Miten viisaat ojentajat auttavat hairahtuneita

”Kultainen korvarengas . . . on viisas ojentaja kuulevalle korvalle.” – Sananl. 25:12, UM.

1, 2. Mitä seuraa niille, jotka kuulevat Jumalan antamaa ojennusta, ja niille, jotka eivät sitä kuule, ja mitä vanhimmat tarvitsevat ollakseen viisaita ojentajia?

USKOLLINEN mies Elihu sanoi kauan sitten Jehova Jumalasta: Hän ”avaa heidän korvansa nuhtelulle [varoitukselle, UM] ja käskee heitä kääntymään pois vääryydestä. Jos he kuulevat ja alistuvat, niin saavat viettää päivänsä onnessa ja ikävuotensa ihanasti. Mutta jos eivät kuule, niin he syöksyvät surman peitsiin ja menehtyvät ymmärtämättömyyteensä. Mutta jumalattomat pitävät vihaa, he eivät apua huuda, kun hän on heidät vanginnut.” – Job 36:10–13.

² Kristityt vanhimmat haluavat aivan oikein osoittautua viisaiksi ojentajiksi ’kääntääkseen hairahtuneet pois vääryydestä’. Tämä vaatii ilmeisesti heitä ymmärtämään, mitä ”ojennuksella” tarkoitetaan Raamatussa.

MITEN ”OJENNUS” JA ”NUHDE” EROAVAT TOISISTAAN

3. Mikä on nuhde, ja mikä sen tarkoitus yleensä on?

³ Raamatun alkukielissä käytetään tiettyjä sanoja ilmaisemaan ojentamisen käsitettä ja toisia ilmaisemaan ajatusta nuhtelemisesta. Mikä on niiden ero? ”Nuhteleminen” merkitsee terävää tai ankaraa arvostelemista. ”Nuhde” voi olla pelkästään voimakkaan paheksumisen ilmaus, ja sen tarkoituksena on usein pääasiassa saada joku lopettamaan jokin vastenmielinen tai epämieluisa toiminta tai puhe. (Vrt. 1. Moos. 37:10; Job 11:3 [”häpeään häätämättä” = ”nuhtelematta”, UM].) Esimerkiksi kun Jeesuksen opetuslapset tervehtivät häntä suosionhuudoin, kun hän oli matkalla Jerusalemiin, fariseukset sanoivat hänelle: ”Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi”, millä he tarkoittivat: ’Käske heitä lopettamaan sellainen puhe.’ Jeesus vastasi: ”Jos nämä pysyisivät vaiti, niin kivet huutaisivat.” – Luuk. 19:39, 40.

4. Osoittaako Matteuksen 18:15:n ja Luukkaan 17:3:n vertailu, että sanoja ”nuhde” ja ”ojennus” voidaan käyttää erotuksetta?

⁴ Sanan ”nuhdella” tilalla henkeytetty evankeliuminkirjoittaja käytti tässä kreikkalaista sanaa epitimáo. Sanaa ”ojentaa” vastaava kreikkalainen sana on eléngkho. Tämä sana esiintyy Matteuksen 18:15:ssä, jossa Jeesus sanoo, että ”jos veljesi tekee synnin, mene ja paljasta hänen virheensä [kreik. eléngkho; Kingdom Interlinear: ”ojenna”] kahden kesken”. (Vrt. 3. Moos. 19:17 [”nuhtele” = ”ojenna”, UM].) Vastaavassa kohdassa Luukkaan 17:3:ssa Jeesuksen kerrotaan sanoneen: ”Jos veljesi tekee synnin, anna hänelle nuhde [kreik. epitimáo], ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.” Osoittaako tämä, että sanoja ”nuhde” ja ”ojennus” voidaan käyttää erotuksetta ja että ne ovat oleellisesti samaa merkitseviä? Olisi epäviisasta olettaa siten tämän yhden ainoan esimerkin perusteella. Se, millä tavalla Raamattu käyttää näitä kahta sanaa, ilmaisee niiden välisen eron.

5, 6. Mitkä esimerkit valaisevat sitä, että näillä kahdella sanalla on todella eri merkitys, ja mitä tämä ilmaisee niiden käytöstä kahdessa edellä mainitussa raamatunkohdassa?

⁵ Raamatun kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa huomaamme esimerkiksi Jeesuksen ’nuhtelevan’ (epitimáo) demoneita ja käskevän niitä ’olemaan vaiti’ ja ’lähtemään ulos’ ihmisistä, joita ne riivasivat. (Matt. 17:18; Mark. 1:25; 9:25; Luuk. 4:35, 41; 9:42) Raamatunkirjoittajat eivät sano missään kohdin Jeesuksen ojentaneen (eléngkho) demoneita. Hän myös ”nuhteli” Pietarin anopin kuumetta ja sai sen lähtemään hänestä; ja Galileanmerellä hän ”nuhteli” navakoita tuulia ja myrskyävää merta ja esti siten venettä, jossa hän ja hänen opetuslapsensa olivat, kaatumasta. – Luuk. 4:39; Matt. 8:26; Mark. 4:39; Luuk. 8:24.

⁶ Olisi erittäin sopimatonta yrittää panna edellä mainittuihin kohtiin sana ”ojentaa” (eléngkho). Eläintäkin voidaan nuhdella. (Ps. 68:31, ”käske ankarasti” = ”nuhtele”, UM) Mutta, kuten tulemme näkemään, vain ihmisiä, joilla on järjen kyky ja sydämen ja omantunnon ominaisuudet, voidaan ojentaa. Vaikuttaakin siksi siltä, että ”nuhde”-sanan käyttö Luukkaan 17:3:ssa, joka aikaisemmin mainittiin, valaisee yksinkertaisesti sitä, että ojennusta saattaa seurata tai siihen saattaa sisältyä nuhde.

7. Mikä oli kreikkalaisen ”ojentaa”-sanan merkitys, jota henkeytetyt raamatunkirjoittajat käyttivät aikansa tavan mukaan?

⁷ Mitä sitten kreikkalainen sana eléngkho (ojentaa) tarkoittaa? On totta, että tätä sanaa käytettiin yhteen aikaan klassisessa kreikassa ilmaisemaan ajatusta ’häpäisemisestä’. Mutta kreikkalaiset sanakirjat osoittavat, ettei tämä ollut sanan yleinen käyttötapa.a Ja ne osoittavat, että Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa se ei varmasti ole sanan vallitseva ajatus. Huomaa seuraavat eléngkho (ojentaa) -sanan määritelmät, jotka on otettu Liddellin ja Scottin Kreikkalais-englantilaisesta sanakirjasta:

”Ristikuulustella, kuulustella, . . . syyttää jostakin, . . . todistaa syylliseksi. . . . 2. koetella, saattaa koetukselle. . . . 3. todistaa . . . tuoda vakuuttavat todisteet. . . . 4. kumota, . . . b. oikaista. . . . 5. päästä voitolle. . . . 6. paljastaa.” – Greek-English Lexicon.

8. Mitä tämä osoittaa ojennuksen tarpeellisuuden perussyystä?

⁸ Nämä määritelmät perustuvat suureksi osaksi siihen, miten ei-raamatulliset kreikkalaiset kirjoitukset käyttävät sanaa. Mutta eräs seikka käy varsin selväksi näiden määritelmien perusteella. Ne kaikki ilmaisevat, että vaikka se, jota joudutaan ojentamaan, ei suorastaan kieltäisikään tehneensä väärin, niin hän ei ainakaan halua myöntää tehneensä väärin tai ei oikein tunnusta väärinteon todellista luonnetta eikä tarvetta katua sitä. Sellaiselle on tarpeen, että hänet saadaan ”vakuuttuneeksi” väärinteosta tai että hänet ”todistetaan syylliseksi” siihen. Me tulemme näkemään, miksi tämä seikka on tärkeätä muistaa.

9, 10. Miten myös Raamattu osoittaa, että ojennuksen tekee tarpeelliseksi se, ettei tunnusteta eikä kaduta vääryyttä?

⁹ Näitä määritelmiä tukee se, miten Raamattu käyttää tätä kreikkalaista sanaa. Pane esimerkiksi merkille aikaisemmin mainittu Matteuksen 18:15, missä Jeesus sanoo, että ”jos veljesi tekee synnin, mene ja paljasta hänen virheensä [eléngkho; ”ojenna (häntä)”, Kingdom Interlinear] kahden kesken.” Sen, jota vastaan on rikottu, täytyy siis ojentaa rikkojaa paljastamalla hänen virheensä juuri siitä syystä, ettei rikkoja tajua tai tunnusta syntiään eikä kadu sitä.

¹⁰ Toiset raamatunkohdat, joissa tätä sanaa (eléngkho) käytetään, kuvailevat myös niiden ojentamista, jotka siihen mennessä eivät ole suostuneet tekemään oikaisua, minkä he osoittavat väärintekonsa jatkamisella. – Vrt. Luuk. 3:19; Joh. 3:20; Ef. 5:6, 7, 11–14; 2. Tim. 4:2–4; Tiit. 1:9–13; 2. Piet. 2:15, 16.

11, 12. a) Mikä tärkeä piirre sen tähden sisältyy raamatulliseen väärintekijöiden ojentamiseen, ja mitä sen tarkoitus on saada aikaan? b) Miten sanojen ”nuhde” ja ”ojennus” eroa voidaan valaista vanhempien suorittamalla lasten kurittamisella?

¹¹ Miten sitten ojentaminen tapahtuu? Ojentamiseen sisältyy paljon enemmän kuin vain syytöksen esittäminen tai tuomion lausuminen siitä, mitä joku on tehnyt (kuten nuhteessa). Siihen sisältyy sen tähden myös paljon enemmän kuin pelkästään jonkin ilmoituksen lukeminen siitä, että joku on syyllistynyt väärään käytökseen. Raamattu osoittaa, että ojennus vaatii todisteen esittämistä. (Vrt. Hepr. 11:1:een, jossa substantiivi eléngkhos on käännetty sanoilla ”selvä osoitus” todellisuuksista.) Niinpä kreikan kielen tutkijan Trenchin teos Uuden testamentin synonyymejä sanoo valaistessaan Raamatun sanojen ”nuhdella” ja ”ojentaa” välistä eroa:

”Joku voi ’nuhdella’ toista saamatta nuhdeltua vakuuttuneeksi mistään tämän virheestä; ja näin voi käydä joko siksi, ettei ollut mitään virhettä, ja nuhde oli sen tähden tarpeeton tai epäoikeudenmukainen [vrt. Matt. 16:22; 19:13; 20:31]; tai siksi, että vaikka sellainen virhe oli olemassa, nuhde oli tehoton eikä saanut rikkojaa myöntämään sitä; ja juuri tässä, että on mahdollista ’nuhdella’ synnistä saamatta ’vakuuttuneeksi’ synnistä, on näiden kahden sanan välinen ero. . . . eléngkhos [ojennus] ei viittaa pelkästään syytökseen, vaan syytöksen totuudellisuuteen ja syytöksen totuudellisuuden ilmenemiseen; vieläpä kaiken tämän lisäksi hyvin usein myös siihen, että syytetty osapuoli tunnustaa sen totuudellisuuden, ellei ulkonaisesti, niin sisimmässään. . . .” – Synonyms of the New Testament.

¹² Tätä eroa voitaisiin verrata siihen, että toiset vanhemmat tyytyvät torumaan lasta saadakseen hänet lopettamaan jonkin tekemisen, kun taas toiset vanhemmat haluavat varata aikaa puhuakseen perustellen lapsen kanssa ja auttaakseen häntä ymmärtämään, miksi väärä menettely on todella pahaa ja miksi lapsen tulisi todella haluta karttaa sitä. Vaikka nuhteilla on sijansa, usein tarvitaan enemmän ojennusta.

13. Mitä kahta tarkoitusta todisteen esittäminen ojennettaessa palvelee?

¹³ Todisteen esittäminen ojennettaessa saattaa sen tähden palvella kahta tarkoitusta: sitä voidaan tarvita sen todistamiseksi, että kyseinen henkilö todella suoritti sen teon tai ne teot, mistä häntä syytetään, tai sellaista voidaan tarvita, jotta hänelle itselleen osoitettaisiin, miten väärä hänen menettelynsä on ollut. Jeesus sanoi Johanneksen 16:8, 9:ssä, että Jumalan pyhä henki ”antaa maailmalle vakuuttavan todisteen [eléngkho; ”ojentaa”, Int] synnistä . . . koska ihmiset eivät usko minuun”. Mutta vaikka Jeesuksen vastustajat saattoivat epäoikeudenmukaisesti nuhdella häntä, niin hän tiesi, etteivät he voineet esittää ”vakuuttavaa todistetta” mistään hänen tekemästään synnistä, ja siksi hän sanoi heille: ”Kuka teistä todistaa minut syylliseksi [eléngkho; ”ojentaa”, Int] syntiin?” – Joh. 8:46.

KRISTILLISEN OJENNUKSEN VAIKUTIN

14, 15. Mikä on kuitenkin kristillisen ojennuksen ja siihen sisältyvän vakuuttavan todisteen lopullinen tavoite?

¹⁴ Mutta ei tässä kaikki, sillä Jumalan palvelijoille ojennus merkitsee enemmän kuin vain sen osoittamista ja todistamista, että on tehty väärin (mitä sana usein merkitsee maallisissa kreikkalaisissa kirjoituksissa). Tämän sanan käyttö Raamatussa erottuu selvästi sen maallisesta käytöstä. Millä tavalla? Siten, että Raamatussa ”ojentamisella” on syvempi vaikutin kuin vain saada väärintekijät vakuuttuneiksi tai tyydyttää oikeus. Kohdistaen huomion siihen, mikä tämä vaikutin on, ”Uuden testamentin teologinen sanakirja” sanoo (kursivointi meidän):

”Eléngkhon käyttö U[udessa] T[estamentissa] on rajallinen. . . . Se merkitsee ’osoittaa jollekulle hänen syntinsä ja käskeä häntä katumaan’. Tämä voi olla kahden ihmisen välinen yksityisasia, kuten Matt. 18:15; Ef. 5:11:ssä. Mutta se voi myös olla johtajan alainen seurakunnan asia, kuten paimenkirjeissä: 1. Tim. 5:20; 2. Tim. 4:2; Tiit. 1:9, 13; 2:15. . . . Sana ei merkitse ainoastaan ’moittia’ tai ’nuhdella’ eikä ’vakuuttaa’ todistamisen merkityksessä eikä ’paljastaa’ tai ’tuoda ilmi’, vaan ’oikaista’, nimittäin ’kiinnittää huomio pois synnistä katumukseen’.” – Theological Dictionary of the New Testament, II osa.

¹⁵ Raamatullisen ojennuksen tarkoituksena ei siis ole vain saattaa häpeään jonkun väärää toimintaa tai ilmaista paheksuntaa sitä kohtaan, kuten nuhteen tarkoitus voi olla. Sen sijaan että pyrkimyksenä olisi vain saada joku lopettamaan jokin väärä toiminta, ojennuksen tavoite on myönteinen, nimittäin tavoittaa ihmisen sydän ja saada hänet vihaamaan tekemäänsä väärää. Jonkun väärän menettelyn ’paljastamisen’ tarkoituksena ei siis ole vain saattaa hänet ilmi, vaan voittaa hänet veljenä ja yrittää estää sitä, että hän eksyisi seurakunnasta vajoamalla syvemmälle syntiin. – Matt. 18:15, 16.

OJENNUS OMAN SYDÄMEMME TAI TOISTEN HENKILÖIDEN AVULLA

16, 17. Mitkä seikat tulisi pitää mielessä vastattaessa kysymykseen, tarvitseeko sellaista ojentaa, joka on jo hylännyt väärintekemisen?

¹⁶ Entäpä sitten, jos joku kristitty syyllistyy johonkin väärintekoon yhden tai useamman kerran, mutta sen jälkeen hänen omatuntonsa panee hänet katumaan, ja hän kääntyy pois sellaisesta väärinteosta ja hylkää sen? Tarvitseeko jonkun silti ojentaa häntä?

¹⁷ Tässä meidän tarvitsee pitää mielessä sanan ”ojentaa” (eléngkho) merkitys. Olemme nähneet, että siihen voi liittyä sellaisia ajatuksia kuin syyttää ja kenties kuulustella tai ristikuulustella jotakuta, todistaa hänelle hänen väärintekonsa tai kumota vakuuttavin todistein hänen väärä näkökantansa jostakin tunnustetusta menettelystä todistaen hänet siten syylliseksi hänen omassa mielessään ja sydämessään. Ja kaiken tämän päämääränä on saattaa hänet katumukseen, niin ettei hän ainoastaan lopeta väärää menettelyä, vaan ettei hän myöskään palaa siihen.

18. Voiko ihmisen oma sydän ojentaa häntä, ja jos voi, niin miten?

¹⁸ Mutta eikö aikaisemmin mainitussa tilanteessa, jossa väärintekijä katuu syntiään ja hylkää sen, hän ole itse asiassa jo ojentanut itseään? Kyllä, hänen oma omatuntonsa on syyttäjänä ja Jumalan sana ja henki syylliseksi todistajana, ja hänen sydämensä panee hänet katumaan ja kääntymään pois väärinteosta. Hän ei tarvitse ketään toista ’paljastamaan hänen virhettään’, jotta hän tunnustaisi väärän menettelynsä ja oikaisisi sen. – Vrt. Ps. 16:7; Jer. 2:19.

19. Minkä esimerkin löydämme tästä Pietarin toimista?

¹⁹ Näin kävi ilmeisesti apostoli Pietarille. Jeesus oli varoittanut Pietaria, että hän kieltäisi Herransa kolme kertaa. Kun Jeesuksen pidättämisen ja oikeudenkäynnin aikaiset vaikeat olosuhteet tulivat, Pietari ilmaisi heikkoutta ja tosiaankin kielsi Jeesuksen kolmessa tilanteessa. Kuitenkin pelkkä Jeesuksen katse tavoitti Pietarin sydämen ja sai hänet menemään ulos ja itkemään katkerasti sen katumiseksi, mitä hän oli tehnyt. Hänen oma sydämensä ja se, että hän muisti Jeesuksen aikaisemmat sanat, olivat ojentaneet häntä. Pietarin senjälkeinen menettely todisti hänen päättäneen, ettei hän enää syyllistyisi samanlaiseen vakavaan vääryyteen. Joitakin viikkoja myöhemmin Jeesus näki sopivaksi käyttää Pietaria yhtenä ’peruskivenä’ kristillistä seurakuntaa muodostettaessa. – Luuk. 22:54–62.

20, 21. a) Vaikka joku onkin päättänyt, ettei hän enää palaa väärintekemiseen, niin mitä varausta hän voi viisaasti käyttää hyväkseen? b) Miksi Daavid tarvitsi ojennusta, ja miten Naatan antoi sen hänelle?

²⁰ Tämä ei merkitse, ettei joku ehkä tarvitsisi apua sellaisissa tapauksissa. Vaikka hän on saattanut päättää, ettei hän palaisi johonkin väärintekoon, niin hän saattaa hyvinkin tarvita toisten apua vahvistuakseen päätöksessään. Jehova Jumala on varannut veljiä avuksemme siinä. – Sananl. 17:17; Luuk. 22:31, 32; Gal. 6:2.

²¹ Toisin kuin Pietarin tapauksessa, kerran aikaisemmin tarvittiin toista henkilöä ojentamaan kuningas Daavidia. Hän oli suorittanut hyvin vakavanlaatuisia rikoksia, jotka olivat aiheuttaneet suurta vahinkoa toisille. Kuitenkaan hän ei ollut tunnustanut suoraan menettelynsä vääryyttä, vaan etsinyt sen sijaan keinoja peittääkseen väärintekonsa. Siitä syystä Jumala lähetti profeetta Naatanin ojentamaan Daavidia. Naatan käytti tällöin voimakasta ja havainnollista esimerkkiä, joka kuvasi Daavidin tapaukseen rinnastettavaa tilannetta. Närkästyneenä Naatanin kuvauksessa esitetyn miehen itsekkyydestä Daavid tuomitsi miehen julman säälimättömyyden. Sitten Naatan tuotti Daavidille järkytyksen sanomalla: ”Sinä olet se mies.” Kun Daavid nyt näki tekonsa oikeassa valossaan ja ymmärsi ja tunsi syvästi, kuinka halpamaisia ne todella olivat, hän katui. Ellei hän olisi katunut, hän olisi ansainnut kuoleman, kuten hän itse oli myöntänyt. – 2. Sam. 12:1–13.

22. Miten Daavid ilmaisee oikean asenteen ojennuksen suhteen ja osoittaa myös sen suuren hyödyn, jonka katumus aikaansaa?

²² Daavid ilmaisi eräässä psalmissaan oikean asenteen ojennukseen, kun hän sanoi: ”Lyököön minua vanhurskas: se on rakkautta; kurittakoon [ojentakoon, UM] hän minua: se on öljyä minun päähäni, siitä minun pääni älköön kieltäytykö.” (Ps. 141:5) Psalmissa 32:1–6 Daavid kuvaili edelleen sitä tuskallista kärsimystä, jota hän henkilökohtaisesti koki siksi, ettei ollut etsinyt Jehovan anteeksiantoa tekemilleen synneille, ja sitä siunattua huojennusta, jonka katumus ja tunnustaminen Jumalan edessä toivat hänelle.

23. Minkä viisaat ojentajat tunnustavat, ja miten tässä kappaleessa mainitut raamatunkohdat valaisevat tätä?

²³ Jotta paimenet seurakunnassa olisivat viisaita ojentajia, heidän tarvitsee myös muistaa, että niin kuin väärintekemisen vakavuus voi suuresti vaihdella, samoin myös ojentamisen ankaruudella voi olla laajoja aste-eroja. (Vrt. Gal. 6:1; 2. Tim. 2:24–26:ta Tiit. 1:13:een.) Nekin, joilla on hyvä maine Jumalan palvelijoina, voivat joskus tarvita ojennusta jonkin väärän näkemyksen, puheen tai teon johdosta.

24, 25. Onko mahdollista, että myös Jumalan uskolliset palvelijat tarvitsevat ojennusta, ja mitä hyvää siitä seuraa?

²⁴ Tämä piti paikkansa Pietarista erään kerran myöhemmin. Galatalaisille 2:11–14 kertoo, että kun hän meni Syyrian Antiokiaan, hän veljeili ympärileikkaamattomien ei-juutalaisten kanssa ja aterioi heidän kanssaan. Mutta kun Antiokiaan tuli Jerusalemin seurakunnasta eräitä miehiä (jotka ilmeisesti kannattivat yhä juutalaisten eristäytymistä), niin Pietari lakkasi olemasta kristittyjen pakanoitten yhteydessä. Kun apostoli Paavali näki tämän erheellisen menettelyn ja sen huonot vaikutukset muihin juutalaisuskoviin, niin hän tunsi olevansa velvoitettu ojentamaan Pietaria. Järkevin todistein hän osoitti Pietarille hänen menettelynsä vääryyden julkisesti toisten läsnä olevien kuullen. Ei voi olla epäilystäkään siitä, että Pietari otti tämän ojennuksen vastaan, ja hän puhuu Paavalista myöhemmin lämpimän arvostavasti. – 2. Piet. 3:15, 16.

²⁵ Sananlaskujen 9:8, 9 sanookin: ”Nuhtele [ojenna, UM] viisasta, niin hän sinua rakastaa. Anna viisaalle, niin hän yhä viisastuu.” ”Ymmärtäväistä tulisi ojentaa, jotta hän voisi käsittää tiedon”, kuten oli Pietarin laita. Olkoot korvamme siksi aina avoinna ottamaan vastaan viisaat ”kurin ojennukset”, jotka ovat ”elämän tie” kaikille niille, jotka rakastavat Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan. – Sananl. 19:25; 6:23; 25:12; UM.

[Alaviitteet]

Vincentin Word Studies in the New Testament sanoo: ”Varhaisemmassa klassisessa kreikassa se merkitsee häpäistä tai saattaa häpeään . . . Sitten [myöhemmin] ristikuulustella tai kuulustella tarkoituksena vakuuttaa, todistaa syylliseksi tai kumota. . . Väitteistä: saattaa koetukselle; todistaa; todistaa perusteluketjulla.” (Kursivointi meidän)