Lukijain kysymyksiä
● Vastaako se, mitä Jeesus sanoi Johanneksen 15:1–6:ssa itsestään viiniköynnöksenä ja opetuslapsistaan oksina, Roomalaiskirjeen 11:17–24:ssä kuvailtua öljypuuta ja sen oksia?
Aikaisemmin Johanneksen 15:1–6:ta on käytetty valaisevana esimerkkinä, kun on käsitelty Roomalaiskirjeen 11:17–24:ää. Mutta tarkka tutkiminen osoittaa, että nämä kaksi raamatunkohtaa tarkoittavat eri asioita. Toinen keskittyy Kristukseen ja toinen Aabrahamiin. Tarkastelkaamme kumpaakin.
Ollessaan viimeistä iltaa apostoleitten kanssa Jeesus sanoi: ”Minä olen tosi viiniköynnös, ja Isäni on viljelijä. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän ottaa pois, ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, jotta se kantaisi enemmän hedelmää. Minä olen viiniköynnös, te olette oksat. Joka pysyy minun yhteydessäni ja jonka yhteydessä minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää.” – Joh. 15:1, 2, 5.
Jeesus vertasi itseään viiniköynnökseen. Hänen opetuslapsistaan, jotka helluntaina vuonna 33 siitettiin pyhällä hengellä, tuli viiniköynnöksen oksia. Kristus kehotti heitä hartaasti, että he, kun heistä kerran oli tullut oksia, pysyisivät hänessä ja kantaisivat hedelmää, ettei heitä heitettäisi pois ja etteivät he menettäisi ikuista elämää. (Joh. 15:6) Hedelmän kantamiseen sisältyi niiden ominaisuuksien ilmaiseminen, joita hän, Jeesus, oli ilmaissut. Olemalla hänen yhteydessään he voisivat kehittää hengen hedelmää. (Gal. 5:22, 23) Ja he puhuisivat aktiivisesti Valtakunnasta. – Luuk. 8:8.
Johanneksen 15:1–6:ssa olevat sanat keskittyvät Jeesukseen, kun taas Paavalin kuvaus öljypuusta, jonka Roomalaiskirjeen 11:17–24 esittää, keskittyy Aabrahamiin. Se osoittaa tarpeelliseksi samanlaisen uskon kuin oli Aabrahamilla, jotta voisi tulla osaksi hänen luvatusta siemenestään. Kuvaus koskee viljeltyä öljypuuta, josta katkaistiin pois joitakin luonnollisia oksia. Niiden sijaan oksastettiin sitten oksia villistä öljypuusta. Luonnolliset oksat edustavat luonnollisia juutalaisia. Villin öljypuun oksat edustavat pakanauskovia, jotka uskonsa vuoksi tulivat uskottomien luonnollisten juutalaisten sijaan osaksi Aabrahamin luvatusta siemenestä. Tämä voidaan parhaiten ymmärtää tarkastelemalla Jumalan toimenpiteitä Aabrahamin suhteen ja juutalaisten asennetta, kun Messias saapui.
Koska Aabraham oli osoittanut uskoa, Jehova Jumala teki hänen kanssaan liiton ”siemenestä”, jonka välityksellä kaikki kansakunnat ”tulevat siunatuiksi”. (1. Moos. 22:17, 18; Gal. 3:8) Tämä vaikutti Jumalan toimenpiteisiin Aabrahamin luonnollisen siemenen, hänen jälkeläistensä, israelilaisten, suhteen. (5. Moos. 7:7, 8; 2. Kor. 11:22) Juutalaiset olivat ensimmäisellä vuosisadalla ylpeitä kyetessään sanomaan: ”Meidän isämme on Aabraham.” (Joh. 8:39; Matt. 3:9) He olettivat saavansa varmasti paikan Jehovan suosiossa ja toimenpiteissä, koska he olivat Aabrahamin luonnollista siementä. Mutta Roomalaiskirjeessä Paavali osoitti, että vaikka he tosin olivat Aabrahamin jälkeläisinä paremmassa asemassa, se ei itsessään riittänyt. Miksi ei?
Syy siihen oli se, että Jehova Jumalan tarkoitus oli Aabrahamin kanssa tehdyn liiton välityksellä tuottaa hengellinen siemen. Messias Jeesus oli Aabrahamin hengellisen siemenen ensisijainen jäsen, kuten Paavali oli selittänyt aikaisemmin galatalaisille kirjoittamassaan kirjeessä. (Gal. 3:16) Mutta hän osoitti myös, että hengellinen siemen oli yhteisö; se koostui Kristuksesta ja hänen perijätovereistaan, joiden yhteinen lukumäärä myöhemmin paljastettiin 144 001:ksi. Paavali kirjoitti: ”Jos te kuulutte Kristukselle, niin olette todella Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen kannalta katsoen.” (Gal. 3:29; Ilm. 7:4–8; 14:1) Mutta koostuisiko Aabrahamin toissijainen siemen, ne 144 000, kokonaan juutalaisista, Aabrahamin luonnollisen siemenen jäsenistä?
Niin olisi voinut olla. Vuodesta 29 vuoteen 36 tilaisuus tämän hengellisen siemenen muodostamiseen tarjottiin niille, jotka olivat luonnollisen polveutumisensa mukaan ”Aabrahamin sukujuuren lapsia”.a (Apt. 13:26; Matt. 15:24) Paavali otti Roomalaiskirjeessä toistuvasti esille tämän luonnollisen yhdyssiteen. Hän puhui uskosta, joka oli ”Aabrahamilla, esi-isällämme lihan mukaan”. (Room. 4:1) Sitten hän sanoi Roomalaiskirjeen 11:1:ssä: ”Ei kai Jumala ole hylännyt kansaansa? Älköön koskaan niin tapahtuko! Sillä minäkin olen israelilainen, Aabrahamin siementä.” Ja tämän jälkeen seuraavassa kuvauksessa öljypuusta hän keskittyy edelleen Aabrahamiin.
Aabrahamin luonnolliset jälkeläiset olivat kuin viljellyn öljypuun oksia. Mutta Aabrahamin kanssa tehdyn liiton oli määrä tuottaa hengellinen siemen. Jotta siis juutalaisista voi tulla osa siitä, heidän täytyi hyväksyä Messias, tulla pyhän hengen siittämiksi ja tulla otetuiksi Suuremman Aabrahamin, Jehova Jumalan, hengellisiksi pojiksi. (Room. 4:16, 17) Vain jäännös luonnollisista juutalaisista teki niin ja tuli siten pysyviksi oksiksi öljypuuhun. Useimmat Aabrahamin luonnolliseen siemeneen kuuluvista eivät uskoneet Messiaaseen. Näin ollen heidät kuvauksen mukaan katkaistiin pois öljypuusta, eivätkä he tulleet osaksi Aabrahamin hengellistä siementä. – Matt. 21:43.
Tilanteen kehittyessä tällaiseksi Jumala käänsi huomionsa pakanoihin. Vuodesta 36 lähtien uskovat ei-juutalaiset voivat ilmaista uskoa ja tulla voidelluiksi kristityiksi, osaksi Aabrahamin hengellistä siementä. (Apt. 10:34–47; 15:14) Paavali vertasi näitä pakanakristittyjä villin öljypuun oksiin, jotka oksastettiin viljeltyyn öljypuuhun. Vaikka heillä ei ollutkaan lihallista yhdyssidettä Aabrahamiin, he osoittivat samanlaista uskoa kuin Aabraham ja tulivat hänen hengellisen siemenensä osaksi. Itse asiassa jos myöhemmin jopa erikoistilaisuuden kauden mentyä ohi joku luonnollinen juutalainen osoitti uskoa Jeesukseen, niin hänet voitiin oksastaa takaisin puuhun ja hänestä voi tulla osa Aabrahamin hengellistä siementä. (Vertaa tätä siihen, mitä tapahtui Jeesus-viiniköynnöksestä katkaistulle oksalle [Joh. 15:6].) – Room. 11:17–24.
Paavalin kuvaus panee siis painon Aabrahamille, vanhurskaalle ”juurelle”, jonka kanssa Jehova teki liiton ja johon kaikki ”oksat” tarvitsi yhdistää uskon välityksellä. – Room. 4:9–16; 11:16.
Kuten nyt voidaan havaita, Johanneksen 15:1–6:ssa olevissa Jeesuksen sanoissa esitetään aivan eri näkökohtia kuin Paavalin sanoissa, jotka Roomalaiskirjeen 11:17–24 esittää. Toinen keskittyy Jeesukseen; toinen Aabrahamiin. Yhdessä ne kuitenkin osoittavat voimakkaasti, ettei kristillisyys ole asia, jota voisi pitää itsestään selvänä. Tarvitaan uskoa, ”Aabrahamin uskon” kaltaista uskoa. (Room. 4:16) On myös välttämätöntä pysyä Jeesuksen yhteydessä ja kantaa hyvää hedelmää Jeesuksen esimerkkiä noudattaen.
[Alaviitteet]