Kestävyys toivon avulla
”Riemuitkaa edessäolevan toivossa. Kestäkää ahdistuksessa. Pysykää järkähtämättömästi rukouksessa.” – Room. 12:12, Um.
1. Mikä mielessä oleva tulevaisuudentoive erottaa kypsän ja epäkypsän kristityn? Kuka hyötyy siis täysin toivon voimasta?
KYPSÄT kristityt katsovat eteenpäin. He näkevät nykyisen asiainjärjestelmän toiselle puolelle. He koettavat tehdä Jehovan tahdon, ja heidän mielensä on saatettu sopusointuun uuden maailman elämän kanssa. Epäkypsät kristityt näkevät vielä paljon sellaista, mikä kiinnostaa heitä tässä asiainjärjestelmässä. He haluavat vielä kulkea omaa tietään. Heidän mielensä on vielä sopusoinnussa heidän omien harrastustensa kanssa. Iankaikkisen elämän toivoon tarttuminen vaatii kypsyyttä, sitä, että Jehovan palvelija voi suunnata mielensä aina eteenpäin, kohti edessäolevan toivoa. Vain kypsä kristitty voi siis käyttää täysin määrin toivon hämmästyttävää voimaa, mikä sisältää tulevaisuuden ja hallitsee sen kautta nykyisyyttä. Ja kun toivo hallitsee nyt elämäämme, niin siitä tulee kohottava voima, mikä aikaansaa kestävyyden: ”Jos me odotamme sitä, mitä emme näe, niin me odotamme sitä jatkuvasti kestävinä.” – Room. 8:25, Um.
2. Selitä, mitä kestävyys on ja miksi me tarvitsemme sitä.
2 Kestävyys merkitsee Jehovan orjassa sitä päättäväisyyden ominaisuutta, mikä olosuhteista huolimatta ei koskaan hellitä Jumalan Sanan hänelle tarjoamasta toivosta. Toisin sanoen se merkitsee sitä, että meidän uskonlaivamme ei saa koskaan kärsiä haaksirikkoa, ei saa milloinkaan pysähtyä ennen päämääräänsä, uuden maailman satamaa. Meidän merikarttamme, Raamattu, varoittaa: ”Te tarvitsette kestävyyttä, jotta te Jumalan tahdon tehtyänne saisitte kokea lupauksen täyttymyksen.” (Hepr. 10:36, Um) On suuriarvoista, että opimme tietämään, miten voimme rakentaa ja lujittaa toivomme, jotta se yhdessä uskon ja rakkauden kanssa tuottaisi tämän hedelmällisen kypsyyden: ”Me pidämme lakkaamatta mielessämme teidän uskosta johtuvan työnne ja rakkaudesta johtuvan ankaran ponnistelunne sekä toivostanne johtuvan kestävyytenne.” – 1. Tess. 3:3, Um.
3, 4. a) Millä tavalla toivo auttaa meidän kestävyyttämme? b) Osoita, että toivo auttoi Jeesusta läpäisemään kestävyyskokeen?
3 Toivo tarjoaa perusteen ilolle. Raamattu käskee tosiaan meitä täyttymään ilolla: ”Riemuitkaa edessäolevan toivossa.” (Room. 12:12, Um) Ilo pulppuaa meidän toivostamme. Ja tämä ilo vaikuttaa meidän kestävyydeksemme. Kristus Jeesus antoi täydellisen esimerkin siitä, miten toivo, ilo ja kestävyys vaikuttavat toisiinsa. Jeesuksen toivo laski perustuksen hänen suunnattomalle ilolleen. Mikä oli hänen toivonsa? Jeesuksella oli täsmällinen toivo: ”Isä, kirkasta minut ohellasi sillä kirkkaudella, mikä minulla oli sinun ohellasi ennenkuin maailmaa olikaan.” (Joh. 17:5, Um) Mutta Kristuksen toivo oli paljon suurenmoisempi kuin pelkästään hänen ennen ihmiseksituloaan omaamansa olemassaolon takaisinsaaminen. Hänen toivonsa oli ostaa ”peltoon kätketty aarre”, aarre, mikä oli kätketty Jumalan yleisjärjestön piiriin, ja se toivo oli Jehovan pääjärjestön johtoasema. Hänen toivonsa auttoi häntä toimimaan iloisesti: ”Omaamansa ilon tähden hän menee ja myy, mitä hänellä on, ja ostaa sen pellon.” – Matt. 13:44, Um.
4 Jos Jeesus olisi katsonut vain nykyisyyttä, niin hän ei olisi voinut kestää itseään kohdannutta tuskallista koetusta. Hän ei olisi milloinkaan voinut läpäistä kestävyyskoettaan menestyksellisesti. Mutta hänen mielensä oli täysin kypsä, hän riemuitsi edessäolevan toivossa. Seurauksena oli, että hänen ankarat kärsimyksensä olivat ”hetkisen kestäviä ja kevyitä”, niinkuin niidenkin hänen seuraajiensa kärsimykset, jotka säilyttävät saman mielentilan, mikä Kristuksella Jeesuksella oli. (2. Kor. 4:17; Fil. 2:5) Ei voi olla epäilystäkään siitä, että hänen toivonsa toi iloa ja hänen ilonsa kestävyyttä: ”Juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu katsoessamme kiinteästi uskomme johtajaan ja täydellistäjään, Jeesukseen. Sen ilon tähden, mikä oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun.” (Hepr. 12:1, 2, Um) Meidän täytyy kestävyyden tähden ”katsoa kiinteästi” Kristuksen esimerkkiä: hänen iloitsemistaan edessäolevan toivossa.
5. Miksi Jehovan palvelijat voivat kestää koetukset iloiten?
5 Miten sykähdyttävä ilo apostoleilla olikaan, kun he joutuivat ankariin koetuksiin! ”He kutsuivat luokseen apostolit, ruoskivat heitä ja vaativat heitä lakkaamaan puhumasta Jeesuksen nimen perusteella sekä antoivat heidän mennä. Nämä menivät sentähden pois sanhedrinin edestä riemuiten, koska heidät oli katsottu arvollisiksi tulemaan häväistyiksi hänen nimensä tähden.” (Apt. 5:40, 41, Um) Miten he voivat kärsiä ruoskimista ja riemuita siitä? Omaamansa toivon tähden, joka synnytti ilon. Iloon oli syytä senkin tähden, että he olivat kestäneet ankaran koetuksen ja olivat siten kehittäneet kestävyyttä. ”Pitäkää sitä kaikkea ilona, veljeni, kun kohtaatte erilaisia koetuksia, tietäen, niinkuin tiedättekin, että tämä teidän uskonne koeteltu ominaisuus aikaansaa kestävyyttä.” (Jaak. 1:2, 3, Um) Koska Jehova on toivon Lähde, niin hän on ilonkin Lähde. ”Jehovan ilo on teidän väkevyytenne.” (Neh. 8:10, As) Ilo, hengen hedelmä, tulee rajattomassa määrässä, kun me ”pysymme järkähtämättömästi rukouksessa” anoen Jumalan pyhää henkeä. Hänen henkensä rikastuttaa toivomme.
TOIVOMME VAHVISTAMINEN
6. Millä keinolla me rakennamme toivoamme?
6 Me tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä toivomme rakentamiseksi. Kaikkien, jotka elävät uuden maailman hyväksi, pitäisi järjestää säännöllisesti Raamatun tutkimista ja lukemista joka päiväksi. Tämä tuo lohtua, mikä vahvistaa toivoamme: ”Kaikki, mikä kirjoitettiin ennenmuinoin, kirjoitettiin meidän opetukseksemme, jotta meillä olisi kestävyytemme ja Kirjoituksista saatavan lohdutuksen kautta toivo.” (Room. 15:4, Um) ”Kirjoituksista saatavan lohdutuksen” ohella on jotakin muuta, mikä vahvistaa toivoamme. Se on kestävyys. Olemme jo sanoneet, että toivo aikaansaa kestävyytemme. Se on totta, mutta kestävyys vaikuttaa taas toivoon. Ne toimivat vastavuoroisesti. Toivo aikaansaa kestävyyden ja kestävyys taas vuorostaan rakentaa toivoamme.
7, 8. a) Mikä on kypsä näkemys koetuksista ja ahdistuksista? b) Minkä voittoisan, toivoon perustuvan yhdistelmän Jehova on antanut meille?
7 Ovatko Jehovan uskollista kansaa kohtaavat vainot ja ahdistukset hyödyttömiä ja arvottomia? Kaukana siitä! Jokainen kestetty koetus vahvistaa toivoamme ja tekee sen varmemmaksi. Siksihän me voimme ”pitää sitä kaikkea ilona”, kun koetukset kohtaavat meitä. Miten jokainen koetus vahvistaa toivoa? Kun me säilytämme nuhteettomuutemme, niin me huomaamme, että mielemme täyttyy sillä tietoisuudella, että me miellytämme Jumalaa. Tämä hyväksytty tila rakentaa toivoamme. Toivo vahvistuu eräänlaisen ”ketjureaktio”-tapahtumuksen seurauksena:
8 ”Riemuitkaamme Jumalan kirkkauden toivon perusteella. Eikä vain näin, vaan riemuitkaamme ahdistuksissakin ollessamme, koska tiedämme, että ahdistus aikaansaa kestävyyttä; kestävyys vuorostaan hyväksytyn tilan; hyväksytty tila vuorostaan toivon, ja toivo ei johda pettymykseen.” (Room. 5:2–5, Um) Miten voittoisan yhdistelmän Jehova onkaan antanut meille! Kärsimykset ja vankeudet voivat vain rakentaa toivoamme, jos me säilytämme nuhteettomuutemme. Eikä uskoon perustuva toivo, mikä vahvistuu jatkuvasti hengellisestä ravinnosta ja kestävyydestä, johda koskaan pettymykseen. Riemuitsemalla edessäolevan toivossa Jehovan todistajat voivat jo nyt kokea voiton, Jehovan Harmagedonissa saaman voiton, aikaansaamaa sykähdyttävää iloa. Eikö Kristus johdatakin meitä jo todellisuudessa voittosaatossaan? – 2. Kor. 2:14.
9. Mitä Perkele yrittää tehdä, ja miten hänen sotataitonsa koituu hänelle itselleen vahingoksi, kun me säilytämme nuhteettomuutemme?
9 Uuden maailman yhteiskunta on jättänyt taakseen toivottoman maailman. (Ef. 2:12) Saatana, ”tämän asiainjärjestelmän jumala”, ei voi antaa toivoa, koska hänellä ei ole sitä itselläänkään. (Ilm. 12:12) Perkele on sentähden kateellinen uuden maailman yhteiskunnan omaamasta varmasta ja voimallisesta toivosta. Hän yrittää murskata meidän toivomme alhaisella tavalla, vainoamalla. Mutta Perkele on epäonnistunut surkeasti kenraalina, ja hänen sotataitonsa koituu aina hänelle itselleen vahingoksi, kun Jehovan kansa säilyttää nuhteettomuutensa. Me olemme niitä, jotka hyötyvät ahdistuksesta. Se ei ainoastaan edistä hyvää uutista, vaan niinkuin Paavali sanoi: ”Muistelkaa jatkuvasti entisiä päiviä, joina te valistetuiksi tultuanne kestitte suuren taistelun kärsimyksissä, toisinaan joutuessanne alttiiksi kuin teatterissa sekä häpäisyille että ahdistuksille ja toisinaan tullessanne osallisiksi niiden kanssa, joilla oli sellaisia kokemuksia.” (Hepr. 10:32, 33, Um) Me hyödymme niin paljon toivomme rakentamiseen nähden, että apostoli käskee meitä ”muistelemaan jatkuvasti” kestämiämme kärsimyksiä. Muistakaa, te uuden maailman yhteiskuntaan kuuluvat, jotka kestätte nyt ahdistuksia, että kun tämä ”hetkisen kestävä ja kevyt” ahdistus on ohitse, niin te katselette taaksenne noihin koettelemuksiin hyötyneinä niistä. Ne ovat tuottaneet teille hyväksytyn tilan, ovat vahvistaneet teidän toivoanne.
TOIVOMME – ”SIELUN ANKKURI”
10. Miksi meillä on ”vahva rohkaisu tarttua eteemme asetettuun toivoon”?
10 Häälyvälle ja epävarmalle todistukselle perustettu toivo voisi tuskin antaa kenellekään voimakasta rohkaisua sellaisen työn eteenpäinviemiseksi, mikä herättää Perkeleen hallitseman maailman vihan. Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että meidän toivomme lepää häneen perustettuna, joka ei voi valehdella! ”Ihmiset vannovat suuremman kautta, ja heidän valansa on kaiken kiistelyn loppu, koska se on laillinen tae heille. Tällä tavalla Jumalakin – kun hän tahtoi näyttää yltäkylläisemmin lupauksen perillisille päätöksensä muuttumattomuuden – puuttui asiaan tehden valan, jotta meillä, jotka olemme paenneet turvaan, olisi kahden muuttumattoman seikan perusteella, joissa Jumalan on mahdoton valehdella, vahva rohkaisu tarttua eteemme asetettuun toivoon”, ”iankaikkisen elämän” toivoon. (Hepr. 6:16–18, Um; Tiit. 1:2) Miten voimakas rohkaisu meillä onkaan ”riemuita edessäolevan toivossa”, kun toivomme on ankkuroituna kaikkeuden suureen järkkymättömään Kallioon! (5. Moos. 32:4) Muista, että Jehova ei ole vannonut minkään rajallisen kautta, koska se voisi pettää ja koska velvoitus saattaisi silloin loppua, vaan hän on antanut ”laillisen takeen” vannomalla rajattoman kautta, mikä ei voi pettää. Hän on vannonut kaikkeuden suurimman persoonan, oman muuttumattoman itsensä, kautta! – Mal. 3:6.
11. Miten Paavali kuvailee edessäolevan toivon? Miksi siten?
11 Me luemme näin ollen syvästi ymmärtäen Paavalin seuraavan viittauksen edessäolevan toivoon: ”Tämä toivo on meillä sielun ankkurina, sekä lujana että varmana.” Apostoli puhuu toivosta kuvakielellä ”sielun ankkurina”. Kuinka täysin luonnollista se olikaan Paavalille, sillä hän oli kokenut haaksirikon kolme kertaa ja tunsi varmasti ankkurin arvon! (Hepr. 6:19, Um; 2. Kor. 11:25) Hän tiesi, että ankkuri kiinnitetään meren pohjaan pitämään alusta kiinni myrskyssä, estämään laivaa ajautumasta uudelleen merelle tai murskautumasta kallioihin. (Apt. 27:29) Laiva, jonka ankkuri on lujasti kiinnitetty, voi näin kestää myrskyn turvallisesti. ”Sielun ankkuri” – miten sopiva kuvaus toivostamme, mikä auttaa meitä kestämään järkkymättömän nuhteettomina rajuimmatkin vainon myrskyt kärsimättä uskomme haaksirikkoa!
12. Miksi nämä ajat ovat myrskyiset uskonlaivallemme, mutta mikä varjelee uskomme haaksirikolta?
12 Nämä ovat myrskyisiä aikoja. Saatana haluaisi hukuttaa meidät ”mereen”, mikä esittää kuvaannollisesti sitä ihmiskunnan epävakaista joukkoa, mikä on vieraantunut Jumalasta ja mikä kuohuttaa synnin liejua ja kannattaa Saatanan näkyvää järjestöä. Nämä ”vedet”, jotka ovat rauhattomampia kuin milloinkaan aikaisemmin, ovat ”kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja”. (Ilm. 17:15) Koska Perkele on singottu alas maan päälle, niin hän on kiihdyttänyt näkyvästi ”meren” ja nostattanut ahdistusten vuoksiaallon yrittäen raivoisasti upottaa meidän uskonlaivamme. Meidän toivomme on kiinnitetty erottamattomasti uskoomme, ja se estää uskoamme tekemästä haaksirikkoa. (1. Tim. 1:19) Kun usko on luja, niin ei ”sielumme ankkuri” katoa eikä johda meitä pettymykseen.
13, 14. Miten voimme välttää uskonlaivaamme uhkaavan suuren vaaran?
13 Mutta vaikka ankkuritouvi olisikin luja, niin jollei ankkuri ole kyllin vahva, voi laiva ajautua merelle jälleen ja vaappua uhkaavasti. Samoin on meidänkin hengellisen tukemme, ”sielun ankkurin”, laita. Meillä on paras pohja ”ankkurimme” kiinnittämiselle: Jehovan lupaukset. Mutta jos meidän ”sielumme ankkuri” on kehno, niin ei edes hyvä pohja voi pitää uskonlaivaamme vakavana ahdistuksen raivoisissa myrskyissä. Siksi varoitussana: Älä ajattele, että me voimme olla mukana Vartiotornin tutkisteluissa ja sitten torkkua ja uinahtaa kokouksen aikana uskoen, että ”pieni torkahdus” ei heikennä ”sielumme ankkuria”. Jos joku torkkuu silloin, kun tärkeitä totuuksia selitetään, niin ei hänen uskonlaivansa rakennu, vaan se vajoaa. Ja miten kukaan voi puolustaa uskonlaivaansa, joka on kiinnitetty hänen toivoonsa, jollei hän käytä kaikkia Jumalan Sanan paljastettujen totuuksien varikossa olevia aseita? ”Pukekaamme yllemme valon aseet.” Olkaa ”aina valmiina puolustautumaan jokaisen edessä, joka kysyy teiltä syytä teissä olevaan toivoon.” – Room. 13:12; 1. Piet. 3:15, Um.
14 Meidän ei tule myöskään ajatella, että me voimme olla teokraattisessa kokouksessa ja odottaa sen rakentavan toivoamme, jos me annamme mielemme vaellella henkilökohtaisiin harrastuksiimme, ”tämän asiainjärjestelmän huoliin”. (Mark. 4:19, Um) Älä anna ajatusten päästä valloilleen, vaan ohjaa mieltäsi niin, että se voi keskittyä esitettävään sanomaan. Unelias mieli ei voi keskittyä hyvin. Herätä siis mielesi. Sillä on taipumus olla veltto. Ja jos siinä, että ei olla valppaita Jehovan kansan tutkisteluissa, on ehdoton vaara, niin mitä tapahtuukaan niiden toivolle, jotka tulevat välinpitämättömiksi hengellisiin juhliin saapumisen suhteen? Heille käy näin: Heidän ”ankkurinsa” ei pidä. He etsivät omia harrastuksiaan ja ajautuvat lopulta takaisin maailmaan. He voivat kärsiä korjaamattoman haaksirikon. (2. Piet. 2:20) ”Tästä syystä on meidän välttämätöntä kiinnittää tavallista suurempaa huomiota kuulemiimme asioihin, jottemme koskaan ajelehtisi pois.” (Hepr. 2:1, Um) älä unohda, että tavallinen huomio ei riitä. Meidän täytyy kiinnittää mitä kiinteintä huomiota ”kuulemiimme asioihin”, ”ettemme olisi enää lapsia, joita aallot heittelevät ympärinsä ja joita jokainen opintuuli kuljettaa sinne tänne ihmisten petkutusten avulla”. – Ef. 4:14, Um.
HEIKKO ”ANKKURI” VIE HAAKSIRIKKOON
15. Miksi on uskomme ja toivomme säilyttäminen niin vakava asia nykyään?
15 Harmagedonin jälkeen ei ole enää ”merta”. (Ilm. 21:1) Mutta niin kauan kuin paholaisten kiihdyttämä ”meri” on olemassa, voimme odottaa uskonlaivamme kimppuun hyökättävän kaikilta tahoilta. Sodan aikana hyökätään laivojen kimppuun nykyään alhaaltapäin vedenalaisilla. On odotettavissa, että Saatana käyttää kaikkia salakavalia keinoja, joita hän voi, saadakseen torpedoitua uskonlaivamme, koska nyt on sota. ”Lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa hänen siemenensä jäljelläolevien kanssa, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joiden työnä on todistuksen antaminen Jeesuksesta.” (Ilm. 12:17, Um) Vain käymällä oikeata sotaa, mikä ei ole lihallista, voi meidän uskonlaivamme torjua Perkeleen hyökkäykset. ”[Jatka] oikean sodan käymistä säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, minkä jotkut ovat työntäneet luotaan kokien haaksirikon uskossaan.” – 1. Tim. 1:18, 19, Um.
16. Mikä ”Jumalalta saadun täydellisen sotisovan” osa edessäolevan toivo on? b) Miten se on suojeleva voima?
16 Apostoli havaitsi toivon niin voimalliseksi, että hän ei puhunut siitä ainoastaan ”sielun ankkurina”, vaan myöskin suojelevana kypäränä sotilaalla. Olkoon ”kypärinämme pelastuksen toivo”. (1. Tess. 5:8) Toivo on voima, mikä suojelee. Miksi emme siis kantaisi sitä kypäränämme? Sotilaan kypärä suojelee päätä ja siis mieltä. Kristityn toivo on näin ollen tosiaan osa ’Jumalalta saadusta täydellisestä sotisovasta, jotta pystyisitte seisomaan lujina Perkeleen vehkeilyjä vastaan’, sillä taistelukäsky kuuluu: ”Ottakaa vastaan pelastuksen kypärä.” (Ef. 6:11, 17, Um) Jehova pani yllensä ”pelastuksen kypärän”, ja nyt koskee käsky hänen uskollisia todistajiaan. (Jes. 59:17) Miten me kannamme tätä kypärää? Ajattelemalla edessäolevan toivoa, täyttämällä mielen teokraattisilla ajatuksilla, tarkastamalla päivän tutkistelun selityksineen Vartiotornista ja keskustelemalla teokraattisista toiminnoista. Toivo tarjoaa ajateltavaa aineistoa ja suojelee siten mieltä vanhan maailman ajatustavalta. Pelastuksen toivo pitää meidän ajatuksemme edessäpäin siten ”unohtaen sen, mikä on takana”. – Fil. 3:13.
17. Onko oman uskonlaivamme upottaminen mahdollinen? Miten?
17 Me käymme väärää sotaa ja kaivamme perustukset toivomme alta, kun suosimme taaksepäin suuntautuvia ajatuksia. Uskon mahdollinen inhimillinen ”haaksirikko” ottaa pois hänen kypäränsä, ja hän alkaa iloita tämän maailman harrastuksista ja nautinnoista eikä edessäolevan toivosta. Hän unohtaa, että ”meri” on täynnä kietovien kaupallisten pyyteitten ja kahlitsevien huvitusten pyörteitä. Ottakaamme Deemaan, apostoli Paavalin työtoverin, tapaus. Deemas ei ollut nuori totuudessa, sillä hän oli ollut apostolin kanssa hänen ensimmäisessä vankeudessaankin. (Kol. 4:14) Mutta Deemaalle tapahtui jotakin. Hän otti pois ”kypäränsä”, hänen mielensä ei ollutkaan enää eteenpäinkatsova. Paavali sanoi: ”Deemas on hylännyt minut, koska hän rakasti nykyistä asiainjärjestelmää.” (2. Tim. 4:10, Um) Deemas teki ilmeisesti ”haaksirikon”. Ja mistä syystä? Koska Deemas lakkasi ajattelemasta edessäolevan toivoa ja kehitti takana, vanhassa maailmassa, olevan toivoa. Deemas ajatteli epäilemättä, että pelkkä elämän välttämättömyyksien omaaminen oli ”liian kovaa”. Elämän ”hienoudet” saivat voittavan viehätyksen, niistä tuli hänen toivonsa. Tämä takaperoinen toivo ajoi Deemaan ”haaksirikkoon”.
18. Minkä Jeesus osoitti vaaraksi, mikä on suurimpia uskonlaivaamme uhkaavista? Minkä neuvon Paavali antoi sentähden?
18 Miten meidän täytyykään näin ollen varjeltautua taaksepäin suuntautuvilta ajatuksilta! Me emme voi riemuita edessäolevan toivossa ja samalla yrittää riemuita vanhan maailman harrastuksista. Harvat seikat vaarantavat nykyään meidän uskonlaivaamme yhtä paljon kuin se, mitä Jeesus sanoi ”toimeentulon huoliksi”. (Luuk. 21:34, Um, alaviite) Jos toivomme on tosiaan kiinnitetty uuteen maailmaan, niin me emme saa antaa näiden ”toimeentulon huolien” kaivaa perustusta pois toivomme alta. Jos yritetään päästä nauttimaan ylellisyydestä, niin se saattaa johtaa samanlaiselle tielle kuin Deemaan. ”Mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin”, ymmärtäen, mikä vaara piilee enempään pyrkimisessä: ”Ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.” (1. Tim. 6:8, 9) Haaksirikon vaara uhkaa, kun me lakkaamme käymästä oikealaatuista sotaa: ”Kukaan sotilaana palveleva ei sekaannu elämän liiketoimiin, jotta hän voisi saada sen hyväksynnän, joka pestasi hänet sotilaaksi.” – 2. Tim. 2:4, Um.
TOIVON TURMELEMINEN ”OMIN HARRASTUKSIN”
19. Minkä toivon turmelevan piirteen apostoli havaitsi eräissä kristityissä, ja mitä tämä merkitsee meille nykyään?
19 Me itse voimme turmella hyvin helposti iankaikkisen elämän kalliin toivon haluamalla kulkea omaa tietämme. Kuningas Salomo painotti tätä vaaraa. (Sananl. 14:12; 16:25; 21:2) Tämä oli yleinen este kypsyydelle apostolien päivinä. Vain harvat asettivat koko sydämestään Valtakunnan edut ensi sijalle. Paavali huomasi tämän ja sanoi puhuessaan Timoteuksesta: ”Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne; sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on.” (Fil. 2:20, 21) Ajattelehan! Paavali tiesi eräistä siihen aikaan Roomassa olleista kristityistä, että kaikilla muilla kuin Timoteuksella oli joitakin itsekkäitä taipumuksia, mitkä häiritsivät Kristuksen Jeesuksen työtä! Kun Timoteus antautui Jehovalle, niin hän alisti täysin oman tahtonsa, jotta Jumalan työ olisi saanut etusijan hänen elämässään. Hän sanoi vilpittömästi: ”Tässä minä olen, lähetä minut.” (Jes. 6:8) Koska itsekkäät taipumukset olivat vallalla Paavalin päivänä, niin kuinka paljon todennäköisempää onkaan, että ne esiintyvät nyt, jolloin maailmalliset harrastukset ja elämän ”hienoudet” ovat niin vaihtelevat ja monet! Tienraivaajat, palvelijat, seurakunnan julistajat – missä suhteessa te olette ”omiin harrastuksiinne” nähden? Ovatko ne teokraattisessa paikassaan, niin että ne eivät häiritse Kristuksen Jeesuksen työtä? ”Etsikää siis jatkuvasti ensin valtakuntaa.” – Matt. 6:33, Um.
20, 21. a) Valaise, mitä ihmisen ”omilla harrastuksilla” tarkoitetaan. b) Voisivatko ”omat harrastukset” johtaa haaksirikkoon? Selitä.
20 Älä ymmärrä tätä väärin. Se, mitä Paavali sanoi ”omiksi harrastuksiksemme”, saattaa sisältää täysin oikeutettuja tavoitteita. Jos ne eivät ole epäraamatullisia, niin ne ovat ”luvallisia”. Mutta niinkuin apostoli selitti: ”Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna.” (1. Kor. 10:23, Um) Halu nauttia ”hienouksista” ja ajanvietteestä (televisiosta, radiosta, elokuvista jne.) saattaa kukistaa toivomme, jollei noudateta varovaisuutta, sillä ne eivät suinkaan rakenna sitä. Meidän täytyy vahvistaa toivomme sellaiseksi, että siitä tulee meidän ”ilomme”, niinkuin Jeesuksen ilokin. Maailmassa on yllinkyllin monia muitakin epäteokraattisia harrastuksia, sellaisia kuin niin sanotut ”mieliharrastukset”. Ne voivat tarjota huvitusta ja rentoutumista sekä hyötyä maallisen omaisuuden alalla. Mutta sellaiset mieliharrastukset saattavat liiketoimien tavoin helposti kietoa ihmisen ja turmella hänen toivonsa.
21 Mieliharrastukset ovat niin vaihtelevia nykyään, että ne ulottuvat rauhallisesta postimerkkien keräämisestä tarmokkaaseen urheiluun saakka. Otamme asian valaisemiseksi erään yleisen mieliharrastuksen, ”valokuvauksen”. Joku veli huomaa tämän harrastuksen tuottavan itselleen paljon huvia. Hänen kameransa ikuistaa monia teokraattisia konventteja ja henkilökohtaisia kokemuksia. Hänen ”omat harrastuksensa” sanovat hänelle, että hänen on pysyttävä tämän mieliharrastuksen kaikkien saavutusten tasalla. Hän ostaa useita lehtiä ja lukee ne. Hän alkaa pian lukea tätä harrastusta koskevia kirjoja ja käyttää yhä enemmän aikaa ”luvalliseen” toimintaan. Kokouksia saatetaan sivuuttaa viimeisimmän ”kamera”-lehden tutkimiseksi. Saattaapa hän katsoa välttämättömäksi seurustelun totuuden ulkopuolella olevienkin kanssa oppiakseen lisää tästä mieliharrastuksesta. Tämän veljen ”luvallinen” harrastus on kasvanut kohtaan, missä se uhkaa turmella hänen toivonsa. Jollei hän valvo ”omaa harrastustaan” ja aseta sitä teokraattiseen paikkaansa, niin haaksirikko on edessä.
22. a) Miten Paavali arvioi edessäolevan toivon? b) Mikä toivoa heikentävä vaara liittyy ”omien harrastusten” etsimiseen?
22 Paavali arvosti Kristuksessa olevaa toivoaan niin suuresti, että hän saattoi sanoa: ”Minä olen valinnut kaiken menetyksen, ja minä katson sen roskaksi.” (Fil. 3:8, Um) Jos meidän toivomme on yhtä vahva voima elämässämme, niin me emme salli minkään ”toimeentulon huolien” emmekä mieliharrastusten emmekä ”omien harrastusten” tuhota pelastustoivoamme. Eräs toinen ”omien harrastusten etsimiseen” liittyvä vaara on se, että henkilö huomaa ennemmin tai myöhemmin syytä maailman ihmisten kanssa seurustelemiseen. Maailmallinen henkilö, jota totuus ei kiinnosta, ei voi rakentaa sinun toivoasi, koska hänellä ei ole sitä. Hän turmelee sinun hyödylliset teokraattiset tapasi ja sinun toivosikin. Ole yhteydessä niiden kanssa, jotka ”riemuitsevat edessäolevan toivossa” ja joilla on uuden maailman mieli. ”Älkää eksykö. ’Huono seura hyvät tavat turmelee.’” – 1. Kor. 15:33.
23. Miksi meillä on pakoittava syy eteenpäin katsovan mielen kehittämiseen?
23 Turvallinen menettely on kehittää eteenpäinkatsovaa mieltä. Toivo auttaa meitä tekemään tämän. On niin paljon toivottavaa, niin paljon aihetta pitää mieli eteenpäin katsovana. Voidellulla jäännöksellä on taivaan kirkkaus, katoamattomuus ja ylhäinen etu hallita kuninkaina ja pappeina sekä tuomareina tuhat vuotta uuden maailman Kuninkaan, Kristuksen Jeesuksen, kanssa ja ”nähdä hänet sellaisena, kuin hän on”! (1. Joh. 3:2, 3; 1. Kor. 15:53, 54; Ilm. 20:4, 6) Muilla lampailla on iankaikkinen elämä maan päällä, osallistuminen maan muuttamiseen maapallonlaajuiseksi paratiisiksi ja suvunjatkamistoimeksiannon täyttymiseen, eläinluomuksien vallitseminen ja kuolleitten yleisen ylösnousemisen näkeminen! (1. Moos. 9:1; Hoos. 2:18; Mark. 10:30; Luuk. 23:43; Joh. 5:28) Ja sekä hengellisen jäännöksen että muiden lampaitten toivon huippu on nähdä kaikkien Jehovan vihollisten perusteellinen tuho, jotta Jehovan loistoisa nimi ja sana tulisivat kunniaansaatetuiksi iäksi. (Tuom. 5:31; Room. 3:4) Uuden maailman yhteiskunnan toivo ilmenee lyhyesti lausuttuna seuraavassa: Pane ”toivosi Jehovaan tästä lähtien ja iankaikkisesti”. – Ps. 131:3, As.
24. Mikä hyödyllinen etu tulee edessäolevan toivossa riemuitsemisesta?
24 Kanna siis pelastuksen kypärää. Riemuitse edessäolevan toivossa. Ajattele toivoasi, se on tosi, vakava asia, vanhurskas ja rakastettava. (Fil. 4:8) Mitä useammin me riemuitsemme edessäolevan toivossa, sitä useammin ajattelemme toivon Jumalaa, Jehovaa. Tämä on hyödyllistä: ”Jehova kuunteli ja kuuli, ja muistokirja kirjoitettiin hänen edessään niiden hyväksi, jotka pelkäsivät Jehovaa ja jotka ajattelivat hänen nimeään.” – Mal. 3:16, As.
TÄYSI TOIVON VARMUUS
25. Mikä on välttämätöntä edessäolevan toivon toteutumiselle?
25 Milloin on toivomme pätevä? Se on nyt pätevä, jos me julistamme sen julkisesti. Usko ilman töitä on kuollut. Samoin on toivokin arvoton, jollei sitä ilmaista: ”Suulla annetaan julkinen julistus pelastukseksi.” ”Pitäkäämme kiinni toivomme julkisesta julistamisesta horjumatta.” (Room. 10:10; Hepr. 10:23. Um) Meidän toivomme, jota tukee Jehovan henki ja jonka meidän julkinen julistamisemme tekee päteväksi, on siis voima. Se auttaa meitä ajattelemaan eteenpäinkatsovasti, elämään eteenpäin ja työskentelemään edessäolevan toivon hyväksi: ”Tätä varten me työskentelemme ankarasti ja ponnistelemme, koska me olemme panneet toivomme elävään Jumalaan.” (1. Tim. 4:10, Um) Meidän ankara työmme ja horjumattomat ponnistuksemme hyvän uutisen saarnaamiseksi vakuuttavat meille, että meidän työmme ei ole turhaa ja että meidän toiveemme toteutuvat. – 1. Kor. 15:58; Hepr. 6:11, 12.
26. Tee yhteenveto toivon voimasta. Mitä me voimme tehdä sen avulla?
26 Vartioi siis tätä ”sielun ankkuria”. Se ehkäisee haaksirikon. Meidän toivomme aikaansaa kestävyyttä. Se tuo iloa. Se rohkaisee meitä ”pysymään järkähtämättömästi rukouksessa”. Se saa meidät ajattelemaan Jehovan nimeä. Riemuitse siis voittoisasti, sinä uuden maailman yhteiskunta. Maailman toivo on synkkä, sinun toivosi on kirkas. Maailman toivo luhistuu, sinun toivosi on lähellä täyttymistään. Maailman toivo perustuu herkkäuskoisuuteen, sinun toivosi perustuu uskoon. Maailman toivo johtaa pettymykseen, sinun toivosi johtaa menestykseen. Uuden maailman mukana, joka on niin lähellä, toteutuvat ikuiseksi tyydytykseksemme meidän ihanimmat toiveemme, olkootpa ne sitten taivaallisia tai maallisia. Me voimme sentähden elää järkkymättömän kestävinä ”tervejärkisesti ja vanhurskaasti ja jumalisessa antaumuksessa keskellä tätä nykyistä asiainjärjestelmää, samalla kun odotamme suuren Jumalan ja Pelastajamme Kristuksen Jeesuksen onnellista toivoa ja loistoisaa ilmestymistä”. – Tiit. 2:12, 13, Um.