Lukijain kysymyksiä
● 2. Tim. 3:6, 7 sanoo: ”Niitä ovat ne [miehet, Um], jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.” Keitä tässä kohdassa tarkoitetut miehet ja naiset ovat? – USA.
Edellinen jae (2. Tim. 3:5) paljastaa, että nämä turmeltuneet miehet tulevat niiden joukosta, joilla on ”jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman”. He ovat niiden kaltaisia, joiden apostoli Paavali kuvailee olevan ”valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi”, ja ’Saatanan palvelijoita, jotka tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi’. (2. Kor. 11:13–15) Nämä väärät opettajat uhkasivat ensimmäisellä vuosisadalla Korinton seurakunnan kristillistä asemaa ja saivat apostoli Paavalin kirjoittamaan: ”Minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.” – 2. Kor. 11:3, 4.
Tällaiset miehet eivät yrittäneet ainoastaan turmella kristittyjä väärillä opetuksilla, vaan he koettivat kietoa myös toisia moraalittomaan käytökseen. Opetuslapsi Juudas mainitsikin: ”Teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.” – Juud. 4.
2. Tim. 3:6 ilmaisee, että nuo luopiomiehet kiinnittävät huomionsa pääasiassa ”heikkoihin naisiin” (Um). Tämä ei tarkoita yleensä naisia ’heikompina astioina’ miesten vastakohtana, kuten 1. Piet. 3:7:ssä sanotaan. Se tarkoittaa sen sijaan naisia, jotka ovat heikkoja hengellisesti tai moraalisesti, niin kuin tekstiyhteys osoittaa. Luopiot eivät vie avoimesti eteenpäin vääriä näkemyksiään miehekkäällä tavalla, vaan ”ovelasti” (Um) ”tungettelevat taloihin”. He mielistelevät sellaisia ”heikkoja naisia” ja yrittävät heidän kauttaan vaikuttaa huonekunnan toisiin jäseniin. Koska sellaisilla ”heikoilla naisilla” ei ole hyviä pohjatietoja kristillisestä opetuksesta, niin he lankeavat helposti noiden väärien opettajien ansaan, jotka ehkä viehättävällä tavalla ja liehittelevällä puheella saavat itsensä näyttämään vanhurskauden palvelijoilta.
Näiden ”heikkojen naisten” kuvataan myös olevan ”syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä”. Tämä merkitsee ilmeisesti sitä, että heitä painavat raskaasti syntiset taipumukset ja halut. He eivät todella vihaa pahaa, eikä heillä ole aitoa rakkautta vanhurskauteen. Heidän syntiset taipumuksensa tekevät heistä väärien opettajien helpon saaliin, antavatpa jotkut näistä naisista epäilemättä suostutella itsensä sukupuoliseen moraalittomuuteenkin sillä perusteella, että Jumala ymmärtää inhimilliset heikkoudet ja on hyvin armollinen ja anteeksiantava.
On helppo ymmärtää, miksi tällaiset ”heikot naiset” ”aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden [täsmälliseen, Um] tuntemiseen”. Koska heillä ei ole tarvittavaa vaikutinta hankkia kristillisen totuuden täyttä ymmärrystä ja arvostusta, niin he eivät koskaan paranna hengellistä asemaansa. He saattavat oppia jatkuvasti jotakin, mutta he eivät tule milloinkaan tuntemaan ja käsittämään kristillisten opetusten koko pääsisällyksen merkitystä, niin että he menettelisivät sen mukaisesti. He sallivat väärien opettajien vaikuttaa itseensä, joten heidän tilansa vain pahenee.
On tietysti monia oivallisia naisia niin kuin miehiäkin, jotka oppivat Raamatun totuuden ja pitävät siitä kiinni. Mutta naisilla on erityisesti kristikunnassa usein enemmän vapaa-aikaa, ja he toimivat liikemaailmassa yleensä vähemmän kuin miehet ja kiinnittävät tavallisesti enemmän huomiota uskonnollisiin asioihin. Naiset ovat taipuvaisia kunnioittamaan miehiä, jotka ovat huomattavia ja sanavalmiita ja kaunopuheisia. Niin he voivat joutua sellaisten miesten uhreiksi, kuten apostoli kuvailee. He saattavat helposti joutua sellaisten ahneitten tai moraalittomien miesten vaikutuksen alaisiksi, jotka esiintyvät viisaina ja tiedokkaina. Tällaiset miehet puolustelevat moraalitonta menettelyään sanomalla, että Jumala tietää meidät kaikki epätäydellisiksi ja että hän antaa anteeksi, mutta he käyttävät katalasti väärin Jumalaa saavuttaakseen päämääränsä.
Eeva oli esimerkki sellaisesta, joka vaikka tiesi Jumalan käskyn, ei todella tullut tuntemaan Jumalaa häneen kohdistuvan arvostuksen, rakkauden ja uskollisuuden kautta. Hänestä tuli halunsa johtama heikko nainen. Saatana käytti häntä välikappaleena Jumalan solvaamiseksi ja Aadamin saamiseksi tekemään syntiä. – 1. Moos. 3:1–5.
Koska turmeltuneita miehiä voi myös päästä pujahtamaan Jumalan kansan seurakuntaan näinä ”viimeisinä päivinä”, niin Paavalin sanat painottavat sen tärkeyttä, että tosi kristittyjen on oltava valppaita huomaamaan väärä opetus ja väärä järkeily. (2. Tim. 3:1) Henkilön, joka haluaa säilyttää hyväksytyn aseman Jehova Jumalan edessä, tulee ponnistella kaikkensa ’vaeltaakseen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä juurtuneina ja rakentuen hänessä ja lujittuneina uskossa’. (Kol. 2:6, 7, Um) Tämä vaatii kristillisen opetuksen koko pääsisällyksen tutkimista sellaisena, kuin se on esitetty Pyhässä Raamatussa, sekä opitun soveltamista. Kun sitten jotkut esittävät Jumalan sanan vastaisia ajatuksia, niin syntiset taipumukset eivät petä tällaista henkilöä eivätkä saa häntä pauloihinsa.
● Väitetään, että suuret joukot kristittyjä surmattiin Rooman vainojen aikana ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla. Miten on sitten mahdollista, että tällä vuosisadalla on kutsuttu tuhansia osaksi Kristuksen ruumiista, joka koostuu ainoastaan 144 000 hengestä? – USA.
On olemassa historiallisia viittauksia siihen, että useita kristittyjä vainottiin katkerasti, jopa tapettiinkin ensimmäisillä vuosisadoilla. On kuitenkin muistettava, ettei marttyyrikuolema itsessään antanut henkilölle ansiota Jehova Jumalan edessä eikä taannut jäsenyyttä taivaallisessa valtakunnassa. Monet ovat viime aikoinakin olleet halukkaita kuolemaan jonkin asian, uskonnollisen tai muun, puolesta. Se, että henkilö väittää olevansa kristitty ja kuoleekin uskonsa puolesta, ei itsessään merkitse, että hän on Jehova Jumalan hyväksymä palvelija. Apostoli Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” (1. Kor. 13:3) Ei kuolema vaan uskollisuus kuolemaan asti ratkaisee, saako henkilö ”elämän kruunun”. – Ilm. 2:10.
Se seikka, että nykyään on vielä maan päällä jäännös 144 000:sta, osoittaa siis, että tälle 20. vuosisadalle mennessä vähemmän kuin 144 000 päätti maallisen vaelluksensa uskollisuudessa.
Vaikka jotkut saattavat olla taipuvaisia ajattelemaan, että useampien on varmasti täytynyt olla mukana jo ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla, niin mitään todellista todistusta tälle ei ole olemassa. Nykyään on mahdotonta edes todistaa, miten paljon ihmisiä surmattiin, vielä vähemmän niiden lukumäärää, jotka osoittautuivat uskollisiksi kuolemaan asti. ”Meillä on todellisuudessa käytettävänämme vain muutamia tosiasioita”, kirjoittaa Frederick John Foakes-Jackson kirjassa History of Christianity in the Light of Modern Knowledge (Kristillisyyden historia nykyisen tiedon valossa). Hän sanoo edelleen: ”Neron vainon todistuksesta kertoo kaksi roomalaista historioitsijaa, Tacitus ja Suetonius, jotka kumpikin olivat hyvin nuoria sen tapahtuessa ja jotka kirjoittivat kypsyysiässään. Ei ole mitään samanaikaista kristillistä asiakirjaa, joka kuvailisi sitä, vaikka siihen saatetaan viitata Ilmestyskirjassa. . . . Toisen vuosisadan lopulla elänyt Tertullianus on auktoriteettimme siinä, että Nero ja Domitianus – koska he olivat kaksi pahinta keisaria ensimmäisillä vuosisadoilla – vainosivat kristittyjä.” Origenes (kristitty kirjailija ja opettaja) sanoi kolmannen vuosisadan alussa: ”On ollut silloin tällöin ainoastaan muutamia helposti laskettavia, jotka ovat kuolleet kristinuskon puolesta.”
Suuri osa siitä, mitä on kirjoitettu kristityistä marttyyreista, on perinteen kaunistamaa ja sen vuoksi epäluotettavaa. Esimerkiksi toisella vuosisadalla eläneen Polycarpuksen marttyyrius on kuvailtu teoksessa Fox’s Book of Martyrs (Foxin kirja marttyyreista) seuraavasti: ”Hänet . . . sidottiin paaluun, ja hänet ympäröivät risukimput sytytettiin tuleen, mutta kun se kävi niin kuumaksi, että sotilaiden oli pakko vetäytyä taaksepäin, hän jatkoi rukoilemista ja ylistyksen laulamista Jumalalle kauan aikaa. Liekit roihusivat rajusti, mutteivät kuluttaneet hänen ruumistaan, vaan se loisti kuin kiillotettu kulta. On sanottu myös, että tulesta nousi mirhan kaltainen miellyttävä tuoksu, mikä hämmästytti siinä määrin katselijoita, että monet heistä sen johdosta kääntyivät kristillisyyteen. Kun hänen teloittajansa huomasivat hänen tappamisensa tulella mahdottomaksi, niin he työnsivät keihään hänen kylkeensä, ja siitä virtasi verta niin paljon, että se sammutti liekit. Hänen ruumiinsa poltettiin sitten tuhkaksi prokonsulin määräyksestä, jotta hänen seuraajansa eivät olisi tehneet siitä palvonnan kohdetta.”
Olkoonpa Foxin tiedon lähde mikä hyvänsä, niin ilmeisesti vain vähän tästä kertomuksesta on todella historiallista. Jos kuitenkin viittauksen Polycarpuksen jäännösten palvontaan on katsottava ilmaisevan, että toisen vuosisadan kristityiksi tunnustautuvien keskuudessa esiintyi pyhäinjäännösten palvontaa, niin se on lisätodistus siitä, etteivät monet olleet siihen aikaan Jehova Jumalan uskollisia palvojia. Kristittyjä käskettiin ’palvomaan Jumalaa’ eikä pyhäinjäännöksiä. (Ilm. 19:10, Um) Epäjumalanpalvelijat mainitaan Raamatussa nimenomaan niiden joukossa, jotka eivät saa periä Valtakuntaa. – 1. Kor. 6:9, 10.