Hyväksyykö Jumala käärmeitten käsittelyn palvonnassa?

”HARRASTA jäsentä . . . puri kalkkarokäärme sunnuntai-iltana käärmeittenkäsittelymenoissa eräässä maaseutukirkossa”, ja tuo henkilö kuoli myöhemmin. Näin kertoi New York Times -lehti 29. syyskuuta 1972. Vain neljä päivää aikaisemmin sama lehti kertoi erään naisen kuolleen ”kalkkarokäärmeen purtua häntä kaksi kertaa 16. syyskuuta Jeesuksen helluntaikirkossa”.

Vain vuotta aikaisemmin New York Times -lehdessä oli kirjoitus nimeltä ”Käärmeitä käsittelevä lahko elää Appalakeilla”. Siinä oli kuvia siitä, miten erääseen kirkkoon (”Holiness Church of God in Jesus’ Name”) kuuluvat käsittelivät käärmeitä. Neljä ryhmän jäsentä ”ojenteli käärmeitä toisilleen, käsitteli niitä varovasti siten, että piti toisen käden vapaana, työnsi käärmeitten päätä poispäin ruumiistaan, hyväili niitä, tyynnytteli niitä. . . . Käärmeet lipoivat häijyä kieltään, mutta eivät pistäneet niiden viiden minuutin aikana, jonka käsittely kesti.” – New York Times, 25.9.1971.

Miksi nämä ihmiset tekevät käärmeitten käsittelystä osan palvontaansa? Koska heidän raamatunkäännöksessään, englantilaisessa Hyväksytyssä käännöksessä, sanotaan Mark. 16:17, 18:ssa samoin kuin suomalaisessa käännöksessä: ”Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: . . . [he] nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.”

Tätäkö henkeytetty Raamattu todella opettaa? Eräs apostoli Paavalin kokemus saattaisi näyttää tukevan tätä. Kun Paavali oli haaksirikkoutuneena Maltan saarella, kyykäärme kävi kiinni hänen käteensä hänen kerätessään polttopuita. Kun hänelle ei tapahtunut mitään, saaren asukkaat ”sanoivat hänen olevan jumalan”. – Apt. 28:1–6.

Mutta lähtikö Paavali keräämään myrkyllisiä käärmeitä voidakseen pidellä niitä käsissään? Ei! Mistään Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista emme voi myöskään lukea kenenkään Kristuksen seuraajan tehneen niin. Paavali itse asiassa nopeasti pudisti käteensä tarttuneen käärmeen pois.

Mikä on sen tarkoitus?

Voitaisiin hyvin kysyä, mikä on uskonnollisen käärmeitten käsittelyn tarkoitus. Jumalan Kristuksen varhaisille opetuslapsille antamilla ihmelahjoilla oli kaikilla hyvin käytännöllinen tarkoitus, kuten sairaitten parantaminen, kuolleitten herättäminen, spitaalisten puhdistaminen ja demonien karkottaminen. (Matt. 10:8) Kielillä puhumisellakin oli käytännöllinen tarkoitus. Helluntaipäivänä tämä lahja teki yli kymmenestä eri maasta tulleille juutalaisille mahdolliseksi kuulla Jumalan suurenmoisista teoista omalla kielellään. (Apt. 2:4–11) Ja myöhemmin sitä käytettiin kristillisen seurakunnan rakennukseksi. Sen tähden apostoli Paavali korosti, että kenenkään ei tullut puhua vieraalla kielellä, ellei tulkitsijaa ollut paikalla, niin että kaikki voivat hyötyä siitä. – 1. Kor. 14:28.

On muitakin huomioon otettavia seikkoja. Jos nämä Mark. 16:17, 18:ssa olevat sanat käärmeitten käsittelemisestä vahingoittumatta valtuuttavat kristityt käsittelemään käärmeitä, niin miten on muiden noissa jakeissa mainittujen seikkojen laita? Eikö Kristuksen seuraajien pitäisi kyetä myös juomaan myrkkyä kuolematta? Entä pitäisikö heidän kyetä parantamaan ihmisiä pelkästään panemalla kätensä heidän päälleen? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä.

Kirjoittiko opetuslapsi Markus sen?

Mihin johtopäätökseen kaikki nämä kysymykset tuovat? Siihen, että jossakin täytyy olla virhe. Juuri niin lähes kaikki nykyiset Raamatun oppineet ovat päätelleet, toisin sanoen, että nämä sanat – eivätkä ainoastaan ne vaan koko Mark. 16:9–20 – eivät ole Markuksen kirjoittamat, vaan joku myöhempi kirjoittaja on lisännyt ne. Millä perusteella tutkijat päättelevät näin? Sekä ulkoisten että sisäisten todisteiden nojalla.

Ensiksikin on se paljon puhuva tosiasia, että kahdessa vanhimmassa ja arvostetuimmassa Raamatun käsikirjoituksessa, Vatikaanilaisessa käsikirjoituksessa n:o 1209 ja Siinailaisessa käsikirjoituksessa, ei ole näitä jakeita; Markuksen evankeliumi päättyy niissä jakeeseen 8. On myös joukko vanhoja käsikirjoituksia, joissa on lyhyet, noin yhden jakeen pituiset loppusanat 8. jakeen perässä; ja joissakin käsikirjoituksissa on molemmat loppusanat. Niinpä jotkut käsikirjoitukset päättyvät jakeeseen 8, joissakin on lyhyet loppusanat, joissakin on pitkät loppusanat ja joissakin jopa molemmat loppusanat. Tämä kreikankielisten käsikirjoitusten antama todistus ei ole ainoa, joka herättää epäilyksen sen suhteen, että Markus olisi kirjoittanut jaetta 8 pidemmälle, sillä on joukko vanhimpia raamatunkäännöksiä, joissa ei ole kyseisiä jakeita. Näitä ovat vanhat syyrialaiset, armenialaiset ja etiopialaiset käännökset. Ei ihme, että huomattava käsikirjoitusten tuntija tri Westcott mainitsee, että ”jakeet, jotka seuraavat [9–20], eivät kuulu alkuperäiseen kertomukseen vaan ovat lisäys”. Muita huomattavia tutkijoita, jotka ovat samaa mieltä, ovat Tregelles, Tischendorf, Griesbach ja Goodspeed.a

Tätä kreikankielisten käsikirjoitusten ja raamatunkäännösten todistusta tukevat kirkkohistorioitsija Eusebius ja raamatunkääntäjä Hieronymus. Eusebius kirjoitti, että pitempiä loppusanoja ei ollut ”täsmällisissä jäljennöksissä”, sillä ”evankeliumi Markuksen mukaan päättyy tässä kohdassa [jakeessa 8] lähes kaikissa Markuksen evankeliumin jäljennöksissä”. Ja Hieronymus, joka kirjoitti vuonna 406 tai 407, sanoi, että ”tämä kohta puuttuu lähes kaikista kreikankielisistä käsikirjoituksista”.

Tähän sopii hyvin se, mitä New Catholic Encyclopedia (Uusi katolinen tietosanakirja, 1966) sanoo 9. osassa sivulla 240 näistä jakeista: ”Käsikirjoitusperinne osoittaa, että evankeliumi päättyy alkujaan 16:8:aan, mutta että pitempi päätös, joka on otettu Vulgataan, lisättiin myöhemmin ja tuli laajalti hyväksytyksi 5. vuosisadan kuluessa. . . . Sen sanasto ja tyyli eroavat niin jyrkästi evankeliumin muusta osasta, että näyttää tuskin mahdolliselta, että Markus itse olisi laatinut sen. . . . Mark. 16:1–8 on tyydyttävä päätös evankeliumille, koska se ilmoittaa ennustuksen Jeesuksen ylösnousemuksesta toteutuneen.”

Markuksen tyyliäkö?

Huomaa, että New Catholic Encyclopedia väittää, että Mark. 16:9–20:n sanasto ja tyyli eroavat niin jyrkästi Markuksen evankeliumista, että tuskin näyttää mahdolliselta, että Markus olisi itse kirjoittanut nuo jakeet. Niin, Markuksen tyyli on yksinkertaista, suoraa; hänen kappaleensa ovat lyhyitä ja siirtymäilmaisut yksinkertaisia. Mutta näissä loppusanoissa on, kuten tietosanakirja huomauttaa, ”huolellisesti järjestetty sarja lausuntoja, joista kullakin on sopiva johdantoilmauksensa”. Sitä on hyvin verrattu satiinitilkkuun, joka on liitetty kääröön kotikutoista kangasta.

Myös sanasto on otettava huomioon. Jakeissa 9–20 on käytetty sanoja, joita ei ole muualla Markuksen evankeliumissa, joitakin sanoja, joita ei esiinny missään muussakaan evankeliumissa, ja joitakin, joita ei esiinny missään muualla Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Näissä jakeissa on yhteensä 163 kreikkalaista sanaa, ja niistä 19 sanaa ja 2 sanontatapaa eivät esiinny muualla Markuksen evankeliumissa. Eli toisin sanoen näissä jakeissa on 109 erilaista sanaa, joista 11 sanaa ja 2 sanontatapaa esiintyvät ainoastaan näissä jakeissa.

Mutta ratkaisevin seikka, joka todistaa, että Markus ei ole voinut kirjoittaa näitä jakeita ja että ne eivät kuulu Jumalan henkeytettyyn sanaan, on niiden sisältö. Kuten on jo todettu, ei ole mitään todisteita siitä, että Kristuksen seuraajien oli määrä kyetä juomaan kuolettavaa myrkkyä vahingoittumatta, niin kuin jae 18 sanoo. Myös käärmeitten käsittelystä käy selvästi ilmi, että sitä harrastavat tekevät kaiken voitavansa estääkseen käärmeitä puremasta ja että he käsittelevät niitä vain viisi minuuttia kerrallaan.

Lisäksi nämä kyseenalaiset jakeet sanovat, että yksitoista apostolia kieltäytyivät uskomasta niiden kahden opetuslapsen todistusta, jotka Jeesus oli tavannut tiellä ja joille hän oli ilmaissut itsensä. Mutta kun nuo kaksi opetuslasta Luukkaan kertomuksen mukaan löysivät ne yksitoista ja heidän kanssaan olevat, nämä sanoivat: ”Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille.” – Luuk. 24:13–35.

Mihin johtopäätökseen siis tulemme kaiken edellä esitetyn perusteella? Siihen, että Mark. 16:9–20 ei kuulu Jumalan henkeytettyyn sanaan, koska: 1) Nämä jakeet eivät esiinny kahdessa vanhimmassa ja arvostetuimmassa kreikankielisessä käsikirjoituksessa eivätkä monissa muissakaan käsikirjoituksissa. 2) Niitä ei ole myöskään monissa vanhimmissa ja parhaimmissa raamatunkäännöksissä. 3) Muinaiset tutkijat, kuten Eusebius ja Hieronymus, pitivät niitä väärennettyinä. 4) Näiden jakeitten tyyli on täysin erilainen kuin Markuksen tyyli. 5) Näiden jakeitten sanasto eroaa Markuksen sanastosta. 6) Mikä kaikkein tärkeintä, näiden jakeitten sisältö nimenomaan on ristiriidassa tosiasioitten ja Raamatun muiden osien kanssa.

Näistä kyseenalaisista jakeista voitaisiin todeta, että niiden lisääjät eivät ainoastaan tehneet hyvin huonoa työtä, vaan saattaa myös hyvinkin olla, että he ryhtyivät työhönsä väärin perustein. Miten niin? Koska Markus on todellisuudessa saattanut lopettaa evankeliuminsa kohtaan, joka on nyt jae 8. Että asia voi olla näin, erityisesti kun ottaa huomioon Markuksen katkonaisen tyylin, sen toteavat Eusebius, Hieronymus ja New Catholic Encyclopedia sekä kirja Aid to Bible Understanding (Raamatun ymmärtämisen opas).

Niille, jotka toistuvista varoituksista huolimatta tekevät Jumalan sanaan lisäyksiä, koituu siitä varmasti vakavia seurauksia, joillekuille jopa kuolema. (5. Moos. 4:2; 12:32; Sananl. 30:6; Ilm. 22:18) Toisaalta ”Herran [Jehovan, Um] sana pysyy iankaikkisesti”. – 1. Piet. 1:25.

[Alaviitteet]