Lukijain kysymyksiä

● Mitä tarkoitetaan Ilmestyksen 11:8:ssa mainitulla ”suurella kaupungilla . . . jota hengellisessä merkityksessä kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi”?

Ilmestyksen 11:8:n ”suuri kaupunki” on Jerusalem, ja siten Ilmestyskirja tarkoittaa pääasiassa sitä, mitä muinainen Jerusalem vertauskuvasi.

Ilmestyskirjan 11. luku esittää apostoli Johanneksen näyn Jumalan ”kahdesta todistajasta”. Heidät mainitaan siinä yhteydessä, kun Jehova Jumalan sanotaan ’ottaneen suuren voimansa ja ruvenneen hallitsemaan kuninkaana’. Jehovan todistajat ymmärtävät tämän tapahtuneen vuonna 1914. (Ilm. 11:17, 18) Ilmestyskirjan kuvakieli sanoo, että nämä kaksi todistajaa voitetaan ja tapetaan ”ja heidän ruumiinsa tulevat olemaan sen suuren kaupungin valtakadulla, jota hengellisessä merkityksessä kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi, jossa myös heidän Herransa pantiin paaluun”. – Ilm. 11:8.

Tämä ilmeisesti tarkoitti Jerusalemia, sillä Jeesus tuomittiin kuolemaan Jerusalemissa ja pantiin paaluun tämän kaupungin muurien ulkopuolella. Jerusalemin asukkaat ilmaisivat siihen aikaan muinaisen Sodoman sekä Egyptin tunnuspiirteitä. (Vrt. Jes. 1:10, 21.) Esimerkiksi muinaiset egyptiläiset tyytyivät oman pakanauskontonsa tapoihin ja hylkäsivät tosi Jumalan Mooseksen päivinä ja ensimmäisenä pääsiäisenä. Samalla tavoin ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen, ”Jumalan Karitsan”, ja pitivät sen sijaan kiinni uskonnollisista perinteistään. (Joh. 1:29; Matt. 15:3–9; 23:13–26) Kuten Jehovan todistajat ovat pitkään maininneet, muinaisen Jerusalemin nykyinen vastine on kristikunta. Useimmat sen jäsenistä väittävät myös palvovansa Jumalaa oikein, mutta ilmaisevat yleensä samaa asennetta kuin juutalaiset, jotka hylkäsivät Jeesuksen.

Niinpä kirja ”Silloin on täyttynyt Jumalan salaisuus” (suomeksi 1971) sanoi muun muassa: ”Uskonnollisen sorron ja Jehovan oman kansan orjuuttamisen takia uskotonta Jerusalemia voitiin ’hengellisesti puhuen’ kutsua Egyptiksi. Aivan samalla tavalla kuin ensimmäinen pääsiäislammas teurastettiin Egyptissä profeetta Mooseksen aikana, niin myös Jeesus Kristus, vastakuvallinen pääsiäislammas, surmattiin uskottomassa Jerusalemissa.” Nykyajan ohella kysymyksessä kirja lisäsi, että ”ilmaisun ’suuri kaupunki’ täytyy tarkoittaa vastakuvallista uskotonta Jerusalemia, nimittäin kristikuntaa”. – S. 271, 272.

Mutta miksi elokuun 15. päivän Vartiotorni 1977 viittaa Ilmestyksen 11:8:aan, kun on kysymys nykyisin vallitsevasta maailmanlaajuisesta poliittisesta järjestelmästä?

Muinainen Egypti oli merkittävä poliittinen mahti aikanaan. Hesekielin 31. luku sisältää ”faraolle, Egyptin kuninkaalle, ja hänen . . . joukoillensa” osoitetun varoituksen.a Käsitellessään Hesekielin 31. lukua elokuun 15. päivän Vartiotorni 1977 viittasi sopivasti Ilmestyksen 11:8:aan. Sen pääasiallinen tarkoitus oli osoittaa, että Raamatun mukaan on oikein liittää ”Egyptiin” hengellinen merkitys. Hesekielin 31. luvun nykyisessä vastakuvallisessa täyttymyksessä ei tarkoiteta kirjaimellista Egyptin maata. Se soveltuu sen sijaan meidän aikamme maailmanlaajuiseen poliittiseen asiainjärjestelmään. Kuinka niin? Vanhan ajan Egypti oli huomattava sotilasmahti, joka suunnattoman suuren puun tavoin yritti levittää hallitusvaltansa kautta maailman vaikuttaakseen kaikkiin kansoihin. Vastaavasti nykyään on maailmanlaajuinen poliittinen järjestö, jota voidaan verrata korkeaan setriin Libanonin vuorenrinteellä ja jonka alta monet kansat hakevat turvaa.

Kun siis Ilmestyksen 11:8:n tekstiyhteys osoittaa, että sen nykyinen täyttymys tapahtuu nimenomaan kristikunnassa, tähän jakeeseen voitiin sopivasti viitata sen osoittamiseksi, että on paikallaan odottaa Hesekielin 31. luvussa mainitulle ”Egyptille” nykyään hengellistä sovellutusta.

● Mitä Saarnaajan 9:5, 6 tarkoittaa: ”Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla”?

Kun luemme asiayhteyden, voimme havaita, että Salomo, Saarnaajan kirjan kirjoittaja, puhuessaan tarkastelee elämää sellaisena kuin se on nykyään, maan päällä, ”auringon alla”, niin sanoaksemme, täysin inhimilliseltä näkökannalta, havainnoitsijan puolueettomasta näkökulmasta. Hän ei ota tässä huomioon Jumalan tarkoitusta saada aikaan ylösnousemus. Hän käsittelee ihmisen tilaa sellaisena kuin apostoli Paavali kuvailee sen Roomalaiskirjeen 8:20:ssä: ”Sillä luomakunta alistettiin turhuuteen.” Salomo sanoo, että ”kaikki on turhuutta” ja että ”sama kohtalo [mahdollisuus, UM] on vanhurskaalla ja jumalattomalla”. – Saarn. 1:2; 9:2, 3.

Tällaisessa tilassa koko ihmiskunta havaitsee olevansa. Rikkaat ja köyhät, suuret ja pienet, hyvät ja pahat – kaikki kuolevat. Apostoli Paavali sanoi: ”Kaikki kuolevat Aadamissa.” (1. Kor. 15:22) Pohjimmaltaan eivät vanhurskaat ihmiset varmasti ole sen paremmassa asemassa kuin jumalattomatkaan, kun on kysymys heidän eliniästään. Mutta tämä ei tee tyhjäksi sitä, että Jumala suhtautuu vanhurskaihin eri tavalla ja että hän on varannut heille toivon, joka ylläpitää heitä nyt ja tarjoaa elämän tulevaisuudessa. Apostolin lausunto, josta aikaisemmin lainasimme osan, sanoo: ”Sillä luomakunta alistettiin turhuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan alistajan [Jumalan] toimesta, sen toivon varaan, että itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen.” – Room. 8:20, 21.

Omaksuessaan tarkkailijan aseman Salomo osoittaa, että ”tavallinen” ihminen, maailman ihminen, tietää, että hän tulee kuolemaan, niin kuin hän näkee kaikkien muidenkin kuolevan. Havaintojen tekeminen paljastaa myös, että kuollut ihminen ei tiedä mistään, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Ihmiset eivät voi tehdä mitään hänen hyväkseen; rahalla ei ole mitään merkitystä. Maailman meno jatkuu, eivätkä hänen sukulaisensa ja ystävänsäkään jokapäiväisen elämän nopeasti virratessa eteenpäin voi enää sisällyttää häntä suunnitelmiinsa ja asioihinsa, ja siten heidän täytyy pakostakin vähitellen unohtaa hänet. Se ei merkitse sitä, etteivät he muistaisi hänen olleen olemassa, vaan että hänellä ei ole enää vaikutusta – hänellä ei ole enää huomattavaa sijaa heidän elämässään. Suuri osa hänen persoonallisuudestaan on unohtunut, eikä seuraava sukupolvi todellisuudessa tunne häntä lainkaan.

Kuollut ihminen ei voi enää ilmaista rakkautta, vihaa tai intohimoa. Riippumatta siitä, kuinka paljon hänellä oli voimaa, valtaa ja rikkautta, kun hän oli elossa, se siirtyy toisiin käsiin, eikä hänellä ole mitään sanomista siihen. (Saarn. 2:21) Tässä asiainjärjestelmässä hänellä ei ole enää milloinkaan osaa missään, ja hän pysyisi iäti täysin poissa kuvasta, ellei olisi olemassa Jumalan varausta, uutta järjestystä ja kuolleitten ylösnousemusta.

Siten Salomo kirjoittaa esittäen tilanteen pelkästään sellaisena kuin tämä nykyinen maailma olisi kaikki, mitä on olemassa. Hän osoittaa elämän turhuuden, jos ihminen ei ole Jumalan palvoja. Mutta apostoli Paavali sanoi Tessalonikan kristityille: ”Veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat kuolemassa, jottette surisi niin kuin muut, joilla ei ole toivoa. Sillä jos uskomme, että Jeesus kuoli ja nousi jälleen, niin samoin Jumala on tuova myös Jeesuksen välityksellä kuolemaan nukahtaneet hänen ohellaan.” – 1. Tess. 4:13, 14.

Salomo oli ”Kokooja” (jota merkitsee heprealainen sana Qohélet, Salomon kirjan nimi). Hän ponnisteli kootakseen kansan Jehovan palvontaan. Sen tähden hän maalasi kuvan tämän maailman turhuuden tilasta ja tarkasteltuaan sen täydellistä turhuutta ja toivottomuutta viittasi oikeaan toivon Lähteeseen sanoen: ”Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” – Saarn. 12:13, 14.

[Alaviitteet]