöyryyttämisellä” ja ”ruumiin ankaralla kohtelulla” ei ole todellisuudessa mitään arvoa. Jotkut voivat tosin olla vilpittömiä siinä, mitä he tekevät. Eivätkö kuitenkin monet yritä sillä kiinnittää huomiota hurskauteensa? Ja eivätkö he kaikki tee uskonnollisesta toimituksesta julkista näytöstä, joka tarkkailijoissa usein herättää vastenmielisyyttä?
Tämä ei sovi yhteen Jeesuksen kehotuksen kanssa: ”Olkaa varuillanne, ettette suorita uskonnollisia tekoja, jotta ihmiset näkisivät. Muussa tapauksessa älkää odottako korvausta taivaalliselta Isältänne.” (Matt. 6:1, New American Bible) Uskonnollisten tekojen julkinen näyttäminen voi lisäksi olla todistus ylpeydestä. Tämän ajatuksen välittää tapa, jolla katolinen Uusi amerikkalainen Raamattu (New American Bible) esittää Kol. 2:23:n: ”Vaikka nämä vaikuttavat tietynlaiselta viisaudelta teennäisessä hurskaudessaan, nöyryydessään ja ankarassa ruumiillisessa pidättyvyydessään, niiden päävaikutus on, että ne tyydyttävät ihmisten ylpeyttä.”
Liittyykö siihen epäjumalanpalvontaa?
On myös huomionarvoista, että tietyt kuvat ovat lukuisten pyhiinvaelluspaikkojen ensisijaisia vetonauloja. Altöttingissä osoitetaan syvää kunnioitusta Jeesus-lasta sylissään pitävää pientä, noin 70 cm:n korkuista Marian-patsasta kohtaan. Tämän pyhiinvaelluspaikan Marian uskotaan suorittaneen suuren määrän ihmeparannuksia. Mutta voitaisiin kysyä: jos Maria itse suoritti nämä parantamisteot, miksi sellaisia parantumisia ei ole tapahtunut kaikkien muiden Marian-kuvien yhteydessä? Eikö tämä osoita, että kuvalla itsellään uskotaan olevan erityistä voimaa? Voiko tämä olla sopusoinnussa apostoli Johanneksen kehotuksen kanssa: ”Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia”? – 1. Joh. 5:21.
Nykyään samoin kuin keskiajalla pyhiinvaeltajat käyvät ahkeraan eri paikoissa toivoen parantuvansa. Eräs tällainen paikka on Lourdes Ranskassa. Medical World News -lehti kirjoittaa monista väitetyistä ihmeistä, että ne ovat ”ennalta suunniteltuja huijauksia. Joskus niiden vaikuttimena on turhamaisuus, toivo saada mainetta tai rahaa tai halu näyttää, että lääkärikomitea ei kykene paljastamaan petosta.”
Eikö sen tähden voida sanoa, että nykyisten pyhiinvaellusmatkojen, kuten vuonna 1975 Roomaan suunniteltujen, arvosteleminen on aivan yhtä aiheellista kuin keskiajalla? Mutta mikä vielä tärkeämpää, eivätkö pyhiinvaelluksiin liittyvät syvän kunnioituksen ilmaukset ole vastoin sitä, mitä tosi kristityistä sanotaan 2. Kor. 5:7:ssä: ”Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä”? Näin ollen pyhiinvaellusmatkat eivät nykyään ole tosi uskon ilmaus, niin kuin ne eivät olleet menneisyydessäkään.