Jehovan palvonta on totuus
”Tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä . . . häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” – Joh. 4:23, 24.
1. Mikä erottaa tosi palvonnan väärästä?
MINKÄ pitäisi kohottaa tosi palvonta paljon kaiken muun palvonnan yläpuolelle? Eikö TOTUUDEN? Sen on perustuttava tosiasioihin, oltava todellisen asiaintilan mukainen, eikä se saa pohjautua palvojien arvailuihin eikä mielikuvitukseen. Eikö kaikki muunlainen palvonta olisi vain väärennystä ja Hänen väheksymistään, joka tunnetaan ”totuuden Jumalana”? – Ps. 31:6; 2. Moos. 34:6; UM.
2. Miksi kukaan ei voi palvoa niin kuin häntä miellyttää?
2 Totuus liittyy tietoon yhtä paljon kuin valhe tietämättömyyteen. Olisiko järkevää ihmisen ihmeellisen mielen Luojan sallia ”totuuden ja tervemielisyyden” lakata palvonnan tullessa kysymykseen? (Apt. 26:25) Päinvastoin pitäisi tosi palvontaan osallistuvien kyetä sanomaan toisille palvojille niin kuin Jeesus sanoi: ”Te palvotte sitä, mitä ette tunne; me palvomme sitä, minkä tunnemme.” (Joh. 4:22) Rajalliset ihmiset eivät luonnollisestikaan voi tietää kaikkea rajattomasta Jumalasta, mutta sen, mitä he tietävät, ei pitäisi olla erhettä, tai, mikä on vielä pahempaa, valhetta. ”Mikään valhe ei ole totuudesta”, sanoo apostoli Johannes. (1. Joh. 2:21) Jeesus sanoi edelleen, että totuuden ’tunteminen’ on välttämättömyys Jumalalle otollisessa palvonnassa: ”Tosi palvojien [”todellisten palvojien”, New English Bible (NE)] . . . täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” Ensimmäisen vuosisadan kristillisyyttä jopa kutsuttiin ”totuuden tieksi”. Eikö otollisen palvonnan nykyään pitäisi samalla tavalla ansaita nimitys ”totuus”? Ajatteletko sinä palvonnastasi tällä tavalla? – Joh. 4:23, 24; 2. Piet. 2:2; Joos. 24:14.
3. Mistä tiedämme, että totuus voidaan tosiaan löytää?
3 Kun Jeesus lausui nuo sanat totuuden tärkeydestä palvonnassa, niin hän lisäsi, että ”Isähän etsii senkaltaisia palvomaan häntä”. (UM) ”Senkaltaista palvojaa Isä haluaa.” (Joh. 4:23, Jerusalem Bible) Jos Isä ”haluaa” eli ”etsii” niitä, jotka haluavat palvoa ”totuudessa”, niin hän varaa ymmärrettävästi keinot, joiden avulla totuus voidaan tuntea. Se, millä tavalla hän tekee tämän, vetää ainoastaan ”senkaltaisia” vilpittömiä ihmisiä tosi palvontaan. Miten se tapahtuu?
MITEN ’ISÄ ETSII’ TOSI PALVOJIA
4. Mikä on yksi tapa oppia totuus?
4 Ensinnäkin todistavat luomakunnan ihmeet eräistä totuuksista ja vetävät järkeviä ihmisiä heidän Luojansa luo. (Ps. 111:7; Dan. 4:34) ”Sillä kaikki, mitä ihmiset voivat tietää Jumalasta, on ilmeisenä heidän silmiensä edessä . . . Hänen näkymättömät ominaisuutensa, toisin sanoen hänen iankaikkinen voimansa ja jumaluutensa, ovat olleet nähtävissä aina maailman alusta lähtien järjen silmälle siinä, mitä hän on tehnyt.” ”Järjen silmä”, sen sisäinen tajuaminen, mikä on totta, voi nähdä juuri luomisen takana ilmenevässä viisaudessa todistuksen Jumalan olemassaolosta ja ominaisuuksista. Raamattu sanoo kuitenkin, että jotkut ”vaihtoivat Jumalan totuuden valheeseen” perustaen palvontamuotoja, jotka eivät tunnusta totuutta Jumalan ’näkymättömistä ominaisuuksista’. – Room. 1:19, 20, NE; 1:25, UM.
5, 6. Mitä luomakunnassa ilmenevät normit ilmaisevat totuudesta?
5 Luomakunta itsessään todistaa, että totuus sisältyy luonnostaan ja välttämättömästi Jumalan toimintatapaan ja on siis välttämätön palvonnassa. Kuinka niin? Sen tavan vuoksi, millä se heijastaa Hänen muuttumattomia normejaan. Jumalan luomistöitten rakenteesta paljastuvat normit, jotka ilmaisevat olennaisen yhdenmukaisuuden niiden rakenteessa ja toiminnassa samalla kun ne silti sallivat ihmeteltävän värien ja muotojen vaihtelun. Britannica-tietosanakirja sanoo näistä ihmeteltävistä normeista:
”Ihmisen aikaansaannokset [normituksessa] . . . kalpenevat merkityksettömiksi, kun niitä verrataan luonnossa ilmeneviin normeihin. Tähdistöt, kiertotähtien radat, muuttumattomat normaalit ominaisuudet . . . luonnon aineissa, elektronien radat atomissa tai solujen rakenne, ovat muutamia esimerkkejä luonnossa vallitsevasta hämmästyttävästä normituksesta.” – Encyclopædia Britannica, vuoden 1959 painos, 21. osa, s. 306, 307.
6 Tällainen normitus edustaa siis todellista asiaintilaa, niin sanoaksemme totuutta siitä, mitä Jumala on tehnyt. Siinä ei ole mitään arvailua eikä kuvittelua. Jokainen luomakunnan osa noudattaa sille vahvistettua mallia eli totuutta. Nämä luomakunnassa ilmenevät varmat, luotettavat normit panevat varmasti ”järjen silmän” päättelemään, että on myös totuuden normeja, joiden pitäisi hallita älyllisten luomusten käytöstä ja heidän suhteitaan heidän Luojaansa. Mutta tällaisia normeja ei ole ihmisessä ”sisään rakennettuina” hallitsemassa häntä jollakin automaattisella tavalla, jolla luonnonlait ja vaisto hallitsevat Jumalan muita luomuksia. Me voimme joko hyväksyä Jumalan totuuden normit tai hylätä ne.
7. Mikä on toinen keino löytää totuus?
7 Tämä johtaa meidät toiseen tapaan, jolla Jumala ”etsii” tosi palvojia. Hän on esittänyt pääpiirteissään käytöstä ja palvontaa koskevat totuuden norminsa kirjoitettuina Raamatussa. Psalmista sanoo: ”Sinun sanasi on kokonansa totuus.” (Ps. 119:160, 142, 151) Se, mitä se sanoo, vetoaa senkaltaisiin ihmisiin, jotka haluavat palvoa ”totuudessa”. Raamattu henkeytettiin ”totuuden opettamiseksi ja valheen kumoamiseksi”. – Joh. 4:24; 2. Tim. 3:16, NE; Joh. 17:17.
8, 9. a) Jos joku väittää käyttävänsä Raamattua, niin merkitseekö se, että hänellä on totuus? b) Mikä todistaa, että Jehova ”etsii” tosi palvojia?
8 Raamattu yksin esittää Jehova Jumalan palvonnan totuutena. Sen tähden ne, jotka väittävät käyttävänsä Raamattua, mutta eivät edistä Jehovan palvontaa, ovat jättäneet huomioon ottamatta sen tarkoituksen – ja totuuden. (Jer. 10:10, 23–25) Vaikka monet ovat jättäneet huomioon ottamatta totuuden tällä tavalla, niin merkille pantavana pysyy, että kirja, joka edistää Jehovan palvontaa, on paljon paremmin ihmisten saatavissa kuin kaikki muut uskonnolliset kirjoitukset. (Vrt. Fil. 1:15, 18.) Sitä on verrattomasti suurempi määrä, useammilla kielillä ja useammissa maissa kuin mitään muuta julkaisua historiassa! Vain Jehova voi aikaansaada tämän! Hän on Se, joka tekee aloitteen sellaisten palvojien ’etsimisessä’, jotka arvostavat totuutta.
9 Tämä on vielä ilmeisempää, kun otamme huomioon, että Jehovan palvonnan yhteydessä hänen lupaamaansa Valtakunnan hallintoa saarnataan nyt ”koko asutussa maassa todistukseksi” vertaansa vailla olevalla tavalla. (Matt. 24:14) Millä muulla palvontamuodolla on kaksi miljoonaa todistajaa viemässä sitä henkilökohtaisesti ja suoraan ihmisille useammassa kuin 200 maassa ja meren saaressa? Kaikkien näiden vetoomusten valtavalle laajakantoisuudelle ei vedä vertoja mikään muu palvontamuoto. Yksistään tämän pitäisi saada sellaiset ihmiset, jotka vilpittömästi haluavat palvoa ”totuudessa”, näkemään Jehovan käden olevan toiminnassa. Mutta on paljon muutakin, mikä todistaa Jehovan palvonnan totuuden.
”TOTUUS” ON HISTORIALLINEN, EI MIELIKUVITUKSELLINEN
10. Mikä on totuuden tunnusmerkki?
10 Apostoli Pietari valaisi Jehovan palvonnan ja toisten palvontamuotojen välistä jyrkkää vastakohtaisuutta kertoessaan, miten hän kykeni saamaan toisia vakuuttuneiksi Jeesusta koskevasta totuudesta: ”Ei . . . seuraamalla viekkaasti keksittyjä valheellisia kertomuksia” – tai niin kuin eräs katolinen raamatunkäännös (New American Bible) sen esittää, ”nokkelasti sepitetyin taruin” – vaan ”siten, että meistä tuli hänen valtasuuruutensa silminnäkijöitä”. Tämä on yksi tosi palvonnan tunnusmerkki. Historialliset, todistetut tosiasiat ja -tapahtumat tukevat sitä säännöllisesti. Muut palvontamuodot ovat tunnusomaisesti täynnä nokkelia kertomuksia tai pelkästään selviä taruja, jotka ovat ihmisten sepittämiä. – 2. Piet. 1:16.
11, 12. a) Mikä on Raamatun ja historian välinen suhde? b) Mikä tekee Raamatun historiasta niin varman?
11 Raamattu on uskonnollisten kirjoitusten joukossa ainoalaatuisen täsmällinen ja puolueeton historian esityksissään. Siitä syystä maallinen historia vahvistaa useita sen tosiasioita ja -tapahtumia, vaikka ne eivät olekaan riippuvaisia sen tuesta. Raamattu onkin tosiasioiden ja historian yhtenäiseksi sitoma, ja nämä ovat ne langat, jotka pitävät sen sanoman kudelman koossa, sen Jumalan sanoman, joka vaikuttaa historiassa. Milloin Raamatun kertomus käsittelee sivistystä, tapoja, virkamiesten arvonimiä, lainopillisia ja tieteellisiäkin asioita, niin se on historiallisesti tarkkaa jokaiselta yksityiskohdaltaan, eikä sitä vastaan voida menestyksellisesti väittää.
12 Raamatun kirjoittajien huolellisuus yksityiskohtaisten sukuluetteloiden, ihmisten ja paikkojen tarkkojen nimien ja täsmällisten ikämäärien, ajankohtien ja paljouksien ilmoittamisessa ei haiskahda ’nokkelasti sepitetyltä tarulta’. Jolleivät tällaiset yksityiskohtaiset tiedot olisi olleet oikeita, niin aikalaiset olisivat ilman muuta kiistäneet ne. Taruja sepittävät kirjoittajat olisivat välttäneet yksityiskohtia; se on ominaista jumalaistarustolle ja muille uskonnollisille kirjoituksille. Järkevä johtopäätös on, että Raamatun kirjoittajien on täytynyt kirjoittaa, minkä he itse olivat nähneet tai tiesivät totuudeksi. Arkeologi G. Ernst Wrightin tekemät löydöt saivat hänet sanomaan: ”On jännittävää ja antoisaa havaita, että Raamattu ei ole pelkästään uskon testamentti, vaan myös testamentti, joka on syntynyt todellisten ihmisten ja todellisten tapahtumien yhteydessä.”
13. Vähentääkö se Raamatun arvoa, että ihmiset kirjoittivat sen? Miksi on niin?
13 Se seikka, että Raamatun varsinaisen kirjoittamisen suorittivat pelkät ihmiset, jotka näkivät ne tapaukset ja osallistuivat niihin, ei millään tavalla estä sitä olemasta Jehovan totuuden sanaa. Itse asiassa tämä todellisuudessa korostaa Raamatun totuutta Jumalan sanana. Siinä kerrotaan esimerkiksi Daavidista, Jeremiasta, Paavalista ja Jobista. Me näemme, kuinka he tekivät erehdyksiä ja kokivat koettelemuksia ja vaikeuksia ja miten elämää kuvaillaan aidossa inhimillisessä yhteydessä – pelkoineen, pettymyksineen, murheineen ja iloineen. Näin me tulemme vakuuttuneemmiksi kuin koskaan siitä, että nämä ovat ihmisiä, jotka todella elivät ja saivat ne kokemukset, joista he kertovat. Nämä eivät ole sellaisia ihmisiä, jotka keksisivät esittämänsä historialliset kertomukset, eivätkä he liioin keksisi tapauksia, joissa he olivat todella tekemisissä Jumalan kanssa. Me joudumme sen sijaan vastustamattomasti päättelemään niin kuin tessalonikalaiset, että Raamatun sanomaa ei saa pitää ”ihmisten sanana, vaan niin kuin se todella on, Jumalan sanana”. – 1. Tess. 2:13.
14. Kuka on tosi palvonnan ensisijainen puolustaja? Mistä tiedämme sen?
14 Yksi voimakkaimmista todistuksista Jehovan palvonnan hyväksi on Jeesuksen Kristuksen antama. Se tosiasia, että hän eli ja että hänen opetuksillaan oli syvällekäyvä hyvä vaikutus hänen varhaisiin opetuslapsiinsa, on kiistaton. Tämä historiallinen todellisuus on jättänyt merkkinsä suurimpaan osaan nykyisistä kalentereista: Jeesuksen ilmaantuminen maan päälle merkitsee historian käännekohtaa. Hän itse oli taivaasta käsin Raamatun historiallisen kertomuksen ensimmäisten tapahtumien silminnäkijänä ihmiseksi tuloaan edeltäneenä aikana. Hän tiesi, että ne eivät olleet tarua. Niinpä hän käyttikin niitä tapahtumia valaistakseen omaa opetustaan monissa tapauksissa, kuten esimerkiksi avioeroa ja tulevaa asiainjärjestelmän loppua koskevassa asiassa. (Matt. 19:4; 1. Moos. 1:27; Matt. 24:3, 37–39; 1. Moos., 6 ja 7) Jeesus oli Jehovan palvonnan suurin puoltaja ja teki tämän nimen ja sen merkityksen tunnetuksi, ’totuudesta todistamisensa’ keskeisimmäksi asiaksi. – Joh. 17:4, 6, 26; 18:37.
VÄÄRÄ PALVONTA JA TARUT
15. Miten tarut voidaan paljastaa?
15 Sellaisenkin palvonnan tunnusomaisena piirteenä, joka väittää käyttävänsä Raamattua, on usein ”nokkelasti sepitettyjä taruja” eikä sen historiallinen tarkkuus. Nimikristityistä ennustettiin, että he ”kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin” (2. Tim. 4:4, KR) Eräs sanakirja määrittelee sanan ”myyttinen” eli ”tarunomainen”: ”1. perustuu taruun tai on kuvattu siinä nimenomaan tosi historian vastakohtana; MIELIKUVITUKSELLINEN. 2a: sepitetty, keksitty tai kuviteltu mielivaltaisella tavalla tai tosiasioita uhmaten.” (Kursivointi meidän)
16, 17. Mainitse esimerkkejä taruista katolilaisuudessa ja protestantismissa.
16 Kristikunta on ’kääntynyt taruihin’, esimerkiksi kannattamaan Marian ja pyhimysten jumalointia. Tyypillinen on erään jesuiitan kirjoittama kirjanen nimeltä ”Kun Maria vaelsi maan päällä”, jolla on myös arkkipiispan painolupa. Johdannossa myönnetään: ”Seuraavilla sivuilla kerrottujen tapahtumien ei väitetä olevan historiallisia. Ehkä ne eivät ole koskaan tapahtuneet.” Tri Joseph F. Kelly John Carrol -yliopistosta sanoo katolisesta ”pyhimyksestä” Patrickista: ”Kaikki kertomukset Patrickista eivät ehkä ole historiallisesti tosia, mutta se ei merkitse sitä, ettei niillä olisi mitään arvoa.” Useimmat niistä totuuden nälkää näkevistä ihmisistä, joita ruokitaan näillä ”sepitetyillä taruilla”, eivät ole koskaan edes kuulleet kaikkia Raamatussa olevia tosikertomuksia. Miten tarut voivat tarjota heille minkäänlaista perustusta ”totuudessa” palvomiselle?
17 Protestantismi ei ole sen vähemmän syypää ’taruihin kääntymiseen’. Mikä tahansa tyhjentävä tietosanakirja tarjoaa runsaasti todistuksia, jotka osoittavat, että suuri osa siitä, mitä protestantit opettavat kolminaisuudesta, helvetintulesta, sielusta, joulusta, rististä, pääsiäisestä ja muista uskomuksista, on mytologian eli jumalaistaruston kyllästämää. Raamattu käskee totuuden hyväksi ’erottautumaan’ ja ’lakkaamaan koskemasta epäpuhtaaseen’. – 2. Kor. 6:14–17.
18. Onko juutalaisuus vapaa taruista? Miksi vastaat siten?
18 Juutalaisillekin raamatullisesta perinnöstään huolimatta kävi niin, että he ’kääntyivät pois totuudesta’ ja suunnittelivat omia ’juutalaisia tarujaan’. He kokosivat ne ”Talmudiin”. (Tiit. 1:14) Juutalainen asiantuntija Nathan Ausubel kirjoittaa teoksessa The Book of Jewish Knowledge (Juutalaisen tietämyksen kirja), että Talmud sisältää ”laajan valikoiman asiattomia lapsellisuuksia, kieltoja, taikauskoja, demonista tietämystä, taruja” jne. Ikään kuin puolustaakseen moista mytologiaa Ausubel väittää, että asioita, ”jotka pilaavat Talmudia, saattaa löytyä myös kreikkalaisten ja roomalaisten, kirkkoisien ja keskiajan kristillisten skolastikkojen uskonnollisista ja filosofisista kirjoituksista”. Mutta eikö hänen todistelunsa tuomitse kaikki muutkin siksi, että ne ovat ’vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen’, sen sijaan että se puolustaisi juutalaisuuden mytologiaa? – Room. 1:25.
19, 20. a) Mikä taru vaikuttaa suurimpaan osaan vääriä palvojia? b) Esitä todisteita muissa suurissa uskonnoissa esiintyvästä mytologiasta.
19 Yksi taru, joka vaikuttaa satoihin miljooniin kristikunnassa ja sen ulkopuolella, on väite, että kuvat ovat tosi palvonnan apuväline. Katolilaiset, buddhalaiset, hindut ja muut käyttävät palvonnassaan yhteensä satoja miljoonia, useasti hyvin kalliita veistettyjä ja maalattuja kuvia. Raamattu sanoo kuitenkin niistä: ”Petosta on . . . kuva, eikä niissä henkeä ole.” Miten hyödyllisiä ne ovat palvonnalle Jumalan silmissä? ”Turhuutta ne ovat, naurettavia tekeleitä.” (Jer. 10:14, 15) Muista, että sanakirja määrittelee tarun olevan mielikuvituksellista, ts. turhuutta, ei mitään. Koska siis Raamattu määrittelee kuvat ”turhuudeksi”, niin ne joutuvat samaan luokkaan kuin ”sepitetyt tarut”. Jumala pitää niitä näin ollen ivallisesti ”naurettavina tekeleinä”.
20 Se tosiasia, että legendat eli pyhimystarut ja myytit ovat syvälle syöpyneet maailman useimpiin muihinkin ”suuriin” uskontoihin, ei ole salaisuus. ”Mytologia” tai ”Myytit ja legendat” ovat yhtenä pääotsikkona kaikissa niissä vuoden 1974 Britannica-tietosanakirjassa. Esimerkiksi artikkelissa ”Hindulaisuus” sanotaan tämän otsikon alla: ”Hindun elämässä ei ole vaihetta, joka ei punoutuisi mytologiaan.” Sen sukulaisfilosofiasta buddhalaisuudesta se sanoo: ”Myytti on näytellyt olennaista ja kaikki läpitunkevaa osaa buddhalaisuuden historiassa.” Ja islamista tämä lähdeteos sanoo kysymyksen ollessa Muhammedista ja hänen perheestään kerrotuista varhaislegendoista, että ne ovat ”ristiriidassa historiallisen todellisuuden kanssa” ja että vaikka islam virallisesti kieltää tällaisen mytologian, niin ”tätä profeettaa ja pyhimyksiä koskevia suosittuja legendoja tavataan silti ihmisjoukkojen keskuudessa”.
21. a) Miten Raamatun totuus on ihmisten tarinoita ylevämpi? b) Miksi ihmiset välttelevät totuutta?
21 Kun Raamatun historiallista silminnäkijäin mielipidettä ihmiskunnasta ja Luojan kätten töitä verrataan ihmisten kaikkiin tarunomaisiin keksintöihin, niin nämä kaikki ovat heikkoja ja onttoja, eivätkö olekin? Ne osoittautuvat siksi, mitä ne ovatkin – yrityksiksi välttää katsomasta silmästä silmään todellista totuutta Jumalasta ja ihmisen vastuullisuudesta hänen edessään. (Joh. 8:46, 47) Toisaalta Raamatun suorasukainen kertomus, joka osoittaa Jumalan olevan järjestyksellisen luomistyön Korkein Suunnittelija, tekee selväksi meidän vastuullisuutemme hänelle. (1. Moos. 1:1–28; 2:15–17) Tosi palvojat saavat syystä syvän tyydytyksen tietäessään, että heidän palvontansa perustuu lujasti tähän totuuteen. On niin kuin psalmista huudahti: ”Sillä kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra [Jehova, UM] on tehnyt taivaat. . . . Antakaa Herralle [Jehovalle, UM] hänen nimensä kunnia.” – Ps. 96:5, 8.
VÄÄRÄT JUMALAT RAPPEUTTAVAT IHMISKUNTAA
22. a) Kuvaile keksittyjen jumalien pääasiallinen tunnusmerkki. b) Millainen vaikutus niillä on palvojiinsa?
22 Paljastava näkökohta näistä ihmisten keksimistä jumalista on, että ne ovat huomattavasti niiden ihmisten kaltaisia, jotka ovat keksineetkin ne. Havaiten tämän psykologi William Sargent kirjoittaa, että ihminen on luonut jumalia omaksi kuvakseen ”heijastamaan vaihtelevia kuvitelmiaan, toiveitaan ja pelkojaan”. (The Mind Possessed) Apostoli Paavali menee pitemmälle. Hän sanoo, että he ovat muuttaneet ”turmeltumattoman Jumalan kunnian turmeltuvan ihmisen [ja muiden luomusten] kuvan kaltaiseksi”. (Room. 1:23) Näin ollen tarunomaiset jumalat heijastavat usein inhimillisiä heikkouksia ja turmeltuneita ominaisuuksia, mikä todistaa varmasti niiden olevan ’muovailtuja ihmisen kekseliäisyyden avulla’. (Apt. 17:29) Esimerkiksi egyptiläisten eri jumalien ja jumalattarien uskottiin kärsivän sisäisiä kipuja ja päänsärkyä; ne olivat verenhimoisia, ja niiden joukossa oli juoppoja ja masturbaation harjoittajia. Ja kirja Jews, Gods and History (Juutalaiset, jumalat ja historia) sanoo, että ”Kreikan jumalat itse antoivat mallin sille hillittömälle himolle ja harhaviettisyydelle, joka lopulta heikensi tuon kansan moraalisen ryhdin.” Ne, jotka palvovat moisia jumalia, hankkivat niiden alhaisia ominaisuuksia. – Room. 1:18, 25–32.
23. a) Esitä Jehovan ja hänen palvojiensa ja keksittyjen jumalien ja niiden palvojien vastakohtaisuus. b) Valaise totuuden vaikutusta Jehovan palvojiin.
23 Jehovan palvonta tarjoaa jyrkän vastakohtaisuuden. Häntä ei ole kuvattu heikoksi millään tavalla eikä moraalittomaksi. Hän on täydellinen ja ikuinen, ja hän ilmaisee periaatteellisen rakkauden, viisauden, voiman ja oikeudenmukaisuuden ominaisuuksia kaikissa toiminnoissaan. Siksi hänen uskolliset palvojansakin ovat ylevämielisiä – eivät milloinkaan rappeutuneita. Silloinkaan kun tosi palvojat olivat kaikkien muita jumalia palvovien aikalaistensa rappeuttavan vaikutuksen ympäröimiä, he eivät sortuneet. Esimerkiksi Israel oli suuren osan historiastaan rappeutuneen pakanallisen mytologian ympäröimä kasvaessaan kansaksi. Se ei kuitenkaan vaikuttanut milloinkaan israelilaisten pyhien kirjoitusten eikä heidän Jehova Jumalan palvontansa korkeisiin normeihin. Muuan asiantuntija sanoo: ”On mahdotonta selittää sitä tosiasiaa, että Israelin historialla, jolla oli suunnilleen sama alku kuin . . . mooabilaisilla, oli oleva niin tyystin erilaiset seuraukset!” Mutta oliko ”alku” sama? Ei! Palvonnalla Israelissa oli erilainen alku. Se ei ollut ihmisten keksimä. Se oli Jumalan ilmoittama uskonto. Se oli totuus! – Neh. 9:13.
24. Miten kristikunta on muovannut oman jumalansa?
24 Toisaalta monet esiintyvät nykyään Raamatun Jumalan palvojina, mutta ovat myöhempien aikojen luopiojuutalaisten kaltaisia, sillä he eivät palvo ”totuudessa”. (Jes. 48:1) Papit ovat luoneet oman jumalansa oman kuvansa mukaan. Heidän pakanallinen kolminaisuusoppinsa esittää Jumalan ”salaisuudeksi”. Hän ilmenee heidän ’viekkaasti keksittyjen kertomustensa’ takia käytännössä palvojille heikkona ja epävarmana ja sellaisena, jolta puuttuu kaikki todelliset normit ja joka sallii heidän sekaantua kaikenlaiseen moraalittomaan käyttäytymiseen. (Juud. 4) He esittävät hänet sodan jumalana, joka tottelee sekä poliitikkojen että pappien pienintäkin viittausta. Heidän jumalansa taistelee sotien aikana sen poliittisen johtajan puolesta, jota papit sattuvat palvelemaan. Onko näin ollen ihme, että hänen palvojistaan on tullut jumalansa kaltaisia? – 2. Tess. 2:10–12; 1. Joh. 4:5, 6.
25, 26. a) Mikä on tosi palvojien vaikuttimena? b) Missä merkityksessä Jumala luo ne, jotka kantavat hänen nimeään?
25 Mutta tosi palvojat tuntevat totuuden Jumalastaan Jehovasta ja elävät hänen muuttumattomien normiensa mukaisesti. He tuntevat Hänet, koska he ovat oppineet totuuden hänestä tutkimalla hänen Sanaansa, Raamattua. (Ps. 86:11) Tämän kohottavan vaikutuksen ansiosta he pyrkivät jäljittelemään täydellistä Tekijäänsä jonkin heikon ja turmeltuneen ihmistekoisen jumalan sijasta. He oppivat rajallisella tavallaan mukautumaan hänen lämpimiin, rakkaudellisiin ja siveellisesti puhtaisiin totuuden ominaisuuksiinsa. – Matt. 5:44–48; Ef. 5:1.
26 Tällä tavalla voidaan sanoa, että Jumala valmisti eli loi ne, jotka palvovat häntä. Heidät on muovailtu Jehovan esimerkin ja hengen mukaisesti. Jehova sanookin sen tähden Jesajan 43:7:ssä ja 10:ssä: ”Kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt. . . . Te olette minun todistajani.” (Vrt. Jaak. 1:18.) ’Hänen nimiinsä otettujen’ tosi palvojien pelkkä olemassaolo ja elintapa on todistus tosi Jumalaa koskevasta totuudesta. Näin ollen voidaan syystä sanoa, että Jehovan palvonta on totuus!