Omaamamme rauhan säilyttäminen

”Minun kansani asuu rauhan majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa.” – Jes. 32:18.

1. Miksi ”rauhan Jumalasta” tulee toisinaan ”sotasankari”, ja miten kauan tällaista kestää?

JUMALAN sana sanoo, että ”kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. . . . Aika on sodalla ja aika rauhalla.” Siksi Jehova Jumalasta puhutaan usein ei ainoastaan ”rauhan Jumalana”, vaan myös ”sotasankarina” ja ”sotajoukkojen Jehovana”. Suvereenisuutensa kunniaan saattamiseksi ja rauhan palauttamiseksi hän katsoo tarpeelliseksi toisinaan ryhtyä sotaan, mistä syystä hän puhuu itsestään sinä, joka ”tekee rauhan ja luo onnettomuuden”. Mutta ainoastaan nykyisen jumalattoman asiainjärjestelmän kuluessa on sodan aika ja rauhan aika. Tulevassa uudessa järjestyksessä, jolloin Jumalan tahto tapahtuu maan päällä niin kuin taivaassakin, on ainoastaan rauhan aika. – Saarn. 3:1, 8; Fil. 4:9; Room. 15:33; 2. Moos. 15:3; Jaak. 5:4, Um; Jes. 45:7, Um.

2. Miten Raamattu kuvailee toisinaan Jehovan todistajain rauhallisen toiminnan?

² Samaa voidaan sanoa myös antautuneen kristityn evankeliuminpalvelijan rauhaisasta toiminnasta. Kuinka niin? Siksi että hänen palveluksensa kuvaillaan usein sotatermeillä: ”Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.” Hän ei tietystikään käytä lihallisia eli aineellisia aseita, niin kuin apostoli Paavali osoittaa: ”Meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia.” Ja jälleen: ”Meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan . . . pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Kristitty evankeliuminpalvelija käyttää totuutta, ”Hengen miekkaa, joka on Jumalan sana” ja ”elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka”. Sillä hän iskee vääriä, Jumalaa häpäiseviä oppeja, ei ylpeydestä eikä pahasta tahdosta, vaan nöyryydessä ja rakkaudesta Jumalaa, totuutta ja lähimmäistään kohtaan. – 2. Tim. 2:3; 2. Kor. 10:4; Ef. 6:12, 17; Hepr. 4:12.

3. Mitä voidaan sanoa velvollisuudestamme säilyttää rauha ja miksi?

³ Kristityn velvollisuus rauhan säilyttämiseksi ei siis näytä olevan aina sama. Sen voidaan sanoa olevan ehdoton hänen suhteissaan kristittyihin tovereihinsa, niin kuin Raamattu osoittaa: ”Pitäkää keskenänne rauha.” ”Veljet, . . . olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa.” ”Eläkää rauhassa keskenänne.” Kun kristityillä on erimielisyyksiä keskenään, niin heidän velvollisuutensa on poistaa ne, toisaalta mennen sen luo, jota ovat loukanneet, ja toisaalta mennen sen luo, joka heitä on loukannut, nähdäkseen, eivätkö he voisi heittää sitä pois mielestään. Mutta niihin nähden, jotka ovat ”ulkopuolella”, heidän velvollisuutensa säilyttää rauha on suhteellinen eli ehdollinen: ”Jos mahdollista on” – aina ei ehkä ole mahdollista – ”ja mikäli teistä riippuu”, – ulkopuoliset eivät ehkä halua selvittää asioita – ”eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.” – Mark. 9:50; 2. Kor. 13:11; 1. Tess. 5:13; Room. 12:18; Matt. 5:23, 24; 18:15–17.

OLE RAUHAA RAKASTAVA

4. a) Mitkä tekijät vaikuttavat rauhan menetykseen? b) Minkä neuvon löydämme tämän tähden Raamatusta?

⁴ Me huomaamme perittyjen epätäydellisyyksien, heikkouksien ja itsekkyyden tähden ihmisen olevan nopeasti taipuvainen taistelemaan, väittelemään sanoin tai lyönnein. Epätäydelliset olosuhteet, onnettomuudet jne. johtavat samaten riitaan. Jumalan sana neuvoo osuvasti alusta loppuun asti rauhaan. Patriarkka Jaakobin poika Joosef antoi viisaasti Egyptin pääministerinä ollessaan ja lähettäessään veljensä takaisin isänsä luo, sen jälkeen kun oli tehnyt itsensä heille tunnetuksi, seuraavan neuvon: ”Älkää riidelkö matkalla.” Koska on kovin helppoa joutua väittelyyn, niin Salomo voi sanoa: ”On kunniaksi miehelle riitaa karttaa, mutta kaikki hullut riitaa haastavat.” – 1. Moos. 45:24; Sananl. 20:3.

5, 6. Mitä hyötyä rauha tuottaa?

⁵ Niiden, jotka ovat saaneet Jumalan rauhan osakseen, täytyy sen tähden jatkuvasti työskennellä rauhassa, tehdä rauha tavoitteekseen, jotta voisivat säilyttää tämän kallisarvoisen omaisuuden. Heidän täytyy haluta rauhaa. Ja miksi emme haluaisi? Rauha koituu terveydeksi ja hyvinvoinniksi joka tavalla. Onhan havaittu, että riita ja kitka ja jännitys ovat kaikkien henkisten, ruumiillisten ja tunneperäisten sairauksien perussyitä. Tästä seuraa näin ollen, että meidän pitäisi yksistään oman hyvinvointimme takia panna rauha tavoitteeksemme. Kristillisessä seurakunnassa enempää kuin perhepiirissäkään ei voi olla onnea, jos se on jatkuvan riidan näyttämönä. Jokainen viisas ihminen on sen tähden kiinnostunut rauhan säilyttämisestä.

⁶ Mutta tämän lisäksi rauha vaikuttaa myös tehokkuuteen ja menestykseen. Sodan raiskaama seutu ei anna satoja. Itsensä kanssa sodassa oleva ihmisruumis ei kykene huolehtimaan itsestään, joten ihminen täytyy silloin toimittaa laitokseen, missä toiset määrätään pitämään hänestä huolta. Samoin on jokaisen järjestönkin laita, olkoonpa se perhe, seurakunta tai liikeyhtiö: sisäistä rauhaa vaaditaan, jotta se toimisi tehokkaasti ja pääsisi tavoitteisiinsa. Siksi kristittyjä neuvotaankin: ”Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.” Ja jälleen: ”Joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.” – Jaak. 3:18; 1. Piet. 3:10, 11.

7. Mitä rauhantekijänä oleminen merkitsee?

⁷ Ei ihme, että Jumala antaa Sanassaan niin suuren arvon rauhalle. Niinpä hän neuvoi juutalaisia, jotka olivat palanneet Jerusalemiin: ”Rakastakaa totuutta ja rauhaa.” Ja siksi Jeesus sanoi: ”Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.” Pane tässä merkille, etteivät rauhantekijät ole ainoastaan niitä, jotka ovat rauhallisia tai joilla on rauha, vaan niitä, jotka tavoittelevat rauhaa, työskentelevät rauhan aikaansaamiseksi. Saadaksemme Jumalan hyväksynnän meidän täytyy olla rauhantekijöitä, rauhaa rakastavia. – Sak. 8:19; Matt. 5:9.

8. Mikä on eräs keino, jolla voimme osoittaa kuuluvamme rauhantekijöihin, ja minkä velvoituksen se asettaa meille?

⁸ Jos kuulumme todella rauhaa rakastaviin ”Jumalan lapsiin”, niin me teemme rauhasta rukouksiemme aiheen. Psalmista Daavid kehotti kauan sitten: ”Toivottakaa [rukoilkaa] rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne [ne ovat vapaat huolesta, Um], jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.” Apostoli Paavalikin neuvoi siten: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella . . . Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” – Ps. 122:6–8; Fil. 4:6, 7.

RAUHANHÄIRITSIJÖIDEN VAROMINEN

9–11. a) Millainen merkitys ylpeydellä on rauhanhäiritsijöiden joukossa ja miksi? b) Miten ylpeys vaikuttaa suhteeseemme Jumalaan? c) lähimmäiseemme?

⁹ Jos haluamme saada Jumalan vastauksen rauhaa koskeviin rukouksiimme, meidän täytyy itse tehdä oma osamme, meidän täytyy työskennellä sen hyväksi, mitä rukoilemme. Tämä merkitsee ensinnäkin rauhanhäiritsijöiden varomista. Näistä pahin on ylpeys. Miksi niin voidaan sanoa? Koska ensi sijassa ylpeys sai Saatanan tulemaan suureksi rauhanrikkojaksi. Ylpeys on kaiken Jumalan vastaisen kapinan pohjalla, ja kapina on sotatila, rauhan vastakohta. Ylpeys sotii alistumista vastaan, eikä kuitenkaan voi olla rauhaa, jollemme alistu yläpuolellamme olevien tahtoon. – Hes. 28:17; 1. Piet. 5:5.

¹⁰ Ylpeys tekee meistä Jumalan vihollisia. Miten meillä voi olla rauha, kun olemme sotatilassa hänen kanssaan? Niihin seitsemään asiaan, jotka ovat iljettäviä Jehovalle, kuuluvat ”ylpeät silmät” eli ylpeys. Ja personoitunut jumalallinen viisaus sanoo: ”Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.” Koska ”Jumala on ylpeitä vastaan”, niin meidän ja Jumalan välillä ei yksinkertaisesti voi olla rauhaa, jos olemme ylpeitä. Jos haluamme rauhallisia suhteita hänen kanssaan, niin meidän täytyy nöyrtyä, sillä ainoastaan ”nöyrille hän antaa armon”. ”Herra on korkea, mutta katsoo alhaiseen, ja hän tuntee ylpeän kaukaa.” – Sananl. 6:16, 17; 8:13; Jaak. 4:6; Ps. 138:6.

¹¹ Ylpeys johtaa myös lähimmäisemme ja itsemme välisen rauhan menetykseen. Apostoli Paavali osoittaa tosiaan yhä uudelleen ylpeyden ja riidan – rauhan puuttumisen – keskinäisen yhteyden syynä ja seurauksena: ”Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.” Älä siis ’tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan pidä nöyryydessä toista parempana kuin itseäsi’. ”Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, alituisia kinastuksia [tyhjänpäiväisyyksistä, Um].” Ei ole epäilystäkään siitä, että ylpeys on rauhanhäiritsijä. – Gal. 5:26; Fil. 2:3; 1. Tim. 6:3–5.

12, 13. Miksi materialismi vaikuttaa rauhanhäiritsijänä?

¹² Eräs rauhanhäiritsijä, jota vastaan haluamme olla varuillamme, on materialismi. Aineellisten asiain, itsekkään voiton ahnehtiminen tekee meidät tyytymättömiksi ja saattaa meidät melkoisiin vaikeuksiin. Miten meillä silloin voi olla rauha? Sattuvasti on kirjoitettu: ”Rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.” Meillä ei voi olla rauhaa Jumalan kanssa eikä mielenrauhaa, jos materialismi ajaa meitä. Muistakaamme, että ”me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” Tyytyväisyys aikaansaa mielenrauhan. – 1. Tim. 6:10, 7, 8.

¹³ Ahneus panee myös kilpailemaan naapurin kanssa ja riistää siten rauhan, sillä se saa kilpailemaan hänen kanssaan aineellisista asioista samoin kuin ylpeys panee kilpailemaan hänen kanssaan kunniasta herättäen siten mustasukkaisuutta, kateutta tai häviön pelkoa. Rauhan takia me haluamme sen tähden noudattaa neuvoa, ”että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta”, ja etsiä heidän etuaan eikä ainoastaan omaamme. – Fil. 2:4; 1. Kor. 10:23, 24.

14. Miksi kaikkia ”lihan tekoja” voidaan sanoa rauhanhäiritsijöiksi?

¹⁴ Voidaan todella sanoa, että kaikenlainen itsekkyys, kaikki ”lihan teot”, ovat rauhanhäiritsijöitä, ja mitä törkeämpiä ne ovat, sitä suurempi on niiden voima häiritä asianomaisen rauhaa. Valehteleminen, varastaminen, pettäminen ja kaikenlainen sukupuolinen moraalittomuus häiritsevät varmasti rauhaa Jumalan kanssa aiheuttamalla syyllisen omantunnon ja riistävät rauhan lähimmäisten suhteen, koska ne loukkaavat heidän oikeuksiaan, niin kuin apostoli Paavali niin selvästi osoittaa: ”Jumala tahtoo, . . . että pidätytte haureudesta, jotta kukin teistä tietäisi, miten saada haltuunsa oman astiansa pyhityksessä ja kunniassa, ei kiihkeässä sukupuolisessa himossa, jollainen myös niillä kansoilla on, jotka eivät tunne Jumalaa; jottei kukaan menisi siihen asti, että vahingoittaa ja loukkaa veljensä oikeuksia tässä asiassa, koska Jehova vaatii rangaistusta kaikista näistä seikoista.” Pane myös merkille, miten monet noista lihan teoista jo itsessään ovat rauhaa häiritseviä: ”Vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eri seurat, lahkot, kateus, juomingit.” Jos haluamme säilyttää omaamamme rauhan, niin ei ole epäilystäkään siitä, että meidän täytyy olla varuillamme ja taistella kaikkia lihan tekoja vastaan. – 1. Tess. 4:3–6, Um; Gal. 5:19–21.

RAUHAN EDISTÄJIEN KEHITTÄMINEN

15, 16. a) Miten rakkaus auttaa omaamamme rauhan säilyttämisessä? b) Entä ilo?

¹⁵ Tästä seuraa johdonmukaisesti, että jos kaikki ”lihan teot” ovat rauhan häiritsijöitä, niin kaikki muut hengen hedelmät (älkäämme unohtako, että rauha on yksi sen hedelmistä) ovat rauhan edistäjiä, joita me sen vuoksi haluamme kehittää. (Gal. 5:22, 23) Ensimmäinen näistä ja tärkein on rakkaus. Sekä sillä, mitä se ei tee, että sillä, mitä se tekee, se auttaa meitä säilyttämään omaamamme rauhan. Toisaalta se ”ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile”, mitkä kaikki seikat todennäköisesti häiritsevät rauhaa samoin kuin ’sopimaton käyttäytyminenkin’. Sen sijaan että rakkaus häiritsisi toisia ahnehtimalla, se ”ei etsi omaansa”. Eikä se häiritse omaa rauhaansakaan vaalien kaunaa tai hellien mielipahaa, ei, se ”ei muistele kärsimäänsä pahaa”. Toisaalta se edistää rauhaa ’iloitsemalla yhdessä totuuden kanssa uskoen, toivoen ja kärsien kaikki’. Rakkauden kehittäminen auttaa tosiaan meitä säilyttämään omaamamme rauhan. – 1. Kor. 13:4–7.

¹⁶ Edistääkö ilo samalla tavalla rauhaa? Varmasti! Ilo on myönteinen, toisista kiinnostunut ominaisuus, joten se johtaa rauhaan, samoin kuin rauha johtaa iloon. Ilo antaa voimaa ja auttaa meitä jättämään huomioon ottamatta epäkohteliaisuudet ja vähäpätöiset loukkaukset, jotka tavallisuudessa häiritsisivät meitä ja siten riistäisivät meiltä rauhamme. Iloon liittyy läheisesti huumorintaju, mikä usein voi tulla pelastamaan meidät hämmentävästä tai muuten hankalasta tai vaikeasta tilanteesta ja siten säilyttää rauhan. – Neh. 8:10.

17, 18. a) Miten pitkämielisyys johtaa rauhaan? b) Entä ystävällisyys?

¹⁷ Entä pitkämielisyys? Epäilemättä se on apukeino omaamamme rauhan säilyttämiseksi. Miten paljon riitaa kansainvälisesti, kansallisesti ja rotujen ja yksilöitten välillä onkaan aiheutunut vain siitä, että ihmiset ovat kieltäytyneet olemasta pitkämielisiä! Se edistää rauhaa, sillä se sietää tilanteet mikäli suinkin mahdollista eikä tee numeroa eikä aiheuta riitaa. Pitkämielisyys estää olemasta asiattomasti herkkätuntoinen, helposti loukkaantuva ja edistää siten rauhaa. Niin, meiltä vaaditaan, että me ’pitkämielisyydessä kärsimme toinen toistamme rakkaudessa’, jos haluamme pyrkiä ”säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä”. – Ef. 4:2, 3.

¹⁸ Seuraava Gal. 5:22:ssa mainittu hengen hedelmä on ystävällisyys. Sekin on ominaisuus, jota me haluamme kehittää rauhan edistäjänä. Kuten on hyvin sanottu, ystävällisyydessä on voimaa, sillä se karkottaa väärinymmärrykset ja raivaa tien anteeksiannolle. Se riisuu aseet arvostelulta, ennakkoluulolta ja epäluulolta, mikä kaikki edistää rauhaa. Se vaikuttaa ystävällisyyden hyväksi, mikä vuorostaan johtaa rauhaan. Apu, mikä ystävällisyys on rauhalle, on ilmaistu Ef. 4:31, 32:ssa olevilla apostoli Paavalin sanoilla, joissa hän vertaa ystävällisyyttä sen vastakohtiin: ”Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.”

19–21. a) Millainen arvo hyvyydellä on rauhan aikaansaamisessa? b) Millainen arvo uskolla? c) lempeydellä?

¹⁹ Yhtä arvokas apukeino rauhan hyväksi on hyvyys, joka määritellään hyveeksi, moraaliseksi oivallisuudeksi. Luoja, Jehova Jumala, on hyvyyden personoituma ja olemus, ja meidän on koetettava jäljitellä häntä, koska meidät on tehty hänen kaltaisikseen. Jos rauha on kaukana jumalattomista eli pahoista, niin sen täytyy totisesti olla lähellä niitä, jotka osoittavat hyvyyttä, tuottavat valkeuden hedelmää, joka on ”kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus”. Nykyään on vähän ”hyvyyden rakkautta” ja kovin vähän rauhaa maailmassa. Hyvyys edistää hyvää omaatuntoa, mikä on välttämätön rauhalle. Siksihän kristittyjä neuvotaan: ’Pitäkää hyvä omatunto’, jotta ne, jotka puhuvat epäkunnioittavasti heidän hyvästä käytöksestään, joutuisivat häpeään. – Ef. 5:9; 2. Tim. 3:3, Um; 1. Piet. 3:16.

²⁰ Yksi hengen hedelmä, joka edistää suuresti omaamamme rauhan säilyttämistä, on usko, luottamus Jehovaan, niin kuin luemme: ”Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun.” Jeesus neuvoi: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.” Uskossa me voimme ’rohkaista itsemme ja nostaa päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä’ juuri siihen aikaan, jolloin muut ”ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa”. Ja kun omat heikkoutemme ja vajavaisuutemme häiritsevät ja masentavat meitä, me voimme saada rauhan uskoen Jehovan rakkauteen ja armoon sekä Kristuksen lunastusuhriin. – Jes. 26:3; Joh. 14:1; Luuk. 21:28, 25, 26; Ps. 103:8–14; 1. Joh. 1:7.

²¹ Kuinka ilmeistä onkaan, että seuraava apostoli Paavalin mainitsema hengen hedelmä, sävyisyys [lempeys, Um], johtaa rauhaan. Lempeys merkitsee, että on tyynnyttävä, ei karkea, karski eikä ärsyttävä. Jeesus oli lempeämielinen ja sanoi sellaisia onnellisiksi. Mikään ei todennäköisesti häiritse enemmän rauhaa kuin kiukku, mutta ”leppeä vastaus taltuttaa kiukun”. Varsinkin silloin kun joudumme kasvotusten toisten kanssa, joilta puuttuu lempeyttä, kun he ovat karskeja, esimerkiksi kun viranomaiset ’vaativat meiltä syytä meissä olevaan toivoon’, meidän on vastattava ”lempeämielisesti ja syvästi kunnioittaen”. – Sananl. 15:1; 1. Piet. 3:15, Um; Matt. 5:5; 11:29.

22. Miksi itsehillintä auttaa rauhan säilyttämisessä?

²² Lopuksi on itsehillinnän hedelmä, rakkauden jälkeen seuraavaksi tärkein apukeino omaamamme rauhan säilyttämiseksi. Kun joku loukkaa meitä, ikään kuin läimäyttää poskellemme, niin itsehillintä auttaa meitä kääntämään toisen posken ja siten säilyttämään rauhan. Itsehillintä estää meitä huutamasta, kun toiset kiihtyvät, ja auttaa siten palauttamaan rauhan. ”Kiukkuinen mies nostaa riidan, mutta pitkämielinen”, sellainen, joka on hidas vihaan eli harjoittaa itsehillintää, ”asettaa toran” ja palauttaa rauhan. – Sananl. 15:18; Matt. 5:39.

23. Mikä osuus kielen hillitsemisellä on rauhan säilyttämisessä?

²³ Kieltä on erityisesti valvottava. Juoruaminen voi olla vaaratonta, mutta se voi myös aiheuttaa kaunaa ja erottaa ystävykset, jos se on epäkohteliasta, niin kuin luemme: ”Halkojen loppuessa sammuu tuli, ja panettelijan poistuessa taukoaa tora.” ”Aja pois pilkkaaja, niin poistuu tora.” Kielen itsehillintää tarvitaan myös silloin, kun joku tulee luoksemme valituksineen. Silloin on tunteittemme helppo sekaantua asiaan ja meidän asettua loukatun puolelle. Mutta älköön olko näin! Noudattakaamme itsehillintää, säilyttäkäämme tasapainomme ja järkevyytemme asiassa. Koeta rauhan tähden korjata tilanne: ’Oliko se todella niin pahaa? Sinun on täytynyt ymmärtää hänet väärin tai hänen sinut. Ehkä hän ei voinut silloin hyvin. Älä suhtaudu siihen niin vakavasti, olen varma, ettei mitään pahaa tarkoitettu!’ jne. Tällä tavalla voit myös edistää rauhaa. – Sananl. 26:20; 22:10.

24, 25. Millainen vastuu aviomiehillä, valvojilla ja vaimoilla on rauhan säilyttämisessä?

²⁴ Olemmepa siis missä tahansa, me haluamme harjoittaa itsehillintää rauhan vuoksi. Ehkä vaimo tai lapset ovat sanoneet tai tehneet jotain sellaista, mikä koettelee aviomiestä. Jos hän harjoittaa itsehillintää, niin tilanne voidaan helposti parantaa, mutta jos hän vastaa kiivain sanoin tai teoin, niin hän karkottaa rauhan kauemmaksi. Sama pitää paikkansa kristillisessä seurakunnassakin. Olkoonpa rikkomus minkälaatuinen hyvänsä, jos valvoja reagoi siihen suuttuneena tai vihaisena puhuen epäviisaasti, niin hän panee rauhan ikään kuin pakenemaan ikkunasta. Ja sitten rauha täytyy palauttaa, ennen kuin pulma voidaan ratkaista. – 2. Tim. 2:23, 24.

²⁵ Toisillakin on tosin vastuu tässä suhteessa. ”Parempi asua katon kulmalla kuin toraisan vaimon huonetoverina.” Nalkuttava vaimo rauhanhäiritsijänä on tullut sananparreksi, ja kuitenkin hän on niin tarpeeton, kohtuuton ja kiusallinen! Se, ettei hän hillitse itseään, rasittaa toisten hänen ympärillään olevien itsehillintää. – Sananl. 21:9.

26, 27. Mitä voidaan lyhyesti sanoa omaamamme rauhan saavuttamisesta ja säilyttämisestä?

²⁶ Samoin kuin itse rauha on yksi noista hedelmistä, loputkin hengen hedelmät auttavat meitä tämän hedelmän kehittämisessä säilyttäen sen omaisuutenamme. Jehova rauhan Jumalana ja hänen Poikansa Rauhanruhtinaana ovat antaneet meille rauhansa. Se on ainoalaatuinen rauha, mikä perustuu periaatteelle eikä ole riippuvainen ympäristöstämme. Osoittamalla uskoa me olemme voineet päästä rauhaisiin suhteisiin Jehova Jumalan kanssa, ja nyt meidän täytyy työskennellä säilyttääksemme omaamamme rauhan. Meidän täytyy olla rauhassa veljiemme kanssa, ja, mikäli meistä riippuu, me haluamme olla rauhassa lähimmäisemmekin kanssa, olkoonpa hän kuka tahansa.

²⁷ Se merkitsee rauhan rakastamista, rauhan tekemistä tavoitteeksemme, rauhan rukoilemista, rauhan hyväksi työskentelemistä, varuillaan olemista monien rauhanhäiritsijäin suhteen ja varuillaan oloa Saatanan, suuren rauhanrikkojan, suhteen. Se merkitsee kaikkien muidenkin hengen hedelmien kehittämistä, jotka edistävät suuresti rauhaa. Me haluamme säilyttää omaamamme rauhan, sillä rauha edistää mielen ja ruumiin hyvinvointia, edistää tehokasta toimintaa ja koituu onneksi.

28. Millainen suhde vallitsee rauhan ja onnellisuuden välillä?

²⁸ Eikö Jehova Jumala ole onnellinen Jumala ja Jeesus Kristus onnellinen Valtias? Kyllä he ovat, ja jotta me olisimme onnellisia, niin meillä täytyy olla heidän rauhansa. ”Jotka rauhaan neuvovat, niille tulee ilo.” Ja eikö Jeesus sanonut: ”Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman”? Arvostammeko me näiden sanojen merkitystä? Toisin sanoen, rauhan tekeminen on Jumalan lasten tunnusmerkki samoin kuin heidän rakkautensa ja sanomansakin. Varjelkaamme siis aina Jumalan rauhaa, omaisuuttamme. – Sananl. 12:20; Matt. 5:9.