Kristillinen seurakunta ja sen toiminta
IHMISKUNTA on nykyään hyvin jakautunut. Uskonnolliset, kansalliset ja yhteiskunnalliset raja-aidat sekä kieli- ja roturajat ovat osoittautuneet ylipääsemättömiksi. Mutta tällainen jakautuminen ei ollut Jumalan tarkoitus. Aluksi Aadam ja Eeva, ihmissuvun vanhemmat, olivat täysin ykseydessä ja sopusoinnussa keskenään, ja mikä vielä tärkeämpää, Jumalan ja hänen enkelipoikien muodostaman taivaallisen perheensä kanssa. (1. Moos. 1:27–31; Job 38:7) Jumalan tarkoitus on palauttaa tällainen ykseys ja sopusointu kaikkeuteen. Raamattu sanoo puhuessaan ’Jumalan tahdon pyhästä salaisuudesta’: ”Se on hänen mielisuosionsa mukaista, joka hänellä oli itsessään tarkoituksena, päämääränä hallinto määräaikojen täyttymisen rajalla, nimittäin kaiken kokoaminen jälleen yhteen Kristuksessa, sen mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Niin, hänessä.” – Ef. 1:9, 10.
Maan päällä ei voi olla rauhaa ja onnellisuutta ilman ykseyttä. Mutta se ei voi olla pelon aiheuttamaa ykseyttä, jonka nykyajan valtiot toivovat saavuttavansa suojellakseen itseään ydinsotaa vastaan. Tosi rauhan täytyy perustua sydämestä lähtevään ykseyteen – rakkauteen toisia ihmisiä kohtaan ja rakkauteen Jumalaa kohtaan. Tämä kokoaminen yhteen Kristuksessa on kokoamista yhteen Jehova Jumalan vallan alaisuudessa, hänen tunnustamistaan Suvereeniksi. Kuluneitten 1 900 vuoden ajan hän on koonnut ihmisiä kaikista roduista, kansoista ja kielistä muodostamaan kristillisen seurakunnan, jonka Pää on Kristus. Nykyisen maailmallisen asiainjärjestelmän päättymisen aikana Jumala kokoaa myös ihmisiä, jotka toivovat säilyvänsä elossa tämän järjestelmän lopussa saadakseen elää ikuisesti maan päällä Jehovan suvereenisuuden alaisuudessa. Lisäksi valtakuntansa tuhatvuotisen hallituskauden aikana Kristus tuo kuolleet takaisin ylösnousemuksen välityksellä kootakseen kaikki tottelevaisiksi osoittautuvat yhdeksi sopusointuiseksi ruumiiksi. – 1. Kor. 15:22, 23.
SEURAKUNTA JA SEN YKSEYS
Mikä on seurakunta? Sana ”seurakunta” on käännetty kreikkalaisesta sanasta ekklesia, joka merkitsee kirjaimellisesti ’ulos kutsumista’ ja joka tulee sanoista ek ’ulos’ ja klesis ’kutsuminen’. Vanhan ajan kreikkalaiset käyttivät sanaa kansankokouksesta, joka oli kokoontunut keskustelemaan valtion asioista. Suomen kielessä samaa merkitsevät sanat ovat ”kokous” ja ”seurakunta”. Joissakin raamatunkäännöksissä ekklesia on käännetty ”kirkoksi”. Vastaava hepreankielinen sana on qahal, jota käytetään tarkoittamaan Israelin seurakuntaa. – Vrt. Psalmin 22:23, 26:ta Heprealaiskirjeen 2:12:een.
Ilmaisu ”seurakunta” soveltuu laajimmassa merkityksessään Pään, Kristuksen, alaisuudessa olevaan kristittyjen opetuslasten koko joukkoon. (Kol. 1:18; Room. 12:5) Sitä käytetään Raamatussa tarkoittamaan myös kristittyjen paikallisia ryhmiä. (Apt. 15:41; Ilm. 1:4) Jokaisessa seurakunnassa täytyy vallita ykseys ja samoin myös koko maailmanlaajuisessa seurakunnassa – ne ovat kaikki kuin yhtä. Sitä, millainen ykseys seurakunnassa täytyy olla, kuvaillaan 1. Korinttolaiskirjeen 1:10:ssä: ”Mutta minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että puhuisitte kaikki yhtäpitävästi ja ettei keskuudessanne olisi jakaumia, vaan että olisitte sopeutuvasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa.”
Rakkaus, ykseyden perusta, on tosi kristillisen seurakunnan pääasiallinen tunnusmerkki. Jeesus sanoi: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Joh. 13:35) Raamattu käskee kristittyjä: ”Pukeutukaa rakkauteen, sillä se on täydellinen yhdysside.” (Kol. 3:14) Tällaisen rakkaudellisen ykseyden saavuttamiseksi kaikkien seurakunnan jäsenten täytyy tutkia Jumalan henkeyttämää sanaa ja noudattaa sitä. Tällä tavalla he kehittävät Kristuksen mielen ja hengen eli vaikuttavan voiman ja voivat saada hänen ajatuksensa asioista. (Room. 8:9; 1. Kor. 2:16) He tulevat tuntemaan Jumalan – hänen persoonallisuutensa, hänen hyvät ominaisuutensa ja menettelytapansa, ja he voivat tulla hänen jäljittelijöikseen. (Ef. 5:1) Tämä aikaansaa ykseyden mutta ei yhdenmukaisuutta. ’Pukiessaan ylleen uuden persoonallisuuden’ kukaan seurakunnan jäsen ei menetä yksilöllisyyttään. (Ef. 4:22–24) Hänellä on edelleen omat makunsa, lahjansa ja kykynsä. Se aikaansaa nautittavaa vaihtelua ja onnellisuutta seurakunnassa.
VANHINTEN KESKUSELIN
Suunniteltu yhteisponnistelu on tarpeen, jotta ”hyvä uutinen” saataisiin julistetuksi kautta maailman. Ensimmäisen vuosisadan kristityt nauttivat tästä ykseydestä, kuten apostoli Paavali kirjoitti Filippin kaupungissa Makedoniassa olleelle kristilliselle seurakunnalle: ”Käyttäytykää vain Kristusta koskevan hyvän uutisen arvoisella tavalla, jotta minä, tulenpa ja näen teidät tai olen poissa, kuulisin siitä, mikä koskee teitä, että te pysytte lujina yhdessä hengessä, kamppaillen yhtenä sieluna rinta rinnan hyvän uutisen uskon puolesta.” (Fil. 1:27) Ensimmäisen vuosisadan seurakunnat olivat yhteistoiminnassa Jerusalemin seurakunnan kanssa. Koska se oli vanhin seurakunta ja koska sen vanhimmistoon kuuluivat apostolit, muut seurakunnat etsivät tältä vanhimmistolta neuvoja ja ohjausta.
Nykyajan Jehovan todistajat ovat ponnistelleet saadakseen tietää, miten varhaiskristillinen seurakunta toimi, ja noudattaakseen tätä raamatullista mallia. Eri puolilla maapalloa sijaitsevat yli 40 000 Jehovan todistajain seurakuntaa ovat yhteistoiminnassa Brooklynissa New Yorkissa olevan vanhinten keskuselimen kanssa. Tämä elin koostuu kristityistä miehistä, jotka ovat kypsiä, kokeneita kristillisen seurakunnan jäseniä ja jotka ovat eri kansallisuuksista ja eri maista. He ovat myös päteviä olemaan Jumalan lauman paimenia ja valvojia sen perusteella, mitä esitetään 1. Timoteuksen kirjeen 3:1–7:ssä ja Tiituksen 1:5–9:ssä.
Jerusalemin vanhimmiston toimintaa ensimmäisellä vuosisadalla valaistaan Apostolien tekojen 15. luvussa. Kuten siinä osoitetaan, Jumala oli tekemisissä kansansa kanssa, missä tahansa sitä olikin maan päällä, – koko seurakuntansa kanssa. Seurakunnan Pään Jeesuksen Kristuksen välityksellä Jumala ohjasi palvelijansa Paavalin ja Barnabaan, jotka saarnasivat ei-juutalaisissa maissa, tilanteeseen joka aiheutti ongelman: pitikö pakanoita, jotka hyväksyivät kristillisyyden, vaatia ympärileikkauttamaan itsensä, ennen kuin heitä hyväksyttiin seurakuntaan? Jotkut juutalaiskristityt olivat sitä mieltä, että piti.
Niinpä apostoli Paavali ja muutamat muut lähtivät ongelman vuoksi Jerusalemiin, missä muut apostolit ja tuon seurakunnan vanhimmat asuivat. (Apt. 15:1, 2) Kun koko tämä joukko oli kokoontunut, Paavali ja Barnabas esittivät kysymyksen sille. Seurasi keskustelu, jonka aikana Pietari kuvaili hengen johtoa ensimmäisen pakanakäännynnäisen Korneliuksen yhteydessä. (Apt., 10. luku) Seuraavaksi Paavali ja Barnabas todistivat samoin. Siten pyhä henki ’todisti’ Jumalan tahdosta asiassa. (Joh. 15:26) Jotta kysymys voitiin sitten ratkaista Raamatun perusteella, Jumalan henki toimi muistuttajana ohjaamalla Jaakobin, Jeesuksen Kristuksen velipuolen, huomion Aamoksen 9:11, 12:een, ja opettajana saamalla Jaakobin näkemään tuon profetian merkityksen. (Joh. 14:26) Täten asian ratkaisi todellisuudessa pyhä henki. Sitten kirjoitettiin kirje kaikille seurakunnille niiden ohjaamiseksi toimimaan sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. – Apt. 15:22–29.
Tarkastelemalla sitä, miten kristillinen elin Jerusalemissa toimi, voimme nähdä, miten nykyinen vanhinten keskuselin toimii. Kun tarvitaan lisäapua, vanhinten keskuselimen muodostavat miehet valitsevat muita kokeneita miehiä, jotka ovat päteviä palvelemaan tässä elimessä heidän kanssaan. Tämä elin ohjaa myös seurakuntien tekemien vanhinten suositusten tarkastamista ja miesten nimittämistä näihin asemiin. Yksi sen tehtävistä on Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtien, Raamattujen ja muiden raamatullisten julkaisujen kirjoittamisen ja/tai julkaisemisen valvonta Pennsylvaniassa ja New Yorkissa rekisteröityä Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuraa laillisina välikappaleina käyttäen.
Näiden asioitten hoitamisen lisäksi keskuselin pitää kiinteää yhteyttä eri puolilla maailmaa oleviin seurakuntiin haaratoimistojen välityksellä. Se pitää lähetyskoulu Gileadia Brooklynissa New Yorkissa, ohjaa lähetystyöntekijöitten määräämisen tehtäviinsä eri puolille maailmaa ja huolehtii siitä, että Valtakunnan ”hyvän uutisen” julistajat tavoittavat syrjäisetkin paikat. Tämän elimen jäsenet käyvät näissä muissa maissa aika ajoin. Tämä auttaa säilyttämään maailmanlaajuisen ajatuksen ja toiminnan ykseyden. (1. Kor. 1:10) Nämä miehet ovat paikallisten New Yorkin seurakuntien yhteydessä ja palvelevat niissä vanhimpina. He eivät ole Jehovan todistajien elämän tai uskon hallitsijoita eli ”herroja”, vaan heitä pidetään veljinä ja toisten vertaisina, joilla on taloudenhoidon velvollisuus. – 1. Kor. 4:1, 2; 2. Kor. 1:24; 1. Piet. 4:10.
VANHIMMAT SEURAKUNNISSA
Kullakin paikallisella seurakunnalla on vuorostaan ”vanhinten” eli ”valvojien” (kreikaksi episkopoi) muodostama elimensä. Vanhimmat eivät ole millään tavoin ylempiä ihmisiä, vaan he ovat todellisuudessa Jumalan ”lauman” palvelijoita. Apostoli Pietari kuvailee heidän asennettaan ja työtään Pietarin 1. kirjeen 5:1–4:ssä, missä heitä kutsutaan ”paimeniksi”. Heidän tehtävänsä on auttaa huollossaan olevaa ”laumaa”. Näistä miehistä käytetyt nimitykset eivät ole arvonimiä, vaan ilmaisevat, että he ovat todellakin ”vanhimpia” kypsinä kristittyinä miehinä, jotka on nimitetty tekemään paimennustyötä ja valvomaan hengellisiä asioita. Jehovan todistajien keskuudessa ei käytetä erikoisnimityksiä, jotka erottaisivat ”papiston” ”maallikoista”. – Job 32:21, 22.
Miehet, joita kukin seurakunta suosittelee vanhimmiksi eli valvojiksi, valitaan niiden raamatullisten pätevyysvaatimusten mukaan, jotka esitetään 1. Timoteuksen kirjeen 3:1–7:ssä, Tiituksen 1:5–9:ssä ja muissa raamatunkohdissa, joissa kuvaillaan tosi valvojien ominaisuuksia ja työtä. Näin ollen ”pyhä henki” ilmaisee vanhinten keskuselimelle, keitä heidän pitäisi nimittää ”paimentamaan Jumalan seurakuntaa”. – Apt. 20:28.
Jumalan lauman valvominen on paimennustyötä. Puhuessaan valvojien velvollisuudesta ”pitää huolta Jumalan seurakunnasta” apostoli Paavali käyttää kreikkalaista sanaa epimeléomai, joka tarkoittaa ’pitää huolta’ ja johon sisältyy ennakkoharkinta ja huolenpito, ja epi ilmaisee ’mielen ohjaamista huolehdittavaan kohteeseen’. (1. Tim. 3:5) Luukkaan 10:34, 35:ssä sanaa käytetään kerrottaessa siitä, kun laupias samarialainen piti huolta loukkaantuneesta miehestä.
Niin ollen vanhinten päätehtävä on pitää hyvää huolta seurakunnan hengellisyydestä, opettamisesta, auttamisesta, ojentamisesta, oikaisemisesta ja kehottamisesta. Vanhimmat eivät ole kiinnostuneita seurakunnasta ihmisjoukkona, vaan jokaisen yksityisen jäsenen hengellisestä hyvinvoinnista. Siihen, että vanhimmat ovat ’päteviä opettamaan’, sisältyy kyky antaa hyödyllisiä neuvoja yksilöille, aviopareille ja perheille soveltamalla Raamattua heidän elämäänsä ja ongelmiinsa. – 1. Tim. 3:2; 2. Tim. 4:2; 2:24, 25.
Tarvittaessa seurakunnan vanhimmat käsittelevät tapauksia, joihin liittyy seurakunnan jäsenten välisiä kiistoja tai syytöksiä väärinteosta. Mutta tässä suhteessa heitä ei tule pitää ankarina tuomareina, vaan pikemminkin rakkaudellisina veljinä, jotka ovat kiinnostuneita väärintekijän toipumisesta. Heidän tavoitteensa on auttaa asianomaisia selviytymään ongelmastaan Jumalan sanan ohjauksen mukaan ja säilyttää seurakunta moraalisesti puhtaana sopusoinnussa Raamatun kanssa. Tämä varmistaa Jumalan jatkuvan suosion ja myös varjelee Jumalan seurakuntaa soimaukselta. (1. Piet. 2:15, 16) Armo ja seurakunnan hyvä hengellinen asema ovat sen tähden päätekijöitä. Kaikki mahdollinen tehdään hairahtuvan ’voittamiseksi’, hänen auttamisekseen palautumaan kohdalleen, jotta hän oikaisisi tiensä ja pääsisi takaisin terveeseen hengelliseen tilaan. (Matt. 18:15) Mutta jos yksilöt rikkovat vakavasti Raamatun periaatteita eivätkä osoita aitoa katumusta tai halua huonon menettelyn hylkäämiseen, vanhimmisto voi toimia rikkojan ”erottamiseksi”. Tämä toimenpide merkitsee hengellisen toveruuden ja läheisen yhteydenpidon katkeamista. – 1. Kor. 5:9–13.
Sen lisäksi että erottaminen pitää seurakunnan vapaana väärintekemisen suvaitsemista koskevasta syytöksestä, se voi auttaa rikkojaa tulemaan järkiinsä. (1. Tim. 1:20) Jos sellainen henkilö myöhemmin katuu ja hylkää väärän menettelynsä ja anoo takaisin ottamista, hän voi päästä takaisin sen jälkeen kun vanhimmisto harkitsee hänen menettelynsä ja asenteensa muuttumista. (2. Kor. 2:5–8) Vaikka joku on erotettuna, niin häntä ei kohdella huonosti eikä solvata, vaan häntä pidetään, niin kuin Jeesus neuvoi, ”kansojen ihmisenä”, ts. sellaisena joka kuuluu ulkopuolella olevaan maailmaan, eikä kristillisen seurakunnan jäsenenä. – Matt. 18:17.
AVUSTAVAT PALVELIJAT
”Avustavat palvelijat” (kreikaksi diakonoi, palvelijat) valitaan niiden pätevyysvaatimusten perusteella, jotka 1. Timoteuksen kirjeen 3:8–13 esittää. Nämä miehet työskentelevät vanhinten johdolla auttaakseen seurakunnan monien tarpeitten hoitamisessa. Tämän he tekevät huolehtimalla seurakunnan asiapapereista, pitämällä kokouspaikan puhtaana ja hyvin varustettuna, huolehtimalla siitä, että ”hyvää uutista” viedään järjestelmällisesti yhdyskunnan asukkaille, mihin liittyvät aluekartat ja aluemääräykset yksilöille ja ryhmille, huolehtimalla siitä, että seurakunnan kaikkien jäsenten saatavissa on raamatullista kirjallisuutta todistamista ja opettamista varten, auttamalla uusia julistamaan ”hyvää uutista”, käymällä kiinnostuneiden luona, auttamalla tarpeessa olevia tai sairaita jne. He samoin kuin vanhimmatkin palvelevat sen mukaan kuin Jumala on nähnyt sopivaksi antaa heille ”lahjoja”. (Room. 12:6–8) Kukaan vanhimmista tai avustavista palvelijoista ei saa palkkaa tästä toiminnasta. He palvelevat ilmaiseksi.
Vaikka naiset julistavat ja opettavat ”hyvää uutista” ihmisille, niin kuin varhaiskristillisen seurakunnankin naiset, keitään heistä ei nimitetä vanhimmiksi. Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä apostoli Paavali sanoo 1. Timoteuksen kirjeen 2:12:ssa ja 1. Korinttolaiskirjeen 14:34:ssä.
Erikoisvalmennuksen varaamiseksi vanhimmille järjestetään aika ajoin koulukurssi sopiviin paikkoihin. Kaikki seurakuntien vanhimmat kutsutaan näihin kouluihin, joita kutsutaan ”Valtakunnan palveluskouluiksi”, joissa heille annetaan heidän tarpeitaan vastaava oppikirja. Pätevät opettajat johtavat kouluja. Paikalliset seurakunnat voivat järjestää ateriat ja majoituksen niille, jotka tulevat kouluun etäämpää. Samanlainen koulu järjestetään ”tienraivaaja”-todistajien valmentamiseksi – he omistavat säännöllisesti 90 tuntia tai enemmän joka kuukausi suoranaiseen hyvän uutisen julistamistyöhön.
MATKUSTAVAT KIERROS- JA PIIRIVALVOJAT
Vanhimpia, jotka voivat omistaa kaiken aikansa tai suuren osan ajastaan työskentelemiseen kierrosvalvojina, määrätään tekemään säännöllisiä vierailuja noin kahteenkymmeneen seurakuntaan määräalueella. Kierrosvalvojan työhön kuuluu yhteistoiminta niiden seurakuntien vanhinten kanssa, joissa hän vierailee, heräävien ongelmien käsitteleminen ja seurakunnan rohkaiseminen seurustelemalla sen kanssa ja olemalla mahdollisimman monen seurakunnan jäsenen kanssa oivallisessa ”hyvän uutisen” julistamispalveluksessa. Hän pitää myös puheita, jotka kannustavat kaikkia edistymään uskossa. – Room. 1:11, 12.
Piirivalvojan työ on kierrosvalvojan työn kaltaista. Piiri koostuu tavallisesti paristakymmenestä kierroksesta tai kierroksen osasta. Piirivalvoja vierailee näissä kierroksissa, jolloin pidetään ”kierroskonventteja” sopivissa kaupungeissa tai keskeisellä paikalla sijaitsevassa Jehovan todistajain konventtisalissa. Hän palvelee sellaisten kokousten puheenjohtajana. Tällaiset konventit kestävät tavallisesti kaksi päivää. Kierros- ja piirivalvojan sekä paikallisten vanhinten pitämät rakentavat puheet ja keskustelut käsittelevät Raamatun kannalta kristityn elämää, hänen työtään ja ongelmiaan. Vanhinten keskuselin valvoo ohjelmien laatimista kahta sellaista konventtia varten vuodessa. Tällaisiin konventteihin järjestetään myös kastetilaisuus.
KOKOUKSET
Jehovan todistajien seurakunnilla on seuraavat kokoukset joka viikko paikallisesti sopivimpina aikoina.
Seurakunnan kirjantutkistelu. Kerran viikossa Jehovan todistajat ja henkilöt, jotka tutkivat Raamattua heidän kanssaan, kokoontuvat johonkin lähistöllä olevaan kotiin tunnin kestävään tutkisteluun, jossa käytetään Raamattua ja jotakin Jehovan todistajain hallitsevan elimen ohjauksessa valmistettua raamatullista oppikirjaa. Täällä voi tutustua läheisesti toisiin, jotka samalla paikkakunnalla palvelevat Jumalaa. Ryhmän pieni koko kannustaa henkilöä puhumaan vapaasti ja tottumaan uskonsa julistamiseen toisten edessä. (Hepr. 13:15) Hänellä on myös tilaisuus tehdä kysymyksiä ja saada vastauksia, joiden tueksi esitetään raamatunkohtia. Se terävöittää Raamatun tuntemusta. – Sananl. 27:17.
Koti, jossa seurakunnan kirjantutkistelu pidetään, palvelee tavallisesti muina aikoina ryhmän kokoontumispaikkana, josta he lähtevät viemään lähiseudun ihmisten koteihin ”hyvää uutista”. Tällainen ryhmäjärjestely tarjoaa yksilöille, jotka edistyvät hyvin raamatuntutkistelussaan, mahdollisuuden saada apua ”hyvän uutisen” julistamiseen osallistumisessa.
Yleisökokous. Joka viikko, tavallisesti sunnuntaina, seurakunta kokoontuu kuuntelemaan yleisölle pidettävää raamatullista puhetta. Jäsennyksiä on varattu hyvin monenlaisista raamatullisista aiheista, ja pätevät puhujat, jotka yleensä ovat vanhimpia, esittävät puheita. Kun ottaa Raamatun mukaan, on tilaisuus seurata siitä, kun puhuja lainaa raamatunkohtia, ja siten voi oppia ymmärtämään, mitä Raamattu opettaa käsiteltävänä olevasta aiheesta.
”Vartiotornin” tutkistelu. Tämä kokous on tavallisesti yleisökokouksen jälkeen. Siinä tutkitaan Raamattua Vartiotorni-lehden avulla. Tässä kokouksessa, jossa koko seurakunta on läsnä, noudatettu tutkimistapa on samanlainen kuin pienemmissä ryhmissä seurakunnan kirjantutkisteluissa. Puheenjohtaja tekee kysymyksiä ja läsnä olevat esittävät vapaaehtoisesti vastauksia.
Teokraattinen koulu. Jokainen seurakunta pitää tätä koulua auttaakseen kaikkia siihen ilmoittautuneita puhumaan totuutta toisille tehokkaammin. Se varustaa monia tulemaan ”uskollisten esimerkiksi puhumisessa”, kun he pitävät yleisöpuheita ja kehottavat ja opettavat seurakuntaa puhujalavalta. Kaikille kouluun ilmoittautuneille määrätään puheita raamatullisista aiheista, ja heitä autetaan edistymään siten, että koulua johtava vanhin esittää yksityisesti huomaavaisia neuvoja. (1. Tim. 4:12, 13, 15; 2. Tim. 2:15) Jokainen seurakunnan yhteydessä oleva voi ilmoittautua. Tällä tavalla he oppivat puhumaan ja opettamaan tehokkaammin kiinnostuneitten kodeissa.
Palveluskokous. Tämä kokous, joka on tavallisesti teokraattisen koulun jälkeen samana iltana, on saanut tällaisen nimen, koska se keskittyy erikoisesti kristityn Jehova Jumalalle suorittamaan palvelukseen. Siihen sisältyy jokapäiväisen elämän asioita samoin kuin ”hyvän uutisen” julistamista ja opettamista ihmisille. Siinä käsitellään myös erilaisia tapoja esittää Raamatun totuutta toisille, lasten kasvattamista, käyttäytymistä, todistajien ”hyvän uutisen” julistamisessa saamia kokemuksia, elämän ongelmien kohtaamista jne. Ohjelmaan sisältyy puheita ja ryhmäkeskusteluja. Tässä kokouksessa esitetään myös näytteitä raamatullisista keskusteluista toisten kanssa, joilla on kuuleva korva, ja raamatuntutkistelujen johtamisesta kiinnostuneitten ihmisten kodeissa.
VALTAKUNNANSALIT JA NIIDEN RAHOITTAMINEN
Jehovan todistajat sanovat seurakuntansa kokouspaikkoja ”valtakunnansaleiksi”. Joskus käytetään vuokrattuja rakennuksia, mutta usein todistajat rakentavat kauniita, yksinkertaisia ja tarkoituksenmukaisia saleja. Suurimman osan rakennustyöstä tekevät yleensä todistajat itse. Valtakunnansalien rakentaminen ja ylläpito ja kaikki muut seurakunnan kulut peitetään seurakunnan jäsenten tekemillä vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Jehovan todistajien kokouksissa ei kuljeteta kolehtihaaveja eikä rahaa koskaan pyydetä. Saliin sijoitetaan lahjalaatikko, ja jokainen, joka haluaa auttaa kulujen suorittamisessa, voi panna siihen lahjoituksensa sen mukaan kuin hän katsoo sopivaksi. – Matt. 6:3, 4.
Samoin Jehovan todistajien maailmanlaajuista työtä avustetaan niiden tekemillä lahjoituksilla, jotka haluavat nähdä ”tämän valtakunnan hyvän uutisen” tulevan saarnatuksi. (Matt. 24:14) Ne maksut, joita saadaan kiinnostuneilta ihmisiltä raamatullisesta kirjallisuudesta, peittävät osan painatus- ja levityskustannuksista.
Koska Jehovan todistajat ymmärtävät, että ”elävän Jumalan seurakunta” on ”totuuden pylväs ja tuki” maan päällä, he pitävät sen rakenteen ja toiminnan tarkoin Raamatun mukaisena. Heidän tarkoituksensa on, että seurakunta voisi todella auttaa monia ihmisiä saamaan tietoa Jumalan järjestelyistä, elämään totuuden mukaan ja kirkastamaan totuuden Jumalaa. – 1. Tim. 3:15.
[Kuva s. 544]
Vanhimmisto USA:ssa
[Kuva s. 546]
Perhe saapumassa valtakunnansaliin Australiassa
Todistamista Brasiliassa
. . . Norsunluurannikolla