sai alkunsa helluntaina, niin Raamatun ennustusten täyttyminen osoittaa, että Jumalan valtakunta alkoi vuonna 1914, kun ”erääseen jalosukuiseen mieheen” verrattu Jeesus sai valtakuntansa ja palasi kotiin. Kristillinen seurakunta on sen tähden rukoillut tuhat yhdeksänsataa vuotta, mitkä se on ollut maan päällä, Jumalan valtakunnan tuloa. Ne, jotka ovat tulleet kärsimättömiksi ja ovat halunneet hallita ennen Jumalan määräämää aikaa, ovat erehtyneet vakavasti ja menettäneet taivaallisen toivon. Tällaisia oli Paavalin aikana Korintossa, ja tämä apostoli nuhteli heitä ankarasti. Kun luemme, että Jumala on ”siirtänyt meidät [kristillisen seurakunnan jäsenet] rakkaan Poikansa valtakuntaan”, niin se voi näin ollen tarkoittaa vain sitä, että heidän alamaisuusasemansa on siirretty, eikä heidän pitäisi hallita maan päällä ollessaan. – Luuk. 19:12; 1. Kor. 4:8; Kol. 1:13.

Olemme lisäksi huomanneet, että varhaisina aikoina oli monta kristittyjen seurakuntaa samoin kuin nytkin on, mutta että on ainoastaan yksi Valtakunta. Ne, jotka kutsuttiin minä aikana hyvänsä helluntain jälkeen Kristuksen ruumiin jäseniksi, kuuluivat kristilliseen seurakuntaan, mutta heistä ei voitu puhua valtakuntana. Kristillisen seurakunnan eli ekklesían jäsenet ovat myöskin kutsutut maasta, ja he ovat suhteissa maahan ja sen tähden maan päällä ollessaan ensi sijassa kristillinen seurakunta. Mutta valtakunta on ensi sijassa taivaallinen ja hallitsee taivaista, vaikka ulottaakin siunauksensa maan päälle.

Meidän ei pidä sivuuttaa sitä tosiasiaa, että kristillisen seurakunnan jäsenyys edeltää Jumalan valtakunnan jäsenyyttä. Ihmisestä tulee Jumalan seurakunnan jäsen, kun hän ottaa tietyt askeleet, tiedon, uskon, katumuksen, kääntymyksen ja antaumuksen askeleet, ja kun Jumala sitten vihkii hänet siittäen hänet pyhästä hengestään taivaalliseen toivoon. Mutta jäsenyys Jumalan valtakunnassa tulee vasta, kun hän on osoittautunut uskolliseksi: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.” Ja lopuksi, kristillinen maanpäällinen seurakunta lakkaa jonakin päivänä, kun sen viimeiset jäsenet ovat kuolleet ja tulleet herätetyiksi ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Mutta Jumalan valtakunta ei lopu milloinkaan. – Apt. 14:22; Jes. 9:6; Luuk. 1:33.

Näin on tullut meille selväksi, mikä Jumalan seurakunta, ekklesía eli kutsutut, on, ja mikä Jumalan valtakunta, basileía, on, ja myös, että vaikka nämä sisältävät toisensa, niin meidän täytyy tehdä monissa suhteissa ero näiden kahden välillä.

Lukijain kysymyksiä

● Seitsentoistavuotias poikamme on ollut jo useiden vuosien ajan vaikea käsitellä, ja toisinaan hän uhkaa ottaa meidät hengiltä, jos emme toimi sen mukaan kuin hän ajattelee ja tekee. Hän on kiivasluonteinen. Hän ei välitä etsiä työtä, vaan sanoo, että meidän velvollisuutemme on tukea häntä aineellisesti, mitä tahansa hän haluaakin. Mitä meidän pitäisi tehdä? – E.D., USA.

Lasten itsepäisten taipumusten voittaminen vaatii vanhemmilta paljon kärsivällisyyttä. Heidän täytyy olla lujia, mutta heidän täytyy myös osoittaa todella rakastavansa lapsiaan. Raamatun arvovaltaan ja järkisyihin tulisi jatkuvasti vedota, ja vanhempien esimerkin pitäisi osoittaa, että he ovat itsekin niille alamaisia. Tiettyyn ikään asti lapset ovat mukautuvaisia, mutta kun toisella kymmenellä oleva ryhtyy avoimeen kapinaan, ovat ankarammat toimenpiteet tarpeen. – Hepr. 12:7–11.

Kun muinaisen Israelin aikana poika oli avoimesti kapinallinen, hänen vanhempansa luovuttivat hänet kaupungin vanhempien miesten haltuun rangaistavaksi. Nämä määräsivät rangaistukseksi kuoleman kivittämällä. Kapinoimista ei annettu anteeksi hänen nuoruutensa takia. Vaikka meillä ei olekaan nykyään esikuvallista, teokratiaa