Asettiko Kristus messun?
”TÄYDELLISIN palvontateko, mikä voidaan suorittaa Jumalalle.” Näin kuvailee National Catholic Almanac (1951) roomalaiskatolisen kirkon messun. Me lainaamme edelleen: ”Messu on Herramme ristillä antaman uhrin veretön uudistus. Pappi uhraa siinä Kristuksen edustajana Jumalalle leipää ja viiniä, mitkä hän muuttaa Herramme Ruumiiksi ja Vereksi Vihkimisessä, ja täydentää sitten uhrin nauttimalla Ehtoollisleivän ja juomalla kalkin Ehtoollisella.” Meille vakuutetaan vielä, että messu ”on Golgatan uhrin pysyväksi tekemistä”, ”sama kuin Ristin Uhri”.
Asettiko Jeesus Kristus messu-uhrin tuona viimeisenä iltana, minkä hän oli apostoliensa kanssa ylähuoneessa, sen jälkeen kun he olivat viettäneet pääsiäistä? Oli aika, jolloin tällaisen kysymyksen herättäminen merkitsi roviolla polttamisen vaaraan joutumista. Historia kertoo, että eräs englantilainen räätäli, lollardi (Wycliffen seuraaja), John Badby nimeltään, poltettiin roviolla Smithfieldin torilla Lontoossa v. 1410, koska hänellä oli se mielipide, että ’illallisella istuva Kristus ei voinut antaa elävää ruumistaan syötäväksi opetuslapsilleen’. – England in the Age of Wycliffe, sivu 335.
Catholic Encyclopedia (X osa) sanoo messua selittäessään, että se, minkä Jeesus asetti kuolemansa edellisenä iltana, ei ollut ainoastaan sakramentti tai hänen kuolemansa vietto, vaan myöskin todellinen uhri. Vaikka tämä kirja myöntääkin, että tätä uskoa tukee voimakkaimmin perimätietojen todistukset, niin se mainitsee myös eräitä raamatunpaikkoja kantansa tueksi, ja niistä ovat pääasiallisimmat Malakian 1:11 ja Jeesuksen sanat: ”Tämä on minun ruumiini”, ”tämä on minun vereni”. (Matt. 26:26, 28) Tutkikaamme näitä raamatullisia todistuksia.
”TRANSSUBSTANTIAATIO” ON EPÄRAAMATULLINEN
Kun Kristus sanoi: ”Sillä tämä on minun uuden testamentin vereni, mikä vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi”, niin hän lausui katolisten jumaluusoppineitten mukaan ”Vihkimis”-sanat, jotka muuttivat todellisesti leivän ja viinin Kristuksen kirjaimelliseksi ruumiiksi ja vereksi, mitä muutosta sanotaan ”transsubstantiaatioksi”, so. aineen muuttumiseksi joksikin muuksi. (Matt. 26:28, Dy) Väitetään, että jokaisella virkaanasetetulla katolisella papilla – mutta ei kenelläkään muulla – on valta suorittaa tämä transsubstantiaatioihme.
Mutta onko mitään muutosta ilmaistu? Asettiko Kristus mitään uhrijärjestelyä silloin vai ainoastaan kuolemansa muiston? Hän asetti pikemminkin jälkimmäisen, kuten saamme nähdä. Sanoiko hän tarjotessaan leipää ja viiniä apostoleilleen: ”Tehkää tämä minun uhraamisekseni”? Ei, vaan hän sanoi: ”Tehkää se minun muistokseni.” (Luuk. 22:19) Jos veri oli silloin hänen todellista vertaan, niin hänen verensä olisi ollut silloin jo vuodatettu. Mutta hän viittasi sen tulevan vuodatetuksi tulevaisuudessa: ”Joka vuodatetaan monen edestä”. Viini vain edusti hänen vertaan, mutta ei ollut todellisuudessa sitä. Ja vielä: jos veri olisi transsubstantioitunut hänen verekseen, niin olisiko hän sanonut sitä yhä ”viinipuun anniksi”? – Mark. 14:23–25.
Jos transsubstantiaatio tapahtuu todellisuudessa viinistä oikeaksi vereksi, niin miksi messua sanotaan sitten ”verettömäksi uhriksi”? Se ei voi olla molempia, todellista lihaa ja verta, ja samalla kertaa veretön uhri. Jos se on lisäksi veretön, niin miten sillä voi olla mitään syntejäpoistavaa arvoa, koska Paavali vakuuttaa meille, että ”ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista”? (Hepr. 9:22) Ja jos se on tosiaan veretön, niin miksi vähemmän valistuneissa maissa olevia katolilaisia kehoitetaan uskomaan, että jos he pistäisivät messussa saamaansa ehtoollisleipää neulalla, niin siitä tihkuisi verta? Juudan kansaa pidettiin syyllisenä Jumalan edessä siksi, että se vuodatti Jeesuksen kirjaimellisen veren, ja se kärsi rangaistuksen. (Matt. 21:33–46; 23:33–38; 27:25; Luuk. 23:28–31) Ovatko ne katoliset papit, jotka väittävät uhraavansa Kristuksen veren, valmiit ottamaan saman syyllisyyden ja rangaistuksen?
Ei ole mitään todisteita siitä, että sellainen ihme olisi tapahtunutkaan silloin kun Jeesus lausui sanat ”tämä on minun ruumiini”, ”tämä on minun vereni”. Kun Jeesus muutti veden viiniksi Kaanan hääjuhlassa, niin ei ollut epäilystäkään siitä, että oli tapahtunut ihme. Viiniksi muutettu vesi maistui paremmalta kuin viini, mitä he olivat juoneet. Jos Jeesus olisi tehnyt ihmetyön, niin hänen apostolinsa olisivat syyllistyneet Jumalan lain rikkomiseen, mikä kielsi juomasta verta. – 1. Moos. 9:4; 3. Moos. 17:10–14; Joh. 2:1–10; Apt. 15:20.
Jeesus sanoi tosin: ”Tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” tarkoittaessaan leipää ja viiniä, mutta onko järkevää käsittää nuo sanat kirjaimellisesti? Eikö ajatus ole pikemminkin se, että tämä leipä ja viini merkitsevät, edustavat tai tarkoittavat minun ruumistani ja vertani? Kun hän sanoi: ”Minä olen totinen viinipuu”, ”minä olen se hyvä paimen” jne., niin hän käytti ilmeisesti kuvakieltä. Ja eikö hänestä ole kirjoitettu, että ”ilman vertausta [valaisevia esimerkkejä] hän ei puhunut heille mitään”? – Matt. 13:34; Joh. 10:14; 15:1.
Apostoli Paavali käyttää samanlaista ilmaisua verratessaan Jeesusta kallioon. Kerrottuaan israelilaisten vapautuksesta Egyptistä hän sanoo, että he ”söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa [mannaa] ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio OLI Kristus”. Oliko se kallio todellisuudessa Kristus, mistä israelilaiset saivat vettä autiomaassa, vai merkitsikö, edustiko eli tarkoittiko se Kristusta? Miksi väittäisimme sitten, että kun Jeesus käytti samankaltaista ilmaisua, niin hän tarkoitti silloin todellista ruumistaan? Kristus ei asettanut ilmeisestikään messu-uhria sanoilla ”tämä on minun ruumiini”, ”tämä on minun vereni”. – 1. Kor. 10:1–4.
Toinen raamatunkohta, mihin katoliset jumaluusoppineet turvautuvat voimakkaasti tukeakseen messu-uhria, on Malakian 1:11 (Knox), missä sanotaan: ”Ei sitä maailman kolkkaa auringon noususta sen laskuun, missä minun maineestani ei kuultaisi pakanain joukossa, missä ei toimitettaisi uhria eikä annettaisi puhdasta uhria minun kunniakseni; niin kunnioitettu on minun nimeni, sanoo sotajoukkojen Herra.” Mutta tarkoitetaanko tässä messu-uhria pelkästään siitä syystä, että sitä sanotaan uhrattavan maailmanlaajuisesti? Voimmeko me antaa sille tällaisen merkityksen ottaen huomioon kaiken edelläsanotun? Eikö Malakia puhu päinvastoin samasta, mistä Paavalikin puhuu Heprealaiskirjeen 13:15:nnessä (Knox), nimittäin ”ylistysuhrista, hänen nimelleen kiitosta antavien huulten kunnioituksesta”? Tosi kristityt uhraavat hengellisiä ylistysuhreja eivätkä liha- ja veriuhreja, niinkuin papit tekivät Mooseksen lain alaisuudessa. – 1. Piet. 2:5.
MESSU ON LUNNAITTEN VASTAINEN
Lisätodistus sille, että Kristus ei asettanut mitään messu-uhria, käy ilmeiseksi, kun huomaamme, miten se on ristiriidassa Raamatun esittämän lunastusopin kanssa, mikä on yksi kristillisen uskonnon perusopeista. Paavali sanoi siitä: ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä [todistaen omana] aikanansa.” (1. Tim. 2:5, 6) Lunnaat perustuvat Jumalan vanhurskaudenlakiin, mikä vaati elämää elämästä. – 5. Moos. 19:21.
Kristus Jeesus uhrasi sen uhrin kerta kaikkiaan, eikä se tarvitse toistamista. Me luemme: ”Kristus uhrattiin kerta kaikkiaan tyhjentääkseen maailman syntien maljan.” (Hepr. 9:28, Knox) ”Mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” Ja osoitettuaan, miten uusi liitto (testamentti) aiheuttaa Jumalan kansan syntien anteeksiannon, Paavali jatkaa sanoen: ”Missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.” – Hepr. 10:12, 14–18.
Toinen messun heikko kohta tulee ilmeiseksi Paavalin verratessa Mooseksen lain eläinuhreja Kristuksen uhriin. Kristuksen uhria ei tarvinnut toistaa, koska se otti todellisesti pois synnin, mutta lain alaisia uhreja toistettiin, koska ne poistivat synnin ainoastaan kuvaannollisessa merkityksessä. Jo se seikka, että messu täytyy toistaa, osoittaa sen olevan eläinuhrien kaltainen, kykenemätön ottamaan todellisesti syntiä pois.
Koska katolinen pappi ei voi ilmaantua Jumalan luo esittämään uhriaan, niin se on lisätodistus siitä, ettei Kristus asettanut ”messu-uhria”. Paavali osoittaa, että samoin kuin ylimmäinen pappi meni temppelin pyhimpään osaan vieden synnin edestä annettujen uhrien verta, niin Kristuskin meni ”itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme”. – Hepr. 9:24.
Mutta koska ”liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa; eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta”, niin Kristus piti herättää henkiluomuksena, niinkuin tapahtuikin. (1. Kor. 15:50; 1. Piet. 3:18) Jos juutalaisen ylimmäisen papin täytyi saapua esikuvallisesti Jumalan luo mukanaan esikuvallisten uhrien veri, ja jos Kristuksen piti astua todellisesti Jumalan luo mukanaan oman uhrinsa ansio syntien poisottamiseksi, niin täytyy myös papin nyt mennä Jumalan luo, jos messu-uhrien pitäisi poistaa synnit. Meneekö hän? Luonnollisesti ei!
HEDELMÄT JA ALKUPERÄ
Me voimme nähdä, ettei Kristus asettanut messua, siitäkin seikasta, että messussa nauttii viiniä ainoastaan virkaa toimittava pappi. Koettaen puolustella tätä poikkeamista Kristuksen esimerkistä ja ohjeista Baltimoren katolinen katkismus (1949) sanoo: ”Kristus on kokonaan läsnä leivän muodossa ja kokonaan läsnä viinin muodossa. Me vastaanotamme Hänet sentähden kokonaisena ja täydellisenä yksistään leivän tai yksistään viinin muodossa.”
Vaikka myöntäisimmekin todistelun vuoksi, että katolinen kirkko on parantanut Kristuksen menettelytapaa, niin mitä oikeutusta voi olla paavi Pius II:lla maaliskuun 31. 1462 uhata julistaa kirkonkiroukseen kaikki, jotka jakavat sekä viiniä että leipää maallikoille, niinkuin siihen aikaan tekivät monet Husin seuraajat joita vastaan tämä uhkaus olikin tähdätty? (Schaaf-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge, sivu 1 046) Tällä perusteella olisi kaikki varhaiskristityt, apostolit, Pietari mukaanlukien, jonka seuraaja paavin kuvitellaan olevan, pitänyt julistaa kirkonkiroukseen, koska kukaan heistä ei tehnyt sellaista erotusta, ei tunnustanut edes, että kristityt pitäisi erottaa pappeihin ja maallikkoihin, vaan jotka ymmärsivät, että ”teillä on vain yksi Mestari, ja te olette kaikki samalla tavalla veljiä”. (Matt. 23:8, Knox) Eikä tässä kaikki, vaan Kristus Jeesuskin olisi ollut pantava kirkonkiroukseen, koska hän tarjosi sekä maljan että leivän yhdelletoista apostolille, kun Juudas oli lähtenyt pois.
Sen sijaan että Kristus olisi asettanut messun tai että se löytäisi esikuvansa Lain määräämissä uhreissa, tosiasiat osoittavat, että messu on pakanallista alkuperää. Kardinaali Newmanin mukaan ovat Kyrie eleison, ”Herra, armahda meitä!” mitkä sanat sävellettyinä aloittavat roomalaiskatolisen kirkon esittämän messun ensimmäisen osan, pakanallista alkuperää ja ”pyhitetyt niiden omaksumisella kirkkoon”. – An Essay on the Development of Christian Doctrine, sivu 373.
Messu-uhrin veretön laatu palautuu muinaiseen Babyloniaan. (The Two Babylons, Hislop, sivut 156–158) Messussa käytettyjen ehtoollisleipien täytyy olla pyöreitä. Raamatussa ei ole jälleen mitään, mikä tukisi tätä vaatimusta, mutta me löydämme sille esikuvan muinaisesta Egyptistä. Wilkinson sanoo teoksensa Egyptians 5. osan sivulla 353: ”Ohut pyöreä kakku on kaikilla alttareilla”, ja se oli auringon vertauskuva. Silläkään vaatimuksella, että pitää paastota puoliyöstä messuun asti, ei ole mitään tukea Kirjoituksissa, sillä apostolit olivat juuri lopettaneet pääsiäisaterian syönnin, kun Jeesus tarjosi heille leivän ja viinin. (Matt. 26:26) Mutta tällainen tapa oli muinaisaikoina pakanakansojen keskuudessa.
Yritys soluttaa mukaan tällaisia pakanallisia opetuksia ja tapoja vie moniin epäjohdonmukaisuuksiin, kuten olemme jo nähneet. Voimme mainita vielä kaksi sellaista. Kristus Jeesus on ylimmäinen pappi. (Hepr. 8:1) Hänen on kuitenkin messussa toteltava jokaista katolista pappia. Katolisen opetuksen mukaan on Kristus Jeesus yksi kolmiyhteisen Jumalan, kolminaisuuden, jäsen, mikä merkitsisi sitä, että ihmiset syövät messussa Jumalaansa!