Pysy ’viattomana kaikkien vereen’!

1. Millä sanoilla Paavali ilmaisi, että on toinenkin tapa, millä kristittyjen täytyy pysyä puhtaina verestä?

IHMISTEN, maaeläinten ja lintujen kirjaimellisen veren karttamisen lisäksi on niiden, jotka eivät halua olla vastenmielisiä Jumalalle ja ansaita rangaistusta häneltä, oltava varuillaan pysyäkseen puhtaina verestä eräällä toisellakin tavalla. Apostoli Paavali ilmaisi tämän tavan sanoessaan Efeson kaupungista, Vähästä-Aasiasta, oleville kristityille valvojille: ”Ja nyt, katso, minä tiedän, ettette enää saa nähdä minun kasvojani, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa minä olen vaeltanut ja saarnannut [Jumalan, KJ; Vulgata; Lamsa] valtakuntaa. Sentähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä olen viaton kaikkien vereen.” (Apt. 20:25, 26) ”Kaikkien”, miten Paavali saattoi sanoa niin? Ja millä tavalla hänen sanansa ja esimerkkinsä ovat varoitus meille nykyään?

2. Miten hän, joka tunnettiin Paavalina, aloitti vainoamisen?

² Paavali tunnettiin ennen Vähässä-Aasiassa olevasta Tarson kaupungista tulleena Sauluksena. Hän kantoi jonkin aikaa raskasta verivelkaa. Siihen aikaan, jolloin Jerusalemin juutalainen korkein oikeus kivitytti uskollisen kristityn todistajan Stefanuksen kuoliaaksi, tämä Saulus Tarsolainen katseli ja seisoi vartioimassa niiden kivittäjien vaatteita, jotka panivat surmaamisen täytäntöön. Saulus osoitti tällä tavalla avoimesti hyväksyvänsä tämän murhateon. Hänen oman päänsäkin päällä lepäsi syyllisyyttä Stefanuksen vereen. (Apt. 7:58; 8:1; 22:19, 20) Hän aloitti täten vainoojan uran. ”Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.” Kristityt hajaantuivat apostoleita lukuunottamatta Jerusalemista. – Apt. 8:3.

3. Mitä Paavali tunnusti vainosta Festuksen ja Agrippan edessä?

³ ”Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä [Syyriassa olevan] Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.” (Apt. 9:1, 2) Todistaessaan maaherra Festuksen ja kuningas Herodes Agrippa II:n edessä hän sanoi: ”Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan, ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta. Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.” – Apt. 26:9–11.

4. Minkä alaiseksi Saulus joutui täten, ja miksi hänelle tuli tärkeäksi muuttaa toimialaansa?

⁴ Saulus joutui tämän mielettömän menettelyn johdosta raskaaseen verivelkaan viattoman veren tähden. Miten hän vapautui siitä? Ottamalla vastaan Jumalan armon. Kun Saulus oli matkalla Damaskoon laajentaakseen vainonsa sinne, niin hänet pysähdytti juuri se, jota hän todellisuudessa vainosi. Ylösnoussut, kirkastettu Jeesus ilmestyi Saulukselle ihmeen avulla ja nuhteli häntä sanoen: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” Sitten Herra Jeesus asetti Sauluksen eteen aivan toisen tehtävän valitsemalla hänet ”sen palvelijaksi ja todistajaksi, mitä sinä olet nähnyt, ja sen, mitä minä saatan sinut näkemään itsestäni, samalla kun minä vapautan sinut tästä kansasta ja kansoista, joiden luo minä lähetän sinut avaamaan heidän silmänsä, kääntämään heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan puoleen, jotta he saisivat synnit anteeksi ja perinnön niiden joukossa, jotka pyhittyvät minuun omaamansa uskon avulla”. (Apt. 26:12–18; 9:3–6) Nyt oli kysymys siitä, muuttaisiko Saulus tehtävänsä vainoojasta Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi ja todistajaksi. Hänen nykyinen elämänsä oli riippuvainen siitä, sillä hänen silloinen raskas verivelkansa ansaitsi kuoleman. Myöskin hänen iankaikkinen elämänsä riippui siitä.

5. Mihin menettelyyn Saulus ryhtyi sitten, ja minkä julkisen todistuksen hän antoi heti tästä?

⁵ Saulus näki nyt ansaitsevansa kuoleman, mutta hänen ei tarvinnut kuolla äärimmäisen verivelkaisuutensa takia Jumalan Kristuksen välityksellä tarjoaman armon takia. Ollessaan kolme päivää ihmeen aiheuttamana sokea Damaskossa hän tunnusti kauhistavan syntinsä ja katui sekä vetosi Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin avulla tulevaan armoon. Hän kääntyi eli lähti pois murhanhimoiselta vainoojantieltään juutalaisena fariseuksena, ja hän antautui Jehova Jumalalle hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen seuraajana. Päättäen siten tehdä Jumalan tahdon häneen nähden hän otti vastaan sen työmääräyksen, minkä Jeesus asetti hänen eteensä. Kohta kun Sauluksen näkö palasi ihmeen avulla ennalleen kolmantena päivänä, hänet kastettiin vedessä julkiseksi todistukseksi hänen antautumuksestaan Jumalalle Jeesuksen seuraajana, ja hänen syntinsä pyyhittiin pois Jumalan Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, kalliilla verellä. (Apt. 9:17–19; 22:12–16) Heti sen jälkeen hän alkoi toimia Jeesuksen Kristuksen kaltaisena todistajana. – Apt. 9:19–26.

6, 7. a) Minkä Jumalan toimenpiteen avulla Saulus vapautettiin verivelasta? b) Mitä hän sanoo samanlaisen taakan nykyään tunteville ihmisille?

⁶ Saulus kertoo, että hänet vapautettiin raskaasta verivelastaan Jumalan laupeudesta Jeesuksen Kristuksen välityksellä, joka ilmestyi hänelle kohottuaan taivaaseen: ”Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt. Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan, minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.” (1. Kor. 15:8–11) Saulus kokosi tietämättömyydessään kiihkomielisesti verivelkaa päänsä päälle. Paavali sanoo henkilöille, jotka saattavat samalla tavalla tuntea nykyään samanlaisen verivelan painon:

⁷ ”Hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa, minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikinpuolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi.” – 1. Tim. 1:12–16.

8. Mitkä askeleet meidän on siis Paavalin tavoin otettava puhdistuaksemme hirvittävästä verivelasta ja saadaksemme määräyksen Kristuksen palvelukseen?

⁸ Tunnustamalla raskaat syntinsä, katumalla niitä, kääntymällä pois tältä tunnustamaltaan synnintieltä, omaksumalla nöyrästi ja kiitollisena Jumalan Poikansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä osoittaman ansaitsemattoman hyvyyden, antautumalla Jumalalle tehdäkseen Jumalan tahdon sellaisena kuin se ilmeni ja vertauskuvaamalla tämän antautumisen vesikasteella Saulus Tarsolainen ryhtyi hänelle määrättyyn palvelukseen kristittynä, joka oli vapaa niiden kristittyjen verestä, joiden surmaamisen hän oli aikaansaanut. Mekin voimme nyt puhdistua tällä samalla tavalla kauheasta verivelasta. Sitten meidän on pidettävä veren pyhyyttä koskeva Jumalan laki pysyttelemällä vapaina verestä ja sellaisista tapetuista eläimistä, joista niiden verta ei ole vuodatettu pois.

9. Miten antautuva joutuu uuteen vastuuseen toisten ihmisten verestä, kuten Paavali osoitti?

⁹ Mutta mitä se merkitsee, että on ”viaton kaikkien ihmisten vereen”, mistä Paavali myöhemmin puhuu? Kun jostakusta tulee kristitty, niin joutuuko hän uuteen vastuuvelvollisuuteen toisten ihmisten verestä? Joutuu, koska toiset ihmiset ovat Jumalan toimeenpaneman kuoleman vaarassa niinkuin me itsekin olimme kerran ja koska me tiedämme nyt, miten he voivat pelastua tuolta kuolemalta. Me joudumme siis vastuuseen tietomme käytöstä heidän hyväkseen. Me emme ole ainoat syntiset, jotka Kristus tuli pelastamaan vuodattamalla verensä. Hänen julistettiin olevan ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. – Joh. 1:29.

10. Mikä velvollisuus on niillä, joille on jo osoitettu armoa, jotta toiset hyötyisivät pelastuskeinosta, kuten Sananlaskujen 24:11, 12 ilmaisee?

¹⁰ Miten toiset maailmassa olevat voisivat kuitenkaan pelastua hänen syntien edestä antamansa uhrin perusteella, jos he eivät kuulisi siitä ja jollei heillä olisi tilaisuutta omaksua sitä ja hyötyä siitä? Pelastus on näin ollen mahdollinen lukemattomille muille ihmisille kuin meille, jotka olemme nyt pelastuneita. Ne, joille on jo osoitettu armoa, tehdään vastuullisiksi armon osoittamisesta toisille ja heidän tutustuttamisestaan pelastuskeinoon. Jos me emme tee sitä, niin eikö toisten pelastumattomuutta laskettaisi suuremmassa tai pienemmässä määrässä meidän syyksemme, jotka olemme laiminlyöneet tarvittavan ilmoituksen antamisen tai jättäneet sen tekemättä? Tämä on erityisesti totta Jumalan tuomion aikana, jolloin tuomion toimeenpano on määrätty tapahtuvaksi. Osoittaen meidän vastuumme tässä asiassa Sananlaskujen 24:11, 12 sanoo: ”Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: ’Katso, emme tienneet siitä’, niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan.” Paavali katseli täten tilannetta. Hänelle oli osoitettu rajatonta armoa, ja siksi hänen piti osoittaa armoa toisille, koska hän itsekin eli Jumalalta Kristuksen välityksellä tulevasta armosta.

PAKOTIEN OSOITTAMINEN

11. Mikä kysymys oli Paavalin päivinä ajankohtainen Jerusalemin suhteen, ja mitä Paavali tunsi näin ollen olevansa pakollinen tekemään pysyäkseen puhtaana?

¹¹ Apostoli Paavali on esimerkkinä meille nykyään. Hän ei halunnut joutua vastuuseen siitä, että suuri Tuomari Jehova surmaa toisia, koska se surmaaminen merkitsee sekä ruumiin että sielun hävittämistä Gehennassa. (Matt. 10:28) Juutalaiset elivät Paavalin päivinä Jumalan tuomion aikaa. Herra Jeesus oli sanonut, että Jerusalemia odotti kauhistuttava hävitys, koska se ei ollut huomannut aikaa, jolloin Jumalan oma Poika oli sitä tarkastamassa. (Luuk. 19:41–44) Kysymys kuului: Kuka tuhoutuu Jerusalemin mukana? Kuka jää sen verivelan alaiseksi, minkä ne, jotka vaativat Jeesuksen kuolemaa, pyysivät jäämään heidän itsensä ja heidän lastensa kannettavaksi? Paavali tunsi sen tähden pakkoa kaiuttaa varoitusta ja osoittaa pako- ja pelastustietä iankaikkiseen elämään. Hän saarnasi näin ollen kiinnittäen ensin huomion vaarassa oleviin juutalaisiin. Tämä tunnontarkka halu pysyä vapaana vastuusta toisten tuhoon ilmeni siinä, mitä Paavali sanoi Korintossa.

12. Mikä pulmatilanne kehittyi Korintossa siksi, että Paavali saarnasi siellä, ja mitä Paavali sanoi ja teki sen voittamiseksi?

¹² Paavali työskenteli tuossa Kreikan kaupungissa teltantekijänä erään juutalaisen uskovan, Akylaan, Priskillan miehen, kanssa. Hän piti kuitenkin jokaisena juutalaisena sapattipäivänä puheen kaupungin synagoogassa, ja hänen onnistui voittaa kristillisyyteen joukko juutalaisia ja kreikkalaisia. Kun Paavalin matkatoverit liittyivät lopulta häneen täällä, niin hän oli ”kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus”. Sitten kehittyi pulma. Se vaati Paavalin esittämään lausunnon, mikä osoitti, miksi hän otti asian niin vakavasti. Me luemme: ”Mutta kun he [juutalaiset] vastustivat ja herjasivat, pudisti hän vaatteitansa ja sanoi heille: ’Tulkoon teidän verenne oman päänne päälle! Viaton olen minä; tästedes minä menen pakanain tykö.’ Ja hän lähti sieltä ja meni erään Titus Justus nimisen jumalaapelkääväisen miehen tykö, jonka talo oli aivan synagoogan vieressä. Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.” – Apt. 18:1–8; 1. Kor. 1:14–16.

13. Miten Korinton epäuskoiset juutalaiset ovat saattaneet joutua kärsimään Jerusalemille toimeenpannussa tuomiossa, ja miksi Paavalia ei voitu pitää vastuullisena?

¹³ Paavali tiesi juutalaisten olevan tuomioajassa ja hävityksen uhkaavan Jerusalemia silloin elävän sukupolven aikana. Juutalaisia kaikista osista maailmaa, ”kaikista taivaan alla olevista kansoista”, meni Jerusalemiin juutalaisten vuotuisen juhlan viettoon. Epäilemättä Korinton juutalaisesta synagoogastakin jotkut, jotka vastustivat Paavalia siellä noin vuonna 50/51 jKr., menivät kaksikymmentä vuotta myöhemmin Jerusalemiin viettämään vuoden 70 (jKr.) pääsiäistä. He joutuivat siellä ansaan, kun roomalainen kenraali Titus johti legioonansa kaupunkia vastaan ja sulki sinne kaikki pääsiäisen viettäjät. Suurimman osan heistä kohtasi kuolema piirityksen, nälänhädän, ruton ja sisäisen riitaisuuden takia. Vain pieni määrä, mikä varjeltui, vietiin vankina Rooman valtakunnan kaikkiin osiin. Jos nuo juutalaiset olisivat kääntyneet kristillisyyteen ja jos Paavali olisi kastanut heidät niin kuin Krispuksen ja hänen huonekuntansa, niin he olisivat pysyneet kaukana Jerusalemista ja Juudeasta, varsinkin sen jälkeen, kun Cestius Gallus oli ympäröinyt tuon tuomitun kaupungin sotajoukoillaan lyhyen piirityksen aikana vuonna 66 (jKr.) He olisivat siten noudattaneet Luukkaan 21:20–22:ssa olevia Jeesuksen sanoja eivätkä olisi tuhoutuneet miljoonan sadantuhannen juutalaisen mukana Kristuksen uppiniskaisina, tahallisina vastustajina ja hänen välityksellään saatavan pelastuksen kieltäjinä. Nuo juutalaiset kuolivat kuitenkin ihmiskunnan Pelastajan itsepäisinä vihollisina, tuhoutuivatpa he sitten Jerusalemissa tai eivät. Mutta Paavalia ei voitu pitää vastuullisena heidän kuolemisestaan Jumalan Jeesuksen Kristuksen avulla varaamasta pelastuksesta.

14. Miksi Paavali saattoi kieltää kaiken verivelan Korinton juutalaisiin nähden kääntyessään heistä pois, ja keiden puoleen hän sitten kääntyi?

¹⁴ Paavali saattoi tunnollisesti pudistaa vaatteitaan ja kieltää kaiken verivelan noiden korinttolaisten juutalaisten suhteen. Hän oli puhdas, viaton tässä asiassa. Hän oli saarnannut heidän synagoogassaankin heidän lepopäivänään. Kun hänen toverinsa Silas ja Timoteus liittyivät häneen, niin hän ryhtyi pontevammin toimimaan sanan, so. puhutun sanan, hyväksi saarnaamalla ja opettamalla. Tämä velvoitti hänet epäilemättä omistamaan vähemmän aikaa teltantekoon. Mutta hän tunsi olevansa velvollinen tekemään näin sen vastuun takia, mikä hänellä oli niitä juutalaisia kohtaan, jotka olivat suoranaisesti tuomiolla heidän Jumalansa Jehovan edessä ja siis iankaikkisen tuhon vaarassa. Kun he olivat vastustaneet pelastussanomaa ja puhuneet herjaavasti Jeesuksesta Kristuksesta, niin oli ajan tuhlaamista ja ponnistusten väärinkäyttämistä puhua heille enää yhteiskuntana. Hän saattoi nyt jättää heidät aivan hyvällä omallatunnolla heidän tahallisen, antikristillisen menettelynsä seurauksiin viemättä mukanaan vähäisintäkään verivelan tahraa. Hän tarttui nyt toiseen vastuuseensa, palvelemaan ”pakanain [ei-juutalaisten] apostolina”. (Room. 11:13) Hekin olivat pelastumismahdollisuuden piirissä, jos he kuulivat sanoman. Siksi Paavali huomautti Korinton hylätyille juutalaisille: ”Tästedes minä menen pakanain tykö.”

15. Mikä todisti, että Paavalin menettely tässä asiassa oli oikea ja että hän oli puhdas juutalaisten vastustajien verestä?

¹⁵ Oliko tämä oikea menettely, ja oliko Paavali tosiaan puhdas ja oliko juutalaisten veri heidän oman päänsä päällä? Herra näytti niin olevan. Miten niin? Kun Paavali kääntyi yksinomaan Korintossa olevien pakanoiden puoleen, niin hän sai sanoman taivaasta. Me luemme: ”Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: ’Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa’. Niin hän viipyi siellä vuoden ja kuusi kuukautta opettaen heidän keskuudessaan Jumalan sanaa.” (Apt. 18:9–11) Sen ’paljon kansaa tässä kaupungissa’, mikä Herralla oli, on täytynyt olla ei-juutalaisia, joista tuli kristittyjä. Vastustavat juutalaiset yrittivät sitten tehdä Paavalin saarnaamisesta laillisen oikeusjutun varakonsuli Gallionin ollessa tuomarina. Tämä epäonnistui. Juttu hylättiin oikeudessa. Viivyttyään joitakin päiviä vielä opettamassa ei-juutalaisille Jumalan Sanaa Paavali lähti Korintosta rauhallisesti ja vieraili Jerusalemissa. – Apt. 18:12–22.

MITEN HÄN SÄILYI PUHTAANA?

16. Keille Paavali oli todistajana matkakertomusten mukaan, ja minkä vaativan ja kiistämättömän lausunnon hän esitti Efeson valvojille?

¹⁶ Samoin kuin Jehovan todistajat nykyään Paavali oli todistaja suurelle osalle asuttua maailmaa, niin monille kuin hän saattoi tavoittaa, antaakseen todistusta: syyrialaisille, juutalaisille, arabialaisille, kilikialaisille, kyprolaisille, pamfylialaisille, galatalaisille, lykialaisille, aasialaisille, makedonialaisille, kreikkalaisille, maltalaisille ja italialaisille, sikäli kuin tiedämme täsmälleen Paavalin matkoista. Kaikkialla, mihin tämä apostoli meni ja missä hänellä oli tilaisuus antaa todistusta, hän näytti meille nykyaikana eläville, miten tulee olla ”viaton kaikkien vereen”. Miten hän teki sen? Jäähyväispuhe, minkä hän piti Efeson, Rooman Aasiassa olevan provinssin pääkaupungin, seurakunnan valvojille, selittää erityisesti, miten hän teki sen. Kun Paavali pysähtyi läheiseen Miletoon viimeisellä Jerusalemin-matkallaan, niin hän lähetti kutsumaan luokseen nämä Efeson seurakunnan vanhemmat miehet. Hän esitti heille tämän vaativan lausunnon: ”Siksi minä pyydän teitä todistamaan tänä päivänä, että minä olen puhdas kaikkien ihmisten verestä.” (Apt. 20:16, 17, 26, Um) Voivatko nuo Efeson valvojat kiistää tätä ja kiistivätkö he sen? Eivät! Miksi eivät? Koska Paavali oli esittänyt heille perusteellisesti pelastussanomaa.

17. Mitä nuo efesolaiset tiesivät hyvin ensimmäisestä päivästä lähtien, kun Paavali astui heidän joukkoonsa, ja mikä oli hänen mainitsemaansa ”hyödyllistä”?

¹⁷ Tarkastelkaamme Paavalin sanoja tässä suhteessa. Hän sanoi noille Efeson kristillisen seurakunnan edustajille: ”Te tiedätte ensimmäisestä päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin, miten minä kaiken aikaa olen ollut teidän kanssanne; kuinka minä olen palvellut Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koettelemuksissa, jotka ovat kohdanneet minua juutalaisten salahankkeiden tähden; kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta.” (Apt. 20:18–20) Mainittakoon tässä, että se, ”mikä hyödyllistä on”, oli sitä, mikä tuli Jumalan Sanasta ja mikä koski heidän pelastumistaan ja pysymistään pelastetussa tilassa. Mutta miten Paavali saarnasi ja opetti julkisesti ja huone huoneelta Efesossa? Kertomus osoittaa.

18. Mitä työtä Paavali suoritti ”julkisesti” Efesossa juutalaisten hyväksi?

¹⁸ Lähdettyään Korintosta ja matkatessaan Jerusalemiin Paavali pysähtyi Efesoon. Mitä työtä hän teki ”julkisesti”? ”Hän meni synagoogaan ja keskusteli juutalaisten kanssa. Ja he pyysivät häntä viipymään kauemmin, mutta hän ei suostunut, vaan sanoi heille jäähyväiset ja lausui: ’Minä palaan jälleen teidän tykönne, jos Jumala suo’.” (Apt. 18:19–21) Täytettyään lupauksensa Jerusalemissa Paavali palasi takaisin Efesoon. Hän esiintyi jälleen julkisesti. ”Ja hän meni synagoogaan, ja kolmen kuukauden ajan hän puhui heidän kanssansa rohkeasti ja vakuuttavasti Jumalan valtakunnasta.” Kun juutalaiset alkoivat vastustaa äänekkäästi, niin jättikö Paavali julkisen työnsä? Ei, sanoo kertomus. ”Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän meni pois heidän luotaan ja erotti opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa. Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan.” – Apt. 19:1, 8–10.

19. Mitä Paavali teki sitten jatkaakseen julkista puhumista, ja mikä vaikutus tällä oli kahden vuoden aikana?

¹⁹ Näin Paavali vaihtoi vain yleisten esitelmien paikkoja juutalaisten synagoogasta koulun saliin. Siellä hän piti raamatullisia puheita päivittäin. Hän suoritti jotain maallista työtäkin huolehtiakseen omista tarpeistaan, jopa toistenkin, mutta hän järjesti aikansa niin, että jäi sijaa joka päivä Raamatusta puhumiselle. Tällä oli yli kahden vuoden aikana sellainen vaikutus, että kaikki Aasiassa olevan Rooman alueen asukkaat kuulivat Herran sanoman, sekä juutalaiset että ei-juutalaiset.

20. Mitkä demonismiin kuuluvat tapahtumat osoittivat, millaisen julkisen todistuksen Paavali oli antanut, ja miten tämä vaikutti Jehovan sanaan?

²⁰ Eräät vaeltavat juutalaiset yrittivät jäljitellä joitakin Paavalin suorittamia ihmetöitä. He sanoivat paholaisille, jotka riivasivat uhreja: ”Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa.” Eivät ainoastaan nuo juutalaiset sietäneet, että Paavali saarnasi julkisesti, vaan myöskin paholaiset tiesivät sen. Eräässä tapauksessa muuan paholainen vastasi heille: ”Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?” Se, mitä sitten tapahtui, tuli tunnetuksi koko Efesossa. Me luemme: ”Heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa. Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui.” (Apt. 19:11–20) Tämä jälkimmäinen menettelytapa on oikea nykyään niille, jotka ovat harjoittaneet spiritismiä, mikä on demonismia. Tunnustakoot he avoimesti entiset tekonsa ja pyytäkööt Jumalan anteeksiantoa ja hävittäkööt sitten demoniset kirjansa tai tutkisteluteoksensa, maksakootpa ne mitä hyvänsä maallisen arvion mukaan. Mutta huomioonotettava pääasia tässä on, että Jumalan Sanasta puhuminen lisääntyi Paavalin saarnaamisen johdosta ja voitti pakanalliset opetukset ja juutalaisten perimätiedon hyvin voimallisesti.

21. Keiden keskuudessa heräsi vastustusta Paavalin synagoogan ulkopuolella suorittaman työn johdosta, ja miten hopeaseppä Demetrius nostatti metelin?

²¹ Juutalaisten keskuudessa oli herännyt voimakasta vastustusta Paavalin synagoogissa saarnaamisen johdosta. Hänen julkinen työnsä juutalaisen synagoogan ulkopuolella menestyi nyt siinä määrin ei-juutalaisten keskuudessa, että se nostatti vastustusta pakanoitten parissa. Tunnustaen nuristen Paavalin julkisen työn menestyksen hopeaseppä Demetrius sanoi toisille hopeasepille, jotka tekivät sen Artemiin eli Dianan hopeaisia pienoistemppeleitä, jonka loistava temppeli oli Efesossa: ”Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä; mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään. Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee.” Tällöin he kiihottivat mellakan Efesossa.

22. Mikä todistus Paavalin saavuttamasta julkisuudesta ilmeni julkisten viranomaisten toiminnassa hälinän aikana?

²² Todistuksena siitä kuuluisuudesta, minkä Paavali oli saavuttanut kristittynä evankeliuminpalvelijana, on, että julkiset viranomaiset koettivat suojella häntä pahalta. Opetuslapset eivät tahtoneet sallia Paavalin mennä kaupungin teatteriin puhumaan hämmingissä olevalle, huutavalle roskajoukolle. Me luemme: ”Ja myös muutamat Aasian hallitusmiehistä, jotka olivat hänen ystäviään, lähettivät hänelle sanan ja pyysivät, ettei hän menisi näytelmäpaikkaan.” Kaupungin kansleri sai lopulta roskajoukon järkiinsä ja hajotti meluavan kokouksen. – Apt. 19:23–40.

23. Mitä todisteita on siitä, että Paavali työskenteli talosta taloon, ja ketkä – mikä on tärkeätä – eivät kiistäneet tätä Paavalin työtä?

²³ Mutta miten Paavali oli kuitenkin opettanut ”huone huoneelta” Efesossa? Meillä ei ole varsinaista kertomusta tästä, mutta kun Paavali teki ensimmäisen uusintakäyntinsä Efesoon, niin hän tapasi eräitä opetuslapsiksi tunnustautuvia, noin kaksitoista miestä. Kertomus ei sano hänen tavanneen noita miehiä juutalaisten synagoogasta. Hän löysi heidät näin ollen järkevästi ajatellen suorittaessaan työtä talosta taloon, mistä hän todisti myöhemmin Efeson valvojille. Koska se ei sano Paavalin puhuneen näille kahdelletoista opetuslapseksi tunnustautuvalle synagoogassa, niin hänen on täytynyt selittää heille asioita yksityiskodissa. He eivät tietäneet mitään pyhästä hengestä, mikä selittää sen, että se ei toiminut heissä. Heidät oli kastettu vedessä, mutta se ei ollut kristillinen kaste. Se oli ”Johanneksen kaste”. Mutta Johannes Kastajakin oli sanonut opetuslapsilleen, että heidän on uskottava ”häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen”, ja he saivat Paavalin välityksellä pyhän hengen ja sen ihmelahjat, muiden kielien puhumisen ja ennustamisen taidon. Paavali meni sen jälkeen julkiselle paikalle, synagoogaan. Lisäksi lähettivät yliluonnollista apua tarvitsevat ihmiset jonkun kodistaan hakemaan sitä Paavalilta. (Apt. 19:1–7, 11) Eivätkä Efeson valvojatkaan kieltäneet Paavalin lausuntoa, että hän oli työskennellyt kristittynä opettajana talosta taloon. – Apt. 20:20.

”MIKÄ HYÖDYLLISTÄ ON”

24, 25. a) Mitä Paavali opetti julkisesti ja talosta taloon? b) Miten tieto tästä tulee päivänvaloon?

²⁴ Efeson valvojat eivät voineet syyttää, että apostoli Paavali oli pidättänyt mitään, mitä he tarvitsivat paetakseen hävitystä ja saadakseen iankaikkisen pelastuksen. Mitä Paavali oli sitten opettanut julkisesti ja talosta taloon? Totuutta tosi Jumalasta, syntisten katumusta Jumalan edessä, uskoa Herraan Jeesukseen, Jeesuksen välityksellä ilmenevää Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä, Jumalan valtakuntaa, Jumalan Sanaa, Jumalan pyhitettyjen perintöä ja Jeesuksen esimerkin noudattamista siinä, että antaa mieluummin kuin ottaa. Tämä tieto käy ilmi, kun Paavali jatkaa puhettaan Efeson valvojille:

²⁵ ”Minä en ole vetäytynyt pois julistamasta . . . vaan olen todistanut [perusteellisesti, Um] sekä juutalaisille että kreikkalaisille [siis kaikille ihmisille] parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Ja nyt, katso, minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa. Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat. En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin [perusteellisen, Um] todistamisen. Ja nyt, katso, minä tiedän, ettette enää saa nähdä minun kasvojani, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa minä olen vaeltanut ja saarnannut valtakuntaa.” – Apt. 20:20–25.

26. Mitä Paavali saarnasi julkisesti ja talosta taloon sen lisäksi, mitä Jeesus mainitsi Luukkaan 24:46–48:ssa?

²⁶ Paavali toteutti Jeesuksen opetuslapsilleen silloin antamat ohjeet, kun hän sanoi: ”Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.” (Luuk. 24:46–48) Paavali opetti enemmän kuin Jeesuksen Kristuksen lunastusuhria, minkä perusteella me voimme saada Jumalan anteeksiantamuksen synneistämme, kun kadumme hänen edessään. Hän saarnasi myöskin Jumalan valtakuntaa, missä Jeesus Kristus on Jumalan voitelema Kuningas ja mitä Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan Jumalalta: ”Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.” (Matt. 6:10) Tässä taivaan valtakunnassa saavat myöskin Jeesuksen uskolliset opetuslapset, ”pyhitetyt”, perinnön. Paavali antoi useitten vuosien aikana perusteellisesti todistusta kaikenlaisille ihmisille, juutalaisille ja kreikkalaisille, näistä hyödyllisistä asioista opettaen heitä julkisesti ja talosta taloon.

27. Minkä Paavali sanoi Efeson valvojille olleen päähuolenaan, ja miten hän noudatti tätä tarkoitusta?

²⁷ Paavalin vallitsevana tarkoituksena oli päättää juoksunsa sillä tavalla kuin kristityn tuleekin, niin, ja päättää todistamistyö, evankeliuminpalvelus, minkä hän oli saanut Herralta Jeesukselta, joka kohtasi hänet tiellä. Paavali ei tehnyt näin ainoastaan saarnaamalla julkisesti, vaan myöskin saarnaamalla läheisemmin, yksityisesti, suoranaisen henkilökohtaisen kosketuksen avulla talosta taloon.

TIETOISUUS PUHTAUDESTA

28. Miten tämä oli sopusoinnussa Paavalin kaikkien asianomaisten edessä tekemän tilin kanssa, ja miksi Paavali saattoi ajatella siten tässä vakavassa asiassa?

²⁸ Miten tämä oli nyt sopusoinnussa Paavalin Jumalan ja Efeson kansan sekä erityisesti sikäläisen kristillisen seurakunnan edessä tekemän tilin kanssa? Se jätti Paavalin velattomaksi efesolaisiin nähden. Se jätti hänet tietoiseksi puhtaudesta, täysin ’puhtaasta omastatunnosta’. (Apt. 23:1) Kun hän siis esitti hyvin tunnetun kertomuksensa Efeson valvojien edessä, niin hän jatkoi: ”Siksi pyydän teitä todistamaan tänä päivänä, että minä olen puhdas kaikkien ihmisten verestä.” Hän ei tuntenut mitään verivelkaa juutalaisten eikä ei-juutalaisten suhteen Efesossa ja sen ympäristössä. Hän sanoi syyn siihen näin: ”Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille [jotka edustatte ’kaikkia ihmisiä’ Efesossa] kaikkea Jumalan tahtoa.” – Apt. 20:26, 27, Um.

29. Miten Paavali kiinnitti huomiotaan efesolaisiin paitsi opettamalla heitä suusanallisesti, ja minkä ajatuksen tämä antaa meille sen suhteen, mitä hän saarnasi heille suusanallisesti?

²⁹ Sen lisäksi, että Paavali antoi opetusta efesolaisille suusanallisesti kaikesta Jumalan tahdosta, hän kiinnitti heidän huomionsa siihen myöskin kirjoittamalla kirjeen. Hän lähetti heille vuosia myöhemmin, noin vuonna 60 jKr., efesolaiskirjeenä tunnetun kirjeensä Roomasta, missä hänellä oli aikaa kirjoittaa vankilassa. Me voimme saada tästä kirjeestä jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä hän oli saarnannut efesolaisille, sillä hänen kirjeensä puhui vielä ’lunastuksesta hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaamisesta, hänen armonsa rikkauden mukaan’, ja meidän lähestymisestämme Jumalan luo ”Kristuksen veressä” sekä siitä, kuinka ”hänen kauttansa on meillä molemmilla [kansoilla, Um] pääsy yhdessä Hengessä Isän [Jumalan] tykö”. – Ef. 1:7; 2:13, 18.

30. a) Vaikka Paavali viittasi vereen, niin mikä osoittaa, että hän ei tarkoittanut sotilaskysymystä? b) Mitä tuomiosta johtuvaa vastuuta Paavali ajatteli siis puhuessaan verestä?

³⁰ Kun Paavali puhui Efeson valvojille, niin hän oli noin neljänkymmenen vuoden vanha. Puhuessaan puhtaana pysymisestä kaikkien ihmisten verestä hän ei siis käsitellyt sotilaskysymystä. Hän tunsi luonnollisesti 4. Mooseksen kirjan 31:19:nnen. Tämä jae sanoi, että juutalaistenkin, joista tehtiin Jumalan vihollisten surmaajia, piti läpikäydä seitsenpäiväinen puhdistus siksi, että he olivat tappaneet jonkun tai koskettaneet jonkun surmatun ruumista, vapautuakseen veritahrasta eli veren saastutuksesta. Paavali puhui sen sijaan siitä vastuusta, mihin antautunut kristitty joutuu ihmisten veren suhteen sen lisäksi, että hänellä saattaa olla vastuu ihmisveren vuodattamisesta murhassa tai jonkun toisen auttamisessa murhaamisessa tai veren vuodattamisesta ajattelemattomalla, huolimattomalla, välinpitämättömällä, aiheettomalla tavalla. Paavali ajatteli ’kaikille ihmisille’ tulevaa Jumalan tuomiota. Hän ajatteli myöskin Jumalan tuomion toimeenpanoa, mikä merkitsee kuolemaa ja hävitystä ihmisluomuksille, jotka olisivat voineet hyötyä Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrista ja Jumalan valtakunnasta. Sellaiset voidaan pelastaa tuosta kuolemasta ja hävityksestä ainoastaan pelastusanomalla, koko Jumalan tahdon ilmoittamisella. Antautuneelle kristitylle on uskottu todistajana ja evankeliuminpalvelijana tämän tahdon tuntemus.

31. Miksi kristikunnan papiston kantama verivelka on kaksinkertainen?

³¹ Me voimme nähdä tältä näkökannalta, että kristikunnan papistolla on kaksinkertainen verivelka, ei ainoastaan kansainvälisissä sodissa vuodatetusta verestä, vaan myöskin siitä, että se on kertonut ihmiskunnalle valheita eikä ”kaikkea Jumalan tahtoa”, mikä on hänen Sanassaan. – Jer. 2:34; Hes. 35:6.

PANTU OMAKOHTAISEEN VASTUUSEEN

32, 33. a) Paitsi että Paavali varoitti valvojia uhkaavista vaaroista, mitä muutakin hän teki? b) Miksi hän käski heitä kiinnittämään huomiota itseensä ja Jumalan laumaan?

³² Paavalin oli eläessään ja ollessaan hengellisten ”lampaitten” luona vartioitava kuin paimen ”Jumalan laumaa” suojellakseen sitä hengellisen nälän tai susimaisten vihollisten aiheuttamalta kuolemalta. Hänen oli myöskin ajateltava aikaa, jolloin hän olisi lähtenyt heidän luotaan tai jolloin hän olisi kuollut eikä voisi valvoa heitä suoranaisesti, elossa ollen. Tästä syystä hän varoitti lampaita silloin vaanivista vaaroista ja myöskin heitä hänen lähdettyään uhkaavista vaaroista.

³³ Kristillisen hallitsevan elimen jäsenenä Paavali valmensi ja määräsi valvojia ”Jumalan laumaan” Jumalan hengen opastamana. Hän myöskin varoitti heitä tulevista pulmista ja vaaroista, mitkä koskisivat heidän omaa turvallisuuttaan sekä koko Jumalan lauman turvallisuutta. Paavalilla, joka omasi profeetallisen ennaltanäkemyksen ja jolla oli apunaan kirjoitetut ennustukset, oli velvollisuus antaa tällaisia varoituksia. Hänen piti palvella vartijana ja katsoa eteenpäin. Siksi hän sanoi Efeson valvojille: ”Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä [oman Poikansa verellä, Um] on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.” – Apt. 20:28–31.

34. Mitä se merkitsee, että Paavali asetti valvojat heidän omaan vastuuseensa, ja miksi heitä oli pidettävä vastuullisempina?

³⁴ Puhdistauduttuaan vastuusta heidän vereensä Paavalin piti panna hengelliset paimenet heidän omaan vastuuseensa. Jos joku noista edeltävaroitetuista, täysin opetetuista valvojista joutuisi nyt Jumalan tuomion mukaan surmatuksi ja menettäisi iankaikkisen elämän, niin se ei olisi Paavalin vika. Hän ei olisi vastuussa heidän iankaikkisen elämänsä menetyksestä. Syy heidän vereensä, jos se vuodatettaisiin, tai elämäänsä, jos se menetettäisiin, olisi heidän omansa, ei Paavalin. He olivat saaneet valmennettuina, opetettuina valvojina enemmän opetusta ja huomiota ja ohjausta kuin juutalainen ja pakanayleisö oli saanut tai kuin edes seurakunnan jäsenet olivat yleensä saaneet. He olivat näin ollen vastuullisempia, sillä he tiesivät enemmän, ja heillä oli edullisempi asema.

35. Mitä Paavali sanoi lopuksi heille, ennen kuin hän rukoili heidän kanssaan?

³⁵ Käyttäydyttyään niin uskollisesti kristittynä evankeliuminpalvelijana ja valvojana Efesossa siellä olonsa ja toimintansa kolme vuotta ja annettuaan nyt heille tämän loppuvaroituksen Paavalin sopi nyt sanoa Efeson valvojille: ”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita; te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat, jotka hän itse sanoi: ’Autuaampi on antaa kuin ottaa’.” Paavali rukoili sitten heidän kanssaan. – Apt. 20:32–36.

36. Miten Paavali saattoi tosiaan uskoa nuo efesolaiset Jumalan huomaan?

³⁶ Paavali saattoi tosiaan uskoa Efeson valvojat ja seurakunnan Jumalan huomaan. Hän oli opettanut heille Jehova Jumalasta Herran Jeesuksen Isänä ja oli saattanut heidät yhteyteen Jumalan kanssa. Hän ei ollut ainakaan kolmeen vuoteen päivällä eikä yöllä pidättynyt kertomasta heille kaikkea Jumalan tahtoa. Epäilemättä oli suurin osa seurakunnasta, jollei se kokonaan, saanut pyhän hengen ja sen ihmelahjat Paavalin apostolintoiminnan avulla. (Apt. 19:1–7) Kun Paavalin oli nyt jätettävä heidät ilman hänen jälleennäkemisensä toivoa, niin hänen oli uskottava heidät heidän aina läsnäolevan Huoltajansa, Jehova Jumalan, huostaan, jonka luo Paavali oli johdattanut heidät, niin että heistä tuli Hänen ”pyhitettyjään”, hänen lammaslaumaansa.

37. Miten Paavali voi tosiaan uskoa heidät ’Jumalan armon sanan haltuun’?

³⁷ Paavali voi samalla uskoa nuo Efeson valvojat ’Jumalan armon sanan haltuun’, sillä hän oli opettanut heille Jumalan Sanaa. Hän selitti heille Heprealaisia kirjoituksia Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Malakiaan. Hän oli tuonut heille myöskin Herran Jeesuksen Kristuksen opetukset sekä ne ilmestykset, mitkä hän itse oli saanut ihmeen avulla Kristuksen välityksellä. Hän kirjoitti myöskin kirjeen efesolaisille, ja siitä on tullut osa Jumalan kirjoitetusta Sanasta. Paavali painoi tehokkailla opetusmenetelmillä Jumalan Sanaa heidän mieleensä, niin että se jäisi heidän muistiinsa, vaikka hän jättäisikin heidät ainaiseksi. Hän voi sen tähden uskoa heidät turvallisesti tämän Sanan haltuun ja sen valistavaan, varjelevaan, suojelevaan, pyhittävään voimaan. Se oli oikeaa, terveellistä, raamatullista oppia, ja hän tiesi, että se voi rakentaa heitä hengellisesti ja auttaa heitä saamaan lopulta taivaallisen valtakunnan, luvatun ”perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa”. Paavali jätti siten Jumalan lampaat turvaisaan hoivaan.

EI VERIRAHAN VAIENTAMA

38. Minkä velvollisuuden täyttämisen rinnalla Paavali ei pitänyt elämäänsä rakkaana?

³⁸ Apostoli Paavali ei pitänyt elämäänsä liharuumiissa rakkaana, kun hän vain saattoi uskollisesti täyttää palveluksensa ja auttaa toisia pakenemaan ikuista hävitystä ja saavuttamaan iankaikkisen elämän. Hänen pyrkimyksenään ei ollut siis rahan kokoaminen Jumalan hyvällä uutisella. Hänen päämääränään oli, että hän voisi pysytellä puhtaana vastuusta toisten ihmisten vereen, mikä oli vaarassa joutua vuodatetuksi Jumalan tuomion toimeenpanossa.

39. Millaisista vaikuttimista Paavali suoritti elämänantavaa palvelustaan?

³⁹ Paavali suoritti siitä syystä elämänpelastavaa palvelusta ilmaiseksi, maksutta, pelastusta etsiville. Hän ei käyttänyt Jumalan Sanaa tulojensaamiskeinona eikä siis kaupustellut sitä. Niinä aikoina, joina hänen tarvitsi työskennellä maallisessa toimessa teltantekijänä, hän ryhtyi siihen, jotta hänen palveluksensa vartijana ei olisi ollut aineellisesti maksettua kuin palkkalaisen. Ei, vaan hän vartioi Kristuksen kaltaisena alipaimenena, joka rakasti sekä Pääpaimenta että Pääpaimenen lampaita. Paavali halusi tosiaan nähdä toisten elävän ja nauttivan Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä samoin kuin hänkin. Hän rakasti todellisesti lähimmäistään eikä laiminlyönyt siitä syystä lähimmäisensä etuja, niin että olisi joutunut vikapääksi lähimmäisensä vereen, jos se olisi vuotanut Jumalan tuomion toimeenpanossa. Hän oli todellinen elämänpelastaja sen tuottaman ilon, edun ja hyvien tulosten takia. Hän ymmärsi uhanalaisen lähimmäisensä vaaran ja tunsi olevansa velvollinen tekemään jotain sen suhteen niillä keinoilla, mitkä Jumala oli uskonut hänelle. Paavali halusi siis pelastaa lähimmäisensä tuhoutumasta, jos hänen lähimmäisensä halusi ottaa vastaan hänen apunsa.

40. Miten Paavali antoi esimerkin meille sen onnen saavuttamisesta, mitä Jeesus nautti?

⁴⁰ Tämä antaa esimerkin meille nykyään. Jos me kuljemme tätä epäitsekästä, itsekielteistä tietä omin kustannuksin voidaksemme auttaa toisia saamaan elämän, niin me opimme tietämään, miten todet Paavalin lainaamat Jeesuksen sanat ovat: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” Heikkojen auttamisessa on virkistävää onnea, kun saa antaa itseltään, omaa voimaansa, mistä on tullut vahvaksi Jumalan avulla. Sen saamisessa, mikä koituisi verirahaksi, rahaksi, mikä vaientaisi meidän suumme varoittamasta ja esittämästä ”kaikkea Jumalan tahtoa”, ei ole onnea. Verivelan kantamisessa kehenkään nähden ei ole onnea, vaan ainoastaan itseään tuomitseva omatunto. Paavali kaipasi onnea. Me haluamme myös sitä.

VELVOLLISUUTEMME JA MENETTELYMME NYKYÄÄN

41. Miksi me olemme halukkaita auttamaan toisia pelastumaan kuolemasta ja tuhosta?

⁴¹ Me, jotka rakastamme pelastusta, jaamme innokkaasti pelastuksen toisten kanssa. Pelastuen kuolemasta ja tuhoutumasta Jumalan käsissä me olemme halukkaat saamaan toisetkin pelastumaan tuosta onnettomuudesta. Me sanomme Jehova Jumalan palvelijoina samoin kuin hän: ”Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, . . . eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja saa elää?” (Hes. 18:23) Me haluamme siis Jumalan tavoin auttaa jumalatonta palaamaan tieltään ja elämään. Me emme iloitse siitä odotuksesta, että tahraantuisimme tuhoutuvien verestä, sillä me tiedämme, että meidät kutsutaan tilille siitä laiskoina vartijoina. Me työskentelemme samanlaisen onnen hyväksi kuin Kristus, sillä hänen onnensa merkitsee iankaikkista elämää.

42. Miksi me elämme päivää, jona me olemme vastuussa verestä, ja mitä me emme rohkene sen vuoksi tehdä?

⁴² Samoin kuin oli Paavalin aikana, vähää ennen Jerusalemin ja Juudean hävitystä ja Juudan kansan hajaannusta, mekin elämme nyt aikaa, jolloin kansalaistoveriemme ja luomustovereittemme veri on kysymyksessä. ”Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän sota” uhkaa, ja Jumalan tuomio pannaan täytäntöön Harmagedonin taistelukentällä kaikkia niitä vastaan, jotka hylkäävät Jumalan valtakunnan sanoman ja vastustavat sitä. He selvittävät maailman yhteiskuntana veritilinsä Jumalan kanssa omalla verellään, niin kuin Jerusalem ja Babylonia tekivät. (Matt. 23:33–38; Jer. 51:3, 4, 48, 49) Jos me haluamme varjeltua tuossa tuomiosodassa ja elää Jumalan uuteen maailmaan, niin meidän täytyy pysytellä ’viattomina kaikkien vereen’. Jumalan tahto ei ole, että tätä tuomittua maailmaa jätettäisiin tietämättömyyteen, minkä tiedon puutteen takia se tuhoutuisi. Kun meillä on Raamatun tietoa, niin me emme rohkene jättää ihmisiä tietämättömyyteen, jolleivät he halua pysyä siinä. Meidän täytyy varoittaa heitä Harmagedonista ja Maagogin Googista, joka johtaa ihmiskuntaa taistelemaan siellä Jumalaa ja Kristusta vastaan. Me emme rohkene antaa ihmisille mahdollisuutta vedota tietämättömyyteensä Jumalan edessä siksi, että me emme ole ponnistelleet antaaksemme heille pelastussanomaa.

43. Miten vilpittömiä meidän tulee olla tässä, ja kuinka meidän täytyy julistaa pidättelemättä ”kaikkea Jumalan tahtoa”?

⁴³ Meidän täytyy Paavalin tavalla olla yhtä hartaita ihmisten varoittamisessa ja valistamisessa, kuin tämä olisi meidän viimeinen neuvomme vaaranalaisille. Siitä on tulossa viimeinen neuvo! Jumala velvoittaa meidät Kristuksen välityksellä samoin kuin Paavalinkin saarnaamaan voimassa perustetun Jumalan valtakunnan hyvää uutista. (Matt. 24:14) Meidän täytyy tehdä tämä todistukseksi ja varoitukseksi, ennen kuin vanhan maailman loppu tulee. Me emme saa pidättyä kertomasta ”kaikkea Jumalan tahtoa”. Samoin kuin Paavalin, joka sanoo meille: ”Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja”, meidän täytyy tehdä tämä saarnaamalla julkisesti ja opettamalla talosta taloon. – 1. Kor. 11:1.

44. Jos me teemme näin, niin mitä me voimme sanoa tilinteon aikana, ja mitä siitä seuraa meille itsellemme?

⁴⁴ Jos me teemme siten, niin mitä sitten? Me voimme tarttua Harmagedonin partaalla Paavalin sanoihin ja sanoa häpeämättä koko maailmalle: ”Minä pyydän teitä todistamaan tänä päivänä, että minä olen puhdas kaikkien ihmisten verestä, sillä minä en ole pidättynyt kertomasta teille Jumalan koko neuvoa.” (Um) Täten me emme kuole minkään verivelan takia. Meidät saatetaan puhtaina käsistämme ja elämältämme Jumalan viattomaan uuteen maailmaan, missä on iankaikkinen elämä ja onni.