Mikä on Raamatun kanta?
Mistä kielilläpuhuminen on ilmaus?
VUODEN 33 helluntai oli huomattava ajankohta ihmiskunnan historiassa. Tuona päivänä perustettiin kristillinen seurakunta vuodattamalla Jumalan pyhää henkeä Jeesuksen noin 120 opetuslapseen, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemin erääseen yläsaliin. Raamattu kertoo, että niin ”he tulivat kaikki pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä”. – Apt. 2:4.
Tämä ’kielilläpuhuminen’ ei ollut uskonnollisen hurmoksen vallassa olevien ihmisten mongerrusta. Läsnä olevat ulkomaalaiset ymmärsivät, mitä sanottiin, ja kysyivät hämmästyneinä: ”Kuinka me . . . kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? . . . me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.” – Apt. 2:8, 11.
Apt. 2:14–21:n mukaan apostoli Pietari selitti, että kielilläpuhuminen tuossa tilaisuudessa oli ilmaus siitä, että Jumalan pyhää henkeä oli vuodatettu noiden kristittyjen opetuslasten päälle Jooelin 2:28–32:n täyttymykseksi.
Miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa väittävät nykyään, että heillä on kyky puhua kielillä, joita he eivät ole oppineet opiskelemalla. He puhuvat usein kielillä, joita ei voida tunnistaa, ja näin ollen puhujan tai jonkun toisen läsnäolevan on esitettävä ”henkeytetty tulkinta”. Mutta toisinaan sanoja, lauseita tai jopa pitkiä puheita hepreaksi, latinaksi, kreikaksi, kiinaksi tai muilla kielillä saattaa tulla sellaisten ihmisten suusta, jotka normaalisti eivät ole perehtyneet noihin kieliin.
Ihmiset, joilla on ollut tämä kokemus, väittävät toisinaan, että se on ”ensimmäinen todiste Pyhän Hengen saamisesta”. Väitetään, että sen jälkeen jotkut kehittävät kielilläpuhumisen ”lahjaa”, kun taas toisilla on tuo kokemus vain kerran. Merkitseekö kielillä puhuminen todella sitä, että ihmisellä on Jumalan pyhä henki?
Jeesuksella Kristuksella oli varmasti Jumalan henki; mikään ei kuitenkaan osoita, että hän olisi koskaan puhunut ihmeellisen kielilläpuhumisen lahjan avulla. (Matt. 3:16; Luuk. 4:16–21) Sitä paitsi apostoli Paavali kirjoitti ensimmäisen vuosisadan kristityistä: ”Eiväthän kaikki puhu kielillä?” (1. Kor. 12:30) Sen sijaan Jumalan henki soi heille ”moninaisia” ihmeellisiä kykyjä. (1. Kor. 12:4, 11, 13) Esittäessään luettelon ”hengellisistä lahjoista” apostoli Paavali sijoitti kielilläpuhumisen ja kielien tulkitsemisen viimeiseksi ja kannusti kristittyjä ’pyrkimään osallisiksi parhaimmista armolahjoista’, erityisesti rakkaudesta, jonka Jeesus sanoi olevan seuraajiensa todellinen tunnusmerkki. – 1. Kor. 12:1, 4–10, 29–31; 13:1, 8, 13; Joh. 13:35.
Kiinnostavaa on myös se, että Jumalan pyhän hengen ihmelahjojen ei ollut määrä pysyä kristillisellä seurakunnalla loputtomasti. Raamattu sanoo 1. Kor. 13:8:ssa: ”Profetoiminen, se katoaa, ja kielilläpuhuminen lakkaa.” Milloin ne lakkaisivat?
Apt. 8:18:n mukaan ihmelahjojen muodossa ilmenevää Jumalan henkeä ”annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä”. Helluntain jälkeen jokaisessa muistiinmerkityssä tapauksessa, jossa Jumalan henkeä vuodatettiin siten, että siihen liittyi ihmelahjoja, yksi tai useampi Jeesuksen apostoli oli läsnä. (Apt. 8:9–20; 10:44–46; 19:6) Näiden Jumalan antamien kykyjen välittäminen lakkasi ilmeisesti apostolien kuollessa; ja kun ne, jotka olivat saaneet sellaisia lahjoja, kuolivat, ne lakkasivat kokonaan kristillisestä seurakunnasta.
Niinpä Johannes Krysostomus, josta tuli Konstantinopolin uskonnollinen patriarkka neljännellä vuosisadalla, sanoi, että 1. Kor. 12.–14. luvuissa mainittuja hengellisiä lahjoja ”esiintyi aikaisemmin mutta ei esiinny enää”. Suunnilleen samoihin aikoihin Augustinus, joka vaikutti paljon kristikunnan läntisen eli latinalaisen haaran opetuksiin, sanoi kielilläpuhumisesta ja muista hengellisistä lahjoista: ”Ne olivat siihen aikaan soveltuvia merkkejä. . . . Se palveli todisteena, ja se lakkasi.”
Mutta eikö kielilläpuhumista ilmoiteta esiintyneen Jeesuksen Kristuksen apostoleitten päivien jälkeen? Eikö siitä ole monia esimerkkejä nykyään? Ei tulisi tehdä nopeasti sitä johtopäätöstä, että nykyinen kielilläpuhuminen on merkki Jumalan hengen vuodattamisesta. Miksi ei? Siksi, että se ei todellisuudessa muistuta ensimmäisen vuosisadan kristillisyyteen kuulunutta kielilläpuhumista. Kristityt puhuivat helluntaina kielillä ”Jumalan suurista teoista”. (Apt. 2:11) The Expositor’s Greek Testament (Selittäjän kreikkalainen testamentti) osoittaa, että kreikankielistä ”suuria tekoja” merkitsevää sanaa ei käytetä ”ainoastaan Herran ylösnousemuksesta . . . vaan kaikesta siitä, mitä profeetat olivat ennustaneet, kaikesta, mitä Kristus oli tehnyt ja Pyhä Henki suonut”.
Toisin sanoen kristittyjen keskuudessa harjoitettu kielilläpuhuminen alkujaan ylensi osaltaan heidän mieltään tiedolla Jumalan tarkoituksesta Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. Tämän mukaisesti apostoli Paavali neuvoi, että kaikki kielillä puhuttu käännettäisiin, ”niin että seurakunta siitä rakentuu”. (1. Kor. 14:5, 27, 28) Mutta jos nykyistä kielilläpuhumista yleensä voidaan lainkaan kääntää, se tavallisesti merkitsee vain ”Jumala on suuri”, ”Jumala on hyvä” tai muuta samankaltaista. Toisinaan saattaa esiintyä jopa saastaista kieltä. Kirjassaan The Gift of Tongues (Kielilläpuhumisen lahja) D. A. Hayes kertoo sellaisen kokemuksen:
”Vähän aikaa sitten sai Los Angelesissa muuan. nainen kielilläpuhumisen lahjan, ja eräs arvossapidetty kiinalainen, joka kuuli häntä, sanoi naisen puhuneen hänen kiinalaismurrettaan. Kun miestä pyydettiin selittämään, mitä nainen sanoi, hän kieltäytyi tekemästä sitä sanoen, että kieli oli inhottavista inhottavinta.”
Jumala ei varmasti voisi olla vastuussa ’inhottavasta’ puheesta. Mitä sitten on sellaisen kielilläpuhumisen takana, joka ei ole Raamatun mallin mukaista? On huomionarvoista, että apostoli Paavali puhui tulevasta ”luopumuksesta” tosi kristillisyydestä ja siitä, että ilmaantuisi ”laittomuuden ihmiseksi” kutsuttu luokka, jonka läsnäolo tapahtuisi ”saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen”. (2. Tess. 2:3, 9, 10) Voisiko kielilläpuhuminen kuulua osana Saatanan edistämiin ”vääryyden viettelyksiin”?
An Encyclopædia of Occultism (Okkultismin tietosanakirja) sanoo kiinnostavasti: ”Vierailla kielillä puhuminen ja kirjoittaminen tai sellaiseksi väärin luultu käsittämätön mongerrus on erittäin vanha yliluonnollinen ilmiölaji.” Tämä hakuteos jatkaa:
”Nykyaikaisen spiritismin aikakirjoista löytyy runsaasti esimerkkejä . . . Verrattain varhain liikkeen historiassa esiintyi puhumista ja kirjoittamista latinaksi, kreikaksi, ranskaksi, Sveitsin ranskaksi, espanjaksi ja intiaanikielillä. Tunnettu amerikkalainen spiritisti tuomari Edmonds todisti näiden kykyjen esiintyneen tyttärellään ja tämän serkulla. . . . Jotkin näistä tapauksista on todistettu hyvin.”
Kielilläpuhuminen ei sen tähden nykyään ole osoitus Jumalan hengen vuodattamisesta. Tuo kyky lakkasi olemasta Jumalan lahja pian Jeesuksen apostoleitten kuoleman jälkeen. Raamatun varoitusten ja sen seikan valossa, että kielilläpuhuminen ”on erittäin vanha yliluonnollinen ilmiölaji”, ihmisten on hyvä olla varovaisia. Saattaa hyvinkin olla, että kielilläpuhuminen ei nykyään ole Jumalan vaikutuksen, vaan Jumalaa vastustavien ”pahuuden henkiolentojen” vaikutuksen ilmaus. – Ef. 6:12.