Sielu – oletko se sinä? Vai onko se jokin sinussa?

OLETKO sitä mieltä, että sinulla on kuolematon sielu, joka jatkaa elämäänsä sinun kuoltuasi? Useimmat uskonnollisen taustan omaavat ihmiset, olivatpa he sitten kristittyjä, muhamettilaisia, juutalaisia, šintolaisia, buddhalaisia tai hinduja, ovat tätä mieltä tässä peruskysymyksessä. Mutta miksi he uskovat niin? Siksikö, että heillä on siitä todisteita? Vai senkö takia, että useimmat uskonnot ja kansanuskomukset ovat aina opettaneet näin? Miten ajatus kuolemattomasta sielusta oikeastaan pääsi ”kristilliseen” oppiin?

Douglas T. Holden kirjoittaa: ”Kristillinen teologia on niin sulautunut kreikkalaiseen filosofiaan, että se on kasvattanut yksilöitä, joissa on yhdeksän osaa kreikkalaista ajatustapaa ja yksi osa kristillistä ajatustapaa.” (Death Shall Have No Dominion) Tästä on hyvänä osoituksena yleinen usko kuolemattomaan sieluun. Esimerkiksi 300-luvulla eaa. elänyt kreikkalainen filosofi Platon kirjoittaa: ”Sielu on kuolematon ja tuhoutumaton, ja meidän sielumme ovat täältä lähdettyämme todella Hadeessa [Haadeksessa].” – Valtio (Otava, 1933).

Mihin nämä sielut Platonin mukaan menivät ruumiin kuoltua? ”Ne, joiden havaitaan eläneen keskinkertaisesti, menevät Akheronille, – – ja asuvat siellä. Kun ne ovat puhdistuneet ja kärsineet rangaistuksen tekemistään rikoksista, ne vapautetaan syyllisyydestään.” Eikö tämä muistutakin koko lailla kristikunnan kiirastulioppia? Entä minne menevät pahojen ihmisten sielut? ”Ne taas – – syöksee heidän ansaitsemansa kohtalo Tartarokseen [muinaiskreikkalaisten mielestä siihen Haadeksen osaan, jossa pahimmat rikolliset kärsivät rangaistuksensa], josta he eivät koskaan palaa.” Muinaiskreikkalaiset uskoivat varmasti ikuiseen helvetinpiinaan jo kauan ennen kuin kristikunnan teologit omaksuivat tämän käsityksen.

Onko epäilyksiin aihetta?

Jos Platonin teokset todella kuvastavat hänen omaa ajatteluaan, hän oli vakuuttunut siitä, että hänellä on kuolematon sielu. Hänen opetuksensa vaikuttivat toisiin, jotka kunnioittivat häntä filosofina, ja he alkoivat pian ajatella samalla tavalla. Sen johdosta toisella vuosisadalla eläneet kristityt kirjailijatkin omaksuivat platonilaisen filosofian. Encyclopædia Britannica sanoo tästä: ”Kristityt Platonin kannattajat panivat ilmoituksen etualalle ja pitivät Platonin filosofiaa parhaana käytettävissä olevana apuvälineenä, jolla Raamatun opetuksia ja kirkon perinteitä voidaan ymmärtää ja puolustaa. – – Ajanlaskumme toisen vuosisadan puolivälistä lähtien [ts. 100-luvulla] kristityistä, jotka olivat jonkin verran perehtyneet kreikkalaiseen filosofiaan, alkoi tuntua siltä, että heidän piti ilmaista uskonsa sen sanakääntein sekä tyydyttääkseen omaa älyään että käännyttääkseen oppineita pakanoita. Platonilaisuus oli filosofia, joka sopi heille parhaiten.”

Läpi vuosisatojen on kuitenkin ollut huomattavia toisinajattelevia, jotka eivät ole hyväksyneet kreikkalaisten käsityksiä kuolemattomasta sielusta. Raamatunkääntäjä William Tyndale (n. 1492–1536) kirjoittaa käännöksensä esipuheessa: ”Kun elämästä eronneet sielut pannaan taivaaseen, helvettiin tai kiirastuleen, niin hävitetään ne todistelut, joilla Kristus ja Paavali vahvistavat ylösnousemuksen – –. Jos sielu olisi taivaassa, niin sanohan minulle, miksi tarvittaisiin ylösnousemusta.” Järkevä kysymys. Jos kuolema voitetaan ’kuolemattoman ja tuhoutumattoman’ sielun avulla, niin mitä tarkoitusta on silloin ylösnousemuksella, jota Jeesus opetti ja johon muinoin eläneet heprealaiset patriarkat uskoivat? – Heprealaisille 11:17–19, 35; Johannes 5:28, 29.

Espanjalainen kirjailija Miguel de Unamuno painiskeli saman ristiriidan kanssa. Hän kirjoittaa Kristuksesta: ”Hän uskoi – – juutalaisen ajattelutavan mukaisesti lihan ylösnousemukseen eikä platonisen ajattelutavan mukaisesti sielun kuolemattomuuteen.” Hän jopa sanoo: ”Sielun kuolemattomuus – – on pakanallinen filosofinen opinkappale. – – Vakuuttuakseen tästä riittää, kun lukee Platonin Faidonin.” – La agonia del cristianismo.

”Sielu” Raamatussa

Runoilija Longfellow kirjoittaa: ”Sanoja ’maasta sinä olet ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman’ ei lausuttu sielulle.” (Kursivointi meidän.) Oliko hän oikeassa? Kenelle Jumala puhui sanoessaan: ”Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”? Ensimmäiselle ihmiselle, Aadamille. Soveltuiko tämä kuolemantuomio vain Aadamin ruumiiseen? Vai Aadamiin hengittävänä sieluna?

1. Mooseksen kirjan 2:7:ssä sanotaan selvästi: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” Tämä raamatunkohta on olennaisen tärkeä, jotta ymmärtäisimme, mitä sanalla ”sielu” tarkoitetaan Raamatussa. Se osoittaa selvästi, että ”ihmisestä tuli elävä sielu [eikä että hänelle annettiin elävä sielu]”. Jumala siis sanoi tuolle elävälle sielulle eli hengittävälle luomukselle, Aadamille, että jos hän olisi tottelematon, hän ’kuolemalla kuolisi’ ja palaisi sen maan alkuaineiksi, josta hänet oli tehty. – 1. Mooseksen kirja 2:17; 3:19.

Huomaa, ettei tässä mainita ihmisen oletetulle sielulle mitään vaihtoehtoista määränpäätä. Syynä on se, että Aadam kaikkine kykyineen oli sielu. Hänellä ei ollut sielua. Jos tulinen helvetti ja kiirastuli todella olisivat olemassa, vähintä mitä voidaan odottaa, on, että Raamattu olisi maininnut ne tässä kohdassa. Yhtä kaikki niihin ei edes viitata. Mistä tällainen johtuu? Siitä, että tuomiona tottelemattomuudesta oli yksinkertaisesti kuolema, sen elämän vastakohta josta Aadam nautti paratiisissa, eikä elämä jota elettäisiin jossain muualla. Paavali toteaakin Roomalaiskirjeen 6:23:ssa koruttomasti: ”Sillä synnin maksama palkka on kuolema.” (Vrt. Hesekiel 18:4, 19.) Tässä mainitaan vain kuolema, ei mitään helvetintulesta eikä kiirastulesta. Eikö kuolemassa ole tarpeeksi rangaistusta?

Toinen huomionarvoinen seikka: oikeustajumme vaatii, että ihmisen olisi pitänyt tietää mahdollisen rangaistuksensa koko laajuus jo ennen kuin hän syyllistyi tottelemattomuuteen. Silti 1. Mooseksen kirjan kertomuksesta ei löydy minkäänlaista mainintaa kuolemattomasta sielusta, helvetintulesta tai kiirastulesta. Lisäksi jos ihminen todella sai luomisessa kuolemattoman sielun, koko kuolemattomasta sielusta ja sen kohtalosta kertovan oppikokoelman olisi pitänyt heti alusta lähtien kuulua erottamattomasti heprealaisten ja juutalaisten opetuksiin. Näin ei kuitenkaan ollut.

Jälleen herää johdonmukainen kysymys: jos Jumalan alkuperäisenä tarkoituksena oli, että täydellinen, tottelevainen ihmissuku eläisi ikuisesti paratiisimaassa, niin mitä mieltä on siinä, että ihmiselle olisi annettu erillinen, kuolematon sielu? Se ei olisi ollut vain kuolematon vaan myös tarpeeton. – 1. Mooseksen kirja 1:28.

Edelleen Heprealaiset kirjoitukset osoittavat selvästi vanhan ajan uskollisten miesten ja naisten odottaneen ylösnousemusta, kuten Paavali kertoo Heprealaiskirjeen 11:35:ssä: ”Naiset saivat takaisin kuolleitaan ylösnousemuksen välityksellä [eräissä ihmetapauksissa], mutta toisia miehiä kidutettiin, koska he eivät ottaneet vastaan vapautusta millään lunnailla, jotta he saisivat paremman ylösnousemuksen [ikuiseen elämään].” He eivät ilmeisestikään luottaneet filosofien luomaan ”perhosmyyttiin”.

Nyt joku ehkä kysyy: mitä on sanottava Paavalin sanoista, joissa hän puhuu kuolemattomuudesta? Niin, hän todellakin lausuu: ”Sillä tämän turmeltuvan täytyy pukeutua turmeltumattomuuteen, ja tämän kuolevaisen täytyy pukeutua kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä turmeltuva pukeutuu turmeltumattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuvat ne sanat, jotka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty iäksi.’” (1. Korinttolaisille 15:53, 54) Näissä sanoissa ei kuitenkaan voida nähdä kuolematonta sielua. Paavali puhuu ’kuolemattomuuteen pukeutumisesta’. Se ei siis ole mitään ihmiselle luonnostaan kuuluvaa vaan niiden uusi luominen, jotka tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa hänen taivaallisessa Valtakunnassaan. – 2. Korinttolaisille 5:17; Roomalaisille 6:5–11; Ilmestys 14:1, 3.a

Nykyajan teologitkin ovat lopulta yhtymässä tähän käsitykseen, sen jälkeen kun kristikunta on jo vuosisatoja opettanut sielun kuolemattomuutta. Esimerkiksi katolinen teologi Hans Küng kirjoittaa: ”Kun Paavali puhuu ylösnousemuksesta, hän ei tarkoita sillä kreikkalaisten käsitystä kuolemattomasta sielusta, jonka täytyy vapautua kuolevaisen ruumiin vankilasta. – – Kun Uudessa testamentissa puhutaan ylösnousemuksesta, sillä ei tarkoiteta ruumiintoiminnoistamme riippumattoman henkisielun olemassaolon luonnollista jatkuvuutta.”

Saksassa ilmestynyt luterilainen aikuiskatekismus Evangelischer Erwachsenenkatechismus sanoo Platonin opettamasta ruumiin ja sielun erillisyydestä: ”Uudemman ajan evankeliset teologit vastustavat tätä kreikkalaisen ja raamatullisen käsityksen yhdistämistä. – – He eivät hyväksy ihmisen jakamista ruumiiseen ja sieluun. Koska ihminen kokonaisuutena on syntinen, niin hän kuolee kokonaan kuolemassa ruumiineen ja sieluineen (täydellisen kuoleman). – – Kuoleman ja ylösnousemuksen välillä on kuilu; yksilön olemassaolo jatkuu korkeintaan Jumalan muistissa.”

Jehovan nykyiset todistajat ovat opettaneet näin jo toistasataa vuotta! He eivät ole missään vaiheessa sulattaneet Platonin pakanallista filosofiaa, sillä he tunsivat erittäin hyvin seuraavan Jeesuksen opetuksen: ”Älkää ihmetelkö tätä, koska tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, inhottavuuksia harjoittaneet tuomion ylösnousemukseen.” (Johannes 5:28, 29) Ilmaus ”muistohaudat” viittaa siihen, että nuo vainajat ovat tallessa Jumalan ”muistissa”. Hän palauttaa heidät eloon. Tässä on kuolleitten todellinen toivo, ja se toteutuu silloin kun Kristuksen johtama Jumalan valtakunta hallitsee täysin maata. – Matteus 6:9, 10; Ilmestys 21:1–4.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 9]

Raamatunkääntäjä Tyndale kirjoittaa: ”Jos sielu olisi taivaassa, niin sanohan minulle, miksi tarvittaisiin ylösnousemusta?”

[Kuva s. 10]

Espanjalainen kirjailija Unamuno: ”Sielun kuolemattomuus – – on pakanallinen filosofinen opinkappale”

[Kuva s. 11]

Katolinen teologi Küng: ”Kun Paavali puhuu ylösnousemuksesta, hän ei tarkoita sillä kreikkalaisten käsitystä kuolemattomasta sielusta”