”Sinun sanasi on totuus”

Kieliopillisuuttako vai tulkintaa?

KÄÄNETTÄESSÄ ”Uutta testamenttia” alkuperäisestä kreikan kielestä mille tahansa nykykielelle ilmenee sanoja, jotka voidaan kääntää useammalla kuin yhdellä tavalla. Mistä voi tietää oikean käännöstavan? Sellaisissa tapauksissa ilmeisesti jokin muu kuin kreikan kielioppi ratkaisee, mitä sanamuotoa nykyajan oppinut käyttää alkutekstiä kääntäessään.

Esimerkiksi Joh. 1:1 on herättänyt melkoisesti väittelyä. Se kuuluu vuoden 1938 suomalaisen raamatunkäännöksen mukaan: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.” Kuitenkin Uuden maailman raamatunkäännös (engl., 1971) sanoo tämän jakeen loppuosassa, että ”Sana oli jumala”. Jotkut arvostelevat ankarasti tätä käännöstä, koska se näyttää tekevän Sanan (Jeesuksen ennen ihmiseksi tuloaan) vähäisemmäksi jumalaksi eikä itse Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi. Nämä arvostelijat vetoavat kreikan kielioppiin yrittäessään saattaa tämän jälkimmäisen käännöksen kyseenalaiseksi.

Niinpä eräs teologi sanoo Uuden maailman käännöksen tämän jakeen käsittelystä: ”Se jättää täysin huomioon ottamatta kreikan kieliopin vakiintuneen säännön, joka vaatii kääntämään: ’. . . ja Sana oli Jumala’.” Toinen huomauttaa, että käännös ”jumala” on ”virheellinen eivätkä ketkään hyvät kreikan kielen tuntijat kannata sitä . . . kaikki tunnustusta saaneet kreikan kielen oppineet hylkäävät sen”. Ja vielä eräs mainitsee, että se osoittaa ”tietämättömyyttä kreikan kieliopista”. – Kursivointi meidän.

Sellaisen voimakkaan kielenkäytön tukemiseksi viitataan joskus E. C. Colwellin laatimaan kreikan kieliopin sääntöön. Todistaako hänen sääntönsä todella heidän kantansa? Tarkastelkaamme, mitä Colwell itse on todellisuudessa sanonut.

Vuonna 1933 hän julkaisi Journal of Biblical Literature -lehdessä kirjoituksen nimeltä: ”Ehdoton sääntö artikkelin käytölle kreikankielisessä Uudessa testamentissa.” Tämän kirjoituksen loppupuolella hän käsittelee Joh. 1:1:tä. Tämän jakeen jälkimmäinen osa kuuluu sananmukaisesti kreikan kielessä: ”JA JUMALA OLI SANA.” ”SANAN” edessä on määräävä artikkeli, kun taas ”JUMALAN” edessä ei ole määräävää artikkelia. Colwellin sääntö kreikan kielen kääntämisestä sanoo: ”Nominatiivimuodossa olevalla määrätyllä predikatiivilla [esimerkiksi ”JUMALA” Joh. 1:1:ssä] on [määräävä] artikkeli, kun se seuraa verbiä; sillä ei ole artikkelia, kun se edeltää verbiä.” Toisin sanoen, jos sääntö pitää aina paikkansa, niin sen mukaan Joh. 1:1:ssä alkukielessä esiintyvään sanaan ”JUMALA” tulisi artikkeleita käyttävissä kielissä liittää määräävä artikkeli nykyaikaisissa käännöksissä.

Hänen sääntönsä näyttää pitävän paikkansa joissakin kohdin kreikankielistä Raamattua. Mutta Colwell itse myönsi, että sääntöön on poikkeuksia, ts. ettei se ole ehdoton. (Ks. esimerkiksi Luuk. 20:33:n ja 1. Kor. 9:1, 2:n rivienvälistä käännöstä.) Itse asiassa poikkeuksia näyttää olevan niin paljon, että 30 vuotta sen jälkeen, kun hän laati sääntönsä, eräs kreikan kielioppi sanoo säännön ehkä kuvastavan ”yleisiä suuntaviivoja”. Entä sitten Joh. 1:1? Soveltuisiko sääntö siihen?

Colwell itse vastaa: ”Predikatiivi [”JUMALA”] . . . on epämääräinen näin sijoitettuna vain silloin, kun tekstiyhteys sitä vaatii.” Huomaa, että ratkaiseva tekijä ei ole mikään kiistaton ”sääntö” vaan tekstiyhteys.

Huolimatta siis joidenkuiden voimakkaasta, vakuuttavasta kielenkäytöstä Colwellin ”sääntö” sinänsä ei ’vaadi’ jotakin käännöstä jonkin toisen sijasta Joh. 1:1:ssä. Sen sijaan se, miten kääntäjä tulkitsee ympärillä olevat jakeet ja muun osan Raamattua, ratkaisee, miten hän kääntää Joh. 1:1:n.

Tämän vuoksi kirjoittajat, joiden lausuntoja edellä lainasimme, ovat niin jyrkkiä lausunnoissaan. Heille Jeesus on Jumala itse. Yksi heistä viittaa ”Jeesukseen Kristukseen, joka on todella Jumala ja todella ihminen”. Toinen huomauttaa, että ”Kristus väitti olevansa yhdenvertainen Jehovan kanssa”. Jos heille annettaisiin valinnan mahdollisuus, eivätkö he ilmeisesti haluaisi kääntää Joh. 1:1:n siten, että se näyttäisi tukevan heidän omia näkemyksiään?

Toisaalta henkilö, joka hyväksyy Jeesuksen selvän lausunnon: ”Isä on minua suurempi”, käsittää, ettei Jeesus ole yhdenvertainen Kaikkivaltiaan Jehovan kanssa. (Joh. 14:28) Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei Jeesuksesta voida puhua ”jumalana” sanan jossakin merkityksessä. Palauta mieleesi 2. Moos. 4:16; eikö Jehova sanokin siinä Moosekselle: ”Ja sinä olet oleva [Aaronilla] jumalana”? Mutta eihän tämä tehnyt Moosesta Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi? Sanaa ”jumala” käytetään jopa Saatanasta, koska hän on olemassa olevaa asiainjärjestelmää hallitseva mahtava luomus. (2. Kor. 4:4) Varmasti silloin Jeesuksestakin, joka on korotettu kaiken muun luomakunnan yläpuolelle ja jolle hänen Isänsä on antanut oikeuden suuren vallan käyttöön taivaassa ja maan päällä, voidaan puhua ”jumalana”. Sellainen käännös ilmaisee sitä arvokkuutta ja kunnioitusta, jota Jeesus ansaitsee, samalla kun se välttää antamasta kenellekään lukijalle sitä vaikutelmaa, että Jeesus on Kaikkivaltias Jumala itse.

Otaksuttu kieliopillinen ”sääntö” Joh. 1:1:n yhteydessä on vain yksi monista, joihin vedotaan näennäisen tuen saamiseksi eräille uskonnollisille ajatuksille. Mutta se valaisee ydinkohtaa: todelliseen kysymykseen sisältyy enemmän kuin kielioppia.

Kieliopilliset säännöt ovat välttämättömät kielen ymmärtämiseksi. Mutta niillä on rajoituksia. Encyclopedia Americana -tietosanakirja sanookin: ”Kaikkialla havaitsemme kieliopin vaikuttavan jo tehtyyn kieleen . . . kieliopin tehtävänä ei ole ollut määrätä, millainen kielen tulisi olla tai täytyy olla, vaan selittää, mitä jo olemassa oleva kieli on. Kielioppi on selittävää eikä luovaa.”

Tämän mukaisesti tulee muistaa, ettei elävienkään kielten ’kielioppi’ loppujen lopuksi tule ’kielioppikirjoista’. Chicagon yliopiston englannin kielen professori huomauttaakin: ”Äidinkieltä puhuvien kielenkäytössä mikä tahansa on oikeaa.” Ne, jotka kieltä puhuvat, varsinkin ’paremmin koulutetut’ ihmiset – eivätkä mielivaltaiset säännöntekijät – lopullisesti ratkaisevat, mikä on ’oikein’ tai ’väärin’.

Tämä sama periaate pitää paikkansa Raamatun kreikan kieliopista. Sen tarkoituksena on selittää, miten asiat sanotaan, eikä yrittää määrätä alkuperäiseen kieleen sellaista, mitä nykyisen kieliopintutkijan mielestä pitäisi sanoa. Sellainen ’kielioppi’ täytyy laatia siitä, mitä Raamatun kreikkalainen teksti itse todellisuudessa sanoo. Jopa muut kreikankieliset kirjoitukset, jotka ovat eri ajalta tai muualta päin maailmaa, ovat vain vähäarvoisia Raamatun ymmärtämisessä. Huomattava kreikan kielen kieliopintuntija A. T. Robertson sanoikin kerran: ”Me emme halua tietää, mikä oli hyvää kreikkaa Ateenassa Perikleen aikana, vaan sen, mikä oli hyvää kreikkaa Syyriassa ja Palestiinassa ensimmäisellä vuosisadalla.” Varsinkin Raamatun tekstin itse täytyy paljastaa, mikä on hyväksyttävää sen kieliopin kyseessä ollen.

Näin ollen henkilön, joka ei ole saanut koulutusta alkuperäisissä Raamatun kielissä, ei tarvitse tuntea liikaa kunnioittavaa pelkoa niitä kohtaan, jotka lainaavat kieliopillisia sääntöjä. Mikään kieliopin sääntö ei ole ristiriidassa Raamatun kokonaissanoman kanssa. Samaten Raamatun rehellinen opettaja tietää, että Raamatun teksti on henkeytettyä. Kieliopin sääntöjä sisältävät kirjat eivät ole, vaikkakin niistä on apua.