Lukijain kysymyksiä
● Onko viisasta ryhtyä saarnaamaan hyvää uutista ennen kastetta?
Kaste on vertauskuva Jehovalle antautumisesta, ja se merkitsee sitä, että kastettu seuraa siitä lähtien jatkuvasti Jeesusta Jumalan tahdon tekemisessä. (Mark. 8:34) On hyvä muistaa, että Jehovan tahtoon kuuluu tänä aikana tärkeänä osana, että ihmisille annetaan kaikkialla tilaisuus kuulla hyvä uutinen. Erikoistehtävä, jonka Jehova on antanut todistajilleen tätä aikaa varten, on kaksipuolinen työ: ensiksi Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistaminen hänen tuomiosanomiensa ohella kaikkien kansojen ihmisille ja toiseksi niiden opettaminen, jotka suhtautuvat suopeasti, ja opetuslasten tekeminen heistä. – Matt. 24:14; 28:19, 20.
Tavallisesti se, joka harkitsee kastetta, on jo aloittanut Jumalan tahdon tekemisen kertomalla hyvää uutista toisille ilmaisten siten haluavansa osallistua tähän kaksipuoliseen työhön. Antauduttuaan Jehovalle tekemään hänen tahtonsa hän haluaa tulla kastetuksi sen jälkeen ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa, joka saattaa tulla joitakin viikkoja tai kuukausia myöhemmin. Hänen antautumisensa mukaisesti on järkevää odottaa, että hän on ahkera saarnaamis- ja opettamistyössä ehkä jonkun valmentaessa häntä siinä ainakin sinä aikana, jona hän odottaa kastetta, jollei ennemmin.
Niiden Jeesuksen sanojen mukaan, joihin on edellä viitattu, ’opetuslasten tekeminen’ edeltää ’heidän kastamistaan’. Ja mikä opetuslapsi on? Hän on enemmän kuin vain oppija. Hän on sellainen, joka tulee ymmärtämään ja levittämään opettajansa hänelle opettamia oppeja. Hänen ei tule pidättyä tästä varsinkaan sen jälkeen, kun hän antautuu Jumalalle ja odottaa kastetta. Totuuden julkisesta julistamisesta on tuleva suuri osa hänen elämästään siitä pitäen, joten miksi hän ei panisi sitä alulle?
Mutta entä ne Raamatussa mainitut monet esimerkit henkilöistä, jotka kastettiin ilmeisesti ennen kuin he ryhtyivät saarnaamaan hyvää uutista Kristuksesta? On pantava merkille, että monet näistä olivat juutalaisia ja käännynnäisiä, jotka kuuluivat jo Jehovalle antautuneeseen kansaan ja olivat velvollisia olemaan hänen todistajiaan jo ennen kuin heidät kastettiin Jeesuksen Kristuksen nimessä. (Jes. 43:10–12) He olivat suurimmaksi osaksi palvelleet Jumalaa innokkaasti jo ennen kastamistaan sen mukaan kuin he ymmärsivät Jumalan Mooseksen lain alaisuudessa kansalleen esittämät vaatimukset.
Ne juutalaiset, jotka ilmaisivat vastakaikua Pietarin saarnaamiselle helluntaina ja jotka kastettiin, olivat osoittaneet intoa Jumalansa puolesta tulemalla kaukaisista maista osallistuakseen juutalaisten juhliin. (Apt. 2:5, 38–41) Monien muiden juutalaisten tavalla Paavali oli osoittanut intoa Jumalan puolesta, ”mutta ei täsmällisen tiedon mukaan”. Hänestä tuli kasteensa jälkeen aikanaan mitä innokkain Kristuksesta saarnaaja. (Gal. 1:14; Room. 10:2) Etiopialainen eunukki oli ilmeisesti Raamatun heprealaisten kirjoitusten harras tutkija ja oli kääntynyt Jehovan palvontaan; kun hän kuuli ”hyvän uutisen Jeesuksesta”, hän oli nopea käyttämään tilaisuutta hyväkseen saadakseen kasteen, ja hän oli epäilemättä yhtä innokas levittämään hyvää uutista toisille siitä päivästä lähtien, jolloin hän pääsi ymmärtämään sen. (Apt. 8:27–31, 35–39) Lyydia, luultavasti juutalaiskäännynnäinen, oli jo innokas ”Jumalan palvoja”, ennen kuin Paavali kastoi hänet ja hänen huonekuntansa, eikä ole epäilystäkään siitä, että hän jatkoi Jumalan palvelemista kokosydämisesti sekä tuli huomattavaksi esimerkiksi vieraanvaraisuudesta. (Apt. 16:14, 15) Kun Paavali saarnasi Korintossa, niin Krispus, joka oli palvellut Jehovaa ”synagogan esimiehenä”, tuli uskovaksi huonekuntineen ja hänet kastettiin monien korinttolaisten ohella. Voimme ymmärtää, että hän palveli edelleenkin innokkaasti kristittynä. – Apt. 18:8.
Sitten oli kristillisyyteen kääntyneitä ei-juutalaisia. Kertomus osoittaa, että Kornelius oli ”harrasmielinen mies, joka pelkäsi Jumalaa”, ja että hänen ja hänen huonekuntansa kuultiin ”julistavan Jumalan suuruutta”, kun he olivat saaneet pyhän hengen. Ja niin Pietari kastatti heidät. He julistivat epäilemättä jatkuvasti Jumalan suuruutta. Mutta vaikuttaa siltä, että he samoin kuin toisetkin kristillisyyteen kääntyneet ei-juutalaiset, kuten Filippissä ollut vanginvartija ja hänen huonekuntansa ja Dionysius ja Damaris Ateenassa, julistivat hyvää uutista julkisesti kasteesta lähtien. – Apt. 10:1, 2, 44–48; 16:27–34; 17:32–34.
Pitäisikö nämä esimerkit huomioon ottaen vaatia todistusta saarnaamisesta ennen kastetta nykyään? Sellaista vaatimusta ei ole. Tässä suhteessa ei ole määrätty mitään sääntöjä. Mutta jotta henkilö voitaisiin kastaa Jehovan todistajaksi, häntä vaaditaan tapaamaan seurakuntansa vanhimpia ja osoittamaan keskustelussa heidän kanssaan, että hän todella ymmärtää Raamatun perusopetukset ja arvostaa niitä. Näitä opetuksia käsittelevät raamatunkohdat on esitetty kirjassa Järjestö Valtakunnan saarnaamista ja opetuslasten tekemistä varten sivuilla 21–53.
Samalla on olemassa hyvin voimakkaita syitä, joiden tähden on viisasta aloittaa hyvän uutisen julkinen julistaminen ennen kastetta. Kaste ei koidu pelastukseksi, koska kaste on vain ulkonainen vertauskuva jostakin, minkä on täytynyt tapahtua jo henkilön sydämessä, hänen tarjoutumisestaan antautumisessaan Jehova Jumalalle. Roomalaisille 10:9, 10 sanoo siitä syystä: ”Jos sinä julkisesti julistat ’tämän omassa suussasi olevan sanan’, että Jeesus on Herra, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut. Sillä sydämellä uskotaan vanhurskaudeksi, mutta suulla annetaan julkinen julistus pelastukseksi.” Näin ollen on viisasta aloittaa julkinen julistaminen silloin, kun asianomaisen henkilön raamatuntutkiminen on saattanut hänet siihen vaiheeseen, että hän uskoo hyvän uutisen, odottamatta kasteeseen asti.
Ne, jotka kuulivat Pietarin saarnaavan helluntaipäivänä, saivat piston omaantuntoonsa ja sysäyksen ottamaan kasteen Jeesuksen nimessä. Sen jälkeen ”he omistautuivat jatkuvasti apostolien opetukseen” saadakseen tietää, mitä uskoa ja mitä saarnata. Rooman seurakunnan perustivat epäilemättä ne ’Roomasta Jerusalemissa oleskelevat’, jotka palasivat Roomaan. (Apt. 2:10, 42) Heille ei siis tuottanut Jumalan siunausta ainoastaan heidän kastamisensa Jeesuksen nimessä, vaan myös se, että he ylistivät kokosydämisesti Jumalaa julistamalla hyvää uutista.
Uudet, jotka valmistautuvat nykyään kasteelle, voivat osallistua tähän iloiseen palvelukseen niin pian kuin he arvostavat tätä etua, edellyttäen että he ovat erottautuneet kaikesta maailmallisesta epäpuhtaudesta. Valtakunnan saarnaamisesta ovelta ovelle saadaan hyötyä jo ennen kastettakin. Tämä tutustuttaa heidät julkiseen julistamistyöhön ja osoittaa heille, mitä sisältyy muiden ihmisten luo menemiseen viemään hyvää uutista. Se saattaa heidät alkuun tiellä kohti kristillistä kypsyyttä. (Hepr. 5:13–6:2; 13:15) Heillä on varmasti vaatimus suorittaa tätä julkista julistamista kasteesta lähtien, joten heidän on hyvä tutustua tähän työhön jo ennen kastettakin.
Raamatussa olevat esimerkit kristillisestä kasteesta ilmaisevat, että niistä, jotka kastettiin, tuli erittäin innokkaita Jumalan valtakunnan puoltajia. Heidän saarnaamisensa oli niin ponnekasta, että heidän vastustajansa sanoivat heidän saattaneen ”asutun maan pois tolaltaan” todistamisellaan. Vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa voitiin sanoa, että ”hyvää uutista . . . on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on”. (Apt. 17:6; Kol. 1:23) Aloittivatpa he palveluksensa ennen tai jälkeen kasteensa, niin he ’tekivät edistymisensä ilmeiseksi kaikille’ ja tulivat siten erinomaiseksi esimerkiksi kaikille, jotka nyt antautuvat Jumalalle ja vertauskuvaavat sen vesikasteella. – 1. Tim. 4:15, 16.
Vaikka ei olekaan mitään vaatimusta, että henkilön täytyy alkaa julkisesti julistaa hyvää uutista ennen kastetta, niin suosittelemme voimakkaasti, että kaikki, jotka uskovat Valtakunnan ”loistoisan hyvän uutisen”, alkavat julistaa sitä viivyttelemättä talosta taloon. Heidän tulisi tehdä siten erityisesti antautumisestaan lähtien ja kasteeseensa asti ja sen jälkeen. – 2. Kor. 4:4; 1. Tim. 1:11.
● Mitä Apostolien tekojen 12:15 merkitsee, kun siinä sanotaan apostoli Pietarista puhuttaessa: ”Se on hänen enkelinsä”?
Emme voi olla varmoja, koska kertomus ei selitä, mitä sillä tarkoitettiin. Mutta puhujan mielessä on saattanut olla Pietaria edustava pyhä enkeli, jota jotkut saattavat sanoa ”suojelusenkeliksi”.
Herodes Agrippa I otatti Pietarin kiinni ja vangitutti hänet. Apostoli oli ”kahden sotilaan välissä kaksin ketjuin sidottuna, ja vartijat oven edessä”. Jehovan enkeli vapautti yöllä Pietarin, ja hän meni Marian, Johannes Markuksen äidin, kotiin. – Apt. 12:3–12.
”Kun hän kolkutti porttikäytävän oveen, tuli paikalle Rhode-niminen palvelustyttö kutsua noudattaen, ja tunnettuaan Pietarin äänen hän ei siitä ilosta avannut porttia, vaan juoksi sisään ja ilmoitti Pietarin seisovan porttikäytävän edessä. He sanoivat hänelle: ’Sinä olet hullu.’ Mutta hän vakuutteli voimakkaasti niin olevan. He rupesivat sanomaan: ’Se on hänen enkelinsä.’” – Apt. 12:13–15.
Rhode, joka oli ilmeisesti kristitty, tunsi Pietarin. Mitä opetuslapset ovat voineet päätellä tytön innostuneen, hämmästyttävän ilmoituksen johdosta?
Heidän käyttämänsä kreikkalainen sana aggelos merkitsee kirjaimellisesti ’sanansaattajaa’. Vaikka sitä käytetään toisinaan ihmissanansaattajasta, niin se on sana, jota Raamatussa käytetään henkisanansaattajasta, joka on taivaasta, enkelistä. (Jaak. 2:25; Gal. 1:8) Ottaen huomioon sen kaksi mahdollista sovellutusta jotkut selittäjät ovat sanoneet opetuslasten tarkoittaneen, että portilla oli mies, jonka Pietari oli lähettänyt vankilasta tuomaan sanomaa, siis ihmissanansaattaja. Tämä vaikuttaa kumminkin epäiltävältä, sillä jos Pietari oli niin tiukasti vartioituna, niin kuinka hän voi lähettää sanansaattajan? Eikä tämä näkemys selitä sitä, miksi Rhode tunsi äänen Pietarin ääneksi.
Toiset kristikunnan raamatunselittäjät ovat esittäneet, että opetuslapset mahdollisesti ajattelivat Pietarin kuolleen ja hänen ”ruumiista vapautuneen henkensä” olleen siellä. Mutta tämähän ei voi olla oikea selitys, sillä opetuslapset tiesivät, ettei ihmisellä ole kuolematonta sielua, joka voi jäädä eloon ruumiin kuoltua; hänhän on sielu. – 1. Kor. 15:45.
Entä henkisanansaattaja, enkeli? Jumala oli usein käyttänyt enkeleitä ollessaan tekemisissä palvojiensa kanssa ja opastaessaan heitä. Esimerkiksi Jaakob puhui ”enkelistä, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta”. (1. Moos. 48:16) Juutalaiset tiesivät tämän. Näyttää myös olleen laajalle levinnyt usko – vaikkei se perustunutkaan suoraan Raamattuun – että jokaista israelilaista oli määrätty vartioimaan enkeli eräänlaisena suojelusenkelinä.
Emme voi sanoa, missä määrin nämä Marian kodissa olleet kristityt juutalaiset tiesivät tai hyväksyivät tämän. Mutta he olivat varmasti tietoisia siitä, mitä Jeesus sanoi seuraajistaan: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä pienistä, sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa aina näkevät taivaissa olevan Isäni kasvot.” (Matt. 18:10) Opetuslapset ovat siis saattaneet alkuhämmästyksestään toivuttuaan erheellisesti päätellä, että Jehova oli lähettänyt enkelisanansaattajan, joka edusti Pietaria ja puhuikin hänen äänensä kaltaisella äänellä.