Lukijain kysymyksiä
● Miten voimme selittää, että eristetyissä maissa on eläimiä, kun vedenpaisumuksen sanotaan peittäneen koko maan ja ainoat elossa varjeltuneet eläimet olivat arkissa? – P. G., Englanti.
Se, että tiettyjä eläinmuotoja on esimerkiksi Australiassa ja Uudessa Seelannissa, ei ole pätevä väite Raamatun kertomusta vastaan, jonka mukaan kaikki elämä pyyhkäistiin pois maan päältä vedenpaisumuksessa, lukuun ottamatta Nooaa ja hänen kanssaan arkissa olleita. Miten nuo eläimet saattoivat sitten siirtyä Araratin vuorelta, minne arkki laskeutui, muihin maanosiin ja saariin? Maasiltoja pitkin. Valtamerentutkimukset, joista tri René Malaise on kertonut ja jotka hän on julkaissut ruotsalaisessa maantieteellisessä aikakauslehdessä Ymer, mainitsevat löydöistä, mitkä osoittavat, että kerran on ollut ”Keski-Atlantin harjanne”, mikä on ylittänyt valtameren sen pinnan yläpuolella. (New York Times, 23.9.1956) On mahdollista, että on ollut muitakin harjanteita, ja eläimet ovat voineet muuttaa niitä pitkin, ennen kuin nuo harjanteet ovat vajonneet merenpinnan alapuolelle.
Eikä tämä ole ainoa selitys. Toiset valtamerentutkimukset ovat tuoneet esiin todistuksia siitä, että kerran on ollut suunnaton Etelämeren maanosa, mikä käsitti Australian ja monet Etelämeren saaret. Jos näin oli, ei eläimillä ollut mitään vaikeuksia siirtyä noihin maihin.
● Millainen vastaus voidaan antaa niille, jotka väittävät eräitten egyptologien esittämien aikamäärien olevan ristiriidassa Vartiotornissa julkaistun ajanlaskun kanssa? – C. V., Yhdysvallat.
Tosiasia on, että egyptologeilla on enemmän itsevarmuutta kuin todisteita niille aikamäärille, mitkä he esittävät Egyptin eri hallitsijasuvuille. Tämän todistaa seuraavakin lainaus, mikä on otettu kirjasta Archaeology of Palestine, sivuilta 219, 220, ja minkä on kirjoittanut Yhdysvaltain johtava Palestiinan-arkeologi W. F. Albright:
”Usein sanotaan, että Palestiinan arkeologian laatua ovat parantaneet huomattavasti niiden oppineitten uskonnolliset ennakkomielipiteet, jotka ovat suorittaneet kaivauksia Pyhässä maassa. On totta, että joitakuita arkeologeja on vetänyt Palestiinaan heidän kiinnostuksensa Raamattuun ja että jotkut heistä olivat saaneet aikaisemman koulutuksensa pääasiassa Raamatun tutkijoina. Kirjoittaja on tuntenut monta tällaista oppinutta, mutta muistaa tuskin yhtään tapausta, missä heidän uskonnolliset käsityksensä olisivat vaikuttaneet vakavasti heidän tuloksiinsa. Jotkut näistä oppineista olivat jyrkän kriitillisiä, toiset konservatiivisempia kriitikkoja, . . . toiset taas olivat läpeensä konservatiivisia. Mutta heidän arkeologiset johtopäätöksensä olivat melkein kauttaaltaan heidän kriitillisistä katsomuksistaan riippumattomia.
”On ollut muutamia tapauksia [mutta] joidenkuiden näiden Palestiinan kaivajien aikaansaama vahinko tieteelliselle objektiivisuudelle on tosiaan vähäinen verrattuna siihen egyptologialle aiheutettuun vahinkoon, mikä on johtunut Belzonin ja Passallacquan täydellisestä ryöstöstä tai Marietten alueen tiukasta monopolisoimisesta ja Amelieaun kuningashautojen häikäilemättömästä ryöstöstä. Eikä meidän tule unohtaa, että eräät etevimmät tiedemieskaivajamme, kuten Petrie ja Reisner, saavuttivat kauneimpia laakereitaan Palestiinassa. Johtavien Palestiinanarkeologien noudattamasta varovaisuudesta on valaisevana esimerkkinä kiintoisaa palauttaa mieleen, että Petrie ja Bliss, MacAlister ja Watzinger monien muiden seuraamana asettivat melkein aina aikamääränsä liian alhaisiksi, kun taas Egyptissä aikamäärät pantiin yleensä aivan liian korkeiksi. Tässä on meillä arkeologisen ajanlaskun kummallinen näyte: aikamääriä on asteittaisesti kohotettu Palestiinassa, samalla kun niitä on Egyptissä jatkuvasti laskettu.”
Kristitty voi edellä olevasta tehdä useita johtopäätöksiä. Ensimmäiseksi ja tärkeimpänä sen, että kun egyptologien ajanlasku ei ole sopusoinnussa Raamatun ajanlaskun kanssa, niin se ei ole mikään huolestumisen eikä rauhattomuuden aihe; sellaista eroavaisuutta ei tule ottaa vakavasti. Toiseksi, että näyttää siltä, että egyptologit olivat todennäköisesti vähemmän tunnontarkkoja kuin Palestiinassa työskentelevät. Toisaalta olivat Palestiinan arkeologit niin tunnontarkkoja, että he kallistuivat liikaa taaksepäin, kun eivät määränneet vanhempia ajankohtia kuin oli aivan välttämätöntä.
● Miten 1. Timoteuksen kirjeen 2:9, 10:nnessä ja 1. Pietarin kirjeen 3:3, 4:nnessä olevat naisten kaunistamista koskevat selitykset on ymmärrettävä? – J. H., Yhdysvallat.
Kyseiset kohdat kuuluvat näin: ”[Minä tahdon] myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niinkuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.” ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin [eikä päällysvaippoihin, Um] pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa: tämä on Jumalan silmissä kallis.”
Raamatun selittäjät, sellaiset kuin Adam Clarke, kertovat taidokkaista hiuslaitteista eli tukan palmikoinneista ja kultakoristeitten panemisesta niiden sekaan, mikä oli suosittua pakananaisten keskuudessa apostolien päivinä. Sellainen loistelias ja koreileva keimailu oli mitä sopimattominta kristityille, ja siksi sekä Paavali että Pietari puhuivat sitä vastaan.
Mutta ne kristikunnan lahkot, jotka menevät äärimmäisyyteen ja kieltävät kaikki naisten koristeet näiden apostolien lausuntojen perusteella, ilmeisesti erehtyvät. Meidän ei pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että kaikki tukan palmikointi tai kaikki koristeiden kantaminen olisi väärin, sillä Pietari mainitsee ”päällysvaipat”, ja naisten täytyi varmasti käyttää niitä. Tämän Raamatun kehotuksen ajatus ei ole se, mitä kristityt naiset saavat tai eivät saa käyttää, vaan se, mille heidän on pantava paino: ei ulkonaiselle, vaan sisäiselle kaunistukselle, mielelle ja sydämelle, oikealaatuiselle mielenlaadulle, mikäli he haluavat olla miellyttäviä ja viehättäviä. On totisesti paljon helpompaa kantaa yllään ulkonaista kaunistusta kuin kehittää sitä sisäisesti!
Kristityn naisen on parasta pukeutua vaatimattomasti ja aistikkaasti ja välttää koreilua ja aistillisuutta. Samoin kuin hänen ei tule herättää sopimatonta huomiota kantamalla prameilevia tai säihkyviä kalleuksia, hänen tulee olla huolellinen siinä, ettei hänen kaunistusaineitten käyttönsäkään ole silmiinpistävää. Kohtuullinen kaunistelu ei ole moitittavaa, kuten voidaan nähdä siitä, että Jehovan muinaiset palvelijat käyttivät yleensä koruja. – 1. Moos. 24:53; 2. Moos. 3:22; 2. Sam. 1:24; Jer. 2:32; Luuk. 15:22.