Rakkaus peittää paljon syntejä

”Olkoon teillä . . . hellittämättömän harras rakkaus toisianne kohtaan, koska rakkaus peittää paljon syntejä.” – 1. Piet. 4:8, Um.

1, 2. a) Mitä vääriä tekoja me kaikki teemme, ja miksi me saatamme tehdä niitä vielä useammin? b) Mikä auttaa meitä voittamaan esiintyvät pulmat?

OLETKO puhunut milloinkaan terävästi jollekulle ja heti toivonut, ettet olisi niin tehnyt? Tai oletko koskaan menetellyt epäystävällisesti jollakin muulla tavalla ja sitten pahoitellut sitä? Meille kaikille on epäilemättä käynyt näin. Ja sitä mukaa kuin meihin kohdistuvat paineet ja vaikeudet lisääntyvät tämän asiainjärjestelmän lopun tullessa yhä lähemmäksi ne kerrat, jolloin me syyllistymme toisiamme vastaan tehtyyn loukkaukseen tai rikkomukseen, saattavat käydä useammin toistuviksi. Mitä meidän tulee näin ollen tehdä, kun tulee pulmia?

² Vastausta etsiessämme on hyödyllistä katsoa lähemmin, mitä 1. Piet. 4:7, 8:ssa (Um) sanotaan. Siinä mainitaan, että koska kaiken loppu on tullut lähelle, niin meidän tulee olla ”tervemielisiä”, ”valppaita rukousten suhteen”, mutta erityisesti meillä tulisi olla ’hellittämättömän harras rakkaus toisiamme kohtaan’. Pane nyt merkille, mikä syy esitetään sille, minkä tähden tämän rakkauden sanotaan olevan niin tärkeä. Kertomus sanoo: ”Koska rakkaus peittää paljon syntejä.” Tätä näkökohtaa on hyvin tärkeätä tarkastella.

3. a) Mikä tosiasia meidän kaikkien on avoimesti tunnustettava? b) Mitä Raamattu aivan oikein huomauttaa meistä?

³ Meidän on avoimesti tunnustettava se seikka, että me kaikki olemme perineet ensimmäisten vanhempiemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden ja epätäydellisyyden johdosta taipumuksen väärintekoon eli syntiin. (Room. 5:12) Me kaikki osumme useasti harhaan siinä, mikä on vanhurskasta. Meillä on taipumusta olla kateellisia, ärsyyntyä, kerskua, olla anteeksiantamattomia jne. Ja emmekö me vihastu itseemmekin, kun annamme toisinaan myöten näille syntisille taipumuksille? Kuitenkin nämä pahat taipumukset ovat olemassa, ja meidän on vain todettava, että ne pyrkivät toisinaan ilmenemään sanoissa ja teoissa. Kirjoittaen Jumalan henkeyttämänä opetuslapsi Jaakob huomautti aivan oikein: ”Monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessaan, niin hän on täydellinen mies.” Mutta ketkään eivät ole täydellisiä. ”Ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee”, sanoo Raamattu. – Jaak. 3:2; 1. Kun. 8:46.

4. a) Miten meidän ei tule menetellä, kun syntejä sattuu, vaan mitä meidän tulee tehdä? b) Mikä auttaa meitä tarkastelemaan asioita realistisesti, kun pulmia syntyy?

⁴ On sen tähden tärkeätä, että me olemme realistisia suhteissamme toisiimme. Syntisiä taipumuksia pyrkii ilmenemään kristittyjen keskuudessa siitä huolimatta, miten kovasti he yrittävätkin estää niitä esiintymästä. (Room. 7:15–20) Meidän ei tule perin juurin järkyttyä ja joutua pois tolaltamme ja ehkä päätellä näiden väärintekojen osoittavan, että me emme ole tosi kristillisen seurakunnan yhteydessä. Ei, meidän tulee sen sijaan tähyillä todistuksia siitä, että rakkaus on peittänyt nämä synnit. On sen tähden tärkeätä, että me kehitämme rakkautta todistaaksemme kuuluvamme tosi kristilliseen seurakuntaan. Mutta ei ole aina helppoa tehdä, niin kuin on oikein ja rakkaudellista. Raamattu auttaa meitä ymmärtämään tämän. Se antaa meille sellaista tarkkaa tietoa tapahtumista ensimmäisen vuosisadan kristillisessä seurakunnassa, joka voi auttaa meitä tarkastelemaan asioita realistisesti, niin että voimme säilyttää tasapainon, jos pulmia esiintyisi.

FILIPPIN NAISET JOILLA OLI PULMA

5. a) Kuvaile hiukan Filippin seurakunnan taustaa. b) Millaisen kirjeen apostoli Paavali kirjoitti seurakunnalle?

⁵ Tarkastelkaamme ensin tilannetta, joka kehittyi kristillisessä seurakunnassa Filippissä, Makedonian piirikunnan tärkeimmässä kaupungissa. Apostoli Paavali perusti tämän seurakunnan vuonna 50 käydessään siellä toisella lähetysmatkallaan. (Apt. 16:11–40) Paavali saattoi ilmeisesti käydä muutamia vuosia myöhemmin, kolmannen lähetysmatkansa aikana, jälleen Filippin seurakunnassa. (Apt. 20:1–6) Silloin, noin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Paavali ensin perusti tuon seurakunnan, filippiläisten poikkeukselliset kristillisen huomaavaisuuden ja innon teot saivat hänet kirjoittamaan heille liikuttavan rakkaudellisen ja rohkaisevan kirjeen. Hän kiitti heitä koko ajan suuresti ja antoi heille ainoastaan yhden lyhyen oikaisevan vihjeen kirjeensä loppupuolella.

6. Mitä Paavali kirjoitti Euodiasta ja Syntykestä, ja mitä kysymyksiä tämä herättää?

⁶ Paavali kirjoitti: ”Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!” Mutta pane nyt merkille hänen seuraava huomautuksensa: ”Euodiaa minä kehoitan ja Syntykeä minä kehoitan olemaan yksimielisiä Herrassa.” (Fil. 4:1, 2) Miksi Paavali sanoi näin? Miksi hän kannusti seurakuntaa: ”Seisokaa näin Herrassa lujina”, ja sitten mainitsi erikseen nämä kaksi naista, Euodian ja Syntyken, ja kehotti heitä olemaan yksimielisiä Herrassa?

7. a) Mistä on saattanut johtua se, että nämä kaksi naista eivät olleet yksimielisiä Herrassa? b) Mitä se seikka ehkä osoittaa, että Paavali tiesi heidän asenteestaan?

⁷ Näiden kahden naisen välillä oli ilmeisestikin jokin pulma; heitä ei yhdistänyt nähtävästi yksimielisyys. Raamattu ei kerro, mikä heidän vaikeutenaan oli tai mikä oli johtanut heidän välillään vallinneeseen vaikeuteen. Ehkä he olivat jollakin tavalla kateellisia toisilleen. Heillä kummallakin on saattanut olla voimakas persoonallisuus, ja he ovat voineet yksinkertaisesti käydä toistensa hermoille siinä määrin, etteivät he enää puhuneet toisilleen. Mutta olipa pulma mikä tahansa, niin siihen sisältyi kitkaa, koska he eivät olleet ”yksimielisiä Herrassa”. Ja Paavali tiesi siitä satojen kilometrien päässä Roomassa, mistä hän kirjoitti, mikä osoittaa, että vaikeus on saattanut olla pitkäaikainen ja melko hyvin tunnettu veljien keskuudessa.

8. a) Millaisia naisia Euodia ja Syntyke olivat pohjimmaltaan, ja mikä ilmaisee tämän? b) Minkä opetuksen voimme saada tuosta ensimmäisen vuosisadan kokemuksesta?

⁸ Nämä olivat kuitenkin samalla pohjimmaltaan hyviä kristittyjä naisia. He kumpikin palvelivat Jehova Jumalaa veljiensä ja sisartensa kanssa. Paavali nimittäin jatkaa kirjoittaessaan seurakunnalle: ”Auta jatkuvasti näitä naisia, jotka ovat kamppailleet rinta rinnan kanssani hyvässä uutisessa.” (Fil. 4:3, Um) Euodia ja Syntyke olivat näin ollen olleet kristittyjä jonkin aikaa ja työskennelleet aiemmin Paavalin kanssa saarnaamistyön edistämisessä. Mutta nyt heillä oli pulma. Jos nyt tällaisia vaikeuksia oli ensimmäisen vuosisadan seurakunnassa, niin pitäisikö sen järkyttää meitä kohtuuttomasti, jos samanlaista tapahtuu nykyään? Mutta ei ainoastaan naisilla ollut moisia pulmia.

VAIKEUKSIA KRISTITTYJEN VANHINTEN VÄLILLÄ

9, 10. a) Mitä oli tapahtunut Johannes Markukselle Paavalin ja Barnabaan ensimmäisellä lähetysmatkalla? b) Miksi Barnabas on saattanut haluta ottaa mukaansa Markuksen toiselle lähetysmatkalle, mutta mitä Paavali ajatteli?

⁹ Kristityillä vanhimmillakin oli pulmia, huomattavillakin vanhimmilla. Ajatelkaamme esimerkiksi apostoli Paavalia ja hänen ensimmäistä matkakumppaniaan Barnabasta. He olivat tehneet ensimmäisen lähetysmatkan ja perustaneet useita kristillisiä seurakuntia, ja nyt he suunnittelivat toista matkaa, kuten Raamattu selittää: ”Muutamien päivien kuluttua Paavali sanoi Barnabaalle: ’Lähtekäämme takaisin kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa olemme julistaneet Herran sanaa, katsomaan veljiä, miten heidän on’.” (Apt. 15:36) Johannes Markus oli seurannut heidän mukanaan ensimmäisellä matkalla, mutta kertomus sanoo, että jostain ilmaisemattomasta syystä ”Johannes erosi heistä ja palasi Jerusalemiin”, missä hänen äitinsä Maria asui. – Apt. 13:13.

¹⁰ Kun nyt Paavali ja Barnabas keskustelivat toisesta lähetysmatkastaan, niin Markuksen nimi sukeltautui esiin. Raamattu kertoo, mitä tapahtui: ”Niin Barnabas tahtoi ottaa mukaan Johanneksenkin, jota kutsuttiin Markukseksi. Mutta Paavali katsoi oikeaksi olla ottamatta häntä mukaan, koska hän oli luopunut heistä Pamfyliassa eikä ollut heidän kanssaan lähtenyt työhön.” (Apt. 15:37, 38) Tässä oli siis mielipide-eroavuus. Barnabaasta on saattanut tuntua, että Markuksella oli hyvä syy palata Jerusalemiin heidän ensimmäisellä matkallaan; mahdollisesti hänen äitinsä oli sairas, joten Markus palasi ollakseen hänen luonaan. Emme tiedä. Mutta jos toisaalta Markuksen lähtö oli hätiköity, askel jota ei voida puolustaa, niin Barnabas ajatteli ilmeisesti, että Markus oli oppinut läksyn ja pysyisi tällä kertaa työssä. Mutta Paavali ei ajatellut niin. Hän ei halunnut Markusta mukaan. Etkö sinä ajattelisi nyt, että nämä kaksi kypsää kristittyä vanhinta olisivat voineet ratkaista tällaisen erimielisyyden ystävällisellä tavalla? Mitä kuitenkin tapahtui?

11. a) Mikä oli seurauksena tästä Paavalin ja Barnabaan erimielisyydestä Markuksen suhteen? b) Osoittiko tämä kristittyjen vanhinten välinen vaikeus, etteivät he olleet tosi Jumalan palvelijoita?

¹¹ Raamattu sanoo: ”Tällöin sattui kiivas suuttumuksen purkaus, niin että he erosivat toisistaan, ja Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti Kyprokseen. Paavali valitsi Silaan ja lähti.” (Apt. 15:39, 40, Um) Voitko kuvitella tällaista! Tässä ei kahdella huomattavalla vanhimmalla ollut ainoastaan vähäinen sanakiista, vaan heidän välillään oli ”kiivas suuttumuksen purkaus”, ja tällaisesta pieneltä vaikuttavasta asiasta. Ja niin he erosivat, eivätkä heidän tunteensa toisiaan kohtaan ilmeisesti olleet kovinkaan hyvät. Jos olisit ollut siellä ja nähnyt tämän, niin olisitko päätellyt, ettei tämä totisesti voi olla Jumalan järjestö, kun huomattavat vanhimmat olivat menetelleet sillä tavalla?

12. Minkä synnin Pietari teki käydessään Antiokiassa, ja mikä sai hänet menettelemään siten?

¹² Tai tarkastelkaamme erästä toista, hiukan erilaista kokemusta, joka sattui Antiokiassa. Kun apostoli Pietari kävi tuossa kaupungissa Syyriassa, niin hän seurusteli koko seurakunnan kanssa pelottomasti syöden ja vieraillen vapaasti pakanauskovien kodeissa. Hän tiesi sen sopivaksi, koska hän vuosia aikaisemmin oli saanut Jumalan ohjeen saarnata Korneliukselle, josta tuli ensimmäinen ympärileikkaamaton kristillisyyteen kääntynyt pakana. Mutta kun jotkut juutalaiskristityt, jotka tulivat Jeesuksen velipuolen Jaakobin luota Jerusalemista, kävivät Antiokiassa, niin Pietari alkoi vetäytyä pois ja erottautua pakanakristityistä, koska pelkäsi ”ympärileikattujen” arvostelua. Siellä olevat toiset ympärileikatut juutalaiskristityt alkoivat tehdä samalla tavalla. Tämä ei ollut selvästikään oikein. Pietari teki siinä synnin, kun hän aiheutti sellaisen jakauman kristillisessä seurakunnassa.

13. a) Miten Paavali suhtautui asiaan ollessaan Antiokiassa ja nähdessään, mitä tapahtui? b) Miksi Pietari ulkokultaili menettelyissään, ja millaista oli tulla oikaistuksi koko seurakunnan edessä?

¹³ Apostoli Paavali oli myös näihin aikoihin Antiokiassa, ja se, mitä hän näki tapahtuvan, närkästytti häntä. Hän selitti galatalaisille lähettämässään kirjeessä: ”Kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle [Pietarille] kaikkien kuullen: ’Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?’” (Gal. 2:11–14) Pietari tiesi, että Mooseksen laki ei ollut enää voimassa, ja oli osoittanut tämän aiemmin seurustelemalla vapaasti pakanain kanssa. (Apt. 10:28, 29) Nyt hän kuitenkin otti pelosta uudelleen käytäntöön jakaumat, jotka oli määrätty Mooseksen lain alaisuudessa, mutta josta laista hän tiesi, ettei se enää koskenut juutalaiskristittyjä. (Ef. 2:13–18) Näin ollen hänen ’pois vetäytymisensä ja erillään pysyttelemisensä’ pakanakristityistä oli selvästi ulkokultainen teko, jonka aiheutti pelko siitä, mitä jotkut juutalaiskristityt, erityisesti Jerusalemista tulleet, ehkä ajattelisivat hänestä. Ja siksi Paavali paljasti koko seurakunnan edessä Pietarin ulkokultaisuuden. Miltä sinusta olisi tuntunut, jos olisit ollut Pietari? – Hepr. 12:11.

ANNA RAKKAUDEN PEITTÄÄ SYNNIT

14. a) Mitä Pietari olisi voinut ajatella saadessaan tämän oikaisun Paavalilta? b) Mikä Pietarin myöhempi asenne Paavaliin osoittaa kuitenkin, että Pietari antoi rakkauden peittää tämän hänen syntinsä?

¹⁴ Ajattelehan, miltä Pietarista mahtoi tuntua! Hän oli huomattava henkilö apostolien joukossa, ja Jeesus Kristus itse oli uskonut hänelle aiemmin erityisiä palvelusetuja. (Matt. 16:18, 19; Apt. 2:14–41; 10:34–48) Paavali oli uudempi kristillisessä järjestössä, ja hän oli nyt tässä koko seurakunnan edessä vastustamassa Pietaria vasten kasvoja. Pietari olisi voinut närkästyneenä ajatella: ’Miten Paavali uskaltaa puhua minulle tuolla tavalla seurakunnan edessä.’ Mutta ei, Pietari oli nöyrä. Hän otti vastaan oikaisun eikä sallinut sen viilentää rakkauttaan Paavalia kohtaan. Ota näet huomioon, miten Pietari myöhemmin viittasi Paavaliin eräässä toisille kristityille lähettämässään kannustuskirjeessä: ”Lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut.” (2. Piet. 3:15) Todella, Pietari antoi rakkauden peittää pulman, joka oli tässä tapauksessa johtunut hänen omasta synnistään. Pietari ilmensi totisesti sitä ominaisuutta, joka on tunnusomainen tosi kristilliselle seurakunnalle.

15. a) Selvitettiinkö Paavalin ja Barnabaan välinen vaikeus, ja mikä osoittaa, miten kävi? b) Mikä todistaa, että Paavali on saattanut tunnustaa mahdollisen väärän arviointinsa Markuksesta?

¹⁵ Mitä on sanottava siitä Paavalin ja Barnabaan välillä syntyneestä pulmasta, joka esiintyi Markuksen heidän mukaansa ottamisen yhteydessä? Peittikö rakkaus ajan mittaan tämänkin pulman, joka huipentui kiivaaseen suuttumuksen purkaukseen? Kyllä se nähtävästi peitti. Paavalihan kirjoitti myöhemmin Korinton seurakunnalle suorittaessaan lähetystyötä Efesossa ja puhui Barnabaasta Pietarin ja toisten apostolien ohella läheisinä työtovereina. (1. Kor. 9:5, 6) Paavali ilmeisesti tunnusti arvostelleensa väärin Markusta ja on voinut nöyrästi pyytää anteeksi sekä Markukselta että Barnabaalta, sillä Paavali puhuu myöhemmin kiittävästi Markuksesta. Hänhän kirjoitti yhdessä Timoteukselle lähettämässään kirjeessä: ”Luukas yksin on minun kanssani. Ota Markus mukaasi ja tuo hänet tänne, sillä hän on minulle hyvin tarpeellinen palvelukseen.” – 2. Tim. 4:11; Kol. 4:10.

16. a) Onko järkevää otaksua, että Euodia ja Syntyke selvittivät erimielisyytensä? b) Mitä väärää asennetta he olisivat kuitenkin saattaneet ilmaista?

¹⁶ Entä sitten Euodia ja Syntyke? Selvittivätkö he erimielisyytensä ja sallivat rakkauden peittää synnit, joita he olivat saattaneet tehdä toisiaan vastaan? Raamattu ei kerro, mitä heille lopulta tapahtui. Mutta koska he olivat hyviä naisia, jotka olivat ponnistelleet rinta rinnan Paavalin kanssa hänen kristillisessä evankeliuminpalveluksessaan, niin voimme järkevästi olettaa heidän nöyrästi ottaneen annetun neuvon vastaan. Kun Paavalin kirje luettiin, niin voimme hyvin kuvitella heidän menneen toistensa luo kokouksen jälkeen ja selvittäneen pulmansa rakkauden hengessä. Annettu neuvo olisi toisaalta voinut paaduttaa heitä. He olisivat saattaneet omaksua tällaisen kannan: ’Mitä oikeutta Paavalilla on kirjoittaa pulmastamme koko seurakunnalle?’ Ja niin heidän erimielisyytensä olisivat jääneet selvittämättä ja tulla pahemmiksikin. Entä jos näin olisi käynyt?

17. a) Jos Euodia ja Syntyke eivät selvittäneet erimielisyyksiään, niin millaiseksi tilanne olisi mahdollisesti voinut kehittyä? b) Voimmeko me oppia jotakin nyt tällaisesta mahdollisesta tilanteen kehityksestä?

¹⁷ Niin, tämä kirje filippiläisille kirjoitettiin noin vuonna 60. Muutamia vuosia myöhemmin, vuonna 64, kerrotaan Rooman keisarin Neron sytyttäneen Rooman palamaan ja syyttäneen kristittyjä siitä. Kohta sen jälkeen alkoi suuri vaino kristittyjä kohtaan. Entä jos tämä vaino olisi levinnyt myös Filippiin ja Euodia ja Syntyke olisi heitetty vankilaan niin kuin Paavali ja Silas oli vangittu vuosia aikaisemmin siellä? (Apt. 16:19–34) Entä jos heidät olisi pantu samaan vankilaan ja samaan koppiinkin yhdessä? Mitä olisi voinut tapahtua, jos he eivät olisi olleet samanmielisiä ja jos heidän erimielisyytensä olisivat kasvaneet vihaksi toisiaan kohtaan? He olisivat voineet repiä toisiaan hengellisesti, ehkä tuhota suhteensa Jehova Jumalaan. Miten surullista se olisikaan ollut! Ja miten surullista on nyt, jollei meillä olisi hellittämättömän harrasta rakkautta toisiamme kohtaan, kun ”suuri ahdistus” tulee tälle asiainjärjestelmälle! – Matt. 24:21.

RAKKAUS ON TÄRKEÄ LOPUN LÄHETESSÄ

18. a) Mitä meidän tarvitsee oppia tekemään? b) Kun loppu lähenee, niin millainen mahdollinen maailmantila tähdentää veljien ja sisarten rakastamisen tarpeellisuutta omassa seurakunnassamme?

¹⁸ Tässä on meille vakavan ajattelemisen aihetta. Kaiken loppu on tullut lähelle, ja meidän on kehitettävä hellittämättömän harrasta rakkautta peittääksemme ”paljon syntejä”, joita meillä kaikilla on. (Jaak. 3:2) Meidän on opittava rakastamaan veljiämme ja sisariamme heidän henkilökohtaisista virheistään, heidän kiusallisista tavoistaan tai muista heissä olevista piirteistä huolimatta, jotka saattavat olla vastenmielisiä meille. Sillä ajatellaanpa asiaa: Kun tämä järjestelmä lähenee täydellistä romahdustaan ”suuressa ahdistuksessa” ja yhteydet epäilemättä katkeavat ja nykyiset matkustuskeinot käyvät mahdottomiksi, niin keiden kanssa me voimme päästä kosketuksiin tarjotaksemme heille apua ja saadaksemme heiltä apua? Emme sellaisessa seurakunnassa olevien veljiemme kanssa, joka on tuhannen kilometrin, sadan kilometrin tai ehkä vain kahdenkymmenen tai kymmenenkin kilometrin päässä. Ei, vaan Jehova Jumala on varannut kristittyjä tovereita omaan seurakuntaamme vahvistamaan ja auttamaan meitä. Meidän on rakastettava erityisesti näitä lähellämme olevia, läheisiä kristittyjä tovereitamme, ja oltava heidän rakastamiaan. Kuinka tärkeäksi tämä läheinen suhde onkaan osoittautuva edessämme olevina ahdingon aikoina!

19. Jollei meillä ole hellittämättömän harrasta rakkautta toisiamme kohtaan, niin millaiset saattaisivat seuraukset olla?

¹⁹ Jos meillä ei ole hellittämättömän harrasta rakkautta omassa seurakunnassamme olevia kohtaan, niin seuraukset voivat olla hyvin pahat. Apostoli Paavali osoitti tämän kirjoittaessaan Galatiassa oleville kristityille, joiden oli nähtävästi vaikea tulla toimeen keskenään. Hän kehotti: ”Palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.” (Gal. 5:13–15) Niin, jollei meillä ole rakkautta toisiamme kohtaan, niin me saatamme repiä ja turmellakin toistemme suhteen Jehovaan. Se voisi johtaa siihen, että me emme varjeltuisi niin lähellä olevassa ”suuressa ahdistuksessa”!

20. Miten Raamattu osoittaa, että meidän täytyy Jumalan rakastamisen ohella rakastaa myös veljiämme?

²⁰ Meidän on sen tähden tosiaan ponnisteltava rakkauden kehittämisessä toisiamme kohtaan. Me emme kerta kaikkiaan voi noudattaa totuutta ja samalla kantaa kaunaa veljiämme kohtaan tai muilla tavoin kohdella heitä rakkaudettomasti. Raamattu on hyvin ehdoton tässä asiassa ja sanoo: ”Jos joku sanoo: ’Minä rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä.” Ei ole epäilystäkään siitä, että meidän velvollisuutemme on rakastaa toisiamme. – 1. Joh. 4:20, 21; 3:14–16.

OTA OPPIA PARHAILTA OPETTAJILTA

21. a) Miten jotkut voivat ajatella kristityistä veljistään? b) Millaisen esimerkin rakkauden osoittamisesta Jehova Jumala kuitenkin antaa?

²¹ Mutta joku voi sanoa: ”Te ette ymmärrä. Eräät seurakunnassamme eivät käyttäydy tosi kristittyjen lailla. He ovat niin ärsyttäviä ja vastenmielisiä tavoiltaan.” Saattaa olla, että eräillä henkilöillä on pitkä taival kuljettavana tosi kristillisten ominaisuuksien kehittämisessä. Kuitenkin Jehova Jumala, täydellinen Luojamme, rakastaa heitä. Hän ei odota, kunnes olemme lähes täydellisiä tai kunnes alamme muuttaa persoonallisuuttamme mukautumaan hänen teihinsä, ennen kuin hän rakastaa meitä. Ei, vaan Raamattu sanoo: ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:8) Niin, ollessamme vielä syvällä väärinteoissamme ja kun meillä oli vastenmielisiä, itsekkäitä taipumuksia, Jehova rakasti meitä. Tämä on se esimerkki rakkauden osoittamisesta, jota meitä kehotetaan noudattamaan. – Ef. 5:1, 2.

22, 23. a) Mikä huono piirre ilmeni Jeesuksen apostoleitten keskuudessa lähellä Kapernaumia? b) Miten tämä piirre ilmeni jälleen, ja minkä neuvon Jeesus antoi?

²² Myös Jeesus Kristus antoi meille erinomaisen esimerkin tässä asiassa. Hän kokosi ympärilleen opetuslapsia, jotka olivat pohjimmaltaan hyviä miehiä. Mutta heillä oli kuitenkin huonojakin piirteitä. Kun he olivat esimerkiksi tiellä tulossa kohti Kapernaumia, niin he ryhtyivät kiistelemään keskenään. Raamatun kertomus sanoo: ”He saapuivat Kapernaumiin. Ja kotiin tultuaan [Jeesus] kysyi heiltä: ’Mistä te tiellä keskustelitte?’ Mutta he olivat vaiti; sillä he olivat tiellä keskustelleet toistensa kanssa siitä, kuka oli suurin.” Silloin Jeesus toi pienen lapsen heidän keskelleen, kiersi käsivartensa sen ympärille ja sanoi opetuslapsilleen, että heidän oli nöyrryttävä pienten lasten kaltaisiksi eikä etsittävä huomattavaa asemaa. – Mark. 9:33–37; Matt. 18:1–6.

²³ Mutta pian sen jälkeen, kun he olivat lähestymässä Jerusalemia, apostolit Jaakob ja Johannes tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät kahta huomattavinta sijaa hänen valtakunnassaan, toinen hänen oikealla ja toinen vasemmalla puolellaan. Raamattu sanoo: ”Kun ne kymmenen sen kuulivat, alkoivat he närkästyä Jaakobiin ja Johannekseen.” Niinpä Jeesus puhui heille jälleen silloin heissä olleesta huonosta piirteestä. Hän sanoi heille: ”Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne; ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.” – Mark. 10:35–45.

24. a) Minkä nöyryyden esimerkin Jeesus antoi apostoleilleen heidän ollessaan viimeisellä yhteisellä pääsiäisateriallaan, mutta mistä he kuitenkin kohta sen jälkeen kiistelivät? b) Miten Jeesus edelleen osoitti rakkautta apostoleilleen ja millaisin seurauksin?

²⁴ Luultavasti hiukan toista viikkoa myöhemmin Jeesus ja hänen opetuslapsensa kokoontuivat syömään Jeesuksen viimeistä pääsiäisateriaa. Hän tiesi heidän keskuudessaan vallitsevan pulman. Mitä Jeesus näin ollen teki ilmeisesti lähellä tuon viimeisen yhteisen aterian loppua? Hän otti vadin, täytti sen vedellä ja meni kunkin apostolin luo ja pesi heidän jalkansa. (Joh. 13:4–17) Miten hyvä esimerkki nöyryydestä heidän noudatettavakseen! Mitä tapahtui kuitenkin myöhemmin samana iltana? Raamattu kertoo: ”Heidän välillään syntyi myös kiista siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi.” (Luuk. 22:24) Voitko kuvitella sitä! Kuitenkaan Jeesus ei kyllästyneenä kohottanut käsiään ja sanonut: ’Te olette toivottomia. Minä menetän toivoni teidän suhteenne. Te ette opi koskaan olemaan minun tosi seuraajiani.’ Ei, vaan vaikka he yhä ilmaisivat tuollaisia syntisiä piirteitä, niin Jeesus rakasti heitä. Hän kehotti ja neuvoi heitä jatkuvasti. (Luuk. 22:25–27) Ja lopulta he oppivat ja työskentelivät myöhemmin yhdessä yksimielisyydessä, eikä kukaan heistä etsinyt kunnianhimoisesti huomattavaa asemaa eikä vaikutusvaltaa.

25. a) Mitä hyvää seuraa, kun rakkauden annetaan peittää synnit? b) Miksi on niin tärkeätä, että meillä on hellittämättömän harras rakkaus toisiamme kohtaan?

²⁵ Rakkaus peittää tosiaan ”paljon syntejä”. Kun me harjoitamme sitä – olemalla anteeksiantavaisia ja auttamalla ja kehottamalla toisiamme – niin me todella estämme syntejä aiheuttamasta pysyvää vahinkoa tai ikävyyttä. Älä unohda koskaan, mitä apostoli Pietari kirjoitti rakkauden tärkeydestä tänä historian kriittisenä aikana: ”Kaiken loppu on tullut lähelle”, hän sanoi. ”Olkaa sen tähden tervemieliset, ja olkaa valppaat rukousten suhteen. Olkoon teillä ennen kaikkea hellittämättömän harras rakkaus toisianne kohtaan, koska rakkaus peittää paljon syntejä.” Meidän tarvitsee totisesti osoittaa nyt hellittämättömän harrasta rakkautta. Elossa säilymisemme Jumalan vanhurskaaseen uuteen järjestelmään riippuu siitä. – 1. Piet. 4:7, 8, Um.

[Kuva s. 379]

Auttaakseen opetuslapsiaan voittamaan huonon luonteenpiirteen Jeesus toi lapsen heidän keskelleen ja sanoi heille, että heidän oli nöyrryttävä pienten lasten kaltaisiksi