Mikä voi auttaa sinua selviytymään?

TELEVISION uutislähetys alkoi kuten tavallisesti. Uutisen mukaan paikallisessa baarissa oli ollut ampumavälikohtaus. Sitten se tapahtui aivan yhtäkkiä ja ilman mitään ennakkovaroitusta.

Floridalainen uutisten lukija, 29-vuotias nainen, palasi kuvaruutuun ja ilmoitti: ”Tulette jälleen kerran näkemään värilähetyksenä jotakin ainutlaatuista – itsemurhayrityksen.” Kaikkien television katselijoiden nähden hän otti käteensä pistoolin, suuntasi sen takaraivoonsa ja veti liipaisinta. Muutamia tunteja myöhemmin hän kuoli.

Viime vuosina niiden ihmisten lukumäärä, joista tuntuu, etteivät he pysty selviytymään elämästä, on noussut hälyttävästi. Monet yrittävät itsemurhaa. Toiset käyvät läpi elämän ’pakolliset kuviot’ hyvin masentuneina ja onnettomina.

Monissa tapauksissa ihmiset tietävät, että heidän epätoivoonsa on tietty syy, kuten esimerkiksi tuskallinen krooninen sairaus, onnettomuudessa vammautuminen tai omaisten äkillinen menettäminen. Mutta siihen, että ihmiset haluaisivat kokonaan luopua elämästään, on tavallisesti jokin muu syy. Miten niin?

Erään ystävän kerrotaan sanoneen tuosta itsemurhan tehneestä uutisten lukijasta, että ”hänestä tuli ruikuttava itseänsä säälivä olento”. Tärkeä tekijä, joka johti hänet itsemurhaan, oli itsesääli.

Tietenkin niillä, jotka ovat kokeneet elämässään murheellisia asioita, on syytä surra jossain määrin henkilökohtaisia olosuhteitaan. Mutta eikö ole totta, että itsesääli usein riistäytyy käsistä? Jokapäiväisestä elämästä selviytyminen vaatii tämän taipumuksen hillitsemistä. Miten se voidaan tehdä?

Eräs keino on sen tajuaminen, että liiallinen itsesääli vain pahentaa asioita. Vaikka se ei aina johda itsemurhaan, niin se aiheuttaa yksinäisyyttä ja joissakin tapauksissa jopa fyysisiä sairauksia. Kirjailija Dale Carnegie kertoo yhden esimerkin:

”Tunnen erään naisen, joka aina valittaa yksinäisyyttään. Kukaan hänen sukulaisistaan ei halua mennä hänen lähelleen – eikä ihme. Jos hänen luonaan menee käymään, hän kertoo tuntikausia siitä, mitä hän teki veljentyttäriensä hyväksi, kun he olivat lapsia . . .

”Käyvätkö veljentyttäret tervehtimässä häntä? Kyllä he velvollisuudentunnosta silloin tällöin käyvät. Mutta he pelkäävät näitä vierailuja. He tietävät, että heidän täytyy tuntikausia istua ja kuunnella puoliksi peiteltyjä moitteita. He saavat kuulla loputtoman litanian katkeria valituksia ja itsesäälin huokauksia. Ja kun tämä nainen ei voi enää henkisesti lyödä, pelotella eikä pakottaa näitä veljentyttäriä käymään hänen luonaan, niin hän käyttää hyväkseen yhtä ’kohtauksistaan’. Hän saa sydänkohtauksen.

”Onko tuo sydänkohtaus todellinen? On toki. Lääkärit sanovat, että hänellä on vikaa sydänhermoissa, hän kärsii sydämentykytyksestä. Mutta lääkärit sanovat myös, etteivät he voi auttaa häntä – hänen vikansa on tunneperäinen.” – How to Stop Worrying and Start Living.

Miten voi välttyä menemästä äärimmäisyyksiin itsensä surkuttelemisessa? Koska syyt siihen vaihtelevat eri ihmisillä, niin ei ole olemassa mitään yleispätevää keinoa. Mutta tarkastelehan kolmen sellaisen henkilön kokemuksia, jotka voittivat odottamatta itsesäälin. Kaksi ensimmäistä on poimittu edellä mainitusta Dale Carnegien kirjasta. Kokeile löydätkö niille kaikille yhteisen piirteen.

Eräs nainen kertoo säälivänsä itseään, koska ”menetin mieheni useiden onnellisten avioliittovuosien jälkeen”. Eräänä päivänä tämä nainen astui epätoivoissaan bussiin ja ajoi linjan päätepysäkille. Harhailtuaan jonkin aikaa tuntemattomalla seudulla hän meni kirkkoon ja nukahti sinne. Herätessään hän näki kahden ujon ja köyhästi puetun lapsen tuijottavan häntä jonkin matkan päässä. Kun hän sai tietää, että he olivat orpoja, hän vei heidät jäätelöbaariin nauttimaan virvokkeita, jutteli heidän kanssaan ja osti heille joitakin lahjoja. Auttoiko tämä naista selviytymään surusta, jonka hänen miehensä menettäminen oli aiheuttanut? Hän jatkaa:

”Nuo kaksi pikku orpolasta antoivat paljon enemmän minulle kuin minä heille. Tämä kokemus osoitti minulle jälleen sen, että meidän täytyy tehdä toiset onnellisiksi voidaksemme olla itse onnellisia. Havaitsin, että onnellisuus on tarttuvaa. Antamalla me saamme. Auttamalla jotakuta ja antamalla rakkaudesta olin voittanut murheen, surun ja itsesäälin ja tunsin olevani kuin uusi ihminen. Minä olinkin uusi ihminen – en vain tuona hetkenä, vaan sitä seuraavina vuosina.”

Ne, jotka ajattelevat, etteivät he voi enää selviytyä, saattavat tuntea tarvitsevansa apua sen sijaan että he tuntisivat voivansa antaa sitä. Siitä huolimatta ystävällisen teon tekeminen jollekulle toiselle piristää aina mielialaa ja tekee elämästä selviytymisen helpommaksi. Jeesus Kristus sanoi: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apt. 20:35) Mutta entä jos sinulla ei ole rahaa tai muuta aineellista annettavaa? Tarkastelehan toista kokemusta, joka poisti yllättäen erään henkilön epätoivoisuuden.

”Meidän köyhyytemme oli lapsuus- ja nuoruusvuosieni murhenäytelmä. Me emme koskaan voineet järjestää sellaisia kutsuja kuin toiset tuttavapiirini tytöt järjestivät. Vaatteeni eivät koskaan olleet parasta laatua. Kasvoin niistä ulos eivätkä ne istuneet päälläni, ja useinkin ne olivat poissa muodista. Olin niin nöyryytetty, niin häpeissäni, että usein itkin itseni uneen.

”Lopulta sain pelkästä epätoivosta ajatuksen pyytää aina illalliskutsuilla toveriani kertomaan omista kokemuksistaan, mielipiteistään ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. En tehnyt näitä kysymyksiä siksi, että olisin ollut erityisen kiinnostunut vastauksista. Tein ne vain siksi, ettei toverini olisi katsonut koko ajan kurjia vaatteitani.

”Mutta tapahtui jotakin outoa: kun kuuntelin näiden nuorten miesten kertomuksia ja opin heistä enemmän, niin aloin todella kiinnostua siitä, mitä heillä oli sanottavana. Kiinnostuin siitä niin kovasti, että joskus itse unohdin ajatella vaatteitani. Mutta yllätys minulle oli tämä: koska olin hyvä kuuntelija ja kannustin poikia kertomaan itsestään, tein heidät onnellisiksi, ja vähitellen minusta tuli seurapiirimme suosituin tyttö, ja kolme näistä miehistä kosi minua.”

Kolmas kokemus käsittelee hengellisen antamisen arvoa. Tämä oli myös odottamaton kokemus ja auttoi tätä henkilöä selviytymään paremmin kroonisen sairauden aiheuttamasta vaivasta. Eräs Jehovan todistaja Illinois’sta kertoo:

”Olin vastikään ollut 10–12 päivää sairaalassa erittäin kiusallisen kroonisen sairauden vuoksi. Nyt kun olin taas kotona, ajattelin mennä jälleen talosta-taloon-työhön kertomaan Raamatun totuuksia naapureilleni. Mutta kun tuo päivä tuli, tunsin itseni aivan epätavallisen masentuneeksi. Vaikka päätin lähteä joka tapauksessa, sanoin kuitenkin toverilleni, joka lähtisi kanssani: ’Anna minun vain kuunnella tänä aamuna. Voin tuskin puhua ystävälle ja vielä vähemmän tuntemattomalle.’

”Toverini suostui tähän. Hän koputti yhdelle ovelle ja alkoi puhua naiselle, joka pyysi meidät sitten sisään. Liityin heti keskusteluun ja esitin ovenavaajalle ajatuksia Raamatusta. Kun huomasin, että hän arvosti kuulemaansa, masennukseni väistyi silkan ilon tieltä. Kun oli aika lähteä tuosta paikasta, en olisi pystynyt edes kuvailemaan, mitä masennus oli. Raamatun totuuksien jakamisen ilo on sanoin kuvaamatonta.”

Tuletko sinä joskus alakuloiseksi? Jos tulet, taistele kovasti liiallista itsesääliä vastaan etsimällä tapoja, joilla voit auttaa toisia. Vaikka se ei ehkä poista surusi syytä, niin se varmasti auttaa sinua selviytymään pulmasta. – Luuk. 6:38; Fil. 4:8, 9.