”Rakkaus” Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa
SIIHEN aikaan kun Kristilliset kreikkalaiset kirjoitukset kirjoitettiin, kreikka oli yleiskieli. Tämä johti niiden suurimpaan mahdolliseen levikkiin lyhimmässä ajassa. Kreikka on sen lisäksi hyvin erittelevää ja täsmällistä kieltä, ja senaikainen koine-kreikka oli erittäin kehittynyttä, mikä teki siitä parhaan välineen ajatuksen täsmälliseen ilmaisemiseen. Eräs valaiseva esimerkki on sen ”rakkautta” ilmaisevat sanat.
Me puhumme suomen kielessä ”rakkaudesta” sukupuolten välillä, äidin ”rakkaudesta” lapseen, ystävysten ”rakkaudesta” ja Jumalan epäitsekkäästä ”rakkaudesta”. Kreikan kielessä on kuitenkin käytössä neljä erillistä sanaa: éros, storgé, philéo ja agápe. Koska Eros oli nimi, minkä myöhemmät kreikkalaiset runoilijat antoivat rakkaudenjumalalleen, joka oli Afroditen poika, niin éros joutui romanttisen rakkauden, sukupuolten välisen rakkauden nimitykseksi. Roomalainen vastine Erokselle on Cupido, joka esitetään tavallisesti jousi ja nuoli kädessä. On erittäin merkittävää, että sanaa éros ei tavata kertaakaan Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa.
Storgé on sana, jota käytetään kuvaamaan luonnollista kiintymystä, mikä perustuu verisiteisiin ja selittää sanonnan ”veri on vettä sakeampaa”. Se esiintyy ainoastaan kolme kertaa laatusanana Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa. Kahdessa tapauksessa se on kielteinen, puutosta merkitsevän kreikkalaisen etutavun a yhteydessä. Niinpä sekä Roomalaiskirjeen 1:31:nnessä, missä kuvaillaan, kuinka kauas ihmiset ovat langenneet alkuperäisestä täydellisyydestä, että 2. Timoteuksen kirjeen 3:3:nnessa, missä ennustetaan viimeisten päivien arveluttavat jumalattomat olosuhteet, Paavali esittää ihmiset ”vailla luonnollista kiintymystä [a’storgos]” (Um). Ja kun Paavali haluaa painottaa sitä läheistä perhesuhdetta, minkä pitäisi vallita kristittyjen kesken, niin hän käyttää yhdyssanaa, mikä liittää sanan philéo sanaan storgé, sanoen: ”Olkoon teillä veljellisessä rakkaudessa hellä kiintymys [philo’storgos] toisiinne.” – Room. 12:10, Um.
Lähinnä korkeampi rakkauden muoto on philéo, mutta me ymmärrämme sen paremmin, jos tarkastelemme ensiksi ylevintä rakkautta, jonka nimitys on agápe. Strongin Dictionary (Sanakirja) määrittelee sen siten, että se ”käsittää nimenomaan tahdon suorittaman ratkaisun ja harkitun myöntymyksen periaatteen, velvollisuuden ja sopivaisuuden asiana”. Vastakohtana éros-sanalle, mitä Raamatussa ei ole lainkaan, agápe esiintyy kaikissa eri muodoissaan hyvän joukon yli 250 kertaa Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa; kolme kertaa niin usein kuin philéo kaikissa muodoissa.
Kun me ymmärrämme, mitä agápe merkitsee, niin voimme käsittää, miksi apostoli Johannes ei kirjoittanut, että Jumala on éros, storgé tai edes philéo, vaan että Hän on periaatteellisen, epäitsekkään toisiin kohdistuvan kiinnostuksen, agápe-rakkauden personoituma. Jos me rakastamme (agápe) todella jotakuta, niin me huolehdimme hänen hyvinvoinnistaan, eduistaan ja onnestaan. Niinpä ”Jumala osoittaa rakkautensa [suosittelee rakkautta, Um] meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme”. – 1. Joh. 4:8; Room. 5:8.
”Hengen hedelmä on [tämä agápe-] rakkaus.” ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on [tämä] keskinäinen rakkaus.” Tämänkaltainen ”rakkaus rakentaa” ja ”peittää syntien paljouden”. Se ei perustu luontoon kuuluvaan vetovoimaan, ei synny äkisti, kuten saman perheen, kansan tai rodun välillä, eikä mielen yhteensopivaisuuden tai samanlaisuuden perusteella, vaan yksistään periaatteen ja epäitsekkyyden pohjalla, ja sitä ohjaa meidän mielemme, koska se on Jumalan käskemä. – Gal. 5:22; Joh. 13:35; 1. Kor. 8:1; 1. Piet. 4:8.
Paavali kuvailee meille tätä agápe-rakkautta, ja miten pysyvästi hän sen tekeekään! Mikään, mitä me teemme, ei hyödytä meitä, jollei vaikuttimena ole rakkaus. Se on pitkämielinen ja palvelevainen; se ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei katkeroidu, ei etsi omia etujaan. Se ei pidä kirjaa loukkauksista, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee ainoastaan totuuden ohella. Se kärsii, uskoo, toivoo ja kestää kaiken. Se ei häviä koskaan. Ei ole ihme, että uskosta, toivosta ja rakkaudesta ”suurin . . . on rakkaus”! – 1. Kor. 13:1–13, Um.
Agápe-rakkaudessa on eri asteita, ja siitä syystä kristittyjä kehotetaan ’hartaasti rakastamaan toisia’. Heidän täytyy ahertaa sen kehittämiseksi täydellisyyteen, jotta heillä ”olisi rohkeus puhua vapaasti tuomiopäivänä”. Meitä ei ainoastaan käsketä rakastamaan (agapáo, verbimuoto sanasta agápe) Jumalaa, vaan lisäksi tekemään siten koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme sekä rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. – 1. Piet. 4:8; 1. Joh. 4:17, 18, Um; Mark. 12:29–31.
Seuraavana tulee philéo, ystävyysrakkaus eli kiintymys, mikä on samalla sekä alhaisempaa että korkeampaa kuin agápe-rakkaus. Kuinka niin? Se on alhaisempaa laadultaan, mutta korkeampaa siinä, että se on etu. Se on ensimmäisenä aineksena sellaisissa sanoissa kuin Filadelfia, veljesrakkaus; filosofia, viisaudenrakkaus; filantropia, ihmisrakkaus, sekä monissa muissa Raamatussa käytetyissä sanoissa, joita ei suomen kielessä käytetä, kuten sanoissa filarguría, rahan- (hopean-) rakkaus, ja filágathos, hyvän- tai hyveenrakkaus. Jeesus käytti tätä sanaa sanoessaan, että uskonnolliset johtajat haluavat etumaisia istuimia synagoogissa ja että maailma rakastaa omaansa. Sen alemmuuden verrattuna agápe-rakkauteen osoittaa Pietarin käsky ’lisäämään veljelliseen kiintymykseemme [philadelphia] rakkautta [agápe]’. – Luuk. 20:46; Joh. 15:19; 2. Piet. 1:7, Um.
Huomaa, että kun philéo, kiintymys, on kysymyksessä, niin se on etu, sillä vaikka Jumala osoitti agápe-rakkauttaan syntisiä kohtaan, niin ”Isällä on kiintymys Poikaan”. Siitä syystä Jeesus vakuutti seuraajilleen, että Isällä ei ollut ainoastaan rakkaus, vaan myös kiintymys heihin: ”Isällä itsellään on kiintymys teihin.” Ja miksi? ”Koska teillä on ollut kiintymys minuun”, eikä pelkästään siksi, että he tarvitsevat sitä. Niin, Jumalalla on kiintymys ainoastaan niihin, ts. hän kohtelee ystävinä ainoastaan niitä, jotka ansaitsevat sen. – Joh. 5:20; 16:27, Um; Jaak. 2:23.
Samoin Jeesus. Hän tunsi rakkautta (agapáo) rikasta nuorta hallitusmiestä kohtaan, mutta hän tunsi sekä rakkautta että kiintymystä (philéo) Johannesta, sitä apostolia kohtaan, josta hän piti enimmän. (Mark. 10:21; Joh. 19:26; 20:2) Puhuessaan Pietarille ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus kysyi kaksi ensimmäistä kertaa Pietarilta, rakastiko tämä häntä, mutta kolmannen kerran hän kysyi, oliko Pietari kiintynyt häneen. Tulinen Pietari käytti joka kerta vastatessaan lämpimämpää muotoa: ”Mestari, sinä tiedät, että minä olen syvästi kiintynyt sinuun.” – Joh. 21:15–17, Um.
Me näemme nykyään kaikkialla, että sukupuolinen éros on tullut liikapainotetuksi, kun taas luonnollinen kiintymys, storgé, ilmenee yhä vähemmän. Maailma ei tiedä mitään agápe-rakkaudesta, mikä on Jumalan hengen hedelmä ja käsittää mielen ja tahdon, on kokonaan epäitsekäs ja pohjautuu periaatteeseen. Jehova Jumala on tämänkaltaisen rakkauden personoituma, ja meitä käsketään olemaan tässä hänen kaltaisiaan. Tämä rakkaus meillä täytyy olla Jumalaa, lähimmäistämme, vihollisiamme, niin, ja itseämmekin kohtaan. Mutta kristittyinä meidän tulee ilmaista philéo-kiintymystä ainoastaan kristittyjä tovereitamme kohtaan. – Matt. 5:44–48; 1. Kor. 15:33.
”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ’Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse’, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän samaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttymys.”