Jumala oikaisee kansansa ajattelun
JEHOVA on erehtymätön, ja hän on kansansa Suuri Opettaja ja Johtaja. (Ps. 143:10) Hänen kansansa jäsenet ovat erehtyviä, eivätkä he ymmärrä missään kohdassa kaikkea. Jumala johtaa heitä edistyvästi, niin että totuus tulee alituisesti kirkkaammaksi, he heijastavat täydemmin Jumalan kirkkautta ja muuttuvat yhä enemmän hänen kuvikseen. (2. Kor. 3:18) He tulevat tuntemaan hänet läheisemmin. Heidän tarpeensa tyydytetään täysin, kaikki heidän hengelliselle hyvinvoinnilleen tarpeellinen varataan. (Fil. 4:19) Tällainen edistyminen vaatii muutoksia, heidän ajattelunsa oikaisemista.
Jotkut kuitenkin vastustavat näkemyksen muutoksia, muutoksia joidenkin raamatunkohtien tai menettelytapojen ymmärtämisessä. Jehovan todistajat ovat esimerkiksi 1940-luvulta lähtien kieltäytyneet antamasta tai ottamasta verensiirtoja, jota vastoin he aikaisemmin eivät omaksuneet tätä kantaa. Vuodesta 1962 lähtien he ovat ymmärtäneet Room. 13:1:n ”esivallan” maailmallisten hallitusten hallitsijoiksi, jota vastoin vuodesta 1929 siihen asti heillä oli ollut eri näkemys. Muitakin esimerkkejä voitaisiin mainita. Osoittaako tämä, ettei Jehovan todistajilla ole totuutta? Tekeekö se heidän oppiensa perusperiaatteet kyseenalaisiksi?
Ei lainkaan. Jehovan todistajat eivät väitä olevansa erehtymättömiä. He ovat Jumalan opettamia. (Jes. 54:13) He eivät tiedä koskaan kaikkea, mutta he oppivat jatkuvasti Jumalan ehtymättömästä viisaudesta, kun he vaeltavat hänen totuudessaan.
VARHAISSEURAKUNNAN ESIMERKKI
Kun Jeesus oli maan päällä, hän sanoi opetuslapsilleen: ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.” (Joh. 16:12) Jos hän olisi sanonut heille kaikki asiat yhdellä kertaa, se olisi ollut heille liikaa. Heidän olisi ollut mahdotonta käsittää niitä ja toteuttaa niitä elämässään. Siksi hän opettikin heitä edistyvästi.
Kerratkaamme Apostolien teoissa kerrottua varhaisseurakunnan historiaa. Kun Jeesus oli seurakuntaan kuuluvien kanssa vähää ennen taivaaseen kohoamistaan, niin he ajattelivat, että hän siihen aikaan perustaisi maanpäällisen valtakunnan lihallista Israelin kansaa varten. (Apt. 1:6) Mutta helluntaista (vuonna 33) lähtien he oppivat asian olevan toisin. (Apt. 2:32–36; 3:19–21; 1. Piet. 3:18) Jonkin aikaa sen jälkeen Jumala avasi heidän ymmärrykselleen toisen piirteen ”pyhästä salaisuudestaan”, nimittäin sen, että hän saattaisi pakanoita kristilliseen seurakuntaan. (Apt. 10:34–48; Room., 11. luku; Kol. 1:25–27, Um) Myöhemmin heräsi kuitenkin kiista pakanakäännynnäisten ympärileikkauksesta, ja hallitseva elin ratkaisi sen. Tässä tapahtui ajattelun oikaisu, kun he tutkivat Raamattua äskeisten kehitysvaiheitten valossa. (Apt., 15. luku) Apostolit selvensivät myös kirjeissään monia asioita, kuten esimerkiksi Kristuksen toista läsnäoloa ja ylösnousemusta (1. Kor., 15. luku; 1. Tess. 4:13–17) sekä seurakuntajärjestöä koskevia asioita (kirjeet Timoteukselle ja Tiitukselle).
Heikensivätkö nämä uudet käsitykset ja oikaisut seurakunnan asemaa ”totuuden pylväänä ja perustuksena”? Eivät, ne päinvastoin vahvistivat sen olevan Jehova Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen johtama ja käyttämä. Todistus tästä nähdään Jehovan siunauksessa. Kun ympärileikkauskysymyksen selvennys esitettiin hajallaan sijaitseville seurakunnille, ”niin seurakunnat vahvistuivat uskossa ja saivat päivä päivältä yhä enemmän jäseniä”. – 1. Tim. 3:15; Apt. 16:4, 5.
YMMÄRRYKSEN OIKAISUJA NYKYÄÄN
Seurakunnan hallitseva elin toimii nykyisin samoin kuin varhaiskristillisen seurakunnan hallitseva elin, jota Jehova johti edistyvästi, joka käsitteli asioita niin kuin Jehova salli kehitystä tapahtua ja tutki Raamatun kirjoituksia ohjatakseen seurakuntaa Jehovan johdatuksen mukaan. Esimerkiksi verikysymys alkoi herätä erityisesti vuoden 1937 jälkeen, jolloin Chicagoon Illinois’hin perustettiin ensimmäinen veripankki. Sairastuvien Jehovan kristittyjen todistajien edessä oli kysymys: Tuleeko minun hyväksyä tämä hoitotapa? Onko se sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa? Raamattua tutkittiin rukoillen, mikä paljasti Jumalan tahdon asiassa.
Samoin saatiin Room. 13:1:stä oikea käsitys, kun tutkittiin huolellisesti ja kriittisesti tekstiyhteyttä ja siihen liittyviä toisia raamatunpaikkoja. Nähtiin, että apostoli Paavali käsitteli Roomalaiskirjeen 12. luvussa ensin seurakunnan piirissä tapahtuvia asioita ja alkoi sitten 17. jakeessa kääntää huomionsa ulkopuolelle. Siitä lähtien Paavali johtaa tarkastelun esivaltaan ja aina 13. luvun 7. jakeeseen asti hän puhuu selvästi tämän maailman hallitusten viranomaisista. Tämä käsitys ei aiheuttanut muutosta Jehovan todistajain asenteessa, kun on kysymys heidän suhteestaan Jumalaan, eikä heidän asenteessaan hallitsijoihin. Ei todellakaan, sillä he noudattivat jatkuvasti Jeesuksen Kristuksen ilmoittamaa periaatetta: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.” (Matt. 22:21) Mutta se johti oikaistuun näkemykseen Room. 13:1:n merkityksestä.
MUINAISET ’DRAAMALLISET’ TAPAHTUMAT
Yksi kysymyksiä herättänyt seikka on se, että Jehovan todistajat käyttävät rinnastuksia eli profeetallisia esikuvia ja soveltavat niitä nykyisiin olosuhteisiin ja ihmisryhmiin tai -luokkiin. Monet Raamattua lukevat ihmiset pitävät sen kertomuksia vain pelkkänä historiana, mutta kun he alkavat tutkia Jehovan todistajien kanssa, niin heidän katsantokannassaan tapahtuu oikaisu, koska he näkevät, että kertomuksissa on enemmän kuin historiaa. Esimerkiksi israelilaiset kokoontuivat Mooabin tasangoille juuri ennen Luvattuun maahan menoaan ja lankesivat haureuteen mooabilaisten naisten kanssa näiden palvoessa Baal-Peoria. Sen vuoksi sai sinne leiriytyneistä kolmesta miljoonasta tai useammastakin israelilaisesta 24 000 surmansa Jehovan kädestä. (4. Moos. 25:1–9) Tätä on verrattu Jumalan kansan nykyiseen tilaan Jumalan uuden järjestyksen kynnyksellä ja se on varoitus sille nyt. Maailmassa nykyisin vallitsevan lisääntyneen pahuuden ja moraalittomuuden johdosta vaara onkin suurentunut, ja on osoittautunut todeksi, että Jehovan todistajain seurakunnista on viime vuosina karkotettu eli erotettu henkilöitä prosentuaalisesti saman verran. Tämä erottaminen on pitänyt seurakunnat puhtaina saastutuksesta ja on sopusoinnussa apostolin neuvon kanssa, että pahat tulee poistaa kristillisen seurakunnan keskuudesta. – 1. Kor. 5:9–13; 2. Joh. 9–11.
Toisinaan tehdään kysymys: Lavastiko Jehova tuon ’draamallisen’ eli ’näytelmällisen’ tapahtuman, jotta meillä olisi nyt varoitus? Aiheuttiko hän sellaisia pahoja tapahtumia? Ohjailiko hän itse niitä? Ei. Kristitty opetuslapsi Jaakob vastaa: ”Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.” (Jaak. 1:13) Sikäli kuin on kysymys Jumalan teoista ja hänen periaatteittensa sovellutuksesta, hän tietää, mitä hän tekee tietyissä tilanteissa. Hän toimii aina sopusoinnussa tarkoituksensa ja periaatteittensa kanssa uskollisen kansansa hyväksi. Mutta hän ei aseta sellaista järjestelyä, johon sisältyisi ihmisten houkutteleminen väärintekoon eikä järjestele olosuhteita heidän johtamisekseen pahaan. – Matt. 6:13.
Kun israelilaiset hairahtuivat Baal-Peorin yhteydessä, niin vaikka Jumala ei aiheuttanut sitä, hän voi käyttää tätä historiallista tosiseikkaa varoituksena kristityille, sillä he ovat koetuksella samoin kuin muinainen Israel, ja heidän vihollisensa Saatana käyttää samanlaisia menettelytapoja saadakseen heidät lankeamaan. Jumala näytti, mikä vaara kristityillä on tänä ”lopun aikana” ja mitä hän tekee niille, jotka yrittävät saastuttaa kristillisen seurakunnan. Apostoli Paavali sanoi juuri tästä tapauksesta, joka sattui Mooabin tasangolla, sekä muista seikoista, jotka tapahtuivat muinaiselle Israelille: ”Nämä asiat kohtasivat heitä jatkuvasti esimerkkeinä, ja ne kirjoitettiin varoitukseksi meille, joille asiainjärjestelmien loput ovat saapuneet.” (1. Kor. 10:11, Um) Ne olivat esimerkkejä, opetuksia, varoituksia juutalaisen asiainjärjestelmän lopun ajan kristityille, ja sellaisia ne ovat meillekin nyt.
Tämä on sopusoinnussa apostolin sanojen kanssa: ”Kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” – Room. 15:4.
Jumala järjesti jotkin näytelmät kokonaan, kuten esimerkiksi sen, kun hän käski Aabrahamia uhraamaan poikansa Iisakin polttouhrina, mikä esikuvasi sitä, kuinka Hän itse uhrasi ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen lunastusuhriksi ihmissuvun puolesta. Hänen Aabrahamille antamassaan käskyssä ei ollut mitään väärää, eikä hän antanutkaan Aabrahamin mennä loppuun asti poikansa uhraamisessa vaan varasi oinaan hänen sijaansa. – 1. Moos. 22:1–18; Gal. 3:16; Joh. 3:16.
Jumala ei lavastanut täysin monia muita draamallisia tapahtumia, joihin hän puuttui sopusoinnussa periaatteittensa kanssa profeetallisen näytelmän valmistamiseksi meitä varten nykyään. Esimerkiksi mikään Raamatussa ei ilmaise Jumalan aiheuttaneen Elimelekin, Noomin miehen, ja Noomin poikien Mahlonin ja Kiljonin kuolemaa. Eikä hän pannut sitäkään, jolla oli ensisijainen lunastusoikeus ja joka esitetään Raamatussa sanoilla ”Sinä siellä”, kieltäytymään lunastamasta Elimelekin perintöä. Mutta hän viitoitti lakinsa välityksellä Ruutin, Noomin ja Booaan menettelytavan, ja he toimivat tämän lain mukaisesti rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Siksi hän saattoi kirjoituttaa muistiin kertomuksen tästä tapahtumasarjasta kuvauksen laatimiseksi tulevista asioista, kuten on selitetty Vartiotornissa 1.5.1972. – Ruut, 1. ja 4. luku.
Meitä auttaa täydempään ymmärrykseen, kun pidämme mielessämme, että entisaikain ihmiset olivat todellisia, elivät jokapäiväistä elämäänsä perheensä ja lähimmäistensä seurassa, heillä oli samanlaisia toiveita ja haluja kuin meilläkin nykyään, samoja yleisiä pulmia synnin vaikuttaessa heidän jäsenissään, ja monet heistä taistelivat uskollisesti erinomaisen taistelun palvellakseen Jumalaa. Jumala puhui heille profeettojensa ja lakiensa välityksellä ja toimi heidän kanssaan palkitakseen vanhurskauden ja rangaistakseen pahuuden.
Samoin tapahtuu nykyään niiden yhteydessä, jotka palvelevat Jumalaa. Jehova ei muutu aikakaudesta toiseen, niin että hänen periaatteensa ja tuomionsa olisivat erilaiset. (Mal. 3:6) Voimme sen tähden lukea, mitä tapahtui muinaiselle Israelille ja sen ympärillä olleille kansoille, ja tietää, että se oli yhtä todellista, kuin meidän tilamme on nykyään, ja että Jumala toimii meidän suhteemme samojen periaatteiden mukaan yhtä varmasti kuin hän teki silloinkin. Kun otamme oppia muistiinmerkinnöistä, jotka esittävät Jumalan menettelyt kansansa suhteen menneisyydessä, niin saamme kokea näkemyksen oikaisua. Mutta toisinaan saattaa luonnollisesti olla kohtia, joiden havaitsemme olevan vaikeatajuisia.
USKO JA KÄRSIVÄLLISYYS VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ
Kun herää kysymyksiä, on hyvä puhua seurakunnan vastuunalaisille miehille, jotka ovat hengellisesti ”vanhimpia” ja joilla on ymmärrystä. (Apt. 20:28; 1. Piet. 5:1–4) Jos emme sittenkään sillä kertaa täysin ymmärrä, niin olemmeko halukkaita vaeltamaan edelleen Jumalan seurakunnan mukana ja hyväksymään Jehovan johdatuksen vakuuttuneina siitä, että hän valistaa meitä aikanaan?
Jos meillä on ystävä, niin hylkäämmekö me hänet, kun hän sanoo tai tekee jotakin, mitä emme täysin ymmärrä? Kuinka paljon enemmän meidän tulisikaan uskoa Jumalaan ja hänen seurakuntaansa. ”Sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”, sanoo Raamattu. (Hepr. 11:6) Me, jotka olemme tulleet tuntemaan totuuden, tiedämme, että Jeesuksen Kristuksen valtakuntaa ja hänen sovitusuhriaan syntien edestä täytyy saarnata ihmiskunnan ainoana toivona. Kuka suorittaa tätä saarnaamistyötä? Ketä Jumala siunaa rauhalla ja hengellisellä menestyksellä kaikkialla maailmassa? Mitä tapahtuu henkilöille, jotka taistelevat nykyään Jumalan kansan työtä ja järjestöä vastaan? He yrittävät repiä, mutta ketä he rakentavat? Jos sallimme jonkin kompastuttaa itsemme pysyvästi, kääntää meidät pois Jumalasta ja hänen kansastaan, niin mistä me etsimme elämää?
Kun eräät paheksuivat joitakin Jeesuksen lausuntoja, joita he eivät voineet ymmärtää, niin Jeesus kysyi läheisiltä opetuslapsiltaan: ”Loukkaako tämä teitä?” Sitten hän sanoi apostoleilleen: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” jolloin Simon Pietari vastasi: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” – Joh. 6:61, 67–69.
Raamattu neuvoo olemaan kärsivällinen. (Jaak. 5:9–11) Emmekö me ole kärsivällisyyden velassa ennen kaikkea suurimmille Ystävillemme, Jehova Jumalalle ja Jeesukselle Kristukselle, kunnes he paljastavat tekojensa syyt? Miten tyhmiä olisimmekaan, jos asettaisimme tietomme ja mielipiteemme heitä vastaan! Jehovan profeetta sanoi: ”Kuka on Herran [Jehovan, Um] Henkeä ohjannut, ollut hänen neuvonantajansa ja opettajansa?” – Jes. 40:13.
Kun on kysymys kristillisestä seurakunnasta, joka koostuu epätäydellisistä ihmisistä, niin emmekö voi olla kärsivällisiä sen suhteen, kun se noudattaa Jumalan johdatusta? Me olemme varmasti onnellisia ja kiitollisia, kun meille osoitetaan kärsivällisyyttä. Meidän on hyvä jäljitellä Jumalan kärsivällisyyttä, sillä Kristuksen välityksellä hän vie seurakunnan tahrattomana ja nuhteettomana perille. – 2. Piet. 3:15; Ef. 5:25–27; Ilm. 19:7, 8.
Ainoa onnen ja elämän paikka saavutetaan tosiaan seuraamalla Jehovan johdatusta. Osoittautukaamme nyt, hänen vanhurskaan uuden järjestyksensä kynnyksellä, halukkaiksi antamaan Jehovan oikaista ajattelutapamme. Niin tehden me vahvistamme toisiamme seisomaan Saatanaa vastaan, ”ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat”. – 2. Kor. 2:11; Ef. 6:11.