kyvyiltään tai kokemuksiltaan, on vaarallista. Kristillisessä seurakunnassa voi esimerkiksi joku avustava palvelija lähestyä vanhinta ehdotuksineen. Mikä voisi nyt olla seurauksena, jos vanhin työntäisi hänet pois ottamatta asiallisesti harkittavakseen hänen ehdotustaan ja antaisi avustavan palvelijan ymmärtää, että hän on puhunut sellaista, mikä ei hänelle kuulu? Eikö avustava palvelija olisi loukkaantunut ja murheissaan tultuaan väärinymmärretyksi? Samalla voisi ylpeyden ilmaus, vaikka vähäinenkin, alentaa vanhinta avustavan palvelijan silmissä. Kun avustavan palvelijan vaikuttimet tehdään ilman pätevää syytä kyseenalaisiksi, niin hän voi päätellä tietoisesti tai alitajuisesti, ettei tuon vanhimman arvostelukyky kokonaisuudessaan ehkä ole paras mahdollinen. Loukkaantuneena tapahtuneesta hän voi purkaa sydäntään läheiselle ystävälle, ja se voi tehdä myös tuon ystävän näkemykseen epäedullisen vaikutuksen joksikin aikaa.

Jeesuksen Kristuksen esimerkki on varmasti jäljittelemisen arvoinen. Hän ei antanut ”tiedon pöyhistää”. (1. Kor. 8:1) Vaikka hänellä olikin kaikki oikeat vastaukset, niin hän ei vieroittanut pois toisia kiinnittämällä huomiota suurempaan kykyynsä, tietoonsa, kokemukseensa ja viisauteensa. Hän ei saattanut opetuslapsiaan ajattelemaan, että he eivät hänen lähdettyään kykenisi koskaan suorittamaan työtä siinä määrin kuin hän oli tehnyt. Hän ilmaisi päinvastoin luottavansa heihin ja antoi opetuslapsilleen kunniaa sanoen heille: ”Totta totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, sekin tulee tekemään niitä tekoja, joita minä teen, ja hän tulee tekemään suurempia tekoja kuin nämä, koska minä olen menossa Isän luo.” (Joh. 14:12) Ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapset suorittivat joukkona töitä suuremmassa mitassa kuin hän oli tehnyt ja pitemmän aikaa. – Vrt. Matt. 5:14.

Jos nyt Jeesus täydellisenä ihmisenä saattoi ilmaista tällaista luottamusta uskoviin, niin miksi kenenkään epätäydellisen ihmisen pitäisi päätellä, että toiset eivät mitenkään voi tehdä sitä, mitä hän voi? Ihminen, joka ilmaisee näin ylpeätä ajattelutapaa, tekee asiat vaikeammiksi itselleen ja toisille. Hän lannistaa toisia haluamasta työskennellä kanssaan, koska hän saa heidät tuntemaan olevansa huonompia eikä luottamusta ansaitsevia. Heiltä riistetään näin ollen jossakin määrin henkilökohtaista kiinnostusta.

Mutta erityisen vaarallinen on kuitenkin vallitseva ylpeyden ”henki”. Se saa ne, joilla se on, pahastumaan perustellusta arvostelusta, oikaisusta tai kurista, niin, hylkäämään Jumalan sanan neuvon. Tämä johtaa heidät sellaiseen elämäntapaan, joka tuottaa heille varmasti tuhon. Raamatun sananlasku esittää sen osuvasti: ”Kuritusta saanut mies, joka niskurina pysyy, rusennetaan äkisti, eikä apua ole.” (Sananl. 29:1) Asia on näin, koska ihminen, jossa ylpeys on vallitseva ominaisuus, asettuu Jumalaa ja sitä vastaan, mitä Hän odottaa niiltä, jotka Hän hyväksyy palvelijoikseen. Raamattuhan sanoo: ”Vyöttäytykää kaikki mielen vaatimattomuuteen toisianne kohtaan, koska Jumala vastustaa kopeita, mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille.” – 1. Piet. 5:5.

On sen tähden tärkeätä, että kristityt ahertavat kovasti pitääkseen ylpeyden kurissa. Ylpeä ihminen ei ainoastaan voi vahingoittaa toisia, vaan hän saattaa myös menettää Jumalan hyväksynnän ja elämän. Ylpeys on totisesti vaarallista.

Rukous, joka johti Jumalan totuuden löytämiseen

◆ Eräs urakoitsija rukoili Kolumbiassa, että Jumala käyttäisi häntä jollakin tavalla. Kun muuan Jehovan todistaja, lähetystyöntekijä, ja hänen 10-vuotias toverinsa tulivat tämän urakoitsijan luo, hän kuunteli tarkkaavaisesti. Pojan raamatuntuntemus teki mieheen syvän vaikutuksen, ja hän suostui tutkimaan Raamattua lähetystyöntekijän kanssa. Pian sen jälkeen hän hankkiutui eroon spiritistisistä kirjoistaan, lakkasi tupakoimasta ja sitten selitettyään vaimolleen, mitä Raamattu sanoo epäjumalanpalveluksesta, heitti pois pyhimyksenkuvansa. Mies kastettiin eräässä Jehovan todistajain piirikonventissa kymmenen kuukautta sen jälkeen, kun hän oli alkanut tutkia Raamattua.