Opeta lempeästi

1, 2. Miksi kristityt tarvitsevat lempeyttä meidän aikanamme?

ON TOINENKIN syy, miksi kristityn tarvitsee kehittää lempeyttä. Se tekee tosin hänet onnellisemmaksi, hänen kanssaan on helpompi tulla toimeen, se auttaa häntä olemaan vastaanottavaisempi Jumalan totuuksille ja saattaa hänet siten iankaikkiseen elämään johtavalle tielle; mutta on jotain muutakin. Lempeys on välttämätön myös suoritettaessa suurta saarnaamistyötä, mitä kristittyjä on käsketty tekemään näinä arveluttavina viimeisinä päivinä.

² Jumalan totuudet täytyy jaella ihmiskunnalle. Todistus täytyy antaa kautta maailman ennen nykyisen pahan asiainjärjestelmän loppua. Lisäksi täytyy jo Jumalalle antautuneita ruokkia jatkuvasti Jumalan sanan totuuksilla. Tämä kaikki vaatii paljon opettamista, ja lempeys näyttelee tärkeää osaa sen toteuttamisessa. Tässä maailmassa voi olla eri opetustapoja, mutta Jumalan sanan ollessa kysymyksessä siihen sisältyvää tietoa on jaeltava toisille lempeästi.

3–5. a) Miten tiedämme, että opettaminen lempeydessä on oikea menettelytapa? b) Miksi lampaankaltaiset ihmiset tunsivat vetoa Jeesuksen luo?

³ On oikein, raamatullista opettaa lempeästi, sillä se herättää suurinta vastakaikua totuuden etsijöissä. Tiedämme tämän olevan totta, koska suurin konsanaan elänyt opettaja Jeesus Kristus opetti totuutta toisille lempeästi. Tämä huomattava ominaisuus, lempeys, kuului hänen persoonallisuuteensa, ja hän käytti sitä tehokkaan vaikuttavasti opettaessaan vanhurskautta isoavia ja janoavia.

⁴ Jeesus itse ilmaisee, että hänellä oli lempeä mielenlaatu: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen [lempeämielinen, Um] ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.” (Matt. 11:28, 29) Miten tehokasta Jeesuksen opetus olikaan hänen lempeämielisten menetelmiensä takia! Lampaankaltaiset ihmiset etsivät innokkaasti häntä kuullakseen hänen selittävän Jumalan totuuksia. He eivät pelänneet häntä, niin kuin he pelkäsivät tylyjä, sortavia poliittisia ja uskonnollisia johtajiaan, jotka olivat herroina hallinneet heitä välittämättä heidän hyvinvoinnistaan.

⁵ Jeesus tunsi hellyyttä näitä tavallisia ihmisiä kohtaan, jotka olivat niin säälittävissä olosuhteissa hengellisesti ja ruumiillisesti. ”Nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” (Matt. 9:36) Lempeätapainen Jeesus, joka tunsi sääliä näitä maahan poljettuja ja solvattuja ihmisiä kohtaan, oli todella virvoituksen lähde heidän sieluilleen. Kuinka erilainen hän olikaan kuin mihin he olivat tottuneet! Miten kohottava kokemus olikaan olla hänen seurassaan! Jeesus ei ollut heidän tylyjen työnantajiensa kaltainen vaan lempeä, ystävällinen, jalomielinen, ymmärtäväinen ja rakkaudellinen.

6. Vetivätkö Jeesuksen lempeät menettelytavat jokaista puoleensa?

⁶ Jeesuksen lempeä menettely ei vetänyt puoleensa jokaista. Ne, jotka eivät olleet lampaankaltaisia ja joilla ei ollut tosi rakkautta totuuteen, pitivät luultavasti hänen tapaansa typeränä ja epäkäytännöllisenä karussa maailmassa. Eivätkä jumalattomatkaan tunteneet vastakaikua. Mutta Jeesus ei halunnutkaan vetää ketä tahansa Jumalan uuteen asiainjärjestelmään. Hän ei kutsunut niitä, jotka rakastivat sitä, mikä oli väärää, ja vihasivat sitä, mikä oli oikein. Hänen lempeät tapansa vetosivat oikealaatuisiin henkilöihin, niihin, jotka rakastivat vanhurskautta. Näitä Jeesus tuli etsimään. Hän etsi ”lampaita” eikä ”vuohia”.

7. Mistä täytyy huolehtia nuhdeltaessa toisia niin kuin Jeesus teki?

⁷ Kun Jeesus oli tekemisissä pahojen, vuohenkaltaisten ihmisten kanssa, niin me näemme hänen käyttävän voimakkaampaa kieltä ja voimallisempia menettelyjä. Jeesus oli lempeä muttei heikko. Kun oli tarpeellista, niin hän tuomitsi toiset, erityisesti ulkokultaiset uskonnolliset johtajat, kirjanoppineet ja fariseukset. Hän sanoi heille yhä uudelleen: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut!” (Matt. 23:13–36) Joidenkuiden Jumalan palvelijoiden saattaa toisinaan tarvita nuhdella toisia, mutta heidän täytyy olla hyvin huolellisia siinä, miten he sen tekevät, sillä heillä ei ole Jeesuksen tarkkanäköisyyttä. Siksi aikojen, jolloin he eivät ole lempeitä, täytyy olla poikkeus, ja ne täytyy harkita hyvin huolellisesti. Jeesus antoi tässä mallin, mutta hänellä oli valtuus ja tarkkanäköisyys, mitä epätäydellisillä ihmisillä ei nykyään ole.

PAAVALI OPETTI LEMPEÄSTI

8. Miten Paavali osoitti, että piti opettaa lempeästi?

⁸ Apostoli Paavali tiesi, että Jeesuksen lempeä opetustapa oli paras ja noudatettava malli, sillä hän sanoi: ”Minä, Paavali, itse kehoitan teitä Kristuksen laupeuden ja lempeyden kautta.” (2. Kor. 10:1) Huomaa myös, mitä hän sanoi 1. Tess. 2:5–8:ssa siitä tavasta, millä hän käsitteli toisia: ”Me emme koskaan ole liikkuneet liehakoivin sanoin, sen te tiedätte, emmekä millään tekosyyllä voittoa ahnehtineet; Jumala on todistajamme, emmekä ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa [olisimme voineet olla kallis taakka, Um]; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa; niin mekin, teitä hellien [tuntien hellää kiintymystä teitä kohtaan, Um] halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.” Ollakseen sävyisä, tunteakseen hellää kiintymystä, Paavalin oli oltava lempeä. Hän oli.

9, 10. Miten toiset suhtautuivat Paavalin lempeyteen?

⁹ Miten kristillisen seurakunnan veljet suhtautuivat tähän lempeätapaiseen apostoliin? Kun Paavali eräässä tilaisuudessa sanoi Efeson seurakunnasta tulleille vanhemmille miehille, että he eivät enää näkisi häntä, niin panehan merkille sen vaikutus: ”Ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä, ja enimmän suretti heitä se sana, jonka hän oli sanonut, etteivät he enää saisi nähdä hänen kasvojansa.” (Apt. 20:37, 38) Nämä kristityt rakastivat lempeätapaista apostolia ja halusivat olla hänen ympärillään, sillä he saivat virvoitusta tältä Jumalan palvelijalta. Heitä suretti kovin ajatus, etteivät he näkisi häntä enää. Hänen lähtiessään ei vallinnut kylmä muodollisuus vaan hellyys, kyyneleet ja suuri arvostus hänen heille suorittamansa palveluksen johdosta.

¹⁰ Jos Paavali olisi käyttänyt tylyjä, maailmallisia keinoja opetuksessaan, niin hän ei hyvin todennäköisesti olisi saanut osakseen sellaista aitoa hellyyttä. Vilpitöntä rakkautta ja kiitollisuutta ei juuri osoiteta tylylle ihmiselle, koska tylyys karkottaa, se ei vedä puoleensa. Tylyn, julman työnantajan lähtiessä ei itketä vaan tunnetaan päinvastoin helpotusta.

VETOAMINEN VAPAASEEN TAHTOON

11, 12. Miksei tylyys ole Jumalan menettelytapa?

¹¹ Tylyt johtamis- ja opettamistavat pelottavat. Ne eivät herätä luottamusta eivätkä rakkautta. Ne voivat aikaansaada tottelevaisuutta joksikin aikaa, mutta se ei ole halukasta tottelemista. Se, mikä pakotetaan toisille, ei tavallisesti kestä, vaan se heitetään pois ensi tilassa. Pakollinen tottelevaisuus ei ole siis toivottava eikä kestävä, sillä Jehova juurrutti ihmiseen vapaan tahdon ja haluaa häneltä halukasta tottelevaisuutta.

¹² Useimmat ihmiset paheksuvat ja vastustavat tylyyttä, painostusta tai pakotusta. Kun ”egyptiläiset pitivät israelilaisia orjantyössä väkivalloin”, niin miten se vaikutti sorrettuihin? (2. Moos. 1:13) 2. Moos. 1:14 sanoo, että he ”katkeroittivat heidän elämänsä kovalla” orjuudella. Kun kuningas Rehabeam sanoi: ”Jos minun isäni on tehnyt teidän ikeenne raskaaksi, niin minä teen ikeenne vielä raskaammaksi”, niin kansa kapinoi, kuten Jehova oli ennustanut. (1. Kun. 12:14) Jeesus sanoi kuulijoilleen aivan päinvastoin: ”Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt. 11:30) Ei ole ihme, että totuuden etsijät seurasivat sinä päivänä häntä eikä niitä kovakouraisia uskonnollisia johtajia, jotka ”sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa”. – Matt. 23:4.

13. Miten Paavali vetosi Filemonin vapaaseen tahtoon?

¹³ Huomaa, miten Paavali vetosi Filemonin vapaaseen tahtoon karanneen orjan Onesimuksen asiassa. Kun Paavali oli vankilassa, niin Onesimus oli hyvään tarpeeseen hänelle. Mutta Paavali kirjoitti orjan omistajalle Filemonille ja sanoi: ”Olisin tahtonut pidättää hänet tykönäni, että hän sinun sijassasi olisi palvellut minua, joka olen evankeliumin tähden kahleissa.” Mutta pidättikö Paavali tämän orjan itsellään? Ei, sillä hän sanoi Filemonille: ”Mutta ilman sinun suostumustasi en tahtonut tehdä mitään, ettei hyvyytesi olisi ikäänkuin pakollinen, vaan vapaaehtoinen.” Minkä eron sellainen asenne tekeekään! Voimme kuvitella, miltä Filemonista olisi tuntunut, jos Paavali olisi sanonut hänelle sen sijasta: ’Katsohan nyt, Filemon, minä tarvitsen tätä sinun orjaasi, joten aion pitää hänet, sanotpa mitä tahansa.’ Ei, Paavali ymmärsi asian paremmin, sillä hän opetti lempeästi. Hän halusi mieluummin kärsiä epämukavuutta kuin menetellä Filemonin kanssa tylysti tai yrittää pakottaa hänet toimimaan vastoin omaa vapaata tahtoaan. – Filem. 13, 14.

14. Mitkä muut esimerkit osoittavat, että halukkuus on toivottavaa?

¹⁴ Puhuessaan anteliaisuudesta Paavali noudatti myös tätä periaatetta vedoten lempeästi muiden vapaaseen tahtoon. Hän sanoi: ”Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:7) Kun Pietari antoi järjestön vanhemmille miehille neuvoja heidän suhtautumisestaan valvojan asemaan, niin hän kehotti: ”Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti.” Näiden kypsien ei pitänyt ajatella olevansa pakotettuja kaitsemaan Jumalan laumaa, vaan heidän tuli tehdä se vapaasta tahdostaan. – 1. Piet. 5:2.

15. Mitä osaa itsekuri näyttelee Jumalan tahdon tekemisessä?

¹⁵ Vetoaminen ihmisten vapaaseen tahtoon lempeästi ei merkitse välttämättä sitä, että jokainen, joka pyhittää elämänsä Jumalalle, arvostaisi täysin kaikkia kristittyjen velvollisuuksia. Jotkut voivat ensin huomata tiettyjen vaatimusten täyttämisen vaikeaksi. Mutta vaikka sellaisilta voi mennä aikaa, ennen kuin he oppivat arvostamaan näitä velvollisuuksia ja pitämään niistä, niin se ei merkitse sitä, että he eivät suorittaisi niitä. Puhuessaan esimerkiksi hyvän uutisen saarnaamisen välttämättömyydestä Paavali myönsi, etteivät jotkut ehkä halua ensin tehdä siten, että se voi olla vastoin kysymyksessä olevan ihmisen tahtoa sillä hetkellä, vastoin sitä, millaiseksi hän on tahtonsa siihen mennessä muovannut. Paavali sanoi: ”Jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.” (1. Kor. 9:17) Paavali ei sanonut, että joku toinen pakottaisi hänet tekemään siten. Hän sanoi, että joidenkuiden olisi voitettava oma itsekäs tahtonsa mukautuakseen Jumalan tahtoon, sillä epätäydellinen liha ei aluksi saata aina mielellään tehdä sitä, mikä on oikein. Kuitenkin myös nämä, jotka tekevät sitä vasten tahtoaan, ovat siunattuja, sillä heitä ei pakoteta tekemään siten, vaan he itse pakottavat itsensä, koska rakastavat Jumalaa ja haluavat tehdä Hänen tahtonsa. Siksi Paavali sanoi: ”Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä [johdatan sitä kuin orjaa, Um].” (1. Kor. 9:27) Tällainenkin tottelevaisuus Jumalaa kohtaan on silti pohjimmaltaan halukasta, omasta vapaasta tahdosta johtuvaa, koska kukaan muu ei pakota tuota henkilöä, vaan hän noudattaa itsekuria tehdäkseen Jumalan tahdon.

KUN TOISILLE SAARNATAAN

16. Oliko Pietari yhtä mieltä Jeesuksen ja Paavalin menettelytapojen kanssa?

¹⁶ Ne ihmiset, joiden Jehova haluaa elävän uudessa järjestyksessään, ovat sellaisia, jotka vastaavat totuuden vetoomukseen omasta vapaasta tahdostaan. Näitä ihmisiä voimme opettaa tehokkaimmin lempeästi. Opettaessaan ihmisiä ovelta ovelle, uusintakäynneillä kiinnostuneiden luo tai opettaessaan heille Raamattua heidän omissa kodeissaan opettaja pääsee paljon paremmin tarkoitustensa perille vetoamalla lempeästi ja ystävällisesti totuuden periaatteisiin, johdonmukaisuuteen ja kauneuteen. Pietari osoitti, että juuri tämä on se menettelytapa, mitä meidän tulee käyttää opettaessamme toisia, kun hän sanoi: ”Vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla [lempeämielisesti ja syvästi kunnioittaen, Um].” – 1. Piet. 3:15.

17, 18. Miten lempeyden puute estää opetuksen?

¹⁷ Kun kristitty opettaa lempeästi, niin hänen kuuntelijansa kykenee paremmin keskittymään esitettävään asiaan. Hän ei joudu syrjäraiteille, niin kuin hänelle kävisi, jos opettaja menettelisi epämiellyttävästi. Opettaja, joka on äkkipikainen, väittelynhaluinen ja epämiellyttävä, kääntää osan oppilaan huomiosta pois aineistosta ja kiinnittää sen opettajaan. Tämä ehkäisisi hänen edistymistään. Voipa ankara opettaja saada toiset kompastumaankin ja karkottaa heidät pois totuudesta! Toisaalta lempeästi opettava havaitsee tämän ominaisuuden hyödylliseksi ja voi sanoa niin kuin Paavali: ”Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi.” – 2. Kor. 6:3.

¹⁸ Toisille saarnaaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä. Lempeys auttaa jälleen tässä kristittyä. Lempeä ihminen ei helposti kiihdy, kun toisten edistyminen on hidasta tai kun hän havaitsee välinpitämättömyyttä sanomaa kohtaan. Hänen on paljon helpompi olla kärsivällinen kuin sen, jolta puuttuu lempeyttä, sillä sellainen on taipuvaisempi olemaan hätäinen, nopea ärtymään ja kärsimätön, kun tuloksia ei ilmaannu. Mutta jos me menetämme lempeytemme siksi, että edistyminen on hidasta tai että asiaan suhtaudutaan kielteisesti, niin me teemme tyhjäksi tarkoituksemme, työskentelemme vastoin sitä, mitä yritämme aikaansaada.

19. Jos tulee vastustusta, niin mistä sen ei pidä johtua?

¹⁹ Ymmärrä, ettei lempeä opettaja löydä aina kuulevaa korvaa. Jotkut voivat vastustaa lempeintäkin ihmistä ja taistella häntä vastaan, niin kuin he tekivät Jeesuksellekin. Mutta jos hyvän uutisen opettajaa vastustetaan, niin sen tulee johtua hänen tuomastaan sanomasta, koska hän edustaa korkeinta Jumalaa Jehovaa, eikä mistään hänen sanansa tai tekonsa töykeydestä tai karkeudesta.

20, 21. Miksi meidän tulee säilyttää lempeytemme vastustettaessakin?

²⁰ Lempeyden säilyttäminen ärsyttävissä olosuhteissa auttaa joitakuita näistä vastustajistakin saamaan sydämen muutoksen. Sananl. 15:1 sanoo: ”Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan.” Niin vaikuttava on lempeys oltaessa tekemisissä varsinkin tietämättömyydestä vastustavien kanssa, että Sananl. 25:15 sanoo: ”Leppeä kieli murskaa luut.” Lempeä mielenlaatu voi aikanaan vaikuttaa paljon ennakkoluulon ja vastustuksen murtamiseksi. ”Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään; hänen tulee sävyisästi ojentaa [opettaa lempeästi, Um] vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden.” – 2. Tim. 2:24, 25.

²¹ Monet ihmiset vastustavat aluksi, mutta heille saarnaavan kristilliset ominaisuudet tekevät heihin syvän vaikutuksen, joten he alkavat tutkia kristittyjen tuomaa sanomaa, ja heistä itsestään tulee lopulta Jumalan antautuneita palvelijoita. Kuinka voimakas syy tämä onkaan kristitylle olla ’pahaa pahalla kostamatta’, kun hän kohtaa ajattelemattomia ihmisiä! Mutta vastustuksen pysyessä järkähtämättömänäkin kristitty ei maksa takaisin samalla mitalla. Hän muistaa sen tapauksen, missä samarialaiset eivät ottaneet Jeesusta vastaan. ”Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: ’Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?’ Mutta hän [Jeesus] kääntyi ja nuhteli heitä.” Kosto kuuluu Jumalalle. Hän on Tuomari, ja hän käsittelee uppiniskaiset vastustajat aikanaan. – Room. 12:17; Luuk. 9:54, 55.

KRISTITTYJEN VELJIEN KESKUUDESSA

22. Missä muualla lempeys on välttämättömyys?

²² Lempeys ei ole käyttökelpoista ainoastaan kristillisen seurakunnan tai perhepiirin ulkopuolella oleviin nähden. Sitä ei voida jättää siksi, että ollaan tekemisissä kristillisessä uskossa olevien kanssa. Päinvastoin, jos kerran olemme lempeitä niitä kohtaan, jotka eivät ole uskossa, niin meidän on oltava vielä lempeämpiä ollessamme tekemisissä kristittyjen veljiemme kanssa. Lempeys ei ole vaate, minkä kristitty pukee ylleen näytteeksi tehdäkseen vaikutuksen ulkopuolisiin. Sen täytyy sulautua hänen persoonallisuuteensa. Sitä on käytettävä koko aika, varsinkin oltaessa tekemisissä kristillisen seurakunnan sisäpuolella olevien kanssa. ”Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.” – Gal. 6:10.

23. Miten lempeys auttaa, kun syntyy väärinymmärryksiä?

²³ Jos kristittyjen veljien kesken syntyy väärinymmärrys, niin lempeys auttaa heitä menettelemään oikein. ”Pukeutukaa siis, te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen [lempeyteen, Um], pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” (Kol. 3:12, 13) Lempeää henkeä kehittävät tekevät nopeammin rauhan veljensä kanssa ja antavat anteeksi niin kuin Jumalakin antaa anteeksi. Lempeämieliset ovat todennäköisemmin ”yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä”. Heidän lempeytensä auttaa heitä pääsemään lähemmäksi sitä rakkauden ja kiintymyksen syvyyttä, mitä Pietari suositteli sanoessaan: ”Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras.” (1. Piet. 4:8) Ei ole mitään niin tärkeätä kristittyjen veljien välisissä suhteissa, että lempeys, hellyys, ymmärtämys ja rakkaus olisi hylättävä ja kylmä, tyly menettely otettava sijaan.

24. Miten väärintekoon hairahtuvaa tulee neuvoa?

²⁴ Kristitty voi toisinaan hairahtua väärintekoon. Hän tarvitsee silloin neuvoja. Miten niitä tulee antaa? ”Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta [ennen kuin huomaakaan sitä, Um], niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden [lempeyden, Um] hengessä.” (Gal. 6:1) Lempeä oikaisu edistää sellaisen ihmisen palauttamista oikeaan menettelyyn, joka ottaa väärän askeleen, ennen kuin hän huomaakaan sitä. Jos väärinteko on tahallinen ja jatkuu, niin että siitä tulee pahuuden harjoittamista, niin kristillinen seurakunta ryhtyy luonnollisesti lisätoimenpiteisiin sellaisten väärintekijäin rankaisemiseksi ja seurakunnan suojelemiseksi. – 1. Kor. 5:11–13; 2. Joh. 9–11.

25, 26. Mistä johdon ottavien tulee huolehtia, ja mikä on heidän oikea suhteensa veljiinsä?

²⁵ Valvojien ja apulaispalvelijoiden tulee olla hyvin huolellisia ja työskennellä ahkerasti edistyäkseen jatkuvasti lempeyden osoittamisessa. Heidän monet vastuutehtävänsä ja käsittelemänsä eri pulmat ja vaikeudet voivat vaikuttaa lempeyden kadottamiseen, jos he turvautuvat omaan epätäydelliseen inhimilliseen järkeilyynsä ja mielialaansa. He haluavat olla riippuvaisia Jehovasta ja odottaa jatkuvasti häneltä ohjausta hänen pyhän henkensä välityksellä. Sillä tavalla he voivat olla jatkuvasti lempeitä ja edistyä lempeyden osoittamisessa. Tällaiset lempeät paimenet, jotka tuottavat Jumalan hengen hedelmää, rakentavat ja rohkaisevat seurakuntaa, mutta kovuus lannistaa ja repii sitä. Ja kaikilta, jotka kristillisessä seurakunnassa jatkuvasti kohtelevat tylysti Jumalan laumaa, poistetaan aikanaan heidän etunsa palvella veljiään. Paavali varoitti niitä, jotka ottavat johdon, etteivät he saa tehdä sitä ”herroina halliten niitä, jotka ovat [heidän osallensa] tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina”. – 1. Piet. 5:3.

²⁶ Jeesus osoitti, että johdon ottavien tulee palvella veljiään. ”Hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella.” Selittäen, miksi hän oli tehnyt näin, hän sanoi: ”Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” Eräässä toisessa tilaisuudessa hän selitti seuraajilleen: ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne.” Jumalan palvelijat haluavat nykyään jäljitellä tämänkaltaista nöyryyttä. Niillä, jotka ovat hengeltään lempeitä, ei ole mitään vaikeutta sen tekemisessä, sillä lempeys on nöyryyden luonnollinen seuralainen. – Joh. 13:5, 13–15; Matt. 20:26, 27.

27. Missä muualla lempeys on välttämätön?

²⁷ Lempeys on välttämätön seurakunnan pienimmässäkin yksikössä, ts. perhepiirissä. Isät ja äidit kohtelevat toisiaan ja lapsiaan lempeästi eivätkä ole huonotuulisia tai malttinsa menettäviä. Perheen pään, aviomiehen, on annettava paljon neuvoja ja kuria, mutta se tulee tehdä lempeästi. Lasten kohteleminen lempeästi aikaansaa paljon hyvää nuorelle mielelle. He oppivat lapsuudesta asti, että toisia tulee kohdella lempeästi. Kun he kasvavat aikuisiksi, niin lempeä henki kasvaa heidän mukanaan ja sulautuu osaksi heidän kristillistä persoonallisuuttaan.

28. Mitä tuloksia lempeydestä on?

²⁸ Opettaminen lempeästi on siis Jumalan menettelytapa. Se saa aikaan parhaat tulokset, kun saarnataan kristillisen seurakunnan ulkopuolella oleville, kun opetetaan ja neuvotaan seurakunnassa olevia ja kun opetetaan ja oikaistaan perhepiirissä. Se koituu suureksi rauhaksi ja onneksi yksityisesti ja yhteisesti. Mikä ilo onkaan olla sellaisten ihmisten koko yhteiskunnassa, jotka tuottavat Jumalan hengen hedelmää, jotka työskentelevät, elävät ja opettavat lempeästi! Jeesus teki selväksi, että Jumala siunaa sellaiset, kun hän sanoi: ”Autuaita ovat hiljaiset [lempeämieliset, Um], sillä he saavat maan periä.” – Matt. 5:5.