Usko uskoon – onko se sinun uskosi?

Usko on tärkeä, mutta usko mihin? Itseensäkö vai Jumalaan ja hänen Sanaansa, Raamattuun?

OLETKO sinä koskaan kuullut sanottavan tai kenties sanonut itsekin: ”Ei ole tärkeätä, mitä ihminen uskoo, niin kauan kuin hän vain uskoo”? Jos olet, niin tiedätkö tämän olevan eräitten huomattavien itämaisten uskontojen oppi? Niin, ne sanovat, että oppi ei ole tärkeä, vaan uskonto itse, mikä uskonto tahansa on hyvä.

Selostaen tätä nykyistä suuntausta eräs amerikkalaisen aikakauslehden Cosmopolitanin erikoiskirjeenvaihtaja sanoi kerran: ”Me olemme kehittäneet oudon uskonnollisen sanonnan, mitä sosiologi Will Herberg sanoo ’uskoksi uskoon’.” Kiinnittäen sitten huomion niihin, jotka todistivat radio-ohjelmassa ”Minä uskon näin” ja samannimisessä kirjassa, hän jatkaa havainnoitaan, että ”vain harvat, jos ketkään, sanovat, mitä he uskovat, mutta jokainen suosii sydämestään uskomista. Se, missä he pääsevät lähimmäksi kiteytynyttä esitystä, heijastuu sellaisista huomautuksista kuin ’minä uskon ihmisiin, pelkkään väärentämättömään ihmisyyteen’. Toiset esittävät seuraavanlaisia lausuntoja: ’Minä rohkaistun siitä lupaavasta tosiasiasta, että maailmassa on koko sen väestölle riittävästi ravintoa.’ Jotkut vakuuttavat antautumustaan . . . ’Suurelle Milletahansa’, johon viitataan myös Voimana, Läsnäolevana, Ylimpänä Olentona, Elinvoimana, Suurena Taiteilijana, jota muutamat kutsuvat Luonnoksi ja toiset Henkeytykseksi ja jotkut Jumalaksi.”

Mutta usko uskoon ei ole uskoa! Usko ei voi nojata uskoon enempää kuin me voimme kulkea jalkojemme päällä tai amme voi levätä omalla pohjallaan, jollei näiden alla ole mitään muuta. Usko uskoon on pelkästään tunneasia, tottumus, tunnetila. Se on herkkäuskoisuuden ja taikauskon läheinen sukulainen. Usko uskoon tai herkkäuskoisuus enempää kuin taikauskokaan ei ole riippuvainen tosiasioitten olemassaolosta tai järjen käytöstä. Mutta aito usko on. Siksihän apostoli Paavali sanoi, että tiedon täytyy edeltää uskoa: ”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? . . . Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” – Room. 10:14, 17.

ENSIMMÄINEN ASKEL

Me otamme siis ensimmäisen uskon askeleemme, kun otamme huomioon äärettömän kaikkeuden, sen suunnittelun ja järjestyksen, sen voiman ja kauneuden ja sitten ajattelemme järkevästi näitä todisteita. Näin tehden me tulemme väistämättömästi siihen johtopäätökseen, että Jumalan ”näkymätön olemus, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa” kieltäessään Luojan, Jehova Jumalan, olemassaolon. – Room. 1:20.

Mutta Jumala ei odota meidän uskovan ainoastaan siihen, mitä hänen näkyvä luomakuntansa, jota kutsutaan ”luonnoksi”, paljastaa hänestä. Luonto ei voi kertoa meille, miksi me olemme täällä eikä mikä meidän tulevaisuutemme on. Eikä se voi valistaa meitä Jumalan nimenkään suhteen eikä ilmaista hänen oikeudenmukaisuuttaan, armoaan ja rakkauttaan. Näitä koskevan tiedon voidaan sanoa olevan vieläkin tärkeämpi uskollemme, ja siksi Jumala varasi meille kirjoitetun kirjan, Raamatun. Miellyttääksemme Jumalaa meidän ei ole uskottava ainoastaan, että hän on, vaan myöskin, ”että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät”. Me etsimme Jumalaa vakavasti, kun tutkimme hänen Sanaansa ja yritämme saattaa elämämme sopusointuun sen vanhurskaitten periaatteitten kanssa. – Hepr. 11:6.

Raamatun Uuden maailman käännöksessä osoittaa jo ensimmäinen viittaus uskoon, että Aabrahamilla oli uskoa. Mihin? Uskoonko? Ei, vaan Jumalaan, siihen, mitä Jumala lupasi tehdä Aabrahamille. Jumala lupasi, ja Aabraham toimi sen lupauksen perusteella. Miksi? Koska hänellä oli tietoa. Hän tiesi, että Jumala on luotettava ja että hänellä on keinot lupaustensa täyttämiseksi, jopa Iisakin herättämiseksi kuolleista, jos niin tarvittaisiin. Se oli uskoa, ja siitä syystä Aabrahamia kutsuttiin ”kaikkien isäksi, jotka . . . uskovat”, ja hänelle annettiin lupaus, että ”sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä”. – 1. Moos. 15:6; Hepr. 11:17–19; Room. 4:11; 1. Moos. 22:18.

Näin on meidänkin laitamme. Meillä täytyy olla tietoa uskomme perusteena. Ajattelisimmeko me maksaa rahaa jonkun meille tyystin tuntemattoman muukalaisen tekemästä šekistä, henkilön, jota me emme olisi edes nähneetkään? Emmepä tietenkään! Me vaatisimme joitakin tietoja hänestä, ennen kuin uskoisimme häneen siinä määrin, että lunastaisimme hänen šekkinsä. Yhtä vähän me voimme uskoa Jehova Jumalaankaan, jollemme ”tunne” häntä.

Jumalan sanan tutkiminen ei anna meille ainoastaan tervettä perustusta uskoaksemme häneen ja hänen lupauksiinsa, vaan se myöskin vieroittaa meidät uskomasta heikkoon, epätäydelliseen ihmiseen. Psalmista neuvoo: ”Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa.” Miksi ei? Koska ”kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.” Samoin on tyhmyyttä uskoa aineellisiin tavaroihin. Ei ainoastaan se ole totta, että ”[rikkaus] saa siivet kuin kotka, joka lentää taivaalle”, vaan myöskin se, että ”ei auta tavara [Jumalan] vihan päivänä”, joka on nyt niin lähellä. Mutta se, joka uskoo Jumalaan ja hänen Kuningas-Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, ”ei ole häpeään joutuva”. – Ps. 146:3, 4; Sananl. 23:4, 5; 11:4; 1. Piet. 2:6.

Paavali sanoo uskosta, että se on ”toivottujen asioitten vakuuttunutta odottamista, ilmeinen todistus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdäkään”. Huomaa, että usko ei ole itseensä kohdistuva, ei usko uskoon, vaan että se kohdistuu ulospäin, persooniin ja asioihin. Se on vakuuttunut asioista, vaikka ne olisivatkin näkymättömiä joko siksi, että uskon kohde on henki ja siis näkymätön tai siksi, että se, mihin joku uskoo, on vielä tulevaisuudessa. Me voisimme näin ollen sanoa, että usko kohdistuu pystysuoraan taivaisiin, missä se näkee Jehova Jumalan, Jeesuksen Kristuksen ja muiden henkiluomusten myriadit, ja että se kohdistuu vaakasuoraan, taaksepäin luomisen alkuun ja eteenpäin Jumalan lupausten täyttymiseen etäisessä tulevaisuudessa, nimittäin Jumalan nimen täydelliseen kunniaansaattamiseen ja hänen maata ja ihmistä koskevien päätöstensä toteutumiseen. Ja apostoli Paavali sanoo, että itse usko on ilmeinen todistus näistä asioista. – Hepr. 11:1, Um.

JÄRKEVÄ PERUSTUS

Jumalan sana antaa meille järkevän perustan uskollemme paljastamalla meille Jumalan nimen, Jehovan, sekä sen, mitkä hänen pääominaisuutensa ovat: voima, viisaus, oikeus ja rakkaus. Eikä hänen Sanansa kerro meille ainoastaan, että Jumalalla on nämä ominaisuudet, vaan se kertoo meille myöskin hänen menettelyistään luomustensa kanssa, joissa hän on jatkuvasti ilmaissut näitä ominaisuuksia, niin että meillä olisi täysi luottamus häneen. – Ps. 62:11; 89:14; Sananl. 2:6; 1. Joh. 4:8.

Osoittaen, että meillä täytyy olla myöskin usko Jumalan Poikaan, Jeesus sanoi: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Ja taas: ”Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” – Joh. 3:16; 17:3.

Ja koska usko on myöskin ”toivottujen asioitten vakuuttunutta odottamista”, niin siitä seuraa, että meillä täytyy olla myöskin tietoa siitä, mitä asioita me voimme ja mitä meidän tulisi toivoa. Jumalan sana varaa meille jälleen tarvittavan tiedon. Se vakuuttaa meille, että paratiisilliset olosuhteet ennallistetaan tänne maan päälle maailmanlaajuisessa mitassa ja että tämän ennallistamistyön voidaan odottaa alkavan nykyisestä sukupolvesta. Silloin ei ”tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren”. Koko ihmiskunta yhtyy palvomaan tosi Jumalaa, Jehovaa. Silloin myöskin ”Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva”. Kaikki on silloin tosiaan tehty uudeksi. – Jes. 11:9; Ilm. 21:4, 5.

Niin meillä ei ole ainoastaan Jumalan luonnonkirja kertomassa Jumalasta, vaan myöskin hänen kirjoitettu Sanansa, Raamattu, niin että meillä olisi luja perustus uskollemme, niin kuin muinaisilla berealaisilla, jotka tutkivat huolellisesti Kirjoituksia joka päivä nähdäkseen, tukiko Jumalan sana tosiaankin sitä, mitä heille tuotiin kristillisyyden nimessä, vai ei. Siksi apostoli Paavalikin kirjoitti Timoteukselle: ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” Tässä Raamatun todistuksessa ei ole ilmeisestikään mitään sijaa pelkälle tunneuskonnolle eikä uskon mielentilaan perustuvalle uskolle. – Apt. 17:11; 2. Tim. 3:16, 17.

HEIDÄN HEDELMISTÄÄN

Uskoon perustuvan uskon mielettömyys nähdään selvästi kristikunnassa, ja tämä pitää erityisesti paikkansa Yhdysvalloista: koskaan ei ole ollut niin paljon uskonnon tunnustamista, eikä kuitenkaan milloinkaan niin vähän todisteita kristillisyydestä ihmisten elämässä.

Haluaisitko sinä saada todella elävän uskon, mikä perustuu lujalle pohjalle ja auttaa sinua tuottamaan niitä hedelmiä, mitkä tuovat sinulle Jumalan hyväksymyksen ja siunauksen? Jos haluat, niin hanki silloin tietoa Jumalan sanasta, tutki sitä niitä apuneuvoja käyttäen, mitkä Jumala on kaitselmuksessaan varannut saataviksi. Toimi tämän tiedon perusteella, niin kuin se viisas mies teki, joka rakensi talonsa kalliolle. Saata elämäsi sopusointuun Jumalan vanhurskaitten vaatimusten kanssa. Ole yhteydessä niihin, joilla on tämä sama mielenlaatu, ja kun sinulla on sitten tilaisuutta, niin kerro toisille siitä, mitä olet oppinut. Näin tehden sinä todistat, että sinulla on elävä usko, ja muista myös, että ”joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti”. – 1. Joh. 2:17.